Mitä maalla harrastetaan?

Kun aikoinaan kerroin äidilleni, että muutamme perheen kanssa Helsingistä maalle, hän voivotteli lasten kaventuvia mahdollisuuksia. Hyvästi Cantores minores -muskari ja muut harrastukset.

Ajattelin, että lapset löytäisivät kavereita ja kirmaisivat ulkona omissa puuhissaan, kuten olen itsekin tehnyt lapsena kaupungin laitamilla. No, kavereita on kyllä löytynyt, mutta kyläilystä toiselle puolelle kirkonkylää pitää aina sopia erikseen. Ja me taas sinnikkäästi haluamme asua sillä puolella, josta on kävelymatka onnibussin pysäkille. Harrastustarjonta sen sijaan on hämmästyttävänkin monipuolinen.
joki

partioretkellä joen rannassaJuuri vietimme ihanan päivän koko perheen kanssa partiolaisten retkellä. Retkikohteena oli tällä kertaa lammastila ja ihanat ulkoilumaastot sen lähellä: metsäpolkuja, joki, seikkailua harjulla järven rannalla. Itse nautin luonnon tarkkailusta ja vierastan hiukan sitä, että partiotouhuissa huomio menee helposti suorittamiseen, vaikka ollaan luonnon keskellä. Onneksi päivään mahtui myös vapaata puuhailua. Oli hauska nähdä, kuinka virtaava vesi veti heti lapset puoleensa uittamaan jotakin. Leikkejä ei tarvinnut erikseen keksiä. Kaipa partiotouhuissa on oma-aloitteisuuskin kehittynyt, ainakin hyviä sijoituksia on tullut partiotaitokisoista.

karitsojaKesällä taas pientä trumpetinsoittajaa kutsuu puhallinorkesteriyhdistyksen kesäleiri, muuten ehtii lekotella mökillä. Musiikkiopiston ovet eivät ole auenneet, mutta kansalaisopistossa voivat kaikki harrastaa soittamista. Koulun talent-kisassa trööttääminen kavereiden soittajaryhmän mukana vei palkinnoille, kun jaksettiin treenailla. Musiikin harrastaminen toivottavasti opettaa sinnikkyyttä harjoitella asioita, vaikkei sitä niin vakavasti ottaisikaan.

Jotta mahtavat harrastusmahdollisuudet ja hyvä lukio pysyvät, tänne tarvitaan lisää asukkaita. Tervetuloa Etelä-Savoon viettämään leppoisaa lapsuutta! Vanhemmille tosin oma yritys olisi hyvä lähtökohta, sillä työpaikkoja on rajallisesti. 🙂

vaivero

Tästä kasvista otin kuvan, jotta voisin tunnistaa sen. Fb-kavereideni avustuksella se tunnistettiin vaiveroksi,

Mainokset

Mistä kuhinaa maaseudulle?

Paikallisessa keskusteluryhmässä voivoteltiin kirkonkylän kuolemaa. Vajaan kolmen vuoden aikana, kun olen täällä Juvalla asunut, kirkonkylältä on kadonnut kirjakauppa, R-kioski, toinen pankeista, toinen rautakaupoista, Tokmanni on muuttanut valtatien varteen ja myös yksi ruokakauppa on muuttanut luontevalta kävelysijainnilta isomman tien varteen.

Metsät ja villiintyneet pellot kasvavat terveystuotteita, joiden kysyntä Aasiassa on käytännössä loputon, vaikka kotimaan markkinat tulisivatkin täyteen. Itselläni on kasvamassa pakuria joutilaassa koivikossa, sillä sen viljelyyn oli tarjolla joustava sopimus: kömpelön kaupunkilaisen ei tarvitse huolehtia keruusta itse, vaan senkin voi halutessaan jättää ostajan huoleksi.

Nyt on taas alkamassa se aika vuodesta, kun vuohenputkimatot peittävät rehevät puutarhat ja pellonreunat. Mieto, vitamiinipitoinen, hyvä salaattikasvi kasvaa siellä kyntämättä ja kylvämättä. Miksei kukaan organisoi keruuta? Markkinoita niille saataisiin varmasti luotua. Tyydyn itse herkuttelemaan nuorilla vuohenputken lehdillä leivän päällä, salaateissa ja pirtelöissä.

Metsässä kulkiessani ihailin taas sammaleisten metsämaideni rauhaa ja tutkimme lasten kanssa naavapartojen peittämiä kuusia. Lapset sanovat, että voi kuvitella tonttujen ripustaneen niihin partansa kuivumaan. Kiipesimme kalliolle katsomaan lampea, jonka rantoja hallitsee vain metsä. Metsissäni kulkiessani mietin aina, millainen elämys se olisi luonnonrauhaa etsivälle turistille. Ainakin jo taitava opas avaisi hiukan vastaantulevien havaintojen merkityksiä. Eihän se erämaata ole, mutta jos on nähnyt pelkkiä kaupunkipuistoja, se on jotain aivan muuta.

Kotimatkalla huomasimme maassa talven jälkiä: metson kakkoja, joista näkyy sen talvinen havunneulasruokavalio. Tuossa on ollut sen hakomapuu, ja tuossa se on viettänyt yönsä lumikiepissä. Ihmeellinen lintu, joka elää havunneulasilla eikä hetkahda pakkasista. Onneksi kanalinnut ovat sietäneet paikoittaisen harvennushakkuun, joka oli teetettävä kylppäriremontin maksamiseksi. Senkin pahimpien jälkien asettumiseen kuluu monta vuotta, ei olisi matkailuryhmälläkään asiaa siihen osaan metsää… Puita oli kaadettu myös hakkuualueen ulkopuolella, mutta hampailla – tervetuloa takaisin majavat! Montakohan kuukautta mökkinaapurini sallivat teidän elää?

Jos täällä asuisi toisenluonteisia ihmisiä, metsät ja rannat kuhisisivat jo matkailijoita ja luonnontuotteiden kerääjiä. Jos itse perustaisin yrityksen, joutuisin ensitöikseni palkkaamaan jonkun johtamaan itseäni. Olen liian epäjärjestelmällinen tehokkaaseen toimintaan. Ja annan liian helposti periksi, kun minulle sanotaan jotain poikkipuolista. Löytyisiköhän tänne töiden tekijöitä, jos joku vain ensin organisoisi kaiken?

Ei ollut kameraa metsässä mukana tällä kertaa, saatte tyytyä kuvattomaan kuvailuun. 🙂

Takaisin koulunpenkille

Blogi täyttää tänään kymmenen vuotta, ja minä puurran opintojen parissa. Teen pätkätöitä kirjastossa ja opiskelen siinä sivussa kirjastoalan kursseja avoimessa yliopistossa. Aika rankkaa on taivuttaa mieltään opiskelemaan enää nelikymppisenä, mutta iän mukana onneksi ymmärrys paranee vaikka muisti huononeekin.

Verkkotenttiä varten tein itselleni lukuohjelman. Laskin, montako kymmentä sivua on luettava päivässä ja luin myös. Tämä on Informaatiotutkimuksen perusopintojen viimeinen kurssi. Meillä insinööreilläkin voisi kyllä opintoihin sisältyä humanistisia aineksia. Olen saanut sen käsityksen, että amerikkalaisessa yliopistomallissa sellainen kuuluisi kaikille, Suomessa keskitytään vain asiaan ja jätetään ajattelun opettelu vähemmälle. Tässä päivän annos Kierkegaardin pohdintojen tulkintaa tenttikirjastani, olkaapa hyvät. Tämä identiteetin kehitykseen ja valinnan merkitykseen liittyvä tekstikatkelma oli tänään se ajatuksia herättävin:

Reflektoiva esteetti valitsee (valikoi) aina ”tätä taikka tuota”. Samalla häntä voi luonnehtia myös yksilöksi, joka pyrkii olemaan täydellisesti riippumaton ja varoo visusti kaikkea sitoutumista. Niinpä kaikilla hänen valinnoillaan on hetkellisyyden leima. Hänen elämästään ei muodostu yhtenäistä tarinaa, sillä kaikki hänen tekonsa ovat perimmältään satunnaisten impulssien aiheuttamia. Hänen autonomisuutensa on täydellistä sulkeutuneisuutta ja ulkopuolisuutta. Tämän vuoksi häntä piinaa alinomainen ja jatkuvasti paheneva raskasmielisyys, jota hän yrittää karkottaa etsimällä yhä sävähdyttävämpiä elämyksiä.

Kun ihminen ei vain valikoi esteetin tavoin, hän valitsee ”valitsee absoluuttisesti”. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen valitsee jotakin vakavasti, valintaansa sitoutuen. Mutta syvemmässä katsannossa ”absoluuttinen valinta” ei Kierkegaardin mukaan tarkoita sitä, että ihminen valitsee ”valitses tätä taikka tuota”, vaan että hän valitsee itsensä.

Identiteetistä informaatiolukutaitoon, Ropo et al, Tampere University press 2015. s. 152.

Marjakuuri

orthex-rasiapinoKeittiöömme ilmestyi talven mittaan laatikollinen Orthexin muovirasioita. Otin nimittäin asiakseni, että joka päivä syödään marjoja. Lasten ja oman aamiaisen ohessa oli joka aamu tarjolla myös marja-annos. Suurin osa näistä rasioista on pitänyt sisällään mustikoita, mutta oli siellä herukoita, mansikoita, vadelmia ja tyrniäkin. Jos aamiaisen monipuolisuutta ei erikseen mieti, ainakin minun tulee helposti vetäistyä vain voileipä, ja se on aika yksipuolinen eväs.

Tyrnin kanssa on vielä loppukiri menossa, jokunen mustikkarasiakin on pakastimessa jäljellä. Viime viikkoina meillä on kulunut melkoiset määrät vaniljakastiketta (sitä jossa ei ole kovetettuja kasvirasvoja), sen seuralaisena tyrnimarjat paremmin uppoavat. Vielä viime vuonna teimme niistä pirtelöitä vaniljajäätelön kanssa, kunnes blenderi hajosi.

Olemme onnistuneet kouluttamaan lapset aika hyviksi marjansyöjiksi: useimmat marjat kelpaavat sellaisenaan, ainakin jos makeuttaa happamampia marjoja mansikkasoseella jne. Joskus annamme periksi ja tarjoamme vaniljakastiketta seuraksi.

pakasterasioiden kannet haitarinaKaiken maailman terveysuutisointia kun lukee, useimmissa marjojen terveellisyyttä mittaavissa tutkimuksissa niitä annetaan koehenkilöille isoja määriä pitkiä aikoja: vasta satojen grammojen päiväannoksilla alkavat ihmisryhmien erot näkyä. Meidän marjansyönnillämme ei vielä samoihin grammamääriin päästä, mutta ainakin tänä talvena sairauspoissaolot jäivät hyvin vähäisiksi. Vitamiinien lisäksi marjoista saa mm. soluvaurioita ehkäiseviä antioksidantteja ja kuituja. Tyrni on siitä erikoinen marja, että siinä on paljon hyödyllisiä rasvahappojakin.

Aikaisemmin yritimme myös painottaa muita säilömistapoja kuin pakastamista, mutta hillonsyönnissä on vaikea yltää lähellekään näitä kulutusmääriä. Vieroksun sokerin syömistä, ja yritän pysyä WHO:n sokerinkulutussuosituksissa. Mehuissa taas ei ole marjankuorien hyödyllisiä aineita, en hennoisi heittää kuoria pois. Jonkin verran marjoja kyllä kuluu mehumuodossakin. Tänään taas keittelin glögiä omasta mustaherukkamehusta.

Onneksi pakastimet ovat kehittyneet kovasti energiatehokkaammiksi energiamerkintöjen ansiosta. Meillä pakastin on vieläpä kylmässä ulkovarastossa talon pohjoispuolella, joten sähkönkulutus ei pääse karkaamaan käsistä. Kaikki laitteet eivät kyllä ihan niin rajua sijoituspaikkaa kestä. Huoltovarmuuden kannalta pakastaminen ei ole kovin hyvä tapa. Jos sähköt katkeaisivat moneksi päiväksi, olisi kiire mökille puuhellan ääreen hillonkeittopuuhiin.

torni kaatui

Puutyökurssilla

Nippu itsetehtyjä lastoja ja kirjahylly, olo on kuin Aku Ankalla tämänviikkoisen lehden kannessa. Olen ehkä kymmenen vuotta haaveillut pääsystä kansalaisopiston puutyökurssille, ja viime syksynä lapset viimein olivat tarpeeksi isoja, etteivät hoitojärjestelyt käyneet ylivoimaisiksi. Kuusi- ja ysiveen voi jo toisinaan jättää vähäksi aikaa kahdestaankin. Kouluajoilta oli jäänyt harmittamaan, etten kehdannut mennä poikaenemmistöiseen puukäsityöryhmään, ja nyt viimein pääsin tutustumaan paremmin puuntyöstökoneisiin.

Puutyöhallissa on hyvä valikoima isoja koneita, joilla liimapuulevyjen ja oksanpätkien käsittely käy alta aikayksikön. Sillä lailla on mukava tehdä hommia, vaikka perinnekäsitöitä arvostankin. Puuntyöstöön koneilla ei tarvitse fyysistä voimaa, ohjailee vain puunpalat oikeaan suuntaan ja pitää näppinsä pois terien läheltä. Ompelussakin meillä on kotona sellainen työnjako, että minä hoidan koneompelua vaativat hommat ja Tomppa käsinompelun.

Mittailen ja mallailen kaikki moneen kertaan, ennen kuin uskallan tehdä ”lopullisia ratkaisuja”, ja niinpä minulla k-e-s-t-ä-ä, ennen kuin valmista syntyy. Eipä toisaalta mennyt mikään kohta pieleen kirjahyllyä väsätessä. Joku toinen kurssilainen teki vähemmällä miettimisellä ja muotoili sitten uudelleen yhteensopimattomia osia. Opettajan mielestä olisin voinut olla kunnianhimoisempi ja tehdä aluksi liimapuunkin itse laudanpalasista, mutta kyllä valmiiden liimapuulevyjen sahailussa, hiomisessa ja muotoilussa oli ihan riittävästi tekemistä yhdeksi syksyksi. Hyllykön osien kiinnittämiseen toisiinsa käytin liimaa ja lamello-liitoksia, jotka sietävät hiukan mittavirhettäkin, mutta pitävät hyvin. Nyt kirjahyllykkö odottaa enää vahakäsittelyä.

Mäntypuista liimapuulevyä on myynnissä melkein missä tahansa vähänkään rautakauppaan viittaavassa paikassa, joten sitä on helppo hankkia. Ikävä kyllä paikallinen rautakauppa myi vain virolaista levyä, eikö Suomessa enää kyetä sitä itse tekemään? Ylijäämäpaloista tekaisin nipun leikkuulautoja tutuille joululahjoiksi.

Aku Ankka ja kirjahylly, 11/2018Syksyiseltä mökkireissulta olin ottanut mukaan pihavaahterasta sahatun oksan lastojen raaka-aineeksi. Yllärinä oksan sisältä löytyi tummempi alue, mistä tuli mukava kuviointi valmiisiin lastoihin. Yksi lastoista on tehty kurssipaikalta löytyneestä visakoivun palasta. Höyläsin ensin oksan yhden sivun tasaiseksi, sahasin vannesahalla siitä muutaman millin paksuisia ”lautoja”, piirsin summittaiset lastan ääriviivat niihin, sahasin taas vannesahalla silmämääräisesti. Muodon viimeistelyt ja hiomiset oli helppo tehdä nauhahiomakoneella. Vaahtera on kovaa puuta, mutta vähän kummallisen hajuista. Toivottavasti ruokiin ei tule ylimääräisiä makuvivahteita.

Mutta missä ovat puutyökurssien osallistujat? Meitä on alle kymmenen hengen porukka. Mielestäni käsityöt ovat mitä parhainta mindfullness-harjoitusta. Kun keskittyy sahaamaan ja hiomaan puunpalasta lastan muotoon, mielestä putoavat pois kaikki muut ajatukset, ainakin syytä on jos aikoo säilyttää sormensa vastaisten töiden varallekin.

Mitä jälkeen jää

Yksi parhaiten ajan hammasta kestävä tiedontallennusväline ovat savitaulut, vanhimpien säilyneiden arvellaan olevan noin seitsemän tuhannen vuoden ikäisiä. Tämä tiedonmurunen jäi vaivaamaan mieltäni, kun olin lukenut kirjasto-opintojen tenttiin. Ihmiskunnalla on nyt tallennettuna enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta yksi auringon räväkämpi magneettimyrsky riittäisi pyyhkimään sähköiseen muotoon tallennetun pois. Nykyinen paperilaatukaan ei ole kovin kestävää, eläinten nahoista tehty pergamenttikin kesti kauemmin.

savitöitä

Lapset ovat löytäneet mumminsa kanssa mukavan yhteisen harrastuksen: torstaisin kansalaisopistolle savitöihin ja maanantaisin kuvataidetta harrastamaan. Ensin mietin, minne kaikki luovuuden tuotoksen saadaan sopimaan, saviesineet kun ovat kovin pysyviä. Sitten ehdotin, että he voisivat tehdä viestin meidän sukupolveltamme jollekin tulevalle sukupolvelle. Mutta mikä olisi tärkeä kerrottava asia meidän ajastamme? Ja miten se pitäisi kertoa, jotta aikojen päässä lukija sen ymmärtäisi? Eiväthän kirjoitusmerkitkään ole kovin pysyviä, ”arabialaiset” numeromerkkimmekin ovat olleet käytössä alle 500 vuotta. Tämä kotikuntanikin on sitä vanhempi. Ja vaikka merkit säilyisivät, kieli muuttuu ajan mukana.

No, vielä ei ole kovin syvällistä viestiä taideharrastustunneilta ilmestynyt. Olisi kuitenkin hauska taideprojekti käydä viemässä omia savitauluja johonkin luolaan odottamaan löytäjäänsä. Omilta mailtakin löytyisi muutama paikkaehdokas, ehkäpä se olisi hyvä lisä tulevan kesän ohjelmaan.

savitöitä

Mutta mikä se viesti olisi? Pitäisikö kertoa jokin tärkeä havainto tästä ajasta vai yleisohje ihmiselle, joka elää täällä sen jälkeen, kun Internet on sattunut tyhjentymään? Mikä edes olisi se tärkeä havainto?

Hoida lapsia kuunnellen, kärsivällisesti ja lempeästi
Pyri aina väkivallattomiin ratkaisuihin (vai onko tämä hyvän elintason ajan ylellisyyttä?)
Pese kädet ennen ruokailua
Tee muille niin kuin toivoisit heidän tekevän itsellesi
Vaali luontoa
Vuohenputken lehdet ovat hyvää kevätsalaattia
Järvikala kasvattaa järkeä, mutta kypsennä se hyvin
Nämä sienet ovat syötäviä
Matematiikan perusteet ovat tällaiset
Energia ei synny eikä häviä
Ajanlasku ja kalenteri toimivat näin

Jotenkin niinkö se menisi? Kivikauden harvat näkyvät jäänteet ovat usein kalenterijärjestelmään liittyviä rakennelmia, esim. kevätpäivän tasauksen valo osuu niihin tietyllä tavalla. Jos eläisi tuolla metsässä ilman kalenteria, sellaiset olisivat varmasti tarpeen. Mitä sinä kirjoittaisit savitauluun?

Sirkkaruokaa

Onpa tullut talven mittaan sitten sirkkaeväätkin testattua. Fazerin sirkkaleivässä kotisirkkoja on 3 %. Eipä sirkkajauho sieltä mitenkään maistu. Itse leipä on Fazerin tyypillinen tuote, jonka maku ja rakenne on viritetty kohdilleen mm. lisäämällä taikinaan gluteenia. Lapsille se uppoaa sellaista vauhtia, ettei kuvaa tahtonut ehtiä ottaa. Itse söisin mieluiten sirkkani luomummassa tuotteessa, oikeasti hapatetussa leivässä. Sellaisesta viljan ravintoaineetkin imeytyvät paremmin.

sirkkaleipätuotteitaToinen kokeilemamme sirkkatuote olivat maissijauhopohjaiset sirkka-siemenkeksit, joissa sirkkoja on 6 %. Ne oli maustettu fenkolinsiemenillä, eikä sirkan makua tai rakennetta sieltäkään varmuudella erottanut. Sain sen käsityksen, että otukset olivat niissä kuitenkin kookkaammassa muodossa kuin Fazerilla. Ja ne olivat ehtoja Pohjanmaalla kasvatettuja otuksia, eivät ulkomailta rahdattuja kuten Fazerilla. Nämäkin katoavat lasten suuhun hetkessä, jos pussi unohtuu näkyville.

Kävin kyläyhdistyksen kokouksessa tapaamassa kesämökkiseutuni asukkaita, ja vein mennessäni maistettavaksi sirkkakeksejä. Ties vaikka joku innostuisi uudesta elinkeinosta tyhjilleen jääneeseen navettaan. Yllättävän moni ei uskaltanut ollenkaan maistaa. Suurin osa maistoi ja piti makua ihan menettelevänä. Monenlaiseen käyttöön uskoisin sirkkojen sopivan, kun vahvaa omaa luonnetta ei niissä ole.

Mutta mites se maailman pelastuminen? Jos syön sirkkaleivän samanlaisina voileipinä kuin muutenkin, aiheutan luultavasti sirkkojen viljelyn verran lisäkuormitusta. Pitäisi siis vähentää rippunen jotain leivänpäällysproteiinia. Näillä sirkkamäärillä vain ei taida olla proteiininsaannin kannalta paljoakaan merkitystä, ehkä pienenä ruokavalion monipuolistajana kuitenkin.

Ja gluteeni? Olin muutaman vuoden gluteenittomalla ruokavaliolla, koska se tuntui vatsassa mukavammalta ja vähensi ihon jatkuvaa kesimistä. Mutta en onnistunut tasapainottamaan ruokavaliota niin, että olisin saanut viljan B-vitamiinitkin ym. jostain luonnollisesta lähteestä. Seurauksena oli voimattomuutta, lihasten nykimistä ja valtava ruisleivän himo.

Luin sitten ravitsemusterapeutin haastattelun, jossa hän kertoi, että vaikka gluteenivilja tekeekin vatsan turvotusta, se on silti todella hyväksi suolistopöpöjen hyvinvoinnille. Magneettikuvissakin kuulemma näkyy, että gluteeniviljamöykky yksinkertaisesti etenee monilla ruuansulatuksessa hitaammin kuin moni muu vaihtoehto. Niin että vatsaoireet voivat myös olla ihan mekaanisia ja haitattomia. No, nyt kokeilen taas syödä viljatuotteita, kohtuudella. Iho hilseilee ja vatsaa nipistelee, mutta lihasten voimattomuus on poissa. Tasapaino olisi mukava löytää… Suolistovasta-aineita minulla ei ole, ihon osalta testejä ei ole tehty.

Lumilinnan lumoissa

Sääennuste näytti lupaavalta: takana muutama nuoskalumipäivä, tulossa vakaa pakkasjakso. Ja viikkojen aikana oli kertynyt kunnon lumikerros. Siis aika tehdä lumiukkoja, -linnoja, -hevosia, jotka hyvällä tuurilla säilyvät tanakasti jäätyneinä pitkälle kevättalveen.

lumilinnaa rakentamassa

lumilinnan ikkunaLauantaina aamupäivällä lähetin perheen ulos lumihommiin. Paukutimme Tompan kanssa lumilinnan seiniä kokoon ja selostin, millaisia lumiprojekteja harrastin lapsena omakotitalomme laajalla pihalla. Lapset kohteliaasti toivat palloja seinien vahvistukseksi. Oli hyvä hetki, kun iäkäs naapurikin innostui mukaan lumilinnantekoon. Omille vanhemmilleni ei olisi juolahtanut mieleenkään tulla leikkimään lumessa, ainoana lapsena linnat piti enimmäkseen koota itse. Jäin vielä tasoittelemaan seiniä kuumeisesta olosta huolimatta, kun muut menivät sisälle valmistelemaan lounasta. Vielä tuosta ja tuosta… Valokki tuli lopulta hakemaan minut sisälle: ”äiti, ei sinun yksin täällä kylmässä tarvitse olla”.

Nuoskalumi on uskomaton materiaali. Lumimöykyt tarttuvat tiukasti kiinni toisiinsa, sen kun vain muotoilee haluamansa. Ehkä tämän rakennusmateriaalin rajaton saatavuus jotenkin kuvastaa tasa-arvoista pohjoismaista yhteiskuntaakin. Linnaa kootessani mietin, että lumiveistosten ja -rakennelmien tekeminen sopisi hyvin Go Scandinavian -loman ohjelmanumeroksi: ”änd nau wii aar going tu bild ö snoumän…”. Tiedän, ei tämä mitään Skandinaviaa ole, mutta sellainen loman nimi voisi kuulostaa puoleensavetävältä. Täällä Suomessa olisi paljon enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisiin elämyslomiin. Aineksia niihin on maaseutumme täynnä, ei tarvitse kuin vähän ideoida.

lumilinnaa tekemässä

Olisinpa vähemmän ujo ja introvertti, niin ryhtyisin elämyslomaoppaaksi varakkaille reissaajille tältä istumalta. Tai ehkä sentään jonkin matkailualan kurssin kautta. Kiireiset uraihmiset maksaisivat hyvät rahat siitä hyvästä, kun pääsisivät irrottamaan ajatuksensa arkiympyröistään rauhallisen luonnon keskellä. Paikasta toiseen reissaamiseen kannustaminen ei toki ole mikään ympäristöteko, mutta ehkä luonnon keskellä vietetty loma edistäisi luonnon huomioimista muutenkin. Ja reilummanhintaisista lomista riittäisi hyvin varoja myös päästökompensaatioiden ostamiseen.

Pyöreitä vuosia

Tänään on ohjelmassa täyttää pyöreitä vuosia, 40 vuotta tuli täyteen. Nuorempi lapsi, eskarilainen, lohdutti, että ethän sinä äiti vielä näytä nelikymppiseltä, ehkä suunnilleen 35-vuotiaalta. Ja elämänkokemus on vanhenemisen arvoista. Tervetuloa keski-ikä!

Tähän ikään mennessä itsetuntemusta on kertynyt. Tuskastelin jossakin vaiheessa, etten ole yhtä nopea tekemään asioita kuin useimmat muut. Sitten huomasin, että nopeasti ja huolellisesti tekeminen ovat osittain toisensa poissulkevia asioita. Aivoni huomaavat pienetkin yksityiskohdat, ja saatan jäädä niiden kanssa jumiin. Olen myös vielä miettimässä, mikä olisi paras tapa toimia, kun vikkelämpi on jo tekemässä jollakin valitsemallaan tavalla. Mutta ihmisen evoluutiossa on ollut hyödyllistä, että laumassa on monella tavalla toimivia yksilöitä.

Pentti-setäni suunnittelemia ja askartelemia pirunnyrkkejä.

Epäilenpä, että pienten yksityiskohtien huomaaminen myös aiheuttaa ylimääräistä mielen kuormittumista sähköisten sovellusten kanssa. Facebookin tai Twitterin ”silpputieto” etsii aivoista lokeroita, minne asettua. Sitten väsyttää, muisti pätkii ja tekisi mieli vain nukkua. Olen onneksi oppinut rajaamaan medioiden käyttöä ankarasti: en edelleenkään päästä Facebookia puhelimeeni, en ole liittynyt Whatsapp:iin, kännykän sovellus kertoo, montako minuuttia puhelinta on käytetty tänään. Aivot vaativat myös kunnon ruokaa; B-vitamiineja ja kalaöljyä. Luulenpa, että meitä silpputiedon kuormittamia on enemmänkin, kannattaa kuulostella herkästi omia mielialojaan.

Ideointi, se on minun juttuni. Pääni suoltaa jatkuvasti suunnitelmia uusista projekteista. Projektit ovat hauskimpia alussa, mutta loppuun asti puurtamistakin on onneksi ehtinyt jo tähän ikään mennessä opetella. Löydän asioista näkökulmia, jotka eivät muille ole tulleet mieleen.

Olen myös säilyttäjä. Uppoudun sukututkimuksiin ja haastattelen vanhempia sukulaisia saadakseni lisätietoa perimistäni valokuvista. Viihdyn muutenkin kuuntelemassa vanhempien ihmisten juttuja.

Mieheni ehti saavuttaa neljänkympin rajapyykin vajaa vuosi ennen minua. Mitään kriisiä ei kuulemma tuntunut. No, ei minuakaan muu vaivaa kuin tietoisuus siitä, että hyväpalkkainen työura jäi saavuttamatta. Mutta toisaalta olen saanut sen sijaan tehdä monenlaisia hauskoja juttuja ja viettää pitkiä ihania kesiä mökillä. Mökillä oli iso vaikutus siihenkin, että tuskastuin työttömän arkeen pääkaupungissa ja muutin lähemmäksi rakkaita seutuja.

fysiikkakisan materiaaliaÄidin luona siivotessani löysin muinaisen lukion fysiikkakilpailun osanottajalistan. Sijoituin valtakunnallisessa kilpailuissa 20:n parhaan joukkoon ja osallistuin loppukilpailuun. Googlailin huvikseni, missä ne kaikki muut ovat nyt. Ikäluokkani muista fysiikanosaajista on tullut professoreja, menestyneitä tutkijoita ja ohjelmistoyrittäjiä. Alisuoriutuminen mietityttää toisinaan. Enkö ollut yhtä uskottava fyysikko, kun olin porukan ainoa tyttö? Vai kävikö vain huono tuuri? Olisipa hauska vielä löytää lokero, jossa ideointikykyni olisi hyödyksi. Nykyinen työ kirjastossa on ihanaa, mutta sen ohella pystyisin tekemään enemmänkin.

Yläkoulu- ja lukioaikoina harrastin muitakin kisoja. Metsävisasta saadut visakoivun taimet ovat mökillä jo isoja puita, ja palkintomakuupussi ja -trangia edelleen käytössä.

Toisaalta olen suvun ensimmäisen akateemisen koulutuksen hankkinut, joten lähdin myös liikkeelle takamatkalta verrattuna niihin, joiden vanhemmat olivat myös proffia tai muuten hyvissä asemissa. Isäni suvussa periytyy matemaattinen taipumus, mutta köyhissä oloissa eläneillä vanhemmilla sukupolvilla ei ollut mahdollisuutta opiskella. Setäni lähti nuorena merille ja kehitteli merimatkojen joutilaina vapaahetkinä ison joukon erilaisia älypelejä. Monimutkaisin on 60-osainen pirunnyrkki, jota en ole uskaltanut purkaa, koska sen saaminen takaisin kokoon voisi olla mahdoton urakka.

Lapset ovat tietenkin elämän paras saavutus. Huokailemme aina mieheni Tompan kanssa tyytyväisinä, kuinka hyvä tuuri kävi, kun meille osui noin hyvät lapset. Ja molemmissa huomaa matematiikkageenin jatkavan eteenpäin, monen muun kiinnostuksen kohteen ohella.

lapset

Parivaljakko mökillä.

Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

« Older entries