Ukon koiran kannoilla

Eilen molemmat lapset juoksivat työpaikalleni kirjastolle itkien lohduttomasti. He olivat olleet siirtämässä perhostoukkaa turvaan jalkakäytävältä, kun Taiton luokkakaveri osui paikalle ja ajoi toukan yli pyörällään – kolme kertaa. Kuulemma ”kostona siitä, että se oli mönkinyt hänen paidallaan”.

Joutuivatpa poloiset oppimaan, että ihmiset jakautuvat kovin eri lajeihin suhtautumisessaan luontoon. On tuskallista olla ötököistä kiinnostunut ituhippi maailmassa, jossa naapuritkin levittävät hyönteismyrkkyä pitkin pihoja, pelkäävät puolta eläinkuntaa ja yrittävät torjua elämää kaikin keinoin.

Horsmakiitäjän toukka ruokapöydässään. Kuva: Kentish Plumber, Flick.com, CC.

Mökillä vasta ihailimme komeita ja pulleita perhostoukkia, joita Valokki oli löytänyt horsmilta mönkimästä. Luulisin niiden olleen horsmakiitäjiä. Kun jää katsomaan horsmanvarsia tarkasti, niitä voi löytää paljonkin. Katsoimme vielä myöhemmin perhoskirjasta, minkä näköisiksi perhosiksi ne aikanaan muuttuvat.

Näin loppukesällä perhostoukkia näkee, sillä ne ovat luoneet nahkansa moneen kertaan ja kasvaneet isoiksi. Kun kasvit eivät enää maistu, ne siirtyvät maahan mönkimään ja etsimään koteloitumispaikkaa.

Horsmakiitäjä aikuisena Kuva: Ryszard, Flickr.com, CC.

Mustikkaretkellä varvikossa näkyi paljon pieniä karvaisia perhostoukkia. Äiti sanoi, että sellainen on Ukon koira. Ukko ylijumalan koirako mönkii pitkin varpuja? En löytänyt lisätietoja Ukon koira -nimityksestä, netissä oli vain ote vanhasta sanakirjasta, jossa nimitys selitetään karvaiseksi perhostoukaksi. Onko kenelläkään lukijalla lisätietoja nimitykseen liittyvästä mytologiasta?

Onko tupsukas Ukon koira? kuva: Tom Grant, Flickr.com, CC.

Mainokset

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Ituhippi asuntomessuilla

Tulipa taas tehtyä jotain, mitä en ole kokeillut ikinä aikaisemmin, nimittäin käytyä asuntomessuilla. Tapahtuman tarkoitus on toki saada myyntiä uusille huonekaluille ja remonttitarvikkeille. Äitini ihastui messutaloihin, mutta minussa ne eivät onnistuneet herättämään suuria tunteita. Kaipaan kodikkuutta ja helppohoitoisuutta, en jaksaisi harjailla valtavia terasseja puhtaaksi männynneulasista. Yleensä lapset suhtautuvat innokkaasti kaikkeen uuteen, mutta nyt he sanoivat, että olisivat olleet mieluummin mökillä. Hakivat kuitenkin karkkia esittelykojuista aina kun silmä vältti. Saimaan maisemia sentään kelpasi katsella.

Asuntomessupihat on sovitettu maisemaan. Kuva: Valtteri Maja.

Kodikkaimmat talot olivat budjetiltaan pienimmästä päästä, ja jostain syystä ruotsalaisten suunnittelemia. Jotenkin he vain osaavat tehdä sen viihtyisän loppusilauksen, kun suomalaiset tyytyvät käytännöllisyyteen. Halvemmissa taloissa suunnittelija oli myös muistanut, että makuuhuoneissa tarvitaan säilytystilaa vaatteille, ei riitä pelkkä tikas ja yksi vaatepuu pienen huoneen seinää vasten… Mitä kalliimpi talo, sitä kummallisempia olivat tilaratkaisut.

Etsiskelin näkökulmia kylppärirempan toteuttamiseen. Sellaisen kun joudumme tekemään meneillään olevan putkiremontin takia. Yhden kivan lattialaattamallin löysin (Laattapisteen PPA Lune Phobos), mutta arkkitehdit hyvät – se vallitseva tummanharmaa seinälaatta messukylpyhuoneissa tekee niistä aika synkkiä. Taidan muotivirtauksista huolimatta valita seinään turvallisen vaalean värisävyn.

Myönteisiä juttuja:

– Lähes jokaisessa talossa oli kunttapiha, jonka pitäisi olla helppohoitoinen vaihtoehto nurmikolle. Ei ruohonleikkureita, sammalen myrkytyksiä tai lannoitusta. Sääli sitä metsäplänttiä, josta kuntta on peräisin, mutta huonosti kai pohjakasvillisuudelle olisi avohakkuukohteessa käynyt joka tapauksessa. Kulutusta se ei tosin kestä yhtään.

– Saimaan maisemat ovat hienot, ja avautuvat hyvin messualueen korkeuksista

– Rannoista valtaosa oli jätetty yhteiseen käyttöön ja lähelle luonnontilaa. Rantaa kiersi houkuttelevan näköinen kävelyreitti.

– Pienimuotoinen liikunta oli läsnä monessa paikassa: voimistelurenkaat ja puolapuut ovat kuuminta hottia.

– Tällaisen sadevesisäiliön bongasin, en ole vielä uskaltanut katsoa hintaa. Säiliöön saa kiinni puutarhaletkun, jolla voi kastella pihansa, ja pakkaskestävyyskin on mietitty. Vaikuttaa käytännölliseltä, mutta tämänkin ulkoasu kaipaisi (ruotsalaisen?) suunnittelijan loppusilausta.

Mietityttäviä asioita:

kuva: Valtteri Maja.

– Asuntomessupihoilla ei voi tehdä oikein mitään. Hyötykasvit eivät ole nyt muodissa: en huomannut omenapuita tai marjapensaita. Jokunen viljelylaatikko ja kasvihuone sentään oli pihoille pykätty. Minun olisi vaikea asua paikassa, jossa en voi tehdä mitään oman ruokani tuottamisen hyväksi. Ehkä Saimaalla voisi kalastaa?

– Aurinkolämpö, aurinkosähkö ja viherkatot orastivat joissakin kohteissa, mutta kovin vähän niitä näkyi. Asuntomessut on perinteisesti laahannut jotenkin jäljessä ympäristökuormituksen keventämisessä. Toki tämä kuvankin aurinkolämpökeräin olisi voitu suunnitella paremmin osaksi rakennusta.

– Ollakseen Mikkelissä messualue on kovin kaukana kaikesta. Lähellä ei ole kauppoja tai juurikaan palveluita, joten ennustettavissa on runsasta autoilua tuleville asukkaille.

– Fosforin loppumisesta ja rehevöitymisestä on puhuttu niin paljon, että olisi odottanut edes jossakin toteutetun modernin kierrättävän vessaratkaisun. Mutta ei, samoja vesivessoja kaikki.

– Bonuksena kävijä voi laskea, montako sellaista poreallasta pihoilta ja terasseilta löytyy, joihin on suora näkyvyys naapurin parvekkeilta ja ikkunoista. Näyttäytyjähenkiselle kylpijälle on jopa tarjolla allas, joka on kevyen liikenteen väylän vieressä. Joihinkin saunoihin oli myös suora näkyvyys naapurista – maitolasit ja muut näköesteet eivät ole nyt muodissa, mutta epäilen niiden tekevän paluun kaikessa hiljaisuudessa…

Ituhipin kirkonkyläkodin pihaa. Rivitalopiha kukkii, mutta silti se ei oikein vedä puoleensa.

Piha, jolla ei voi tehdä mitään, ei kyllä ole mikään uusi ilmiö kaupunkimaisessa ympäristössä. Naapurin maalaismökillä käydessäni hän paljasti, ettei oikein vieläkään viihdy kirkonkylällä. Ja hän sentään muutti kuusine lapsineen maaseudun vähien mukavuuksien ääreltä jo vuonna 1971. Minulla on kirkonkylällä sama ongelma: rivitalopihalle ei ole luontevaa mennä puuhailemaan, vaikka mökillä touhuan ulkona suuren osan ajasta. Villinä rehottava mökkipihani kauhistanee monia kotipuutarhureita, mutta se tarjoaa koko ajan jotain uutta: kesän mittaan yhä uudet villiyrtit kasvavat poimintakuntoon, ja löydän edelleen uusia kasvituttavuuksia. Sekalaisissa kukissa pääsee aina bongaamaan uusia ötököitä, pihapissalla käydessä huomaa heinikossa erikoisen värisen perhostoukan. Mökkeillessä olen osa hienoa ympäristöä, kirkonkylällä taas jotenkin en.

Ps. Pahoittelut pitkästä tauosta tekstin tuottamisessa, rakkaat lukijani! Aloin talvella tehdä työkseni tekstejä Juvan kulttuurisivuille, ja wordpressin käyttö sekä töissä että vapaa-ajalla taisi olla hiukan liikaa. Aiheita kyllä mielessäni on riittänyt, joten yritän parantaa tapani. Ja ensi kerralla yritän muistaa ottaa kunnon kameran mukaan, jotta saatte katso muutakin kuin vessan lattiaa ja teknisiä laitteita. 🙂

Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Perheenäiti rentoutuu

Onnistuinpa tälläkin viikolla raivaamaan tieni joogaan asti. Olen rynninyt myöhässä saliin kesken alkurentoutuksen ja rojahtanut viimein matolleni. Hiljaisuuden rikkoo enää kännykkäni, joka ulvoo pukuhuoneessa, kohta jo kolmatta soittokierrostaan. Rentouttavien ajatusten lomassa mielessäni käväisee, että perheellisen ihmisen harrastuskertaa edeltää pitkähkö tapahtumaketju.

  1. Edellisviikolla olin sopinut tutun 4H:n lastenhoitajan kanssa, että hän voi tulla katsomaan viisivuotiastamme joogani ajaksi, 2,5 tuntia.
  2. Tokaluokkalaisen samanaikaisen partiokerran järjestelyistä sovin myös. Luokkakaverin perhe lupautui kuljettamaan hänetkin partion mäenlaskuretkelle oman partiolaisensa mukana. Muutama tekstiviesti.
  3. Perheemme partiolainen toivoo, että hankkisin hänelle partioreissulle luomumakkaraa paistettavaksi. Saan neuvoteltua, että hän söisi samaa makkaraa kuin toisetkin.
  4. Soitan vielä 4H:n työntekijälle lastenhoitokeikasta, koska asia pitää sopia myös hänen kanssaan.
  5. Hyötyliikunta töihin saa väistyä harrastuspäivänäni aikataulusyistä. Edellisiltana laitan auton lämmitysliekaan ja säädän ajastimen.
  6. Harrastuspäivän aamuna kerään koululaiselle mukaan pulkan partioiltaa varten, luistimet, kypärän ja villasukat liikuntatuntia varten. Aion kuskata ne autolla työpaikalleni ja muistuttelen tokaluokkalaista, että käy hakemassa ne kouluun mennessään. Sitten käyn viisivuotiaan kanssa vaateneuvottelun paitavalinnasta, saan hänelle kaiken tarpeellisen mukaan ja vien päiväkotiin.
  7. Aamupäivällä töissä havahdun tarkistamaan, että harrastusvälineet todellakin ovat hävinneet työpaikan eteisestä. Onpa lapsella hyvä muisti!
  8. Lounaalla hotkin ruokani ja juoksen sitten ruokakaupan läpi keräämässä täydennyksiä päivällistä varten: avokadoja (hyviä rasvoja, energiaa), kalapullia (proteiinia), hapankaalia (hyviä pöpöjä, C-vitamiinia ja kuitua). Puolen tunnin ruokataukoni ylittyy viidellä minuutilla, pitää tehdä se myöhemmin sisään.
  9. Kahvitauolla käyn laittamassa auton liekaan työpaikan tolppaan ja säädän ajastimen.
  10. Työajan lähestyessä loppuaan kiidätän kirjoja hyllyyn ja yritän saada oman osuuteni valmiiksi. Hiukan jää kesken muiden riesaksi. Kerään päivällisostoksiani mukaan työpaikan jääkaapista, ennen kuin huruutan kohti päiväkotia hakemaan nuorimmaista.
  11. Haettuani lapsen pihalta käyn vielä sisällä hakemassa osan vaatteista ja tarkistan ohjelmasta, tarvitaanko jotain erityistä seuraavana päivänä. Lelupäivä on vasta ylihuomenna. Muuten päiväkodille on viime aikoina pitänyt viedä suksia, luistimia, kypäriä, leipää hevostallilla vierailua varten, villasukkia keppihevostarvikkeiksi, täytettyjä lomakkeita ja kyselyitä sekä oma kirja lukupäiväksi.
  12. Lapsi kysyy, enkö voisi rentoutua kotona joogan sijasta. No, kyllähän minä muina päivinä rentoudunkin.
  13. Kotona meillä on parikymmentä minuuttia aikaa ennen lastenvahdin tuloa. Viisivuotias ehtii edeltä keittiöön ja kauhoo itselleen mysliä. Selostan, että oikea ruoka ensin, laitan myslikulhon tiskipöydälle odottamaan ja saan alkavan konfliktin hoidettua joten kuten. Pesen ja kuorin porkkanat alkupalaksi (A-vitamiinia, kuitua). Edelliskerrasta viisastuneena olen pyytänyt viisivuotiaan valitsemaan porkkanansa etukäteen. Viimeksi porkkana oli vääränlainen ja lensi siksi mäkeen neuvotteluista huolimatta.
  14. Lämmitetyt kalapullat avokadon ja hapankaalin seurana maittavat hyvin, vain viimeisestä kalapullasta neuvotellaan ja yksi ylimääräinen avokadonpuolikas jää minulle. Osan porkkanastaan hän jättää myöhemmin syötäväksi.
  15. Lastenhoitaja tulee. Täytämme kaksi paperia hänen työsopimukseensa liittyen, kuten joka kerta. Esittelen tiskipöydällä odottavaa myslikulhoa, josta saa iltapalan, jos sellaista kaivataan illan mittaan.
  16. Pitäisi jo lähteä, mutta juoksen vielä alakertaan vaihtamaan vaatteita. Sitten jään ehdottamaan yhteistä tekemistä lastenvahdin kanssa, kun viisivuotias pitää mykkäkoulua ja kantaa provosoivasti esille tuhannen palan palapeliä. Lopulta askartelu kelpaa vaihtoehdoksi, ja jään vielä muistuttamaan vahakankaasta, joka tarvitaan parketin suojaksi. Helikopteriäitikö?
  17. Kiidän pyörällä alas mäkeä kohti koulun liikuntasalia niin kovaa kuin uskallan. Kypärä tuntuisi pipon kanssa niin epämukavalta, että jätin sen suosiolla matkasta.
  18. Kaikuvasta pukuhuoneesta soitan vielä partiolaiselle, koska muistan viime hetkellä, ettei paluusta mäenlaskupaikalta kotiin sovittu mitään. Tiedotan, että olen pyörällä liikkeellä: en ole tulossa hakemaan, vaan sieltä voi kävellä itse kotiin.

joogamatto ja villasukatPuolentoista tunnin joogakerrasta iso osa makaillaan lattialla hengitellen ja kuunnellaan oman kehon tuntemuksia.

Kun olen polkenut takaisin kotiin vapauttamaan lastenvahdin tehtävistään, tyytyväinen partiolainen ilmaantuu kotiovelle. Jalassaan hänellä on luokkakaverilta saadut lainakengät, omat olivat kastuneet lumileikeissä. Luokkakaverin perhe on myös huolehtinut hänelle vesipullon, jonka unohdin laittaa mukaan.

Kiitoksia siis kaikille taustajoukoille, jotka teitte mahdolliseksi tämänkinviikoisen rentoutumishetkeni! Seuraavaan viikkoon valmistautuminen olisikin jo alkanut, ellei hiihtoloma olisi seuraavaksi ohjelmassa.

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Tokaluokkalaisen elämää: Avaruuskirjoista

avaruuskirjoja lukemassa

Avaruuskirjojen lukeminen on kivaa. Kun luen Karmea totuus-sarjan avaruusaiheisia kirjoja, alan miettiä, miltä tuntuisi mennä sinne, mistä kirjassa kulloinkin kerrotaan. Karmea totuus -sarjan avaruuskirjoissa on mielenkiintoinen tiedonkäsittelytapa, ja siksi tykkään lukea niitä.

”Jos Aurinko äkkiä räjähtäisi, me näkisimme räjähdyksen vasta 8 minuutin ja 20 sekunnin kuluttua eli meillä olisi hyvää aikaa hakea erittäin tummat aurinkolasit”

Karmea totuus -kirjat eivät muuten ole mitään uutuuksia. Kummitätini on lukenut niitä nuorena.

Taito

Karmea totuus-sarjan avaruuskirjat

Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Statussymboleja ja muistutuksia elämän rajallisuudesta

Arvaatteko, miten 1600-luvulla eläneet hollantilaiset esittelivät ystävilleen varallisuuttaan? Muotiin tuli teettää näyttäviä maalauksia hedelmäasetelmista. Mitä realistisempi materiaalin tuntu oli maalaukseen saatu, sitä kovempipalkkaiseen taiteilijaan oli ollut varaa. Hedelmät ja muu monipuolinen ruoka edusti elintason nousua, jonka vilkas ulkomaankauppa oli tehnyt mahdolliseksi.Hedelmäasetelma 1600-luku

Hedelmien joukossa näkyy muutakin: kuoriainen mönkimässä kohti herkkuja, rastassaalistaan syövä pöllö tai pääkallo. Elämän katoavaisuutta ja turhuutta viestivät vanitas-symbolit muistuttavat ökyilijää, ettei päästäisi kohonnutta elintasoa nousemaan hattuun. Niiden avulla maalauksen omistaja muistutti itseään moraalin ja oikeamielisyyden tärkeydestä yltäkylläisyyden keskelläkin.

statussymboleja2

Miksikö yhtäkkiä vatvon 1600-luvun tauluja? Autoin äitini löytämään perille Sinebrychoffin taidemuseoon Helsingissä. En voinut etukäteen arvata, että vanhat hedelmäasetelmat voisivat olla kiinnostavia. Museokäynnin jälkeen jäin miettimään, miten nykyään viestitään elintasosta ja – ennen kaikkea – muistuttaako nykyihminen itseään henkisistä arvoista kaiken mässäilyn keskellä? Liitetäänkö nykyisten statussymboleiden kylkeen vanitas-hahmoja?

En oikein löytänyt esimerkkejä. Kyllähän ympäristöliike, eläinoikeusaktivistit ja kirkko muistuttavat kohtuudesta rajattomilta tuntuvien valintojen keskellä, mutta millä symbolilla yksittäinen ihminen muistuttelisi itseään elämän rajallisuudesta? Kehittelinpä tähän joitakin ehdotuksia nykyajan vanitas-symboleiksi:

lego vanitas

kuva: Kosmolaut, Flickr, CC

– (Dinosauruksen kuva Bemarin kyljessä) Ajan dinomehulla, jota ei enää valmisteta

– (Tarra älypuhelimen kuoressa) Anteeksi, tätä materiaalia ei enää riitä teille nuoremmille

– (Symboli viinapullon kyljessä joulun alla) Kuva, jossa on joukko murheellisia lapsia ja katkennut joulukuusi

– (Kuntosalin sisustusta) Viikatemies muistuttamassa, miten lopulta käy innokkaastakin treenaamisesta huolimatta

– (Kuvamateriaalia uuden vaatteen hintalapussa) Uurastajia puuvillapellolla / Tämän vaatteen tuottamista varten intialaiselle pellolle levitettiin puolen kiloa hyönteismyrkkyjä

– (Lentokentän sisustusta) Kuvia kuivuuteen nääntyneestä karjasta Darfurista tai tulvien alle tuhoutuneista taloista Bangladeshista

– (Aika ajoin ilmestyvä nettiselaimen näkymä) Jonakin päivänä internetiä ei enää ole.

– (Facebookin ilmoitus) Tämän istunnon aikana siirryit 20 min lähemmäksi kuolemaa.

apokalypsiSuurin osa taiteesta tuntuu minusta yhdentekevältä, koska en löydä teoksista mitään tarttumapintaa. Kerran kuitenkin tykästyin tällaiseen tauluun kansalaisopiston näyttelyssä, koska näin siinä apokalyptisen maiseman, jossa joukko ihmisiä lämmittelee nuotion äärellä hajonneen yhteiskunnan rauniossa. Mietin jo silloin, että se olisi hyvä muistutus vaikkapa eteisen seinälle kaiken hässäkän keskelle, ettei tämä kaikki hyörinä nyt lopulta niin tärkeää ole, tai ainakin leppoisa elämämme voi muuttua täysin minä päivänä tahansa. Hauska tietää, että myös kauan minua ennen on elänyt ihmisiä, jotka ovat kaivanneet seinälleen samanlaista muistutusta.

« Older entries