Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Perheenäiti rentoutuu

Onnistuinpa tälläkin viikolla raivaamaan tieni joogaan asti. Olen rynninyt myöhässä saliin kesken alkurentoutuksen ja rojahtanut viimein matolleni. Hiljaisuuden rikkoo enää kännykkäni, joka ulvoo pukuhuoneessa, kohta jo kolmatta soittokierrostaan. Rentouttavien ajatusten lomassa mielessäni käväisee, että perheellisen ihmisen harrastuskertaa edeltää pitkähkö tapahtumaketju.

  1. Edellisviikolla olin sopinut tutun 4H:n lastenhoitajan kanssa, että hän voi tulla katsomaan viisivuotiastamme joogani ajaksi, 2,5 tuntia.
  2. Tokaluokkalaisen samanaikaisen partiokerran järjestelyistä sovin myös. Luokkakaverin perhe lupautui kuljettamaan hänetkin partion mäenlaskuretkelle oman partiolaisensa mukana. Muutama tekstiviesti.
  3. Perheemme partiolainen toivoo, että hankkisin hänelle partioreissulle luomumakkaraa paistettavaksi. Saan neuvoteltua, että hän söisi samaa makkaraa kuin toisetkin.
  4. Soitan vielä 4H:n työntekijälle lastenhoitokeikasta, koska asia pitää sopia myös hänen kanssaan.
  5. Hyötyliikunta töihin saa väistyä harrastuspäivänäni aikataulusyistä. Edellisiltana laitan auton lämmitysliekaan ja säädän ajastimen.
  6. Harrastuspäivän aamuna kerään koululaiselle mukaan pulkan partioiltaa varten, luistimet, kypärän ja villasukat liikuntatuntia varten. Aion kuskata ne autolla työpaikalleni ja muistuttelen tokaluokkalaista, että käy hakemassa ne kouluun mennessään. Sitten käyn viisivuotiaan kanssa vaateneuvottelun paitavalinnasta, saan hänelle kaiken tarpeellisen mukaan ja vien päiväkotiin.
  7. Aamupäivällä töissä havahdun tarkistamaan, että harrastusvälineet todellakin ovat hävinneet työpaikan eteisestä. Onpa lapsella hyvä muisti!
  8. Lounaalla hotkin ruokani ja juoksen sitten ruokakaupan läpi keräämässä täydennyksiä päivällistä varten: avokadoja (hyviä rasvoja, energiaa), kalapullia (proteiinia), hapankaalia (hyviä pöpöjä, C-vitamiinia ja kuitua). Puolen tunnin ruokataukoni ylittyy viidellä minuutilla, pitää tehdä se myöhemmin sisään.
  9. Kahvitauolla käyn laittamassa auton liekaan työpaikan tolppaan ja säädän ajastimen.
  10. Työajan lähestyessä loppuaan kiidätän kirjoja hyllyyn ja yritän saada oman osuuteni valmiiksi. Hiukan jää kesken muiden riesaksi. Kerään päivällisostoksiani mukaan työpaikan jääkaapista, ennen kuin huruutan kohti päiväkotia hakemaan nuorimmaista.
  11. Haettuani lapsen pihalta käyn vielä sisällä hakemassa osan vaatteista ja tarkistan ohjelmasta, tarvitaanko jotain erityistä seuraavana päivänä. Lelupäivä on vasta ylihuomenna. Muuten päiväkodille on viime aikoina pitänyt viedä suksia, luistimia, kypäriä, leipää hevostallilla vierailua varten, villasukkia keppihevostarvikkeiksi, täytettyjä lomakkeita ja kyselyitä sekä oma kirja lukupäiväksi.
  12. Lapsi kysyy, enkö voisi rentoutua kotona joogan sijasta. No, kyllähän minä muina päivinä rentoudunkin.
  13. Kotona meillä on parikymmentä minuuttia aikaa ennen lastenvahdin tuloa. Viisivuotias ehtii edeltä keittiöön ja kauhoo itselleen mysliä. Selostan, että oikea ruoka ensin, laitan myslikulhon tiskipöydälle odottamaan ja saan alkavan konfliktin hoidettua joten kuten. Pesen ja kuorin porkkanat alkupalaksi (A-vitamiinia, kuitua). Edelliskerrasta viisastuneena olen pyytänyt viisivuotiaan valitsemaan porkkanansa etukäteen. Viimeksi porkkana oli vääränlainen ja lensi siksi mäkeen neuvotteluista huolimatta.
  14. Lämmitetyt kalapullat avokadon ja hapankaalin seurana maittavat hyvin, vain viimeisestä kalapullasta neuvotellaan ja yksi ylimääräinen avokadonpuolikas jää minulle. Osan porkkanastaan hän jättää myöhemmin syötäväksi.
  15. Lastenhoitaja tulee. Täytämme kaksi paperia hänen työsopimukseensa liittyen, kuten joka kerta. Esittelen tiskipöydällä odottavaa myslikulhoa, josta saa iltapalan, jos sellaista kaivataan illan mittaan.
  16. Pitäisi jo lähteä, mutta juoksen vielä alakertaan vaihtamaan vaatteita. Sitten jään ehdottamaan yhteistä tekemistä lastenvahdin kanssa, kun viisivuotias pitää mykkäkoulua ja kantaa provosoivasti esille tuhannen palan palapeliä. Lopulta askartelu kelpaa vaihtoehdoksi, ja jään vielä muistuttamaan vahakankaasta, joka tarvitaan parketin suojaksi. Helikopteriäitikö?
  17. Kiidän pyörällä alas mäkeä kohti koulun liikuntasalia niin kovaa kuin uskallan. Kypärä tuntuisi pipon kanssa niin epämukavalta, että jätin sen suosiolla matkasta.
  18. Kaikuvasta pukuhuoneesta soitan vielä partiolaiselle, koska muistan viime hetkellä, ettei paluusta mäenlaskupaikalta kotiin sovittu mitään. Tiedotan, että olen pyörällä liikkeellä: en ole tulossa hakemaan, vaan sieltä voi kävellä itse kotiin.

joogamatto ja villasukatPuolentoista tunnin joogakerrasta iso osa makaillaan lattialla hengitellen ja kuunnellaan oman kehon tuntemuksia.

Kun olen polkenut takaisin kotiin vapauttamaan lastenvahdin tehtävistään, tyytyväinen partiolainen ilmaantuu kotiovelle. Jalassaan hänellä on luokkakaverilta saadut lainakengät, omat olivat kastuneet lumileikeissä. Luokkakaverin perhe on myös huolehtinut hänelle vesipullon, jonka unohdin laittaa mukaan.

Kiitoksia siis kaikille taustajoukoille, jotka teitte mahdolliseksi tämänkinviikoisen rentoutumishetkeni! Seuraavaan viikkoon valmistautuminen olisikin jo alkanut, ellei hiihtoloma olisi seuraavaksi ohjelmassa.

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Tokaluokkalaisen elämää: Avaruuskirjoista

avaruuskirjoja lukemassa

Avaruuskirjojen lukeminen on kivaa. Kun luen Karmea totuus-sarjan avaruusaiheisia kirjoja, alan miettiä, miltä tuntuisi mennä sinne, mistä kirjassa kulloinkin kerrotaan. Karmea totuus -sarjan avaruuskirjoissa on mielenkiintoinen tiedonkäsittelytapa, ja siksi tykkään lukea niitä.

”Jos Aurinko äkkiä räjähtäisi, me näkisimme räjähdyksen vasta 8 minuutin ja 20 sekunnin kuluttua eli meillä olisi hyvää aikaa hakea erittäin tummat aurinkolasit”

Karmea totuus -kirjat eivät muuten ole mitään uutuuksia. Kummitätini on lukenut niitä nuorena.

Taito

Karmea totuus-sarjan avaruuskirjat

Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Statussymboleja ja muistutuksia elämän rajallisuudesta

Arvaatteko, miten 1600-luvulla eläneet hollantilaiset esittelivät ystävilleen varallisuuttaan? Muotiin tuli teettää näyttäviä maalauksia hedelmäasetelmista. Mitä realistisempi materiaalin tuntu oli maalaukseen saatu, sitä kovempipalkkaiseen taiteilijaan oli ollut varaa. Hedelmät ja muu monipuolinen ruoka edusti elintason nousua, jonka vilkas ulkomaankauppa oli tehnyt mahdolliseksi.Hedelmäasetelma 1600-luku

Hedelmien joukossa näkyy muutakin: kuoriainen mönkimässä kohti herkkuja, rastassaalistaan syövä pöllö tai pääkallo. Elämän katoavaisuutta ja turhuutta viestivät vanitas-symbolit muistuttavat ökyilijää, ettei päästäisi kohonnutta elintasoa nousemaan hattuun. Niiden avulla maalauksen omistaja muistutti itseään moraalin ja oikeamielisyyden tärkeydestä yltäkylläisyyden keskelläkin.

statussymboleja2

Miksikö yhtäkkiä vatvon 1600-luvun tauluja? Autoin äitini löytämään perille Sinebrychoffin taidemuseoon Helsingissä. En voinut etukäteen arvata, että vanhat hedelmäasetelmat voisivat olla kiinnostavia. Museokäynnin jälkeen jäin miettimään, miten nykyään viestitään elintasosta ja – ennen kaikkea – muistuttaako nykyihminen itseään henkisistä arvoista kaiken mässäilyn keskellä? Liitetäänkö nykyisten statussymboleiden kylkeen vanitas-hahmoja?

En oikein löytänyt esimerkkejä. Kyllähän ympäristöliike, eläinoikeusaktivistit ja kirkko muistuttavat kohtuudesta rajattomilta tuntuvien valintojen keskellä, mutta millä symbolilla yksittäinen ihminen muistuttelisi itseään elämän rajallisuudesta? Kehittelinpä tähän joitakin ehdotuksia nykyajan vanitas-symboleiksi:

lego vanitas

kuva: Kosmolaut, Flickr, CC

– (Dinosauruksen kuva Bemarin kyljessä) Ajan dinomehulla, jota ei enää valmisteta

– (Tarra älypuhelimen kuoressa) Anteeksi, tätä materiaalia ei enää riitä teille nuoremmille

– (Symboli viinapullon kyljessä joulun alla) Kuva, jossa on joukko murheellisia lapsia ja katkennut joulukuusi

– (Kuntosalin sisustusta) Viikatemies muistuttamassa, miten lopulta käy innokkaastakin treenaamisesta huolimatta

– (Kuvamateriaalia uuden vaatteen hintalapussa) Uurastajia puuvillapellolla / Tämän vaatteen tuottamista varten intialaiselle pellolle levitettiin puolen kiloa hyönteismyrkkyjä

– (Lentokentän sisustusta) Kuvia kuivuuteen nääntyneestä karjasta Darfurista tai tulvien alle tuhoutuneista taloista Bangladeshista

– (Aika ajoin ilmestyvä nettiselaimen näkymä) Jonakin päivänä internetiä ei enää ole.

– (Facebookin ilmoitus) Tämän istunnon aikana siirryit 20 min lähemmäksi kuolemaa.

apokalypsiSuurin osa taiteesta tuntuu minusta yhdentekevältä, koska en löydä teoksista mitään tarttumapintaa. Kerran kuitenkin tykästyin tällaiseen tauluun kansalaisopiston näyttelyssä, koska näin siinä apokalyptisen maiseman, jossa joukko ihmisiä lämmittelee nuotion äärellä hajonneen yhteiskunnan rauniossa. Mietin jo silloin, että se olisi hyvä muistutus vaikkapa eteisen seinälle kaiken hässäkän keskelle, ettei tämä kaikki hyörinä nyt lopulta niin tärkeää ole, tai ainakin leppoisa elämämme voi muuttua täysin minä päivänä tahansa. Hauska tietää, että myös kauan minua ennen on elänyt ihmisiä, jotka ovat kaivanneet seinälleen samanlaista muistutusta.

Joulun kirjanautintoja

lapsi lukeeHetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.

Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.

Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
joulun 2016 kirjalahjoja
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.

joulun_kirjanautintoja3Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.

Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.

Uupumusta – entä jos se on B12?

Pakko päästä päiväunille, tuntui kuin päässä olisi painava kypärä, joka painuu kohti tyynyä. Päässä pyöri ajatus, että voi kun jaksaisin jotenkin rämpiä eteenpäin. Pieniinkin töihin ryhtyminen vei aikaa, ja tavalliset kotityöt tuntuivat väsyttävän ihmeen paljon. Miten kummassa muut ihmiset suoriutuvat päivittäisistä toimistaan? Tältä tuntui alkusyksystä, taas väsymyskohtauksia, joita oli ilmestynyt ajoittain jo varmaan kymmenen vuotta. Muisti pätki. Ihmettelin, mitä aivoilleni oikein tapahtuu, vaikka yritän elää kaikin puolin terveellisesti.

Pari viikkoa myöhemmin huomasin yhtäkkiä, että minä vain istun tässä, eikä väsytä yhtään! Ei yhtään, käsittämätöntä! Kuin olisin kahlannut lumessa vaikka kuinka pitkään, ja se vain oli kadonnut pois. Pääsin vaivatta eteenpäin. Myöhemmin syyslomalla mieheni huomautti, etten ollut romahtanut yksillekään päiväunille koko viikon aikana. Ei vain ollut tullut mieleen. Pari viimeistä kuukautta olenkin ihmetellyt, mitä ihmiset oikein noiden kirkasvalolamppujensa kanssa touhuavat.

B12-vitamiiinin molekyylimalli

B12-vitamiiinin molekyylimalli. Kuva: Paul Hudson, Flickr. CC

Arvatkaas, mitä siinä välissä tapahtui? Olin ottanut hevoskuurin B12-vitamiinia: päivittäin 1 mg:n nappeja, joista jokaisessa on periaatteessa vuoden annos. Tämä vitamiini vain on tolkuttoman epävarmaa imeytymään. Olisipa joku kertonut siitä aikaisemmin. Kuvittelin, ettei minulla lihattomasta ruokavaliosta huolimatta mitenkään voi olla pulaa ”kasvissyöjävitamiinista”. Syönhän muita eläinkunnan tuotteita niin paljon. Kalaakin monta kertaa viikossa. Pah ja pöh.

Olen jatkanut B12-tehokuuria nyt reilut pari kuukautta, ja kokosin listan, mitä kaikkea siinä ajassa on muuttunut. Tämä on vain subjektiivinen yhden ihmisen tapaustutkimus, ei mitään mittaustuloksia tueksi. Mutta jos uuvuttaa, tätä vitamiinikuuria on helppo kokeilla, eikä sillä ole tunnettuja haittavaikutuksia.

2 vk:n jälkeen:

  • väsymys ja unisuus hellitti, ei enää tarvetta päiväunille kuin joskus harvoin. Vuorokauden unentarve väheni ainakin tunnilla, parilla normaaliin kahdeksaan.
  • mieliala muuttui myönteiseksi, päässä pyörineet uupumusajatukset hävisivät, elämä ei näytä enää toivottomalta
  • yleinen jaksaminen parani: töiden jälkeen ei tarvitsekaan romahtaa lepäämään, vaan illalla jaksaa vielä vaikka leipoa.

3 vk:n jälkeen:

  • kielessä tuntunut puutunut alue oli alkanut kutistua. Välillä tuntuu paranevan kokonaan, sitten oire taas palailee pienempänä.
  • kärsivällisyys parani, ärsyyntymiskynnys nousi. Lasten keskinäisiä riitoja on helpompi selvitellä, kun vielä aamupäivän ekojen kymmenen riidan kohdalla ei tarvitse pidätellä omaa kiukkua, vaan voi leppoisasti rauhoitella lapsia.

n. 1 kk:n jälkeen:

  • hiustenlähtö on rauhoittunut selvästi. Aikaisemmin aina kammatessa hiuksia lähti valtava tukko, nyt pienempi tukko. Kampaajat aina päivittelivät ja tarjosivat hiustenlähtöä vähentävää sampoota.
  • lihasten nykiminen väheni / katosi. Aikaisemmin söin lähes päivittäin magnesiumia, jotta sain suonenvedot pidettyä kurissa. Nyt joudun turvautumaan magnesiumiin vain, jos olen syönyt edellisenä päivänä tavallista enemmän sokerisia herkkuja. Hassua, miten aineenvaihdunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
  • nälänsietokyky parani, verensokeri tuntuu vakaammalta. Olin viime vuosina tottunut syömään noin kolme tunnin välein, koska muuten jo pian lihakset tärisivät ja pyörrytti. Kuljettelin mukana myslipatukoita ja muita välipaloja, jotta pysyn toimintakykyisenä. Nyt lounas voi siirtyä tunnilla, ja nälkä tuntuu vasta juimimisena vatsassa. Kehon säätelyjärjestelmät tuntuvat voivan paremmin.
  • on ylipäätään skarpimpi olo, muisti toimii paremmin. Edelleen silti sählään, jos hoidettavana on liian monta asiaa.
nukkuva koira

Kuva: Linnea Björk Tim, Flickr. CC

Toivon, että tästä on apua muillekin väsymyksen vaivaamille, joista rutiinitesteillä ei löydy vikaa. Minulta testattiin vuosien mittaan ainakin neljästi kilpirauhanen, sokeriarvot, ja hemoglobiini. Sitten tarjottiin masennuslääkkeitä. Onneksi en ottanut, kuinkahan sekaisin olisin niillä aineenvaihdunnan saanut? Onko B12-vitamiinin puutos oikeasti niin harvinainen, ettei kukaan lääkäri osannut sitä epäillä? Vai alidiagnosoitu? Moniko syö masennuslääkkeitä, kun taustalla olisikin välttämättömän ravintoaineen puuttuminen?

Tätä ennen olin kokeillut hoitaa väsymystä kaikin keinoin: trimmata ruokavaliota vielä terveellisemmäksi, ulkoilla, aloittaa lihansyönnin uudelleen; syödä D-vitamiinia, rautaa, hyviä rasvahappoja ja virkistäviä luontaistuotteita. Moni kokeilu auttoi vähän, mutta ratkaisevaa oli saada B12-vitamiinvarastoihin täytettä kunnon annoksilla. Esim. tavalliset B-monivitamiinit olivat yhtä tyhjän kanssa, niissä ”kasvissyöjävitamiinia” on niin onnettoman vähän.

Mielenkiintoista on, että tunsin vetoa juuri sellaisiin ruokiin, joissa B12-vitamiinia on paljon: kasvissyöjänä pysynyt mieheni katsoi kauhuissaan, kun lastasin lautaselle maksapihvejä. Muuten mieli teki kalaa, kananmunia, mätiä, hirvenlihaa, metvurstia. Pelkkä ruoka ei vain enää riittänyt vitamiinivarastojen täyttämiseen.

Mätiannos

Mäti sisältää paljon B12-vitamiinia. Kuva: Ville Oksanen, Flickr. CC

Mikä vitamiininpuutoksen sitten aiheutti? En tiedä. Varmaan jo raskaudet ja imetykset ovat tyhjentäneet kehon varastot. Ravintoainetaulukoista jos katsoo, vitamiinia olisi pitänyt tulla riittävästi. B12:n imeytymismekanismi on vain kovin monimutkainen ja häiriöille altis. Nettilähteissä mainitaan mahdollisina imeytymisongelmien syinä niinkin arkisia asioita kuin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja runsas kahvinjuonti. Sukulaisillani esiintyy siinä määrin eriasteisia uupumusoireita, että seuraavaksi taidan tarjota vitamiinipurkkia sinne tänne. Meillä voi hyvinkin olla jokin yhteinen ominaisuus, joka selittää asian. Ehkä meillä on kalastajageenit, jotka eivät ole ehtineet sopeutua maanviljelysyhteiskunnan maito-vilja-dieetille?

Ainakin minusta tuli kerralla ravitsemushoitojen kannattaja. Nyt mietin jo, mitä muita ravintoaineita mahtaa puuttua. Entä jos asiat voisivat olla vieläkin paremmin? Ja raivostuttaa lukea asiantuntijoiden hokemia, joiden mukaan ”monipuolisesta ruokavaliosta kyllä saa kaiken tarvittavan, vitamiinit ovat turhia”. No ei välttämättä saa, prkl! Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia tästä aiheesta. Ainakin Huono äiti -blogista tunnetuksi tullut Sari Helin on kertonut haastattelussa kärsineensä pitkään uupumuksesta, ennen kuin joku lääkäri äkkäsi tutkia B12-tasot (jotka olivat aivan pohjalukemissa).

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

Mieli vaikuttaa kehoon

Mielen ja kehon vuorovaikutus on ollut keskusteluissa tapeteilla, kun tuulivoimalan aiheuttamiksi väitetyt oireet ja pitkittyneet sisäilmaongelmat aiheuttavat suuria tunteita. Arkielämästä on helppo löytää esimerkkejä tilanteista, joissa mieli saa aikaan fyysisiä muutoksia kehossa: Lasten silittely voi saada maidontuotannon heräämään vielä vuosia imetyksen lopettamisen jälkeen. Oksennustaudin aikana syötyihin ruokalajeihin voi jäädä pysyvä vastenmielisyys, joka saa yökkimään vielä pitkän ajan kuluttua. Jännittäminen saa vatsan sekaisin. Pelkkä sairastumisen pelko voi saada aikaan fyysisiä oireita. Viitteen blogissa neurologian erikoislääkäri Kati Juva kuvaa mielen mekanismeja, jotka voivat saada aikaan vaikkapa toistuvia sisäilmaoireita. Pahimmillaan sairastunut ei voi olla missään, kun oireet tuntuvat aina heräävän uudessakin paikassa.

Jo Marchant: Hoida mielelläsiTälle putkiaivoiselle insinöörille toi uusia ajatuksia samasta teemasta myös Jo Marchantin teos Hoida mielelläsi, jossa tiedetoimittaja ärsyyntyy äitien keskustellessa homeopatian tehosta. Hän päättää selvittää perusteellisesti, miten mielellä voi vaikuttaa kehoon. Marchant kiertää haastattelemassa lääketieteen tutkijoita. Hän tapaa myös vaikeista oireista kärsiviä, joiden tilannetta lääketiede ei ole onnistunut perinteisillä keinoillaan helpottamaan: kipu on voinut jäädä vaivaamaan, vaikka alkuperäinen vamma olisi jo parantunut, tai vatsaoireisiin ei löydy mistään apua.

Itselleni Marchantin löydöistä järisyttävimpiä oli kuvaus nosebo-vaikutuksista, eli kielteisten uskomusten vaikutuksista terveyteen. Tutkijan koe-eläinhiiret kuolivat, koska luulivat joutuvansa syömään myrkkyä. Oikeasti ne saivat ensin makeutusaineella terästettyä oksettavaa ainetta ja sitten säännöllisesti pelkkää samalla makeutusaineella terästettyä vettä. Kannattaa siis pyrkiä eroon sairauden pelosta, muuten voi käydä huonosti!

Mihin asti hengen voima sitten ulottuu sairauksien parannuskeinona? Ainakaan syöpää tai muuta vakavaa sairautta ei kannata yrittää pelkällä empatialla ja myönteisellä psykologialla parantaa – Marchant ei löytänyt ainoatakaan dokumentoitua parantumista kasvaimesta pelkän mielen voimalla. Sen sijaan psykologisista keinoista voi olla suuri apu tilanteissa, joissa lääkkeet eivät tehoa kipuun tai vatsavaivoihin. Marchant kuvailee useita kohtaamisia ihmisten kanssa, joiden elämää rajoittanut kipu tai vatsavaiva parani pelkällä lumelääkkeellä. Uskonnollisuuskin voi auttaa pysymään terveenä – mutta vain jos jumalakäsitys on armollinen eikä ankara ja tuomitseva.

Mielenkiintoista on myös psykologisten keinojen käyttö lääkkeen tehon voimistamiseen. Jos vaikkapa potilas on tottunut saamaan päänsärkyynsä apua tietynlaisesta särkylääketabletista, pelkkä samannäköisen lumelääkkeen syöminen voi saada aivojen kivunlievitysmekanismit jylläämään. Lääkkeenottohetkeen voi liittää myös vaikkapa tietyn tuoksun tai äänen. Kun kivusta kärsivä on oppinut yhdistämään tämän ärsykkeen yhdessä lääkkeen kanssa oireidensa lievittymiseen, pienemmällä annoksella lääkettä yhdessä auttavan ärsykkeen kanssa voidaan saada aikaan sama hoitava vaikutus. Samalla mahdolliset sivuvaikutukset pienenevät. Tämäntapaisissa hoitokeinoissa olisi paljon tutkittavaa, mutta mielen parantavien mekanismien tutkimukselle on vaikea löytää rahoitusta. Tähän toivoisi muutosta pian. Lääkärit hallitsevat hyvin empatian käytön hoitokeinona, mutta mielen parantavia mekanismeja voisi käyttää apuna vielä laajemmin, kun niistä saataisiin lisää tutkimusnäyttöä.

« Older entries