Kevään valohoidosta pitää ottaa kaikki irti, ajattelin, ja kiirehdin perheenjäseniä ulko-ovea kohti pääsiäismaanantaina. Kävimme nauttimassa hurjaa vauhtia hupenevista hangista ja etsimässä kevään merkkejä. Lähiluonnossakin on valtavasti yksityiskohtia, joita voi jäädä katsomaan. Taito oli innostunut jo esittelemästäni hangelle varisseesta männynsiemenestä: ”Jee, en olekaan koskaan ennen nähnyt männynsiementä”.
Pikalounaaksi varattua hernekeittopurkkia ei tarvittukaan, kun nautimme metsäretken lopuksi brunssin lähelle avatussa uudessa ravintolassa.
Parhaaseen lähimetsään joutuu nykyään kulkemaan hakkuuaukion läpi. Taito pelkäsi hakkuukoneen ilmestyvän uudelleen paikalle hetkenä minä hyvänsä.
Rannan lepät kevätauringossa.
Kevään väriloisto alkaa pajuista. Niiden oksissa näkyy punaruskean lisäksi vihreää, kun ne ottavat talteen kevätauringon säteet jo ennen lehtien puhkeamista.
Pääsimme viimeinkin tutkimaan ulkoilureitin sivupolkua, joka on houkuttanut jo monesti aikaisemmin.
Lahoava puunrunko sisältää valtavasti elämää, tähänkin vuodenaikaan näkyy kaksi kääpälajia ja erilaisia sammalia.
Kyltti Stansvikin ravintolan pihatiellä.
Osa pääsiäisbrunssia. Miksi tämäkin ravintola yritti tarjota lapsille nakkeja ja muusia, kun lapsille maistuvat mainiosti myös lohitartar, venäläiset suolakurkut, salaatti ja kasvispaistos?
Ruokahalun herättelyä jälkiruokapöytää varten. Sieltä Taito lopulta piti kantaa pois, jotta pääsimme kierimään kotia kohti.
Valokki vetää henkeä lukuisten lohitartarlusikallisten, parin blinin ja kasvisten jälkeen. Sitten vielä pari palaa hedelmäkakkua. Onni on olla taapero: kotimatkan voi viettää päiväunia kiskoen.
Ekoelämää 