Lähimetsät kaivinkoneen kouriin vai ei

Vastapäinen puisto on ollut mullin mallin jo vuoden päivät, ja sitten sähköpostiin tipahtaa asukaskysely paikallisten viheralueiden hoidosta. Pääsimmepä harjoittamaan kansalaisvaikuttamista taas kerran, vaikka jälkijunassa.

Monimuotoisuuden kansainvälinen juhlavuosi on menossa, ja mitä tekeekään Helsingin Rakennusvirasto verorahoillamme: pienellä metsäpläntillä poistetaan kaikki aluskasvillisuus ja pensaat, myllätään kaivinkoneella pintamaa, tuodaan tilalle kuorikkeen ja mullan sekoitusta, jonka alle viimeisetkin metsälajiston rippeet hukkuvat. Ja tähän kaikkeen tarvitaan noin vuoden ajan kaksi kaivinkonetta, kuorma-autoja ja ties kuinka monen ihmisen työpanos. Samaan aikaan Helsinki rahoittaa palvelunsa velkarahalla, sillä verotulot putosivat kovasti taantuman aikana.

Meillä oli Taiton kanssa tapana katsella pikkulintuja tuolla puistopläntillä, seurailla rusakon touhuja ja laskea talvella mäkeä. Nyt linnuille ja rusakolle ei ole enää paikkaa, missä piileksiä, kun koko metsä on kaluttu paljaaksi. Se siitä bongailusta. Puiden alaoksatkin sahattiin pois, jotta saatiin näkymistä mahdollisimman avaria.

Tähän varmaan tiivistyvät hyvin ihmisten näkemyserot lähiluontoalueistaan: mikä on puistoa ja mikä metsää, pitäisikö olla siistittyä vai sallitaanko pusikot jne. Minusta tosin niissä näkemyksissä olisi muokkaamisen varaa: moni saattaisi muuttaa mieltään ja hyväksyä ”epäsiistit” lahopuut ja pusikot, jos tietäisi, miten olennaisia ne ovat luonnon monimuotoisuudelle. Ne juuri ovat lukuisten lajien koteja ja suojapaikkoja. Kun hiukan oppii tuntemaan luontoa, on hauskaa tunnistaa lajeja ja huomata, mitä kaikkea oman pihan nurkalta voikaan löytyä. Paikallisille pitäisi ensin järjestää ohjattuja luontoretkiä kotinurkilleen, ja sitten vasta kysyä, mitä viheralueille pitäisi tehdä.

No, jupinan lisäksi tein myös rakentavia ehdotuksia. Toivoin hallitun hoitamattomuuden niittyjä läheiselle isolle nurmialueelle. Alue on sopivasti koulun vieressä, joten se olisi hyvä paikka tunnistaa kasveja, jos kaikkea ei parturoitaisi sileäksi. Toivoin myös lisää hyötykasveja yhteisille puistoalueille: hedelmäpuita ja marjapensaita kaikkien käyttöön. Mahdolliset kaadetut puut toivoin jätettävän metsiin lahoamaan, jotta pääsemme jatkossakin bongailemaan kääpiä.

-Piia

Mainokset

Tarkan talouden pakastusvinkit

Nyt säilöntäkaudella on oiva aika miettiä, kuinka pakastinta käytetään järkevästi ja energiapihisti. Meillä sähkönkulutus on trimmattu lähes minimiinsä, mutta vieläpä viime talvena löysin säästökohteen lisää: pakastimen lämpötila pitää tarkistaa. Huomasin sattumalta, että meillä se oli -30 ’C. Kiireesti siis säätönuppia pienemmälle, kunnes oven sisäpuolella oleva mittari osoittaa vihreälle alueelle. Tässäkin pätenee se, että jokainen aste vastaa noin 5 % energiankulutusta.

Lähtökohta taloudellisessa pakastimen käytössä on kuitenkin pakastettavan tilavuuden minimointi. Käytännössä se tarkoittaa, ettei pidä pakastaa mitään turhaan. Kun kommuunimme muutti tänne nykyiseen paikkaan muutama vuosi sitten, myimme arkkupakastimen pois. Sähkönkulutus putosi, vaikka pakastin oli ihan hyvää B-energialuokkaa ja uudessa asunnossa oli sähkösauna lisäämässä kulutusta. Nyt meillä on edelleen vain jääkaapin alla oleva pakastekaappi, josta perheemme osuus on puolet. Tilan saa riittämään, kun pakastimessa oleva ruoka kiertää riittävän nopeasti.

Nykytekniikan aikana voi unohtua, että säilöntätapoja on suuri määrä. Ihailen asioiden tekemistä älyllä eikä voimalla, ja minulle säilönnässä pakastin edustaa voimaa ja esim. hapattaminen älyä. Tämänvuotisia marjoja meni sekä pakkaseen että purkkeihin karkeaksi soseeksi ja hilloksi. Mansikoita saa pakastimeen mahtumaan enemmän, kun soseuttaa ne pienen sokerimäärän kanssa perunasurvimella ennen pakasterasioihin lykkäämistä. Mustikoita olemme kuivanneet hyvän sadon sattuessa, ja Taito pyytää niitä usein välipalansa lisukkeeksi. Satokaudella kannattaa myös syödä tuoreita omia herkkuja tuontiruuan sijaan, kun niitä kerrankin on tarjolla.

Uusimmassa Meidän perheessä oli hyviä vinkkejä säästöihin ruokamenoissa, mutta pakastamiseen siinäkin suhtauduttiin kritiikittömästi. Kyllä jäädyttäminen vie aina sähköä, enkä kierrättäisi esim. leipää pakastimen kautta kuin poikkeustapauksessa. Toki eniten sähköä kuluu silloin, kun tuotteessa on paljon vettä. Kun tekee kerralla enemmän ruokaa, se säilyy jääkaapissakin hyvin pari kolme päivää. Hätävaraksi voi pakastaa rasiallisen silloin tällöin.

Ennakointi on hyväksi pakasteiden sulattamisessa. Kun pakasterasian ottaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan, saa tuplahyödyn: kylmyys menee hyödyksi jääkaapin jäähdyttämisessä ja ruuan lämmittämisessäkin energiaa kuluu vähemmän.

Itsestään selviä juttuja ovat tietysti riittävä ilmankiertotila pakastimen ympärillä, etäisyys lämpimiin kohteisiin ja pakastimen sulatus talvella hyvien pakkasten sattuessa. Sanomalehdellä vuorattu laatikko toimii hyvin kylmälaukkuna vähän aikaa. Tänä kesänä pakastimet ulvoivat tuskissaan helteiden keskellä, joten sähkölaskun tasapainottamiseen on nyt hyvä syy. 🙂

-Piia

Ps. Aivan ykkösvaihtoehto pakasterasioiksi ovat Orthexin Jäänalle-rasiat. Kun käyttää vain yhtä rasiatyyppiä, pakastimen saa tarkemmin täyteen ja paremmin järjestykseen. Jäänallen suunnittelijalle pitäisi myöntää joku muotoilupalkinto, niin käteviä ne ovat.

Irti oravanpyörästä

Huomasin jossakin myönteisen esittelyn kirjasta Irti oravanpyörästä, jonka on kirjoittanut Kaarina Davis. Kipin kapin tekemään varausta pääkaupunkiseudun kirjastojen nettipalvelun kautta, ja pian opus olikin jo käsissäni.

Olipa tosiaan kivaa luettavaa, vaikken enää pitkään harrastaneena eko-oppaita mihinkään tarvitsekaan. Davis oli kuluttajatuoteteollisuuden unelma-asiakas, ennen kuin hän tuli kriisin kautta järkiinsä, alkoi viettää aikaa luonnossa, laskea työlleen todellisen tuntihinnan ja miettiä, mitä elämässä todella halusi tehdä. Ja loppujen lopuksi hän päätyi sairaanhoitajan työstään viettämään luonnonläheistä ja suhteellisen omavaraista elämää maalle sukunsa perintömökkiin.

Ah, saiturina on ihanaa lukea, kuinka joku on tullut järkiinsä rahankäytössään ja oppinut melkein kaikki samat temput, jotka itsekin osaan. Vielä ihanampia olivat luontokuvaukset ja kuvaus kertojan vapautumisesta entisestä elämästään. Kuinka joku ajatteleekin niin samalla tavalla maalaismaisemissaan kulkiessaan ja luontoa tarkkaillessaan, kuin minä itsekin. Kun sukulaissieluihin joskus törmää, ei tunne enää itseään niin yksinäiseksi omien valintojensa kanssa.

Minä olen todennut tähän mennessä parhaaksi vaihtoehdoksi puolivälin villin ja vapaan elämän ja tasaisen työssäkäynnin välillä, sillä teen töitä osa-aikaisesti ja kesällä otan palkatonta vapaata loman päälle. Talvella voimme olla kaupungissa kaukolämmityksen suojissa, kesällä vapaana mökillä. Tänä kesänä jo aloin murehtia, mitä mökkielämälle sitten käy, kun Taito aloittaa koulun ja kaupunkiin on palattava jo elokuun puolivälissä…

-Piia