Kakkua ajokortin kunniaksi

Tämännäköisenä aukeni sunnuntaiaamu tuossa kotikadun vieressä Laajasalossa. Joku taisi kaahata punaisella volkkarilla niin lujaa, että kolme muuta autoa sai tälliä. Ainakin tuo vihreä on ollut pysäköitynä tien laitaan, ja siirtynyt aika vaikuttavan matkan. Kauempana pysäköitynä ollut koulubussikin (oikealla) oli saanut niin paljon iskua, että se joudutaan kuljettamaan lava-autolla korjattavaksi. Punaisen auton turvatyynyt olivat lauenneet.
kolari laajasalossa

Minä huomasin vasta autokoulussa, mikä viehätys kovaa ajamisessa voi olla. Olen kyllä aina tykännyt ajaa isoja koneita, kuten magneettikuvauslaitetta. Pendolinon kyydissäkin on ihana istua, kun se kiihdyttää kohti 220 km/h huippunopeuttaan. Silti pysyn kiltisti nopeusrajoitusten rajoissa. Kuinkahan muutkin malttaisivat nauttia vauhdin hurmasta turvallisissa rajoissa?
kakkua ajokortin kunniaksiKävin katsomassa kolaripaikkaa hiukan huonovointisena, sillä juuri edellisenä iltana tyhjensimme mieheni Tompan kanssa kuohuviinipullon uuden ajokorttini kunniaksi. Tomppa teki myös ihanan sitruunaraakakakun, kiitos kulta! Ehkä tuo kaaharikuskikin saa kakkua, ainakin jos korkki ei ollut pysynyt kiinni?

-Piia

Ps. Vinkkinä muillekin, että kuohuviinillä kannattaa juhlia useamman ihmisen kesken, on parempi olo kaikilla seuraavana päivänä. Skumppa kun ei säily, niin sen joutuu juomaan kerralla.

Haltiamänty

Haltiamänty Laajasalon ostarillaEnsimmäinen käyntini Helsingin Laajasalossa oli mieleenpainuva. Tulimme mieheni Tompan kanssa seuraamaan vanhalle uhripuulle järjestettyä pyhitysjuhlaa talvella 2006. Paikalla liihotteli performanssitaiteilija Reijo Kela tanssiesityksineen, ja peräti kahden kirkkokunnan papit siunasivat puun. Tilaisuuden puuhanaisina toimivat suomalaisiin pyhiin puihin liittyvää perinnettä tallentaneet valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Puoli vuotta myöhemmin kommuunimme teki äkkikaupat ja muutimme Laajasaloon yhteiseen kerrostaloasuntoon. Ostopäätös tehtiin niin nopeasti, että reissussa ollut kämppiksemme näki uuden kotimme vasta matkansa jälkeen. Nyt kommuunimme asuu jo toisessa Laajasalon-asunnossaan, mutta käyn edelleen tervehtimässä haltiamäntyä. Se on jäänyt kovin arvolleen sopimattomaan ympäristöön, Alepan ja K-marketin viereen. Puusta on olemassa kuvat ainakin 1950– ja 1910-luvuilta, jolloin se oli jo varsin samannäköinen kuin nykyään. Ympärillä vain lainehtivat Ylistalon, Uppby hemmanin viljapellot.

Suomalaisessa perinteessä uhripuille on ollut tapana viedä uuden sadon ensimmäiset maistiaiset, kuten uutisviljan ensimmäiset jyvät ja äidin ensimmäiset maitopisarat:

Niin sa olet uhrit juopa,
emosen ensi maitopisarat,
haarasorkkain synnyinmaidot,
tappajaisten veripisarat,
ensimmäiset sulle tuodaan.
(Puiden kansa, Seppo & Kovalainen)

haltiamanty2Haltiamänty tuli taas mieleeni, kun metsäaktivistikaverini kysyi, mitä sille tapahtuu uuden ostarin rakentamissuunnitelmassa. En ollut muistanut kysyä! Kävin lupaamassa puulle, että muistutan kaavoittajia sen olemassaolosta. Samalla toivoin jotakin, ensimmäistä kertaa. Onkohan ihan turvallista esittää toivomuksia noin vanhalle puulle? Entä jos se vanhasta tottumuksesta odottaa vastalahjaa?

Laajasalossa on muitakin hienoja puita, joita käymme aika ajoin tervehtimässä, ainakin Tullisaaren tammia ja Yliskylän poppeleita. En kuitenkaan tiedä muita, joilla olisi ollut asema aitona pyhänä puuna.

Omassa perheessäni elää vielä nimikkopuuperinne. Mökillä kaikilla perheenjäsenillä on omat puunsa, samoin isovanhemmillani. Mummoni aikoinaan istutti itselleen ja ukilleni omenapuut keskelle metsää. Myyrät ja jänikset eivät ole niihin koskeneet, vaikka ne muuten syövät kaikki suojaamattomat puut armotta. Nimikkopuut ovat isäntiään ja emäntiään nuorempia, koska vanhempi ei rupeaisi nuorempaa palvelemaan. Talon tai suvun uhripuu voi olla vanhempi, mutta silloin onkin ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”.

haltiamänty

Yhteisöllisyyden puolesta!

yhteisollisyyden_puolesta1Laajasalon yhteisöllisyyttä täytyy vaalia, sanoo kaupunkisosiologi. Näiden rakentamissuunnitelmien kanssa on oltava tosi varovainen, jotta Laajasalon yhteisöllisyys säilyy, sanoo vastapäätä istuva kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu. Laajasalossa on tämä ainutlaatuinen yhteisöllisyys, josta on pidettävä huolta uutta ostaria suunniteltaessa. Uusi kiiltävä ostari kun ei vielä houkuta kävijävirtoja ja luo elävää kaupunkia, vaan vasta alueen omaleimaisuus, sanoo kaupunkisuunnitteluviraston viranhaltija. Tässä tapauksessa se omaleimainen juttu on Saaremme-osuuskunnan toiminta, jonka pohjalta on perustettu myös luomuruokakauppa ja tapahtumatila.

yhteisollisyyden_puolesta2Istun kotikaupunginosani Laajasalon uuden ostarin yhteiskehittelytyöpajassa, enkä ole uskoa korviani. Rahjustin väsyneenä paikalle, koska ajattelin, että onhan minun mentävä puolustamaan kaupunginosani ainutlaatuisia asioita. Kun ei kukaan muu sitä kuitenkaan tee. Eikä minua olisi tarvittukaan! Rakennusliike NCC:n edustaja kuunteli silmät pyöreänä, kun kaikki vuoronperään selittivät, että saarellemme suunnitellulta uudelta ostarilta on Saaremme-puodille ja osuuskunnalle on annettava tila käyttöön alle markkinahintojen, koska se on ostarin sydän. Luomulähikauppa ja kansalaistoiminta ei voi tuottaa niin paljoa euroja, että sillä maksaisi nykyistä isompaa vuokraa. Se kuitenkin houkuttaa kävijöitä kaikille muillekin ostarin yrityksille.
yhteisollisyyden_puolesta3

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Uudessa ostarisuunnitelmassa oli varattu paikka Saaremme-puodille, mutta ostarin kakkoskerrokseen. Omassa puheenvuorossani sanoin, että jos Saaremme-puoti kerran on se juttu, miksei se ole paraatipaikalla katutasossa? Tälle saaremme syntynyt yhteisöllisyys on tosiaan ihme. Sanoin myös, että sen ansiosta jopa minunkaltaiseni paatunut ateisti käy nykyään sunnuntaisin Laajasalon kirkossa. Siellä on vain niin hyvä tunnelma ja paljon tuttuja ihmisiä. Viimeksi ei takki mahtunut naulakkoon, niin täynnä kirkko oli. Tästä on tosiaan pidettävä huolta. Muistutin myös ostarin lukuisista pienyrittäjistä, joilla ei tosiaan olisi varaa maksaa uuden hienon ostarin vuokria. Kakkoskerrokseen on asettunut luovien ihmisten yhteisö, jossa toimii mm. valokuvausstudio puoliksi harrastuspohjalta.

yhteisollisuuden_puolesta4Tilaisuudessa ideoitiin myös yhteiskäyttötilaa, jossa kirjasto, nuorisotoimi, Saaremme-osuuskunta ja kaikki muutkin alueen toimijat voisivat järjestää toimintaansa. Niitä ihan samoja juttuja, joita jo nytkin teemme: tupaten täysiä saleja Ravintolapäivänä, luontokuvailtoja, kurssiviikonloppuja, joogailtoja, myyjäisiä, kirppispäiviä

Muistatteko, kuinka aikaisemmin valitin, etten löydä samanhenkisiä ihmisiä omasta kaupunginosastani? Kiitos Saaremme-osuuskunnan ja kirkon aktiivit, että olette muuttaneet kaiken! Mutta pahus, kuinka nyt käy maallemuuttohaaveideni? Kuinka voin lähteä täältä minnekään?