Mitä lapsen pitäisi oppia? Jätkänshakkia ainakin!

laskutehtäviäLuin vastikään jonkun innokkaan kommentin varmaankin Talouselämä-lehdestä, että kaikille suomalaislapsillehan pitäisi opettaa tietokoneiden ohjelmointia jo peruskoulussa – pelien koodaaminen kun näyttää lyövän hyvin leiville. Hesarissa taas kokenut varhaiskasvatuksen maisteri kirjoitti liian koulumaiseksi käyvää esikoulua vastaan – oppimisen jäykistäminen koulumaiseen muottiin tappaa hänen mukaansa lasten luovuuden. Oma-aloitteisuuskin kuulemma kärsii, jos lapsi opetetaan siihen, että virikkeet tarjoaa joku toinen.

Pienten vanhempana lasten oppiminen mietityttää usein: Mitä olisi hyvä oppia varhain? Kuinka voisi edistää empatiataitojen kehitystä? Laulanko itse niin nuotin vierestä sen takia, etten käynyt lapsena soittotunneilla tai muskarissa? Minkä asioiden osaamisesta itselleni on ollut hyötyä?

Aikaisemmin uskonnollista kasvatusta pidettiin tärkeänä. Nykyään mitään uskontoon liittyvää ei lapsille tunnu saavan mainita sen enempää varhaiskasvatuksessa kuin koulussakaan. Perheemme uskonnottomuudesta huolimatta meille olisi ihan sopivaa, että myös uskonnollisiin menoihin käydään tutustumassa. Etenkin eettinen pohdiskelu olisi kovin suotavaa. Itse haluamme pyrkiä hyvään ja tehdä valintamme siltä pohjalta. Toisaalta hyvien valintojen pohjaksi tarvitaan monesti paljon tietoa ja suuruusluokkien tajua.

mita_lapsen_pitaisi_oppia2Tuntuu siltä, että omissa aivoissani matemaattiset rakenteet ovat jossakin hyvin syvällä. Olen ollut iloinen, että äiti huomasi kiinnostukseni matematiikkaan jo alle kouluikäisenä ja opetti peruslaskutoimitukset hyvissä ajoin. Suuruusluokkien hahmottaminen ja laskelmien tekeminen on helpompaa, kun on perusteet riittävän nuorena oppinut. Vähintään yhtä iloinen olen siitä, että äiti opetti myös jätkänshakin pelaamisen jo reilusti alle kouluikäisenä. Koulussa jätkänshakkitaidot toivat sosiaalista statusta aina ekaluokasta lukion loppuun asti. Kaipa pelitaidot tuovat annoksen matemaattista osaamista siinä sivussa. Nämä samat asiat olen halunnut opettaa omillekin lapsilleni.

palapeliä kokoamassaTaito on omaksunut matemaattisia asioita kuin pesusieni vettä jo yksivuotiaasta lähtien. Muistan, kuinka hän alle kaksivuotiaana laski nappini ihan omasta aloitteestaan ja totesi sitten: ”äidin villatakissa on seitsemän nappia”. Viime viikolla oli viimein jätkänshakin vuoro, kun jouduimme nököttämään monta päivää sisällä vesirokon takia. Viisivuotias innostui heti. Valokilla matemaattiset kyvyt ovat näkyneet enemmänkin muotojen hahmottamisessa ja käsittelyssä: toissapäivänä hän vaati saada ylähyllyltä 15-palaisen palapelin ja sai sen kootuksi.

Pohdimme kaverini kanssa yhtenä päivänä yrittäjän tarvitsemia taitoja. Hän oli sitä mieltä, että koulunkäynnin pohjalta kuvittelemme kuhunkin ongelmaan olevan olemassa jokin valmis ja oikea vastaus. Monimutkaisessa maailmassa niin ei yleensä ole edes fysiikan laskelmissa: on vain erilaisia lähestymistapoja ja eri tarkkuudella tehtäviä arvioita. Pitää yrittää monta kertaa ja siten lähestyä parempaa lopputulosta, insinöörit sanovat sitä iteroinniksi.

muurahaiskuningatarOlen siinä käsityksessä, että liiallinen asiaosaamisen vyörytys voi tehdä pahaa luovuudelle ja kulttuurisille taidoille. Yritänkin pitää lasten touhut monipuolisina. Välillä mietityttää, voiko lapsen uppoutuminen tietokirjojen parin tuoda luonteeseen jonkinlaista tosikkomaisuutta. Niin kuin vaikka yhtenä päivänä junarataleikissä:

Ä: Viekös tämä juna omenalastiaan Pieksämäelle?
T: Mutta äiti, sehän on pelkkä leikkijuna eikä kuljeta oikeasti mitään minnekään.

Hyvä olisi lastenkin oppia tuntemaan ja ymmärtämään omaa elinympäristöään. Olemme siksi luonnossa liikkuessa opetelleet mm. syötäviä kasveja. Kerran mainitsin pihalla tapaamalleni naapurille, että olimme bonganneet pihasta jo neljä eri muurahaislajia. ”Ai onko niitä eri lajeja”, kuului vastaus, ja hän on sentään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut. Nähtävästi havainnoimme ulkoillessamme aika erilaisia asioita. 🙂

Mainokset

Ekoista sanoista runebergiksi

syntymäpäivä-kirjaa lukemassaPienten lasten hoidossa parhaita asioita on kehityksen ja uuden oppimisen seuraaminen. Puheen kehitys etenkin etenee aikamoisella vyöryllä, kun on kerran alkuun päässyt. Meillä molempien lasten puhe kehittyi saman aikataulun mukaan: säännöllinen yksittäisten sanojen käyttö alkoi vasta noin 1 v 8 kk ikäisenä, mutta pari kuukautta myöhemmin päästiin jo kunnon lauseisiin. Muutama kuukausi sitten Valokki osoitti kirjoja ja sanoi ”kirja”. Yhdestä sanasta hän siirtyi eteenpäin lisäämällä siihen adjektiivin: ”iso koira”, ”iso auto”. Nyt hän näyttää kirjaa ja sanoo ”lue äiti minulle tämä kirja”. En muista, mikä oli ihan ensimmäinen lause, mutta monet ekat lauseet liittyivät neuvotteluihin leluista kämppiksen lähes samanikäisen lapsen kanssa: ”elsa nappasi lelun”.

Vasta puhumaan oppineen puhetta on mukava kuunnella: sanat äännetään huolellisesti, kuin puhesyntetisaattorissa, mutta niissä on silti vähän kuin vierasmaalainen korostus. Suomen kielen taivutuksen oppimisessakin menee aikansa, ja kuunnellessa sitä kuulee itsekin kielen epäsäännöllisyydet uusin korvin: ”minä pesen omaita käsiä”, ”minun sukat ovat märkät”.

Molemmilla lapsilla on vähän yli yksivuotiaana ollut fraasi, jolla he keräsivät sanavarastoa. Taito osoitteli erilaisia asioita ympärillään ja sanoi ”tättä” tai jotain sinne päin kysyäkseen, mikä asia on kyseessä. Valokki taas käytti osoitellessaan pitkään ilmaisua ”kato tota”. Me sitten vuolaasti kerroimme, mistä on kyse.

Valokki ei ole vielä siirtynyt puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa, kuten pienet lapset usein tekevät, vaan sanoo minä: ”minä tulen mukaan ulos”, eikä ”Valokki tulee mukaan ulos”. Vaihto kolmanteen persoonaan kyllä lienee meneillään parhaillaan. Taiton muistan käyttäneen sitä puhetapaa peräti jonnekin neljävuotiaaksi asti. Apua Valokki jo pyytää usein epäsuorasti. Kun mökin pihapolkua ei jaksaisi kävellä ylös, kuuluu vetoavalla äänellä ”äiti kantaa pikkuistaan” tai ”isä auttaa pikkuistaan”.

Erona lastemme puheenkehityksessä on nuorimmaisen aikaisin alkanut kyselyikä. Jo 1 v 10 kk se alkoi: Missä isä on? Miksi äiti laittaa ton? Mikä too on? Toisaalta kysymykset eivät ole vielä yltyneet samanlaiseksi jatkuvaksi tykitykseksi kuin Taitolla, jonka seurassa olin tiiviisti ristikuulusteltavana hänen 2,5 ikävuodestaan jonnekin neljän vuoden tienoille.

Tänään Valokille tuli kaksi vuotta täyteen, ja kielellisiä oivalluksia kuulee lisää joka päivä. Onneksi olkoon!

-Piia