Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Eskarilaisen elämää 5: 7v-synttärit

7v-synttarit1Kun heräsin synttäriaamuna, huomasin, että lamput oli koristeltu ja joka paikassa oli ilmapalloja. Viideltä, kun vieraat olivat tulleet, huomasin, että olin saanut paljon lahjoja. Synttäreillä leikittiin lelujen sokkotunnistusta ja lennokeiden heittelyä.

Taito

Kuusivuotiaan teemasynttärit

kuusivuotiaan_teemasynttarit3Esikoisen kuusivuotissynttäreiden teemaksi valittiin Metsäneläinten kokoontuminen. Jokainen vieras sai tuoda tullessaan pehmolelun, joka pääsi tapaamaan toisia pehmoleluja. Mietimme ensin, pitävätkö vieraat teemaa liian pienten lasten juttuna. Päivänsankari piti ideasta, joten ei onneksi tarvinnut jatkaa epäröintia sen enempää. On kivaa, kun lapset voivat olla lapsia. Vieraistakin oli kivaa tuoda mukaan omat pehmonsa; myös pari vuotta vanhemmat vieraat olivat innolla eläintensä kanssa mukana.

Juhlan ohjelma muodostui tällä kertaa seuraavanlaiseksi, otin ideoita kirjastosta löytämästäni Meillä on lastenjuhlat -kirjasta:

  • klo 14 vieraat saapuvat, vapaata leikkiä: vieraat innostuivat puhaltamaan saippuakuplia parvekkeellakuusivuotiaan_teemasynttarit4
  • tutustuminen ja jäätelö (sillä välin pehmolelut yhteiskuvaan)
  • kevään saapuminen -esitys
  • pehmolelujen tapaaminen (esityksen lopuksi pehmoeläimet pääsevät tapaamaan toisiaan ja talviunilta heränneitä eläimiä)
  • onnittelulaulu, juhlapöytä kakkuineen
  • vapaata leikkiä
  • laululeikkinä elefanttimarssi, jonka avulla kootaan vieraat seuraamaan lahjojen avaamista
  • lahjojen avaaminen
  • laululeikkejä olisi vielä leikitty jos olisi ehditty
  • klo 16 juhlat loppuvat, vieraat saavat mukaansa lastenkirjojen sivuista askarrellut vappuhyrrät

Meillä ei ole vielä koskaan ollut juhlaohjelmassa ongintaa, joka tuntuu nykyään olevan juhlien vakiojuttu. Yritän pyristellä eroon tavarakeskeisestä kulttuurista. Yksi synttäreilläkävijäkonkari kysyi, onko ongintaa tulossa, mutta hänkään ei kitissyt, kun ilmoitin, ettei se meillä kuulu ohjelmaan. Lähtiessä mukaan saadut vappuhyrrät olivat kyllä kovasti mieleen.

lahjoja avaamassaIhastelimme itse askarreltuja kortteja, jotka olivat tällä kertaa enemmistönä. Lahjoistaan päivänsankari piti kovasti. Me vanhemmat taas mietimme juhlailoon osallistumisen lomassa, missä uusia tavaroita säilytetään ja kuka ne siivoaa lattialta: hänen makuunsa valittuja kirjoja, taikatemppukortit, legoja, uusi vaunu Brio-junarataan, saippuakuplatarvikkeet, vanhemmilta saatu huppari, housut ja kevätpipo, piirtämistarvikkeita. Voi kun joku joskus lahjoittaisi jotain, mikä ei vie säilytystilaa tai aiheuta siivoustarvetta: lipun lapsille sopivaan tapahtumaan, lahjakortin kotieläinpihavierailulle, retkiseuraa metsään… Mutta ihanaa, että selvästi lahjan antajat olivat miettineet, mistä lapsemme pitää, vaikka olisi kyllä pitänyt niistä teatterikäynneistä ja retkistäkin.

kaksivuotias juhlija ykköset päälläTarjoiluista opimme, että jäätelö on suursuosikki, täytekakku taas ei. Toisaalta isot jäätelöveneet ehkä täyttivät massut siinä määrin, ettei alkupalaa laajempaa juhlapöytää olisi juuri tarvittukaan. Ensi kerralla jäätelökakku täytekakun sijasta? Siitä olin tosi iloinen, että odotettuakin isompi vierasjoukko, 11 vierasta ja kolme oman talon lasta, leikki hyvällä mielellä ja juhlat pysyivät hallinnassa. Ennen lapsisynttäreitä aina vähän jännittää, karkaako tilanne käsistä. Ehkä tasapainoa auttoi se, että vieraiden joukossa oli jonkin verran ikävaihtelua, ja sukupuolijakaumakin oli aika tasainen.

Tänään jatkettiin juhlintaa vielä sukulaisten ja kummien kesken perinteisillä kummikahveilla. Kivaa oli, ja tänä vuonna pidin huolen, että päivänsankari pääsi kertomaan kuulumisiaan, eivätkä aikuiset jumittuneet vain omiin aikuisten juttuihinsa. 🙂