Vanhemmilla ihmisillä on tapana sanoa, että joku luki itsensä tuomariksi tai lääkäriksi. Nykyään on mahdollista lukea itsensä myös pitkäaikaistyöttömäksi. Mutta ehkäpä sitten on mukavampi olla lukenut pitkäaikaistyötön kuin lukematon.
Meillä lapsetkin ovat aina olleet kirjojen perään. Päiväsaikaan joudun ihan liian usein vastaamaan viisivuotiaan lukupyyntöihin, ettei juuri nyt ehdi. Nukkumaanmenohetken lukemisesta ei kuitenkaan tingitä. Lapset suoriutuvat iltatoimistaankin nopeammin, kun odottamassa on yhteinen hetki kirjan parissa sängyn pohjalla.
Usein luemme perinteisiä satuja. Viime aikoina nuorimmaisen lukuvalintoihin ovat ovat kuuluneet erityisesti Mauri Kunnaksen kirjat. Olemme myös tykästyneet lastenrunoihin. Pikku Pegasos tai Suomen lasten runotar ovat oivia kokoelmia, joista voi valita runoja myös teeman mukaan. Ja joskus on luettava yhtä ja samaa. Lapset ihastuivat niin Tuula Korolaisen Vääränlainen päivä -runoon, että sen on saanut lukea ääneen joka ilta jo viikkojen ajan.
Minun oma lukuharrastukseni ajoittain taantunut harvojen vielä lukemattomien Agatha Christien dekkareiden metsästämiseen. Tietokirjoja en sentään malta jättää. Viimeksi vaikutuksen teki solubiologi Jo Marchantin kirjoittama Hoida mielelläsi, josta pitää kirjoittaa vielä erillinen postaus.
Ja laajensin sentään scifi-sivistystäni, kun kesällä Frank Herbertin klassikko Dyyni tempaisi mukaansa. Tätä scifi-opuskaan olisi tuskin muotoutunut klassikon arvoiseksi ilman kirjailijan monipuolista lukuharrastusta: aikuisiällä on hän löysi perhetuttujen innoittamana mm. Heideggerin filosofian ja paljon muuta, mistä Dyyni-sarjassa on vaikutteita.
Ekoelämää 