Laulamista oppimassa

28 marraskuun, 2009 klo 4:07 pm (lastenhoito, mökkeily)

Arvostan kovasti itse tehtyjä juttuja, mutta musiikin osalta annoin aikaisemmin muiden hoitaa soittamisen ja laulamisen. Kouluajalta musiikintunneilta oli jäänyt hirveät traumat laulukokeista, enkä laulanut vuosikausiin mitään, edes yksin kotona. Matemaattisella alalla opiskellessa törmäsin jatkuvasti ihmisiin, jotka olivat osoituksia matemaattisten ja musiikillisten lahjojen yhteisestä esiintyvyydestä, mutta minua se ei selvästikään koskenut.

Vauvalle kuitenkin olisi hyvä laulaa. Taiton kummit kannustivat musisoimaan antamalla nimiäislahjaksi hienon itsetehdyn laulukirjan. Kun asiantuntija-artikkeleissakin vakuuteltiin, että vauva kyllä pitää oman vanhempansa kehnommastakin lauluäänestä, uskaltauduin yrittämään. Aluksi oli aivan toivotonta. Vaikka kuinka yritin, yksinkertaisimmatkin kehtolaulut menivät nuotin vierestä. Muutaman ensimmäisen kuukauden aikana Taito ei paljoa laulamista kuullut.

Sitten sain jonkin laulun alun menemään suunnilleen oikein, kun Taito oli viiden kuukauden ikäinen. Piti löytää materiaalia, jonka avulla harjoitella lisää. Netissä Sibeliusakatemian sivuilla on tietokanta, jossa on joidenkin kansanlaulujen säveliä miditiedostoina. Kuuntelin niitä kerran toisensa jälkeen, ja yritin saada nuottia kohdalleen. Lopulta laulaminen alkoi sujua, ensin ankarasti keskittyen, ja nyt viimein pystyy rallattamaan rennosti.

Kansanlaulut ja perinteiset kehtolaulut ovat tosi hyviä vauvaa rauhoittamaan. Nyt on kätevää vielä taaperonkin kanssa, että vaikkapa pukemisen käydessä hankalaksi tai vaippaa vaihtaessa voi laulamalla saada hänet rauhoittumaan tai huomion toisaalle. Olisinpa aloittanut treenaamiseen vähän aikaisemmin, niin olisi monilta pikkuvauva-ajan itkuilta säästytty.

Mökkielämä on myös tuonut ymmärrystä laulamisen merkityksestä helpottamaan raskaita töitä. Kun huuhtoo vaippaa toukokuun lopun yllättäen kylmenneessä säässä ja hillittömässä tuulessa kädet sinisinä, niin sopivan synkeä jollotus helpottaa oloa.

Eilen yllätyin kovasti, kun kämppis kehui laulamistani. Laulamistakin voi siis oppia, hienoa! Olen ollut tyytyväinen, että Taito saa hiukan musiikkikasvatusta, kun hän seuraa toisinaan kämppiksen harjoittelua kuoroa varten. Omaa laulamistani olen pitänyt kotitarvetuotantona, jolla ei ole niin suurta merkitystä lapsen musiikillisen kehityksen kannalta.

-Piia

4 kommenttia

Vauvoja ja tuulivoimaloita

24 marraskuun, 2009 klo 7:35 pm (ilmastonmuutos, lapsiluku, väestönkasvu, yhteiskunnallinen vaikuttaminen)

Tunsinpa olevani ajan hermolla. Olen puuhannut väestönkasvuaiheisen seminaarin pääjärjestäjänä viime ajat, ja sitten luin YK:n väestörahaston uusinta raporttia käsittelevän uutisen YK haluaa estää miljardin ihmisen syntymän . Nyt alkaa siis väestörahastokin päästä asiaan. Kaikki muut ympäristönsuojelutoimet ovat vain lisäajan hakemista, jos ihmisten määrä saa jatkaa kasvuaan.

Raportti painottuu ilmastonäkökulmaan, ja muistuttaa, että ”Jokainen syntymä aiheuttaa syntyneen ihmisen päästöjen lisäksi kaikkien hänen jälkeläistensä päästöt”. Sen mukaan ”miljardin lapsen syntymän estäminen vuoteen 2050 mennessä säästäisi yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin kahden miljoonan suuren tuulivoimalan rakentaminen.”

Viime viikot olen lukenut väestöaiheista kirjallisuutta, jotta saisimme aikaan hyvän seminaarin, ja oppinut perusteita. Koulutus ja terveydenhoitopalvelujen tarjoaminen ovat kovassa kurssissa, kun perheiden hankkimaa lapsimäärää yritetään kammeta laskuun. Lukuisien kokemusten perusteella hyviin tuloksiin päästään silloin, kun on myös perheen oma etu tyytyä yhteen tai kahteen lapseen. Ja tämä tilanne syntyy, kun ei tarvitse hankkia lapsia esim. vanhuuden- tai sairaudenturvaksi, ja perheen äiti pääsee päättämään lapsiluvusta.  Mutta ehtivätkö nämä panostukset vaikuttaa ajoissa?

Ympäristökuormitusta tuskailevaa lohduttaa, että kattavaa koulutusta ja terveydenhoitoa on mahdollista tarjota myös ilman kovin korkeaa materiaalista elintasoa.

Nyt lukuvuorossa on Population Action Internationalin selvitys, johon on koottu yhteen suuri määrä tutkimustuloksia väestökehityksen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Pääsääntöisesti ihmisten määrän kasvu prosentilla lisää päästöjäkin noin prosentilla.

Riippuvuus ei kuitenkin ole aivan suoraviivainen, sillä päästöt ovat kasvamassa voimakkaasti myös kotitalouskoon pienenemisen, kaupungistumisen ja väestön vanhenemisen takia. Kotitalouskoon pienenemisen aiheuttama päästöjen kasvu tarkoittaa siis sitä, että jokainen citysinkku tarvitsee oman keittiön ja jääkaapin ja kattovalon. Yhteisölliset asumismuodot kuormittavat ympäristöä vähemmän.

Ai niin, ja se väestöseminaari. Se järjestetään eduskunnan kansalaisinfossa ti 26.1.2010 klo 16-19. Tervetuloa mukaan!

-Piia

Jätä kommentti

Siis mikä tää leikkipuistojuttu oikein on?

13 marraskuun, 2009 klo 10:38 pm (lastenhoito, luontoharrastus, ympäristökasvatus)

Päivähoitoon palatessaan Taito sai myös totuttautua leikkimään leikkipuistossa. Mökillä olimme touhunneet päivittäin pihalla, mutta kaupunkiympäristössä ulkoilimme lähinnä rattaissa ja kantorepussa. Jos Taiton nosti rattaista pois, hän tarrasi jalkaan kiinni ja alkoi parkua. Tai sitten istui paikallaan maassa, eikä oikein uskaltautunut liikkeelle. Siltä pohjalta alkoi totuttelu ulkoiluun kaupunkioloissa.

Päiväkodissa kaikki aamupäivät vietetään ulkona, tavallisesti jossakin lähiseudun leikkipuistoista. Kului kolmisen viikkoa, ennen kuin taapero suostui lähtemään liikkeelle päivähoidossa ulkoillessaan. Hoitoa oli kaksi päivää viikossa, ja siinä välillä meidänkin piti ryhtyä totuttamaan häntä ulkona liikkumiseen.

Meillä ei ole kunnollista pihaa, joten alkoi tutustuminen lähimpään leikkipuistoon. Aamupäivisin huomasin, että tännehän kaikki lähiseudun taaperot tuodaan ulkoilemaan, ja äitien luontevasta jutustelusta päätellen he ovat ulkoilleet siellä jo pitkään. Suunnilleen Taiton ikäisiä (puolitoistavuotiaita) lapsia on tälläkin alueella ihan käsittämättömän paljon.

Minusta sen sijaan leikkipuisto tuntui aika tylsältä paikalta: tasainen hiekkakenttä ilman kasveja tai pinnanmuotoja. Vaihteeksi oli kiva leikkiä liukumäessä ja kiikuttaa Taitoa kiikussa, mutta päivästä toiseen toistettuna samat leikkitelineet eivät jaksa innostaa. Toisiin vanhempiin olisi kyllä kiva tutustua.

Olemme silloin tällöin käyneet lähimetsissä ihmettelemässä sammalia, lintuja, kallioita, kasveja, käpyjä, puita ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan. Se on ollut vanhemman näkökulmasta paljon mielenkiintoisempaa. Joka kerta löytyy jotain uutta: kuinka tuollakin kivellä voi kasvaa noin montaa sammallajia, olisipa kivaa tuntea niitäkin tarkemmin. Huonona puolena on ollut vaihtelevan maaston hankaluus taaperolle, ja on pitänyt olla tarkkana kielonmarjojen ja koirankakkojen kanssa. Mutta Taito on hiukan liikkumaan lähdettyään innokkaasti tutkinut kaikkea, mitä on ympärillään nähnyt.

Saisipa siis lähimetsäänkin seuraa! Olen miettinyt, voisiko hiekka-aavikkoleikkipuistojen rinnalla olla paikasta toiseen siirrettävä luontoleikkipuisto. Lähimetsään aidattaisiin lapsille tarkoitettu alue milloin mihinkin, aita pitäisi koirankakat ulkopuolella. Jotta maasto ei liikaa kuluisi, paikkaa vaihdettaisiin riittävän usein. Kielonmarjoja sisältävät alueet voisi yrittää rajata pois.

Tänä aamuna leikkipuistoon ei ilmestynytkään muita, ja katselin kaihoisasti metsää aidan toisella puolella. Siirryimme sinne muutaman liukumäessä laskun jälkeen. Taito keräsi käpyjä ja oli ihastunut nähdessään talvipukuisen oravan, joka touhusi ihan lähellä meitä. Metsä on kiva, mutta turhan siistitty. Jättäisivätpä kaupungin metsätyöntekijät myös kaatamiaan puunrunoja lahoamaan, jotta pääsisimme paremmin tutkimaan myös lahopuiden asukkaita.

-Piia

Taito mökin pihassa leikkimässä äidiltä perityllä kuorma-autolla.

Taito mökin pihassa leikkimässä äidiltä perityllä kuorma-autolla.

4 kommenttia