Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Joulun kirjanautintoja

lapsi lukeeHetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.

Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.

Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
joulun 2016 kirjalahjoja
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.

joulun_kirjanautintoja3Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.

Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.

Seikkailu Saimaalla

Blogini on ollut hunningolla, kun olin töissä järjestämässä Juvan kesäkarkeloita. Oli hienoa päästä samalla edistämään lähiruoan menekkiä ihan palkkatyönä. Järjestin kesäjuhliin kauppa-auton täynnä paikallisia tuotteita, ja tein markkinointia. Ilo oli nähdä, kuinka kesäjuhlan kävijät mielellään ostivat paikallisia herkkuja. Nyt on karkeloitu onnistuneesti, ja nautin hiukan lomasta samalla, kun haen seuraavaa pestiä.
Linnansaaren kansallispuisto
Kesän parhaita asioita on tutustua kotinurkkiin tarkemmin. Kesäinen Järvi-Suomi on minulle maailman paras paikka. Hämmästelen aina, että Saimaata koluamassa ei liiku enempää ihmisiä: sisämaan saaristoa pitkin voi kulkea monesta itäsuomalaisesta kaupungista toiseen, ja vieläpä kauniita reittejä. Ja jos ei huvita kierrellä, voi vain nauttia lähirannan maisemista. Vaikka laulussa ”naista sen rannoilta vaan ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”, niin tuuletkin ovat järvellä leppeämmät kuin meren rannan ainainen puhuri.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

Meillä on tapana pyytää joka kesä sukulaisia muualta Suomesta juhlimaan Valokin synttäreitä. Joka kerralle yritämme löytää uusia käyntikohteita mökkipaikkakunnalta ja sen liepeiltä. Ohjelman valintaa vaikeuttaa vaihtoehtojen suuri määrä. Tänä vuonna meiltä toivottiin Saimaan risteilyä, ja vatvoimme Linnansaaren kansallispuiston, omien lähirantojen ja Suomen laajimmille kalliomaalauksille ulottuvan laivaretken välillä.

seikkailu_saimaalla3Linnansaari voitti, Rantasalmen Järvisydämestä lähtevän saariretken muodossa. Retki ei sisältänyt mitään sen kummempaa kuin kulkemista isolla puuveneellä pitkin Haukiveden maisemia Kaarnetsaareen ja kiertelyä pitkin metsäpolkuja. Eipä sen kummempaa tarvittukaan, urbaanimmatkin matkalaiset olivat tyytyväisiä. Oma lempparini ovat Saimaan alueen hienot kalliot, aina niitä riittää uusia ja erilaisia. Tämän kesän nettijulkkis kalasääskikin pesii näissä samoissa maisemissa norpan naapurina.

Ituhippi järjestää hautajaisia

Hautauslupa, virkatodistuksen tilaaminen, kuolinsyyntutkimuksen tilauslomake… Kummitätini hautajaisten järjestäminen on pakollinen perehdytys kuolemaan liittyviin paperitöihin. Yhteydenottojen välissä pohdiskelen yhden ihmisen elämän merkitystä, kokoan valokuvia ja muita muistoesineitä.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia1Tätini mietti kuolemaan liittyviä asioita paljon, ja oli kertonut toiveensa tuhkauksesta ja muista hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä. Niiden pohjalta on ollut hyvä edetä. Sukuhautapaikka on valmiina ja perheen lakimies oli ajan tasalla perintöasioista.

Joidenkin isojen päätösten eteen jouduin silti heti. Kuolinsyyntutkimuksen takia vainaja piti kuljettaa 160 km:n päähän ruumiinavaukseen. Sieltä hänet olisi pitänyt kuljettaa poiskin ja taas yli sadan kilometrin päähän tuhkattavaksi. Vedin mutkia suoriksi ja pyysin, että tuhkaus suoritettaisiin ruumiinavauspaikkakunnalla. Kaikki seurakunnathan eivät tällaista menettelyä hyväksy, vaan ilmoittavat siunaavansa vainajia, ei tuhkia. Juvan seurakunnassa onneksi ymmärrettiin käytännöllisyyden päälle tässä asiassa.

Olin ihmetellyt, miksi täti oli eläessään niin huolissaan säästöjensä riittävyydestä hautajaiskuluihin. Kun kävin ensimmäisen kerran hautaustoimistossa valitsemassa arkkua ja hoitamassa muita järjestelyjä, en enää ihmetellyt.

– Mikä näistä arkkumalleista on edullisin? Pitäisi vain siirtää vainaja sairaalasta viereiseen krematorioon.

– Niin, tässä on tämä niin sanottu kuntamalli, hinta vähän yli 600 e. (osoittaa yhtä maallikolle ihan samalta näyttävistä arkuista) Jos haluatte siihen myös kantokahvat, hinta on reilut 700.

Muut arkkumallit ovatkin sitten 1000 euron paremmalla puolella. Monet sukulaiset eivät ilkeä haudata rakkaintaan ”kuntamallissa”, ja niin päästään tukemaan kotimaista yritystoimintaa. Netistä kyllä löytyisi ekoarkku.fi, jonka listoilla on jopa kierrätyskartonkinen arkku krematoriokäyttöön. Löysin sen vasta seuraavana päivänä, kun olin jo ehtinyt sopia paikkakuntani hautaustoimiston kanssa kunta-arkusta.

Olin ihmetellyt sitäkin, kuinka pienellä paikkakunnalla voi olla kaksi hyvin toimeentulevan näköistä kukkakauppaa. Hautajaisiin liittyvä liikevaihto taitaa selittää asian. Siunaustilaisuudessa omaisten on tapana laskea arkulle vuoronperään kukkalaite, joiden hinnat ovat 60 eurosta ylöspäin.

Jos hautajaistilaisuuden järjestäjä on oma-aloitteinen, hän voi ehdottaa sukulaisille kukkarahojen antamista valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Massiivisen kukkalaitteen sijaan jokainen voi tuoda arkulle vaikkapa yhden ruusun. Meillä se olisi sopinut hyvin, kun kirkossa siunataankin vain pieni uurna, joka hukkuisi suurten kukkavihkojen keskelle. Jätin kuitenkin säätämättä sukulaisten kanssa. Perheemme kukka-asetelman askartelen omin voimin luonnonmateriaaleista ja S-marketin kukkanurkkauksen tarjonnasta.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia2Kesällä ostin kotimaista designia olevan puisen teelaatikon reilulla neljällä kympillä, ja mietin, hassaanko nyt rahojani holtittomasti. En hassannut. Jos laatikko on hiukan isompi ja sen nimenä on tuhkauurna, hinnat lähtevät kahdestasadasta eurosta. Vinkkinä taidekäsityöläiselle, kannattaa laajentaa tuotevalikoimaa! Terapeuttiseksi puuhasteluksi uurnan rakentaminen itse sopisi hyvin, ainakin jos on käsistään kätevä. Joko jossain on kansalaisopiston kurssi tästä aiheesta?

Odotin törmääväni listaan EU-standardeja, kun selvitin, mitä vaatimuksia uurnan pitää täyttää. Mutta ei, tänne ei ole byrokratian pitkä käsi vielä muistanut ulottaa otettaan. Krematoriosäätiö opastaa näin: ”Uurnalle asetetaan tietyt vaatimukset. Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä.”

Tänään on tätiti synnyinpaikkakunnan lehdessä kuolinilmoitus, joka samalla on kutsu niillekin tätini ystäville, joille emme ehkä ole muistaneet ilmoittaa. Muistotilaisuuteen kokoan tätiini liittyvää materiaalia, jotta voitaisiin harvoin tavattavien sukulaisten kesken keskittyä muistelemiseen ja välttää vaivautunut keskustelu viime aikojen säästä.

Hyvää joulua!

3080225196_d91ae3e3d8_o

kuva: Andreuchis, Flickr, CC.

Joulun alla ja kevään lopuksi minulla on ollut tapana viedä päiväkodin henkilökunnalle kukka tai muu lahja, niin hienoa työtä he tekevät. Helsingissä ryhmässä ahkeroi kolme hoitajaa, jotka saivat silloin tällöin lisäapua. Täällä maalla kohtasin lahjaongelman, sillä hoitajia onkin samankokoiselle ryhmälle viisi ja puoli. Vaikka askartelin itse kukka-asetelmia, kuuden asetelman vieminen tuntui jotenkin paljolta. Lisähoitajien palkkaaminen on kunnalle kallista lystiä, mutta parantaa ilmapiiriä aivan valtavasti. Kuopuksen maalaispäiväkodissa tunnelma on rento ja hyväntahtoinen. Lapsiryhmiä ehditään viedä retkille ja tapahtumiin. Helsingissä kireyden saattoi aistia, ja toisinaan hoitajat tiuskivat lapsille. Kädet olivat liian täynnä töitä. Rankat työpäivät lisäsivät sairaspoissaoloja, ja sitten selviydyttiin vielä pienemmällä henkilökuntamäärällä. Sijaisia ei saanut lyhyeksi ajaksi palkata.

Kysyin päiväkodin johtajalta, onko maaseutukunnassamme hoitajamitoitus jotenkin erilainen kuin muualla. Ei, se on ihan samanlainen. Mutta kuulemma lisää hoitajia saa koko ryhmälle, jos jollakulla lapsella on sopiva diagnoosi, esimerkiksi viivettä puheen kehityksessä. Aika hämmentävää, että vastaava ei toimi Helsingissä, vaikka siellä kuopuksen ryhmästä ainakin kolmasosa oli maahanmuuttajataustaisia, ja aina uuden kielitaidottoman lapsen tullessa ryhmään hänen hoitamisensa oli todella työlästä. Olen taas kerran ollut taas tosi vaikuttunut siitä, kuinka hyvin maaseutukunnan palvelut toimivat. Vain kaksi kättä -kampanja ei ole ollut täällä ajankohtainen.

Viime kesän maallemuuttopäätöksen jälkeen olin huolissani, teenkö lapsille suurenkin karhunpalveluksen, kun heidän on mentävä ihan vieraaseen hoitopaikkaan ja kouluun. Ainakin päiväkoti-ikäiselle kavereita on uudesta ryhmästä löytynyt nopeasti, ja leikit sujuvat vauhdikkaasti milloin kenenkin kanssa. Molemmat lapset askartelivat innoissaan joulukortteja koulu- ja tarhakavereilleen, ja saivat monta korttia itsekin. Nyt olemme jo kolkutelleet junalla toiselle puolelle Suomea. Me ja lapset vietämme hyvin ansaittua lomaa oman perheen ja isovanhempien kanssa. Lokoisia joulupäiviä kaikille!

Ai ne lahjat? Vein päiväkodin hoitajille yhteisen laatikollisen suklaata kahvihuonetta varten ja opettajalle ja kouluavustajalle itse askarrellut kukka-asetelmat. 🙂

Miten itsenäisyyspäivää pitäisi juhlia?

kuva: Seppo Vuolteenaho, CC, Flickr

kuva: Seppo Vuolteenaho, CC, Flickr

Oma maani on minulle rakas, ja haluaisin kovasti juhlistaa sen syntymäpäivää jotenkin. Tänä vuonna menimme perheen kanssa järjestöjen itsenäisyyspäivän juhlaan Juvan seurakuntatalolle. Yritin löytää ohjelmasta tietoa etukäteen, mutta sitä ei löytynyt verkosta. Ohjelmassa oli sitten kolme vakavaa puhetta ja muutama yhtä vakava musiikkiesitys. Puheissa ja lauluissa toistuivat tykkien jyly ja menneiden sukupolvien uhraukset. Muita alle viisikymppisiä ei näkynyt.

Näissä juhlissa ei kenelläkään näyttänyt olevan hauskaa, sanoi mieheni Tomppa jälkeen päin. Niin, pitääkö kaikissa juhlissa sitten olla hauskaa? En tiedä, mutta ainakaan nykyinen tapa ei houkuta mukaan juhlimaan muita kuin eläkeläissukupolvet, eikä heitäkään kovin iloisin ilmein.

piparkakkutaloa ryöstämässä

Lupasimme lapsille, että itsenäisyyspäivän kunniaksi he pääsevät ryöstämään piparkakkutalon.

Kysyin kotona, mitä itsenäisyyspäivän juhlassa sitten voisi olla. Ainakin Suomen parhaat asiat voisivat näkyä jotenkin. Itsenäisuuspäivä olisi luonteva uusien luonnonsuojelualueiden juhlavalle paljastamiselle, ja juhlassa voisi esitellä hienoimpien alueidemme kuva- ja äänimaisemia. Ekaluokkalaisen mielestä kunnon juhlissa on oltava kammokuja (ehkä tässä voisi sivuta sotateemaa). Itse ehdotin mukaan Twitter-seinää, jonne osallistujat voisivat kirjoittaa, mikä rakkaassa kotimaassamme on hyvää ja vaikka lähettää parhaat isänmaanrakkautta huokuvat kuvansa. Sitten voisi olla vaikka lasten itsenäisyys-aiheisen piirustuskilpailun parhaimmiston esittely ja palkintojen jako.

Mikä täällä sitten minusta on hienoa? Koulutuksen mahdollisuus kaikille, turvaverkot, tuhannet ja taas tuhannet järvimaisemat, hiirihaukan kirkuna syksyisellä taivaalla, kuikan huudot, toukkanahastaan kuoriutuva sudenkorento, kontiaisen pihatöiden seuraaminen, luonnon monimuotoisuus kaiken kaikkiaan ja se, että luontoon pääsykin on avointa kaikille.

Tämä itsenäisyyspäivä oli myös ukkini syntymän 101. muistopäivä. Hän sanoi syntyneensä väärään aikaan tähän maailmaan, sillä hän olisi toivonut voineensa elää nuoruutensa aikana, jolloin kuormittavan ruumiillisen työn määrä on vähäisempi. Eläkepäivien vapaa-aikansa hän käytti puuveistoksia vuolemalla. Mallit tulivat luonnosta, linnut olivat lempiaihe. Varmaankin hänkin olisi viihtynyt juhlassa, jossa sotamuisteloiden rinnalle olisi nostettu Suomen luonnon kauneus ja erityisyys.

Tiskirättejä jouluaskarteluna

leimasimiaJouluaskartelut veivät taas mennessään. Sellaisia joululahjoja on mukavinta antaa, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Askartelukaupasta voi ostaa painovalmiita tiskirättejä leimattaviksi. Olen käyttänyt Versacraftin väriä, joka silittämisen jälkeen kestää vaikka kuudenkympin pesun. Väri on säilynyt hyvin toimintakunnossa, ostin se jo toissavuonna… Selluloosarätit voi kompostoida, kun ne eivät enää pesussakaan siistiydy. Lasten kanssa leimasimme myös erän kierrätysrättejä, jotka oli leikattu loppuun asti palvelleista puuvillatrikoisista lastenvaatteista.

Leimatessa kertyy väkisinkin hukkakappaleita. Kuvan nalleleimasin tekisi kivaa kuviota, mutta yksikään ei onnistu, kun leimasimen reunoista jää myös jälki. Litteästä leimasimesta ei saa myöskään kunnon otetta. Jos haluaa enemmän onnistuneita painotuotteita, kannattaa valita laadukkaita leimasimia: siitä lähdetään liikkeelle, että leimasimesta saa kunnon otteen. Joustava kuminen tai silikoninen leimasinkuvio tekee tasaisempaa jälkeä kuin puinen. Puisen leimasimen puutteita voi hiukan paikata leimaamalla pehmeän kankaan päällä.
tiskiratteja_jouluaskarteluna1
Kenkäveron kaupasta Mikkelistä tarttuivat jo kesällä mukaan nämä piparihahmoleimasimet. Muuten askartelukauppa Sinelli on ollut hovihankkijani leimasinasioissa, ja rättejä taas voi ostaa ainakin Hobbypointista.  Kunnon nippu kannattaakin ostaa saman tien, jotta voi kokeilla erilaisia ideoita. Ainoa huono puoli tässä harrastuksessa on, että joudun itse katsomaan hävikkikappaleita omassa keittiössäni, kun sukulaiset ja kaverit saavat ne onnistuneet versiot. 🙂

Kekrinviettoa

Syksyn satoa, käsitöitä, paimenkoiranäytöksiä ja paljon muuta puuhaa vanhassa perinneympäristössä, sellaista mahtui uuden kotipaikkakuntani kekrinviettoon.

lammaslauma

Tapahtumapaikkana oli vanha maatilamiljöö nimeltä Pattoi, jonka pihapiirissä on tilaa toiminnalle. Tila siirtyi kunnan omistukseen, kun omistajasuvun viimeiset jäsenet, sisko ja veli, eivät kumpikaan jättäneet perillisiä. Erityistä oli heidän pitäytymisensä vanhoihin työtapoihin, mikä ansiosta koko alue on säilynyt perinteisen maatalouden muistomerkkinä.

kekrijuhla3Lapset kirmasivat eläimiin tutustumassa, ja minä juttelin paikallisten tuottajien kanssa. Herkullista Wairikin hapankaalia tuottava yrittäjä harmitteli, että logistiikka on pienillä elintarviketuottajilla kynnyskysymys. Pienten erien kuljettelu kauppoihin ei lyö leiville. Onneksi tulossa oli tapaaminen kunnan yritysihmisen kanssa, jospa sopivalla yhteistyöllä saataisiin tuotteet kauppoihin.

Herätin varmaankin pahennusta kysymällä, oliko esillä ollut kani lemmikki vai ruokaa – se kun sattui olemaan lemmikki. Eläimiin suhtautuminen on kovin kaksijakoista sen perusteella, kumpaan kategoriaan eläinyksilö on sattunut syntymään…

kekrijuhla2Ostaessani puolentoista euron luomuporkkanapussia ja samanhintaista karhunvatukkarasiaa teki kyllä mieli sanoa tuottajille, että hinnoitelkaa nyt hyvät ihmisen niin, että saatte itsellennekin jonkinlaisen tuntipalkan. Vitosella saimme keittolounaan koko perheelle, kun olimme ottaneet omat lautaset mukaan. Kiitos! Kuvan pöllökin, moottorisahalla veistetty, päätyi mukaamme mökin pihaa koristamaan.

Autoilu auttaa kummasti näihin maaseudun rientoihin osallistumisessa. Jotta pääsimme ihmisten ilmoille ja ostamaan satoa suoraan tuottajilta, piti huruuttaa 50 km… Olimme sentään neljän ihmisen voimin liikkeellä, mikä vähän kevensi päästökuormaa, mutta kuitenkin. Biopolttoaineet, teitä odotellaan kovasti tähän Savon kolkkaan!

Päätös

lapset luonnossaVuosien maalle vai kaupunkiin -vatvominen on nyt tehty. Ensi talveksi emme enää palaa Helsinkiin, sen jälkeen pohdimme asiaa uudestaan. Mieli teki jäädä jo viime syksynä, mutta silloin minulla ei vielä ollut ajokorttia. Tämä syksy tuntui viimeiseltä tilaisuudelta ennen eläkepäiviä – esikoinen kun menee kouluun syksyllä.

Mitä me tällä tavoittelemme? Luonnonrauhaa, omissa metsissä kulkemista, pienessä luokassa oppimista, omille juurille palaamista, omavaraisuuteen liittyviä harrastuksia.

Entäs käytäntö sitten? On mietittävä myös liikkumista ja toimeentuloa.

Arvaatte varmaankin, mitä ituhipin on tehtävä ensimmäiseksi maalaispaikkakunnalle muuttaessaan? Aivan, ilmoitin Tompalle tässä yhtenä päivänä, että nyt sopiva auto on löytynyt netin myyntisivustolta: on maavaraa, neliveto-ominaisuuksia, mutta kuitenkin myös siroutta. Kolkuttelimme junalla Turkuun korjaamaan auton parempaan talteen.

Toistaiseksi perheen toimeentulo saadaan Tompan työstä Helsingissä, joten hän jää sinne arkipäiviksi. Onnibussilipuille ja Matkahuollon tarjouksille on siis kovasti kysyntää. Onneksi edullisia joukkoliikennematkoja on hyvin tarjolla, kun vain ostaa liput hyvissä ajoin.
suzuki ignis ja mietteliäs omistaja
Oma toimeentuloni vaatiikin enemmän pohtimista, sillä valmiita työpaikkoja Etelä-Savossa on kovin vähän. Olisi parempi reippaana työllistää itse itsensä. Olen käynyt oppimassa yrityksen perustamista Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksessa keväästä lähtien. On ollut hienoa tavata iso joukko muita, jotka miettivät samoja asioita. Liikeideoitani pääni tuottaa edelleen, toivoisin vain voivani toteuttaa niitä yhteistyössä jonkun kanssa. Yksin puurtaminen käy puuduttavaksi, jos ei ole ketään innostamassa eteenpäin.

Eilen kävimme vuotuisessa kyläjuhlassa, ja kerroin monille tutuille kyläläisille, että meistäkin tulee paikkakuntalaisia. Aika radikaali ratkaisu, sanoi yksi tuttu. Ja minusta kun se oli radikaalia, että sanoja itse on rakennuttanut tänne talon keskelle metsää ja muuttanut eläkepäivikseen ilman, että hänellä oli tänne siteitä ennestään. Minun sukujuureni sentään ovat kokonaan täältä, olen käynyt täällä kesäisin lapsesta asti. Mökillenikin sain tehdä muuttoilmoituksen ihan luvallisesti, sillä se on edelleen asuintalo, vaikka isovanhempani muuttivatkin kaupunkiin jo vuonna 1964. Talveksi on kyllä suunnitelmissa vuokrata vähän talviasuttavampi asunto kirkonkylältä.

Talvi näyttää, kuinka iso muutos tämä on. Ainakin paikkakunnan palvelut ovat tähän mennessä tehneet enemmän kuin hyvän vaikutuksen, mutta niistä kirjoitan lisää myöhemmin.

Äitienpäivän muistamisia

Päiväkodin ja eskarin ohjelmaan kuuluvat äitienpäiväkahvit ja -lahjat. Järjestin aikataulut niin, että pääsin käymään molempien lasten äitienpäiväkahveilla.
äitienpäivälahjoja ja -kortteja
Eskarilaisia oli pyydetty myös kertomaan äideistään, ja juttuja oli hauska lukea taululta. Tosi myönteisiä puolia kaikki äideissään näkivät, ja lasten piirtämissä kuvissa melkein kaikilla äideillä oli iloinen ilme. Nuorimmainen taas askarteli valokuvakehyksen ja kylvi krassinsiemeniä.
aitienpaiva_2015_1
Mun äiti on tosi !! hauska, ei se oo prinsessa ei voi verrata siihen. Äiti kirjoittaa blogitekstejä ja viljelee kasveja ja niin mun äiti on viisas.

Herkuttelun lomassa sain puhuttua hoitajien, opettajien ja päivänkodin johtajan kanssa vaatteisiin liittyvästä kiusaamisesta. Aamulla ennen lähtöä Taito nimittäin sanoi, että joku lapsista oli lietsonut toisia hänen kimppuunsa sukkahousujen violetin raidan takia. Violetti kun on kuulemma tyttöjen väri. Reippaasti hän kuitenkin laittoi samat sukkikset toisenakin päivänä. Henkilökunnasta kukaan ei ollut huomannut mitään vaatteisiin liittyviä kiistoja, mutta lupasivat puhua lasten kanssa siitä, ettei toisten vaatteista ole sopivaa huomautella. Aika piilossa lapset onnistuvat toimimaan niin halutessaan.

_DSC9416Mutta nyt nautitaan taas yhdessäolosta oman rakkaan perheen kanssa. Olen kyllä *niin* kiitollinen, että on tämä yhtä köyttä vetävä porukka ympärillä.

« Older entries