Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Mainokset

Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Nokkosen siementen lumoissa

Minulla on kiusaus ”terveellistää” ruokaa kuin ruokaa. Piirakkapohjiin piilottelen kuivattuja villikasveja ja siemeniä mukaan, pirtelöihin vasta voikin kätkeä yhtä ja toista. Mysliin ja kotitekoisiin myslipatukoihin on myös hyvä lisätä erilaisia siemeniä. Lapset juovat yleensä terveyspirtelöt mielellään, mutta tämänaamuinen selleri-puolukka -yhdistelmä oli heillekin liikaa.

nokkosen_siementen_lumoissa1Vuosi sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa kerätä ja käyttää nokkosen siemeniä. Nokkosen kukkahan on vaatimattoman vihreä, ja siemenetkin ilmestyvät kasvin latvaan kaikessa hiljaisuudessa. Vähitellen ne muuttuvat vihreistä ruskeiksi. Mielipiteet oikeasta poiminta-ajasta vaihtelevat, mutta Tompan kanssa olemme olleet suurpiirteisiä ja keränneet siemeniä eri kasvuvaiheissa. Ne ovat joka tapauksessa miedon makuisia, mutta sitäkin vahvempaa evästä. Nokkosen lehdet maistuvat paljon voimakkaammilta.

Tämän kesän lopulla mieheni tempautui keruuinnon valtaan niin, että siemeniä kertyi litroittain. Niitä riivittiin pihalla kasvavista nokkosista sopivaan astiaan, kannettiin saunaan uunipeltien päälle kuivumaan ja siivilöitiin lopuksi metallisen siivilän läpi purkkiin. Loppujen lopuksi seisoinkin kaupittelemassa satoa syksyn sadonkorjuumyyjäisissä.

Nokkosen siemeniä ja flunssateetä

Villiyrttituotteita myyjäisissä.

Muutkin näyttävät löytäneet nokkosen siemenet, sillä kauppa kävi hyvin. Maltti pitää muistaa siementen käytössä, sillä yrttikeskusteluissa monet kertovat niiden olevan vaikutuksiltaan voimakkaita. Esim. huimausta on voinut seurata liian isoista annoksista. Villikasvien käytössä noin yleensäkin suositellaan aloittamaan pienillä määrillä ja pitämään taukoa ainakin parin viikon välein.

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Kantarellipiirakka

Tämä on ollut mainio kantarellivuosi. Mökin lähimetsistä on päässyt hakemaan ainekset jo moneen ruokaan. Päätin etsiä entistä paremman kantarellipiirakkaohjeen, ja päädyin yhdistelemään kahta eri ohjetta (pohja K-kaupan ruokasivuilta, täyte sovellettuna Maku-lehdestä). Samalla pääsin hiukan irtautumaan piintyneistä tavoista: minulla on ollut tapana tehdä piirakkapohja aina samalla tavalla, mutta nyt löytyi sekä tosi helppo että hyvin toimiva suolaisen piirakan pohja. Pohja on myös vegaaninen, ja samalla säästyy kovan voin nyppimiseltä. Kuinkahan täytteen saisi aikaan herkullisena kasvisversiona?

kantarellipiirakan pala

Kantarellipiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja (monet muutkin jauhot toimivat: kokeile korvata osa perunajauhoilla, tattarijauhoilla, hernejauhoilla jne.)
1/2 dl     kaurahiutaleita
1tl    leivinjauhetta
suolaa
(kuivattua nokkosta hienonnettuna)
1 1/4 dl    rypsiöljyä
1/2 dl    kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita puuhaarukalla. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Täyte
vähintään noin litra kantarelleja (300 g)
2 kesäsipulia varsineen
1 rkl voita
2 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata maidolla)
1 tl suolaa
2-3 kananmunaa
noin 100 g juustoa raastettuna, esim. kypsytetty luomujuusto tai emmeltal

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli varsineen.

Paista sieniä ja sipulia voissa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää valkoviini. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Jäähdytä.

Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää juustoraaste ja jäähtynyt kantarelliseos.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka kantarellipiirakan kypsentämistä uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi piirakka, sitä pidempi paistoaika.

Katuruokaa villikasveista

IMG_8824Nokkossalsaa ruislastujen tai jyvänäkkärin kanssa, villivihannespirtelöitä, toivottavasti nokkos-perunarieskojakin… Olemme Tompan kanssa valmistelleet villivihanneskojua Mikkelipuiston kevät -tapahtumaan.

Mielikuvitusta on tarvittu jonkin verran: kuinka pidetään tuotteet kylmänä kuljettamatta valtavia kylmälaitteita, millainen on sopiva annoskoko, mistä lainataan teltta, mitä tehdään kun se teltta ei mahdu autoon, saanko neuvonta-apua suurkeittiön koneiden käyttöön…
Aika pitkälle on kuitenkin jo päästy, tällaisia herkkuja teimme viikonloppuna. Tervetuloa maistamaan ensi perjantaina ja lauantaina!nokkossalsa

Säästöpossun tammikuu: Erilainen kaalikeitto

Katson aina kaupassa kaaleja miettien, mitä niistä voisi tehdä. Kotimaista kaalia saa pikkurahalla, ja se tarjoaa mukavasti C-vitamiinia ja muuta terveellistä. Päätin selviytyä helpolla, ja ostin sekä keräkaalin että mausteeksi riisinuudeli-pikaruokapakkauksen. Inhoan chiliä, joten sietokyvylleni sopiva maku saadaan sekoittamalla nuudelimausteet pariin kolmeen keittolitraan…
saastopossun_erilainen_kaalikeitto1
Kasviskeitot teen usein saman kaavan mukaan: ensiksi kuullotan sipulinpalaset öljyssä kattilan pohjalla. Sitten lisään kovimmat juureksenpalat, joilla on pisin kypsymisaika. Tähän laitoin kasvikset järjestyksessä palsternakka, porkkana, kaali, peruna. Punaisia linssejä heitin joukkoon siinä välissä antamaan proteiinia, ja sitten nuudelit. Soijakökkäreet tulevat lopuksi, koska ne eivät vaadi varsinaista kypsennystä, maustamista enemmänkin. Vettä lisäilen pitkin matkaa. Nuudelimausteet lisäsin jo juurespalojen kanssa, jotta ne vaikuttaisivat tasaisesti.

Soppa onnistui hyvin, ja lapsetkin söivät mielellään. Kaalin lisäksi mukana oli perunoita ja juureksia tuomassa ruokaisuutta. Mausteeksi lisäsin paprikajauhetta ja merisuolaa. Säästöpossunäkökulmastakin ruoka onnistui hyvin: kaalinkerä maksoi 0,30 e ja nuudelit 0,60 e. Potut olivat itse kasvatettuja.
kaalikeitto
Ympäristönäkökulmasta eksoottista makua saatiin aika vähällä panostuksella: kuivien elintarvikkeiden kuljetus kaukomailta ei vie paljoa resursseja, tässähän ei kuljeteltu vettä merien takaa. Nuudeleissa huomasin käytetyn palmuöljyä, mutta sitä oli teelusikallinen – ei ihan samoja määriä, jotka tarvittaisiin auton tankkaamiseen. Monen makuun varmaankaan yksi nuudelipussi ei maustaisi tarpeeksi, mutta mausteita on helppo lisätä maun mukaan. Merisuola, paprikajauhe ja chili ovat parempia vaihtoehtoja täydentämään makua kuin aromivahventeilla ryyditetty valmissekoitus.

Myöhemmin tein toisen keittoerän, jossa proteiinin virkaa toimitti kotimainen hernerouhe ja härkäpapurouhe. Niillä on voimakkaampi maku, minkä vuoksi toinen soppakokeilu ei ollut ihan yhtä maukas. Tällainen proteiiniosasto kannattaa maustaa erikseen ennen ruokaan lisäämistä. Niin soijapalojen kuin muidenkin kasvisproteiinirouheiden määrissä kannattaa myös noudattaa kohtuutta, jotta lopputulos ei maistu koiranruualta. 🙂

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

« Older entries