Mitä jälkeen jää

Yksi parhaiten ajan hammasta kestävä tiedontallennusväline ovat savitaulut, vanhimpien säilyneiden arvellaan olevan noin seitsemän tuhannen vuoden ikäisiä. Tämä tiedonmurunen jäi vaivaamaan mieltäni, kun olin lukenut kirjasto-opintojen tenttiin. Ihmiskunnalla on nyt tallennettuna enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta yksi auringon räväkämpi magneettimyrsky riittäisi pyyhkimään sähköiseen muotoon tallennetun pois. Nykyinen paperilaatukaan ei ole kovin kestävää, eläinten nahoista tehty pergamenttikin kesti kauemmin.

savitöitä

Lapset ovat löytäneet mumminsa kanssa mukavan yhteisen harrastuksen: torstaisin kansalaisopistolle savitöihin ja maanantaisin kuvataidetta harrastamaan. Ensin mietin, minne kaikki luovuuden tuotoksen saadaan sopimaan, saviesineet kun ovat kovin pysyviä. Sitten ehdotin, että he voisivat tehdä viestin meidän sukupolveltamme jollekin tulevalle sukupolvelle. Mutta mikä olisi tärkeä kerrottava asia meidän ajastamme? Ja miten se pitäisi kertoa, jotta aikojen päässä lukija sen ymmärtäisi? Eiväthän kirjoitusmerkitkään ole kovin pysyviä, ”arabialaiset” numeromerkkimmekin ovat olleet käytössä alle 500 vuotta. Tämä kotikuntanikin on sitä vanhempi. Ja vaikka merkit säilyisivät, kieli muuttuu ajan mukana.

No, vielä ei ole kovin syvällistä viestiä taideharrastustunneilta ilmestynyt. Olisi kuitenkin hauska taideprojekti käydä viemässä omia savitauluja johonkin luolaan odottamaan löytäjäänsä. Omilta mailtakin löytyisi muutama paikkaehdokas, ehkäpä se olisi hyvä lisä tulevan kesän ohjelmaan.

savitöitä

Mutta mikä se viesti olisi? Pitäisikö kertoa jokin tärkeä havainto tästä ajasta vai yleisohje ihmiselle, joka elää täällä sen jälkeen, kun Internet on sattunut tyhjentymään? Mikä edes olisi se tärkeä havainto?

Hoida lapsia kuunnellen, kärsivällisesti ja lempeästi
Pyri aina väkivallattomiin ratkaisuihin (vai onko tämä hyvän elintason ajan ylellisyyttä?)
Pese kädet ennen ruokailua
Tee muille niin kuin toivoisit heidän tekevän itsellesi
Vaali luontoa
Vuohenputken lehdet ovat hyvää kevätsalaattia
Järvikala kasvattaa järkeä, mutta kypsennä se hyvin
Nämä sienet ovat syötäviä
Matematiikan perusteet ovat tällaiset
Energia ei synny eikä häviä
Ajanlasku ja kalenteri toimivat näin

Jotenkin niinkö se menisi? Kivikauden harvat näkyvät jäänteet ovat usein kalenterijärjestelmään liittyviä rakennelmia, esim. kevätpäivän tasauksen valo osuu niihin tietyllä tavalla. Jos eläisi tuolla metsässä ilman kalenteria, sellaiset olisivat varmasti tarpeen. Mitä sinä kirjoittaisit savitauluun?

Sirkkaruokaa

Onpa tullut talven mittaan sitten sirkkaeväätkin testattua. Fazerin sirkkaleivässä kotisirkkoja on 3 %. Eipä sirkkajauho sieltä mitenkään maistu. Itse leipä on Fazerin tyypillinen tuote, jonka maku ja rakenne on viritetty kohdilleen mm. lisäämällä taikinaan gluteenia. Lapsille se uppoaa sellaista vauhtia, ettei kuvaa tahtonut ehtiä ottaa. Itse söisin mieluiten sirkkani luomummassa tuotteessa, oikeasti hapatetussa leivässä. Sellaisesta viljan ravintoaineetkin imeytyvät paremmin.

sirkkaleipätuotteitaToinen kokeilemamme sirkkatuote olivat maissijauhopohjaiset sirkka-siemenkeksit, joissa sirkkoja on 6 %. Ne oli maustettu fenkolinsiemenillä, eikä sirkan makua tai rakennetta sieltäkään varmuudella erottanut. Sain sen käsityksen, että otukset olivat niissä kuitenkin kookkaammassa muodossa kuin Fazerilla. Ja ne olivat ehtoja Pohjanmaalla kasvatettuja otuksia, eivät ulkomailta rahdattuja kuten Fazerilla. Nämäkin katoavat lasten suuhun hetkessä, jos pussi unohtuu näkyville.

Kävin kyläyhdistyksen kokouksessa tapaamassa kesämökkiseutuni asukkaita, ja vein mennessäni maistettavaksi sirkkakeksejä. Ties vaikka joku innostuisi uudesta elinkeinosta tyhjilleen jääneeseen navettaan. Yllättävän moni ei uskaltanut ollenkaan maistaa. Suurin osa maistoi ja piti makua ihan menettelevänä. Monenlaiseen käyttöön uskoisin sirkkojen sopivan, kun vahvaa omaa luonnetta ei niissä ole.

Mutta mites se maailman pelastuminen? Jos syön sirkkaleivän samanlaisina voileipinä kuin muutenkin, aiheutan luultavasti sirkkojen viljelyn verran lisäkuormitusta. Pitäisi siis vähentää rippunen jotain leivänpäällysproteiinia. Näillä sirkkamäärillä vain ei taida olla proteiininsaannin kannalta paljoakaan merkitystä, ehkä pienenä ruokavalion monipuolistajana kuitenkin.

Ja gluteeni? Olin muutaman vuoden gluteenittomalla ruokavaliolla, koska se tuntui vatsassa mukavammalta ja vähensi ihon jatkuvaa kesimistä. Mutta en onnistunut tasapainottamaan ruokavaliota niin, että olisin saanut viljan B-vitamiinitkin ym. jostain luonnollisesta lähteestä. Seurauksena oli voimattomuutta, lihasten nykimistä ja valtava ruisleivän himo.

Luin sitten ravitsemusterapeutin haastattelun, jossa hän kertoi, että vaikka gluteenivilja tekeekin vatsan turvotusta, se on silti todella hyväksi suolistopöpöjen hyvinvoinnille. Magneettikuvissakin kuulemma näkyy, että gluteeniviljamöykky yksinkertaisesti etenee monilla ruuansulatuksessa hitaammin kuin moni muu vaihtoehto. Niin että vatsaoireet voivat myös olla ihan mekaanisia ja haitattomia. No, nyt kokeilen taas syödä viljatuotteita, kohtuudella. Iho hilseilee ja vatsaa nipistelee, mutta lihasten voimattomuus on poissa. Tasapaino olisi mukava löytää… Suolistovasta-aineita minulla ei ole, ihon osalta testejä ei ole tehty.

Lumilinnan lumoissa

Sääennuste näytti lupaavalta: takana muutama nuoskalumipäivä, tulossa vakaa pakkasjakso. Ja viikkojen aikana oli kertynyt kunnon lumikerros. Siis aika tehdä lumiukkoja, -linnoja, -hevosia, jotka hyvällä tuurilla säilyvät tanakasti jäätyneinä pitkälle kevättalveen.

lumilinnaa rakentamassa

lumilinnan ikkunaLauantaina aamupäivällä lähetin perheen ulos lumihommiin. Paukutimme Tompan kanssa lumilinnan seiniä kokoon ja selostin, millaisia lumiprojekteja harrastin lapsena omakotitalomme laajalla pihalla. Lapset kohteliaasti toivat palloja seinien vahvistukseksi. Oli hyvä hetki, kun iäkäs naapurikin innostui mukaan lumilinnantekoon. Omille vanhemmilleni ei olisi juolahtanut mieleenkään tulla leikkimään lumessa, ainoana lapsena linnat piti enimmäkseen koota itse. Jäin vielä tasoittelemaan seiniä kuumeisesta olosta huolimatta, kun muut menivät sisälle valmistelemaan lounasta. Vielä tuosta ja tuosta… Valokki tuli lopulta hakemaan minut sisälle: ”äiti, ei sinun yksin täällä kylmässä tarvitse olla”.

Nuoskalumi on uskomaton materiaali. Lumimöykyt tarttuvat tiukasti kiinni toisiinsa, sen kun vain muotoilee haluamansa. Ehkä tämän rakennusmateriaalin rajaton saatavuus jotenkin kuvastaa tasa-arvoista pohjoismaista yhteiskuntaakin. Linnaa kootessani mietin, että lumiveistosten ja -rakennelmien tekeminen sopisi hyvin Go Scandinavian -loman ohjelmanumeroksi: ”änd nau wii aar going tu bild ö snoumän…”. Tiedän, ei tämä mitään Skandinaviaa ole, mutta sellainen loman nimi voisi kuulostaa puoleensavetävältä. Täällä Suomessa olisi paljon enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisiin elämyslomiin. Aineksia niihin on maaseutumme täynnä, ei tarvitse kuin vähän ideoida.

lumilinnaa tekemässä

Olisinpa vähemmän ujo ja introvertti, niin ryhtyisin elämyslomaoppaaksi varakkaille reissaajille tältä istumalta. Tai ehkä sentään jonkin matkailualan kurssin kautta. Kiireiset uraihmiset maksaisivat hyvät rahat siitä hyvästä, kun pääsisivät irrottamaan ajatuksensa arkiympyröistään rauhallisen luonnon keskellä. Paikasta toiseen reissaamiseen kannustaminen ei toki ole mikään ympäristöteko, mutta ehkä luonnon keskellä vietetty loma edistäisi luonnon huomioimista muutenkin. Ja reilummanhintaisista lomista riittäisi hyvin varoja myös päästökompensaatioiden ostamiseen.

Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Perheenäiti rentoutuu

Onnistuinpa tälläkin viikolla raivaamaan tieni joogaan asti. Olen rynninyt myöhässä saliin kesken alkurentoutuksen ja rojahtanut viimein matolleni. Hiljaisuuden rikkoo enää kännykkäni, joka ulvoo pukuhuoneessa, kohta jo kolmatta soittokierrostaan. Rentouttavien ajatusten lomassa mielessäni käväisee, että perheellisen ihmisen harrastuskertaa edeltää pitkähkö tapahtumaketju.

  1. Edellisviikolla olin sopinut tutun 4H:n lastenhoitajan kanssa, että hän voi tulla katsomaan viisivuotiastamme joogani ajaksi, 2,5 tuntia.
  2. Tokaluokkalaisen samanaikaisen partiokerran järjestelyistä sovin myös. Luokkakaverin perhe lupautui kuljettamaan hänetkin partion mäenlaskuretkelle oman partiolaisensa mukana. Muutama tekstiviesti.
  3. Perheemme partiolainen toivoo, että hankkisin hänelle partioreissulle luomumakkaraa paistettavaksi. Saan neuvoteltua, että hän söisi samaa makkaraa kuin toisetkin.
  4. Soitan vielä 4H:n työntekijälle lastenhoitokeikasta, koska asia pitää sopia myös hänen kanssaan.
  5. Hyötyliikunta töihin saa väistyä harrastuspäivänäni aikataulusyistä. Edellisiltana laitan auton lämmitysliekaan ja säädän ajastimen.
  6. Harrastuspäivän aamuna kerään koululaiselle mukaan pulkan partioiltaa varten, luistimet, kypärän ja villasukat liikuntatuntia varten. Aion kuskata ne autolla työpaikalleni ja muistuttelen tokaluokkalaista, että käy hakemassa ne kouluun mennessään. Sitten käyn viisivuotiaan kanssa vaateneuvottelun paitavalinnasta, saan hänelle kaiken tarpeellisen mukaan ja vien päiväkotiin.
  7. Aamupäivällä töissä havahdun tarkistamaan, että harrastusvälineet todellakin ovat hävinneet työpaikan eteisestä. Onpa lapsella hyvä muisti!
  8. Lounaalla hotkin ruokani ja juoksen sitten ruokakaupan läpi keräämässä täydennyksiä päivällistä varten: avokadoja (hyviä rasvoja, energiaa), kalapullia (proteiinia), hapankaalia (hyviä pöpöjä, C-vitamiinia ja kuitua). Puolen tunnin ruokataukoni ylittyy viidellä minuutilla, pitää tehdä se myöhemmin sisään.
  9. Kahvitauolla käyn laittamassa auton liekaan työpaikan tolppaan ja säädän ajastimen.
  10. Työajan lähestyessä loppuaan kiidätän kirjoja hyllyyn ja yritän saada oman osuuteni valmiiksi. Hiukan jää kesken muiden riesaksi. Kerään päivällisostoksiani mukaan työpaikan jääkaapista, ennen kuin huruutan kohti päiväkotia hakemaan nuorimmaista.
  11. Haettuani lapsen pihalta käyn vielä sisällä hakemassa osan vaatteista ja tarkistan ohjelmasta, tarvitaanko jotain erityistä seuraavana päivänä. Lelupäivä on vasta ylihuomenna. Muuten päiväkodille on viime aikoina pitänyt viedä suksia, luistimia, kypäriä, leipää hevostallilla vierailua varten, villasukkia keppihevostarvikkeiksi, täytettyjä lomakkeita ja kyselyitä sekä oma kirja lukupäiväksi.
  12. Lapsi kysyy, enkö voisi rentoutua kotona joogan sijasta. No, kyllähän minä muina päivinä rentoudunkin.
  13. Kotona meillä on parikymmentä minuuttia aikaa ennen lastenvahdin tuloa. Viisivuotias ehtii edeltä keittiöön ja kauhoo itselleen mysliä. Selostan, että oikea ruoka ensin, laitan myslikulhon tiskipöydälle odottamaan ja saan alkavan konfliktin hoidettua joten kuten. Pesen ja kuorin porkkanat alkupalaksi (A-vitamiinia, kuitua). Edelliskerrasta viisastuneena olen pyytänyt viisivuotiaan valitsemaan porkkanansa etukäteen. Viimeksi porkkana oli vääränlainen ja lensi siksi mäkeen neuvotteluista huolimatta.
  14. Lämmitetyt kalapullat avokadon ja hapankaalin seurana maittavat hyvin, vain viimeisestä kalapullasta neuvotellaan ja yksi ylimääräinen avokadonpuolikas jää minulle. Osan porkkanastaan hän jättää myöhemmin syötäväksi.
  15. Lastenhoitaja tulee. Täytämme kaksi paperia hänen työsopimukseensa liittyen, kuten joka kerta. Esittelen tiskipöydällä odottavaa myslikulhoa, josta saa iltapalan, jos sellaista kaivataan illan mittaan.
  16. Pitäisi jo lähteä, mutta juoksen vielä alakertaan vaihtamaan vaatteita. Sitten jään ehdottamaan yhteistä tekemistä lastenvahdin kanssa, kun viisivuotias pitää mykkäkoulua ja kantaa provosoivasti esille tuhannen palan palapeliä. Lopulta askartelu kelpaa vaihtoehdoksi, ja jään vielä muistuttamaan vahakankaasta, joka tarvitaan parketin suojaksi. Helikopteriäitikö?
  17. Kiidän pyörällä alas mäkeä kohti koulun liikuntasalia niin kovaa kuin uskallan. Kypärä tuntuisi pipon kanssa niin epämukavalta, että jätin sen suosiolla matkasta.
  18. Kaikuvasta pukuhuoneesta soitan vielä partiolaiselle, koska muistan viime hetkellä, ettei paluusta mäenlaskupaikalta kotiin sovittu mitään. Tiedotan, että olen pyörällä liikkeellä: en ole tulossa hakemaan, vaan sieltä voi kävellä itse kotiin.

joogamatto ja villasukatPuolentoista tunnin joogakerrasta iso osa makaillaan lattialla hengitellen ja kuunnellaan oman kehon tuntemuksia.

Kun olen polkenut takaisin kotiin vapauttamaan lastenvahdin tehtävistään, tyytyväinen partiolainen ilmaantuu kotiovelle. Jalassaan hänellä on luokkakaverilta saadut lainakengät, omat olivat kastuneet lumileikeissä. Luokkakaverin perhe on myös huolehtinut hänelle vesipullon, jonka unohdin laittaa mukaan.

Kiitoksia siis kaikille taustajoukoille, jotka teitte mahdolliseksi tämänkinviikoisen rentoutumishetkeni! Seuraavaan viikkoon valmistautuminen olisikin jo alkanut, ellei hiihtoloma olisi seuraavaksi ohjelmassa.

Hyvää joulua!

3080225196_d91ae3e3d8_o

kuva: Andreuchis, Flickr, CC.

Joulun alla ja kevään lopuksi minulla on ollut tapana viedä päiväkodin henkilökunnalle kukka tai muu lahja, niin hienoa työtä he tekevät. Helsingissä ryhmässä ahkeroi kolme hoitajaa, jotka saivat silloin tällöin lisäapua. Täällä maalla kohtasin lahjaongelman, sillä hoitajia onkin samankokoiselle ryhmälle viisi ja puoli. Vaikka askartelin itse kukka-asetelmia, kuuden asetelman vieminen tuntui jotenkin paljolta. Lisähoitajien palkkaaminen on kunnalle kallista lystiä, mutta parantaa ilmapiiriä aivan valtavasti. Kuopuksen maalaispäiväkodissa tunnelma on rento ja hyväntahtoinen. Lapsiryhmiä ehditään viedä retkille ja tapahtumiin. Helsingissä kireyden saattoi aistia, ja toisinaan hoitajat tiuskivat lapsille. Kädet olivat liian täynnä töitä. Rankat työpäivät lisäsivät sairaspoissaoloja, ja sitten selviydyttiin vielä pienemmällä henkilökuntamäärällä. Sijaisia ei saanut lyhyeksi ajaksi palkata.

Kysyin päiväkodin johtajalta, onko maaseutukunnassamme hoitajamitoitus jotenkin erilainen kuin muualla. Ei, se on ihan samanlainen. Mutta kuulemma lisää hoitajia saa koko ryhmälle, jos jollakulla lapsella on sopiva diagnoosi, esimerkiksi viivettä puheen kehityksessä. Aika hämmentävää, että vastaava ei toimi Helsingissä, vaikka siellä kuopuksen ryhmästä ainakin kolmasosa oli maahanmuuttajataustaisia, ja aina uuden kielitaidottoman lapsen tullessa ryhmään hänen hoitamisensa oli todella työlästä. Olen taas kerran ollut taas tosi vaikuttunut siitä, kuinka hyvin maaseutukunnan palvelut toimivat. Vain kaksi kättä -kampanja ei ole ollut täällä ajankohtainen.

Viime kesän maallemuuttopäätöksen jälkeen olin huolissani, teenkö lapsille suurenkin karhunpalveluksen, kun heidän on mentävä ihan vieraaseen hoitopaikkaan ja kouluun. Ainakin päiväkoti-ikäiselle kavereita on uudesta ryhmästä löytynyt nopeasti, ja leikit sujuvat vauhdikkaasti milloin kenenkin kanssa. Molemmat lapset askartelivat innoissaan joulukortteja koulu- ja tarhakavereilleen, ja saivat monta korttia itsekin. Nyt olemme jo kolkutelleet junalla toiselle puolelle Suomea. Me ja lapset vietämme hyvin ansaittua lomaa oman perheen ja isovanhempien kanssa. Lokoisia joulupäiviä kaikille!

Ai ne lahjat? Vein päiväkodin hoitajille yhteisen laatikollisen suklaata kahvihuonetta varten ja opettajalle ja kouluavustajalle itse askarrellut kukka-asetelmat. 🙂

Töihin jongleeraamaan

Päiväkoti on kirkonkylän kodistamme noin puolen kilometrin päässä. Kotiin paarustaessa on hyvä aika myös jutella:

V: Äiti, mitä sinä teit tänään?
P: Lähetin pari työhakemusta ja kävin kaupassa.
V: Mutta äiti, mikset sinä mene sinne jonglööraamaan?
P: ??? No, pitäisi saada pysymään ne pallot ilmassa, ja se ei kyllä minulta onnistu ainakaan ilman pitkää harjoittelua.
V: Ei, kun minä tarkoitan niitä sinun omia hommia.
P: Ahaa, miksen mene insinöörihommiin? No, vähän sen tyyppisiä töitä minä hainkin. Sittenpä nähdään, miten käy.

Valokki lienee kyllä oikeassa: ehkäpä nykyisinä tehostamisen aikoina monetkin työt alkavat muistuttaa jongleerausta…

Minun työnhakuni kanssa neljävuotiaamme alkaa olla kärsimätön. Hän on nimittäin jo pari viikkoa pyytänyt, että saisi olla tarhassa viiteen asti, enkä hakisi häntä jo neljältä. Ja minä olen sanonut, etten oikein voi jättää häntä sinne niin myöhään, kun itse olen vielä kotona. Leikit jäivät tänäänkin kesken. Huh, pitkältä neljävuotiaan päivä minusta tuntuu noinkin, mutta hyvä, että päiväkodissa viihdytään.

Ekaluokkalaisen elämää: Ruutuaika

ruudun äärelläHei taas! Kirjoittelen tässä, mitä mieltä olen ruutusäännöistä. Meidän perheessä tietokoneella saa olla vain tunnin kerrallaan. Peliaika kännykällä on 15 minuuttia. Haluaisin pitemmän peliajan. Mutta jos pelaa tosi paljon, niin muuttuu pelaamisesta riippuvaiseksi.

Taito

Satujen roolimalleja

lumikki ja prinssiLumikki heräsi pitkästä unestaan ja näki edessään unelmiensa prinssin, jota hän oli niin kauan kaivannut pelastajakseen”. Häät vietetään heti, ja sitten pariskunta elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Prinsessasatujen kaava toistaa itseään, mutta luettava on, kun nelivuotias nuorimmainen on saduista innoissaan. Päähenkilön mainituin ominaisuus on prinsessasaduissa kauneus, ja monesti hänen aktiivinen toimintansa jää kovin vähäiseksi.

Hesarissa kolumnisti Anna-Mari Sipilä valitteli naispuolisten roolihahmojen latteutta populäärikulttuurissa. Hän on sitä mieltä, etteivät liian kiltit ja tylsät roolihahmot kannusta naisia pyrkimään korkealle: ”Ollaan mieluummin kivoja ja tylsiä kuin tehdään itsekkäästi omaa juttua.” Millainenhan maailma olisi, jos jokainen vain tekisi itsekkäästi omaa juttua? No, joka tapauksessa minäkin kaipaan laajempaa naishahmojen kirjoa.

Mauri Kunnas: Kuningas Artturin ritaritOnneksi kotoisten iltasatujemme valikoima laajeni, kun Valokki innostui Kuningas Artturin ritareista – Mauri Kunnaksen versiosta, jossa Logresin valtakunnassa seikkailevat kissat ja muut eläimet. Jo kolmas lukukierros on menossa peräjälkeen. Näissä hahmoissa on särmää vielä lasten tarinaksi muokkaamisen jälkeenkin. Artturin puoliso Ginneveer on omapäinen, käyttää Pyörää pöytää tikkatauluna ja pitää peliä myös ritarijoukkoon kuuluvan Lancelotin kanssa. Artturin siskopuoli Morgan le Fee juonittelee minkä ehtii, ja hänen kauteudenpuuskassaan virittämä juoni hävittää ikiajoiksi osan kuningas Artturin taikavoimaa sisältävistä varusteista.
satujen_roolimalleja3
Ginneveer tappelussaArtturin jälkeen Valokki totesi pitävänsä tarinoista, ”joissa on kissoja ja ne sotivat keskenään”. Lainasin iltasaduksi Koirien Kalevalan, Mauri Kunnaksen tuotantoa sekin. Kalevalassa naiset ovat melko vahvassa roolissa, äitihän usein pelastaa Kalevalan miespuoliset sankarit pulasta ja tuuppii muutenkin eteenpäin. Koirien rinnalla seikkailee muitakin eläimiä: Pohjolan kansan johtaja Pohjan Akka on susi, ja Lemminkäinen on kissa. Joitakin muutoksia on Kunnas tarinoihin tehnyt niiden pehmentämiseksi: Aino ei hukuttaudu, vaan onkin yli-innokas morsianehdokas, jolta Väinämöinen pelastautuu uimalla läheiseen saareen ja piileskelemällä siellä.

Mitähän luettaisiin seuraavaksi? Mauri Kunnaksen klassikkokuvakirjoihin on helppo suunnata katseet, mutta mitä muuta perinteisestä prinsessamuotista poikkeavaa löytyisi? Menneiden aikojen lapsia -kirjasta luin mongoliprinsessa Aiyarukista, josta tuli sotapäällikkö, mutta hänestä ei ole löytynyt tietoa muualta.

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.

« Older entries