Eskarilaisen elämää: roskien keruuta meren rannalla

meren rannalla roskia keräämässäRoskien keruu roskapihdeillä on hauskaa, kun voi siivota luontoa. Emme ehtineet edes lähteä, kun isä löysi autotallin lattialta jonkun paperin. Kun olimme merenrannalla, löysimme sieltä roskia. Muuten siellä on hauskaa. Käyn siellä mielelläni retkillä, koska tykkään kiipeillä siellä. Näimme siellä myös sorsia.

Löysimme rannalta kokonaisen pussillisen roskia. Ajattelin roskaajista niin rumasti, etten voi sitä edes tähän kirjoittaa.

Taito

roskien_keruuta_meren_rannalla2Ps. Tässä tekstissä vierailevana toimittajana oli kuusivuotias Taito, joka halusi kirjoittaa omia mietteitään. Sain haasteen roskienkeruuretkeen Kaarina Davisilta, joka antoi haasteen bloginsa välityksellä. Kiitos Kaarina! Haastan itse muutkin laajasalolaiset pitämään huolta rantojemme kauneudesta. Sinne jäi vielä kerättävää. 🙂

Mainokset

Kakkua ajokortin kunniaksi

Tämännäköisenä aukeni sunnuntaiaamu tuossa kotikadun vieressä Laajasalossa. Joku taisi kaahata punaisella volkkarilla niin lujaa, että kolme muuta autoa sai tälliä. Ainakin tuo vihreä on ollut pysäköitynä tien laitaan, ja siirtynyt aika vaikuttavan matkan. Kauempana pysäköitynä ollut koulubussikin (oikealla) oli saanut niin paljon iskua, että se joudutaan kuljettamaan lava-autolla korjattavaksi. Punaisen auton turvatyynyt olivat lauenneet.
kolari laajasalossa

Minä huomasin vasta autokoulussa, mikä viehätys kovaa ajamisessa voi olla. Olen kyllä aina tykännyt ajaa isoja koneita, kuten magneettikuvauslaitetta. Pendolinon kyydissäkin on ihana istua, kun se kiihdyttää kohti 220 km/h huippunopeuttaan. Silti pysyn kiltisti nopeusrajoitusten rajoissa. Kuinkahan muutkin malttaisivat nauttia vauhdin hurmasta turvallisissa rajoissa?
kakkua ajokortin kunniaksiKävin katsomassa kolaripaikkaa hiukan huonovointisena, sillä juuri edellisenä iltana tyhjensimme mieheni Tompan kanssa kuohuviinipullon uuden ajokorttini kunniaksi. Tomppa teki myös ihanan sitruunaraakakakun, kiitos kulta! Ehkä tuo kaaharikuskikin saa kakkua, ainakin jos korkki ei ollut pysynyt kiinni?

-Piia

Ps. Vinkkinä muillekin, että kuohuviinillä kannattaa juhlia useamman ihmisen kesken, on parempi olo kaikilla seuraavana päivänä. Skumppa kun ei säily, niin sen joutuu juomaan kerralla.

Ajokortti!

Tänä aamuna herätessäni Tomppa kysyi, miltä tuntuu aloittaa ensimmäinen kokonainen päivä ihan oikeasti aikuisena. Kun on sentään ajokortti ja kaikki. Hyvältähän olo tuntui, vaikkakin uupuneelta. Eiliselle osui ajokokeen lisäksi myös taittotyön palautuspäivä, auton ajon rinnalla kun olen opetellut ajamaan Indesign -taitto-ohjelmaa. Ajokokeesta lähdin suoraan Vihreän Langan toimitukseen neuvottelemaan vakitaittajan kanssa taittamani liitelehden viime hetken viilauksista.

Ajokokeesta tutkinnon vastaanottaja päästi minut pitkin hampain läpi, mutta piti kärttyisän saarnan siitä, etten hänen mielestään huomioinut muuta liikennettä tarpeeksi. Minulle jäi sellainen tunne, että jokin tavassani toimia vain ärsytti häntä suunnattomasti. Ajoin kyllä koko ajan rauhallisesti, vaikka sähläsinkin melko harmittomien juttujen kanssa: esim. kerran en huomannut ajoissa siirtyä suoraan menevälle kaistalle, minkä jälkeen piti mennä eri reittiä kuin suunniteltiin.

ajokortti

Tällaisella paperilla todistan ajo-oikeuden olemassaolon siihen asti, kunnes valmis ajokortti saapuu postissa.

Niin, sellaisia hajamielisiä hattarapäitä monet meistä fyysikoista ovat. Mutta silti minun ammattikuntani suunnittelee niin ydinvoimalat kuin merkittävän osan autojen tekniikastakin. Pari viikkoa sitten juuri lähetin hakemuksen Murata Electronicsille, joka tuossa Vantaalla suunnittelee ja valmistaa ajonvakautusjärjestelmiin käytettäviä kiihtyvyysantureita. Suunnitteluhommissa ei tarvita nopeaa reagointia.

Itse autokoulun käyminen oli kyllä ihanaa, sattuikin niin mukava opettaja. Tällaisille puumaikää lähestyville oppilaille voisi kyllä olla syytä järjestää vähän vähemmän puoleensa vetävää opetushenkilökuntaa. Siis jos oppilaan keskittymiskykyä halutaan tukea. Ammattitaitoinen opettaja onneksi osaa käyttäytyä asiallisesti, vaikka viihtyisikin oppilaansa seurassa.

Lähipiirikin on suhtautunut kannustavasti. Lapset olivat kerran ajotunnilla mukana, ja kehuivat, että olin heidän mielestään peruuttanut hienosti. Langon kanssa kävin kerran ajelemassa hänen Mersullaan, ja hän käyttäytyi vielä tyynemmin kuin autokoulunopettajani. Hän jaksoi rauhallisesti opastaa silloinkin, kun automme oli poikittain sammuneena risteyksessä ja autoja lähestyi eri puolilta. Pitääkin ehdottaa, että elleivät kirjallisuustieteilijän hommat lyö leiville, ajamisen opettamisessa hän kyllä pärjäisi hyvin.

Pääsiäiseksi matkustamme Noormarkkuun appivanhempien luokse. Junaliput on jo ostettu, mutta pelkkä meno tällä kertaa. Takaisin pitäisi päästä autolla, jonka he lupasivat lainata meille mökkeilykaudeksi. Hyvä juttu muuten, mutta harmillista, ettei heidän Citroëniinsa saa mitään hiilidioksidineutraalia polttoainetta. Tuttuni kyllä lupasi, että saan kokeilla hänen biokaasukäyttöistä Octaviaansa ekan päivän ilmaiseksi. Toinen ystäväperhe taas ehdotti vastahankitun etanoli-Fordinsa yhteiskäyttöä. Autovakuutukset kaipaisivat yhteiskäyttöä suosivaa uudistamista, ei olisi kiva viedä kenenkään bonuksia…

Ja sitten varomaan autoilijan sudenkuoppia, muutenkin kuin liikenneturvallisuudessa: omilla jaloillaan on syytä liikkua jatkossakin. Ainoat mieleentulevat ihmiset, joilla autoilu ei näytä tuoneen vararengasta vyötärön ympärille, ovat autokoulunopettajani ja eräs naapurini. Ehkä suomenruotsalaiset geenit ovat jotenkin ylivoimaisia tässä asiassa? Meillä savolaisilla ei sellaista etua ole.

Haltiamänty

Haltiamänty Laajasalon ostarillaEnsimmäinen käyntini Helsingin Laajasalossa oli mieleenpainuva. Tulimme mieheni Tompan kanssa seuraamaan vanhalle uhripuulle järjestettyä pyhitysjuhlaa talvella 2006. Paikalla liihotteli performanssitaiteilija Reijo Kela tanssiesityksineen, ja peräti kahden kirkkokunnan papit siunasivat puun. Tilaisuuden puuhanaisina toimivat suomalaisiin pyhiin puihin liittyvää perinnettä tallentaneet valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Puoli vuotta myöhemmin kommuunimme teki äkkikaupat ja muutimme Laajasaloon yhteiseen kerrostaloasuntoon. Ostopäätös tehtiin niin nopeasti, että reissussa ollut kämppiksemme näki uuden kotimme vasta matkansa jälkeen. Nyt kommuunimme asuu jo toisessa Laajasalon-asunnossaan, mutta käyn edelleen tervehtimässä haltiamäntyä. Se on jäänyt kovin arvolleen sopimattomaan ympäristöön, Alepan ja K-marketin viereen. Puusta on olemassa kuvat ainakin 1950– ja 1910-luvuilta, jolloin se oli jo varsin samannäköinen kuin nykyään. Ympärillä vain lainehtivat Ylistalon, Uppby hemmanin viljapellot.

Suomalaisessa perinteessä uhripuille on ollut tapana viedä uuden sadon ensimmäiset maistiaiset, kuten uutisviljan ensimmäiset jyvät ja äidin ensimmäiset maitopisarat:

Niin sa olet uhrit juopa,
emosen ensi maitopisarat,
haarasorkkain synnyinmaidot,
tappajaisten veripisarat,
ensimmäiset sulle tuodaan.
(Puiden kansa, Seppo & Kovalainen)

haltiamanty2Haltiamänty tuli taas mieleeni, kun metsäaktivistikaverini kysyi, mitä sille tapahtuu uuden ostarin rakentamissuunnitelmassa. En ollut muistanut kysyä! Kävin lupaamassa puulle, että muistutan kaavoittajia sen olemassaolosta. Samalla toivoin jotakin, ensimmäistä kertaa. Onkohan ihan turvallista esittää toivomuksia noin vanhalle puulle? Entä jos se vanhasta tottumuksesta odottaa vastalahjaa?

Laajasalossa on muitakin hienoja puita, joita käymme aika ajoin tervehtimässä, ainakin Tullisaaren tammia ja Yliskylän poppeleita. En kuitenkaan tiedä muita, joilla olisi ollut asema aitona pyhänä puuna.

Omassa perheessäni elää vielä nimikkopuuperinne. Mökillä kaikilla perheenjäsenillä on omat puunsa, samoin isovanhemmillani. Mummoni aikoinaan istutti itselleen ja ukilleni omenapuut keskelle metsää. Myyrät ja jänikset eivät ole niihin koskeneet, vaikka ne muuten syövät kaikki suojaamattomat puut armotta. Nimikkopuut ovat isäntiään ja emäntiään nuorempia, koska vanhempi ei rupeaisi nuorempaa palvelemaan. Talon tai suvun uhripuu voi olla vanhempi, mutta silloin onkin ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”.

haltiamänty

Omin päin pihalla leikkimässä?

Tämän päivän Hesarissa avautuu mielipidekirjoittaja, jonka lapsenlapsesta oli tehty lastensuojeluilmoitus – vajaan kuuden vuoden ikäinen lapsi kun oli ollut yksin aidatulla pihalla leikkimässä. Ja lastensuojeluviranomaiset *tulivat* paikalle!

omin_pain_ulkona1Olisi varmaan ajankohtaista lähettää virka-apua tännekin, sillä meillä ajoittainen yksin ulkona leikkiminen on aloitettu kolmevuotiaana. Nytkin kuusi- ja kolmevuotiaat ovat majanrakennuspuuhissa rivitaloalueen kyljessä olevassa metsikössä. Rivitalopihamme on ison taloyhtiön sisällä. Taloyhtiön pihatietä ajavat autot ovat minun mielestäni se suurin uhka.

Lapset ovat toki kovin erilaisia luonteeltaan. Meidän lapsemme ovat viilipyttyjä, jotka ovat tähän asti yleensä noudattaneet sovittuja sääntöjä. Kämppis ei vielä uskalla päästää omaa kolmevuotiastaan yksin pihalle, sillä tämä ei samalla tavalla välitä siitä, mitä on sovittu.

Toki kaikenlaista voi sattua, mutta muistan oman lapsuuteni  majanrakennusleikit lähimetsässä niin mukavina, etten sellaisia halua lapsilta riistää. Eikä ole muuten allergioita sen enempää minulla kuin lapsillakaan. Heillä on sitä paitsi aina voittajafiilis kotiin tullessaan, kun ovat saaneet seikkailla omin päin.

Kevätkylvöjä ikkunalaudalle

taatelipalmu

Vuoden ikäinen taatelipalmu (valkoisessa ruukussa).

Muistatteko nämä kylvöpuuhat vuosi sitten? Maustekaapin siemeniä ja taatelinkiviä. Taatelipalmujen itämisessä taisi mennä pari kuukautta, mutta pikku puut selvisivät talven yli ja näyttävät vielä virkeiltä. Kuminantaimet nousivat ensimmäisenä, mutta kesän jälkeen niitä ei enää ollut. Kolmas ruukuista viiveellä ilmestynyt taimi lienee ollut kardemumma, mutta sillekin pimeä syksy ja tutkivaiset pikku kädet olivat liikaa.

Tänä vuonna innostuimme kylvöhommiin sairaspäivää viettäessämme. Oksennustauti ei pieniä puutarhureita hidastanut. Keittiöstä löytyi paprikan kanta siemenineen ja basikansiemenpussi. Lisäksi meillä on lautasella kasvamassa auringonkukan versoja, joita saa syödä ihan luvan kanssa.

 

 

 

 

 

Yhteisöllisyyden puolesta!

yhteisollisyyden_puolesta1Laajasalon yhteisöllisyyttä täytyy vaalia, sanoo kaupunkisosiologi. Näiden rakentamissuunnitelmien kanssa on oltava tosi varovainen, jotta Laajasalon yhteisöllisyys säilyy, sanoo vastapäätä istuva kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu. Laajasalossa on tämä ainutlaatuinen yhteisöllisyys, josta on pidettävä huolta uutta ostaria suunniteltaessa. Uusi kiiltävä ostari kun ei vielä houkuta kävijävirtoja ja luo elävää kaupunkia, vaan vasta alueen omaleimaisuus, sanoo kaupunkisuunnitteluviraston viranhaltija. Tässä tapauksessa se omaleimainen juttu on Saaremme-osuuskunnan toiminta, jonka pohjalta on perustettu myös luomuruokakauppa ja tapahtumatila.

yhteisollisyyden_puolesta2Istun kotikaupunginosani Laajasalon uuden ostarin yhteiskehittelytyöpajassa, enkä ole uskoa korviani. Rahjustin väsyneenä paikalle, koska ajattelin, että onhan minun mentävä puolustamaan kaupunginosani ainutlaatuisia asioita. Kun ei kukaan muu sitä kuitenkaan tee. Eikä minua olisi tarvittukaan! Rakennusliike NCC:n edustaja kuunteli silmät pyöreänä, kun kaikki vuoronperään selittivät, että saarellemme suunnitellulta uudelta ostarilta on Saaremme-puodille ja osuuskunnalle on annettava tila käyttöön alle markkinahintojen, koska se on ostarin sydän. Luomulähikauppa ja kansalaistoiminta ei voi tuottaa niin paljoa euroja, että sillä maksaisi nykyistä isompaa vuokraa. Se kuitenkin houkuttaa kävijöitä kaikille muillekin ostarin yrityksille.
yhteisollisyyden_puolesta3

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Uudessa ostarisuunnitelmassa oli varattu paikka Saaremme-puodille, mutta ostarin kakkoskerrokseen. Omassa puheenvuorossani sanoin, että jos Saaremme-puoti kerran on se juttu, miksei se ole paraatipaikalla katutasossa? Tälle saaremme syntynyt yhteisöllisyys on tosiaan ihme. Sanoin myös, että sen ansiosta jopa minunkaltaiseni paatunut ateisti käy nykyään sunnuntaisin Laajasalon kirkossa. Siellä on vain niin hyvä tunnelma ja paljon tuttuja ihmisiä. Viimeksi ei takki mahtunut naulakkoon, niin täynnä kirkko oli. Tästä on tosiaan pidettävä huolta. Muistutin myös ostarin lukuisista pienyrittäjistä, joilla ei tosiaan olisi varaa maksaa uuden hienon ostarin vuokria. Kakkoskerrokseen on asettunut luovien ihmisten yhteisö, jossa toimii mm. valokuvausstudio puoliksi harrastuspohjalta.

yhteisollisuuden_puolesta4Tilaisuudessa ideoitiin myös yhteiskäyttötilaa, jossa kirjasto, nuorisotoimi, Saaremme-osuuskunta ja kaikki muutkin alueen toimijat voisivat järjestää toimintaansa. Niitä ihan samoja juttuja, joita jo nytkin teemme: tupaten täysiä saleja Ravintolapäivänä, luontokuvailtoja, kurssiviikonloppuja, joogailtoja, myyjäisiä, kirppispäiviä

Muistatteko, kuinka aikaisemmin valitin, etten löydä samanhenkisiä ihmisiä omasta kaupunginosastani? Kiitos Saaremme-osuuskunnan ja kirkon aktiivit, että olette muuttaneet kaiken! Mutta pahus, kuinka nyt käy maallemuuttohaaveideni? Kuinka voin lähteä täältä minnekään?

Kauniita unia perhepedissä

Joku kyseli, mitä perheen nukkumisjärjestelyille nykyään kuuluu, olenhan ollut innokas perhepedin kannattaja. Hyvää kuuluu, kiitos, unet maittavat perhepedissä edelleen. Pitäisi laittaa myyntiin tuo varastosta löytynyt pinnasängyn patja, jota ei koskaan otettu paketista. Tosin nykyään perhepedissä nukun minä kolmivuotiaan nuorimmaisen kanssa, viereisessä sängyssä eskarilainen. Mieheni kiskoo unensa lastenhuoneen sängyssä. Viikonloppuisin vaihdetaan ja minä pääsen yhdeksi yöksi lastenhuoneeseen. Sääntö on, että se jolle sikeät yöunet ovat kulloinkin tärkeimmät ja jolla on aikaisin herätys, saa nukkua lastenhuoneessa.

Olemme kyllä pohdiskelleet perheelle uusia nukkumisjärjestelyjä. Jospa lapsille vaikka hankittaisiin kerrossänky lastenhuoneeseen? Nuorimmaisella oli kylläkin eilen omat suunnitelmansa:

V: Äiti, me voitaisiin hankkia meille sellainen aikuisten kerrossänky, jossa sinä ja isä nukkuisitte. Minä nukkuisin Taiton kanssa tässä isossa sängyssä.
Ä: Mitä, olisiko Taiton vieressä kivempi nukkua kuin minun vieressäni?
V: Joo! Jos minä herään yöllä ja pelottaa, voin ottaa Taiton taskulampun. Ja sitten me voidaan valaista sillä ja tanssia ja ollaan tosi iloisia.
T: Mutta ethän sinä edes tanssi vaan hypit.
V: Tanssinpas. Näin: pom pom pom.
Ä: Pitää vielä harkita asiaa. Ehkä sinulle pitäisi hankkia ihan oma lamppu?

Toistaiseksi kyllä viihdyn vielä hyvin näin. Olen kuin Fingerporin kunnanjohtaja Aulis Homelius, joka kaipaa pikkulasta sänkyynsä.  On ihana nukahtaa lämmin lapsi selkää vasten. Korvatulpat tarvitsen tosin korviin, sillä lasten tuhina haittaisi uniani.

perhepeti ja kilpikonna

Jaahas, taaskaan ei ole sänkyä pedattu. Kilpikonna on lapsille tärkeä unilelu, jota he vaihtelevat vuoroöin.

Olemme tavoitelleet sitä, että lasten nukkumiseen liittyy mukava ja turvallinen olo. Sillä tavalla yöpuulle on mukava mennä ja ei tule iltataisteluja nukkumaanmenoajasta. Meillä on vieläkin tapana nukuttaa lapset laulamalla, eikä siihen yleensä tarvita kovin monta biisiä. Tyypillinen ”soittolista” voi mennä vaikka tähän tapaan:

– Lennä lennä leppäkerttu
– Nuotiolaulu
– Kaksi on paatissa soutajaa
– Lounatuulen laulu
– Soittajapaimen (Tein minä pillin pajupuusta)
Rakovalkealla
– Vem kan segla förutan vind + ekstrasäkeistöt Vem kan flyga med JAS-gripen
– 500 miles
– Pii pii pikkuinen lintu
– Jumalan kämmenellä
Hiljainen tienoo

Vaihtelu olisi kyllä ajankohtaista, sillä rauhalliset ja helpot biisit tuntuvat loppuvan kesken. Joulun alla lauletaan joululauluja ja kesällä Nocturnea, mutta lisää pitäisi opetella. Vuodenvaihteessa treenasimme Rauli Baddingin Tähdet tähdet -biisiä, jota on kyllä kiva laulaa, mutta onko se liian ”itsemurhabiisi”? Jääkö se soimaan jonnekin lasten alitajuntaan?

Kämppiksellä taas on sellainen näkemys, ettei lapsia pitäisi liikaa hemmotella nukkumaanmenossa, vaan lapsen on osattava nukahtaa yksinkin. Minä luotan siihen, että sekin taito tulee samalla, kun nukkumaanmenoon liittyy paljon hyviä tuntemuksia. Joskus joudumme sanomaan, että nyt on pakko tehdä iltahommia, eikä ehdi tänä iltana laulamaan. Silloinkin on uni tullut.

Nuorimmaisen vauva-aikana minulla oli tarkistuslista hyviä unia varten. Tärkein sääntö kuului ”massu täynnä ja vaippa tyhjä”. Nälkäisenä kun ei uni tule, ja myös vessähätä voi tehdä levottoman olon. Niinpä vauva potatettiin erityisen huolellisesti illalla nukkumaan mennessä. Meillä vauvat myös piti nukuttaa kohoasennossa tyynyn päällä, jottei refluksi vaivannut. Nukkumaanmenokitinät olivat tällä käytännöllä niin harvinaisia, että annoin suosiolla särkylääkettä, jos lapsi vielä heräsi nukkumaanmenon jälkeen itkemään.