Wokkiruokaa syksyn kasviksista

Jos oma kasvimaa ei antanut satoa, kauppojen laarit pursuavat nyt tuoreita kasviksia alehintaan. Syömme paljon sesongin mukaan, emmekä seuraa yksittäisiä tarjouksia oikeastaan koskaan etukäteen. Olen etsinyt ruokaohjeita etenkin keräkaalille, jota tähän aikaan saa pikkurahalla. Kaali sisältää paljon C-vitamiinia, ja sadonkorjuuaikaan vitamiinit ovat parhaiten tallella.

Kasviswokki on perheemme suosikki keräkaaliruuista. Kapeiksi kiharoiksi suikaloitu kaali on wokin ”perusmassaa”, joka keralle sopivat monenlaiset kasvikset: porkkanasuikaleet, paprikaviipaleet, kukkakaali, parsakaali, mangoldi, salaattifenkoli, jopa punajuuri ja lanttu. Lopputulos on aina hiukan erilainen. Syyskesällä olemme onnistuneet loihtimaan monet ateriat kokonaan oman kasvimaan kasviksista, vain tofu, öljy ja mausteet on pitänyt hakea kaupasta.

Meillä on Tompan isovanhemmilta peritty wokkipannu, joka on palvellut jo yli vuosikymmenen. Aloitamme wokin teon aina sekoittamalla ruokaöljystä, soijakastikkeesta, karrista, ripauksesta sokeria, mahdollisista muista mausteista ja vedestä kastikkeen, johon viipaloimme paketin tai pari maustamatonta tofua. Sitä pikamarinoidaan ehkä 10 minuuttia kuplivassa kastikkeessa levyllä, sitten tofunpalat korjataan lautaselle odottamaan, etteivät ne mene mössöksi. Kastikkeen voi jättää pannun pohjalle odottamaan.

Jos haluaa saitailla tofun kanssa, sen voi käydä ostamassa etnokaupasta: Helsingissä ainakin Vii-Voan Hakaniemessä on hyvä.  Tavallisessa S-marketissakin tofua on hyvin saatavilla eri puolilla Suomea.

Wokkipannun pohjalle lisätään sitten kasviksia kovimmista alkaen. Jos siis sinne on tulossa juureksia, juurespalat lisätään ensiksi, ja jatketaan sitten kypsennystä keräkaalisuikaleilla ja muilla pehmeämmillä kasviksilla. Ruokaa haudutellaan kannen alla, kunnes kasvikset ovat pehmenneet sopivasti, mutta eivät liikaa. Lopuksi joukkoon palautetaan tofunpalat, ja ruoka on valmista.

Esimerkkiohje on myös Insinöörin keittokirjassa. Luulisin, että wokin voi tehdä myös isossa kasarissa, jos wokkipannu ei keittiön varusteisiin kuulu. Siinä on oltava tarkempi lämpötilan kanssa, etteivät kasvikset kypsy liian mössöksi.

-Piia

Mainokset

Lapset muuttavat ruokailutottumuksia

Kun kavereitamme kävi kesällä kylässä, olimme hauskan vierailun lomassa vähän hämmentyneitä poikamieskaverin tuomista eväistä: valtava säkki karkkeja, sipsipakkaus, kolapullo ja makkarapaketti. Jösses, eikö tuo miesparka syö mitään tuoretta, vaikka paras satokausi on meneillään? Me taas olimme suunnilleen unohtaneet, että tuollaisiakin tuotteita kaupoissa myydään.

Lapset tosiaan muuttavat ruokailutottumuksia. Muistan, kuinka lukiolaisena jätin salaatin usein kokonaan ottamatta, vaikka kasvissyöjä jo silloinkin olin. Opiskelijana söin usein riisiä ja purkkipapuja. Nykyään pidämme ilman enempiä miettimisiä huolen, että syömme kaksi proteiinipitoista ateriaa päivässä. Tuoreita kasviksia syömme päivän aikana monta kertaa, leipä on täysjyväleipää ja kalaa kuluu paljon. Yhtään limsapulloa en kyllä koskaan muista ostaneeni, samalla hinnallahan saa oikeaa täysmehua.

Kun olemme seuranneet vanhempiemme sukupolven sairastelua, olen ollut helpottunut, että olemme älynneet muuttaa elämäntapojamme jo tässä vaiheessa. Kun elämäntapasairaus iskee, se ei ehkä paranekaan pelkällä elämäntapojen muutoksella. Lähisuvussa on monia esimerkkejä, mitä esimerkiksi vähäkuituisesta, liikaa lihaa ja valkoista viljaa sisältävästä ruokavaliosta seuraa pitemmän päälle. Elämä käy hankalaksi, kun paksusuoli on täynnänsä divertikkeleitä: vatsaan koskee, ja äkillinen vessahätä voi yllättää missä tahansa. Suolistosyöpä yleistyy koko ajan, ja sen hoidon seurauksena voi joutua elämään avanteen kanssa loppuikänsä. Poikamieskaverikin valitti, ettei vatsa oikein toimi.

Viime viikolla sain vielä uuden näkökulman elämäntapasairauksiin, kun kävin apteekissa äitini asialla. Kun potilas saa lääkkeensä kolmella eurolla, yhteiskunta maksaa siitä loput 170 euroa. Ja se oli vain yksi äitini noin kymmenen lääkkeen arsenaalista. Toki sairaudet on hoidettava, mutta miksei terveellisiin elämäntapoihin kannusteta paljon jämäkämmällä otteella?

Riskiryhmiä pitäisi lähettää kokkikursseille opettelemaan uusia tottumuksia kädestä pitäen. Ja miksi sipsejä ja limua ylipäätään saa mainostaa kauppojen sisäänheittotuotteina? Niihin voisi soveltaa samanlaista lainsäädäntöä kuin tupakkaan. Me kaikki kuitenkin maksamme verorahoistamme ison laskun niiden kulutuksesta. Olisi myös ilo, että isovanhemmat säilyttäisivät terveytensä ja olisivat lastenlastensa seurana mahdollisimman pitkään.

Tietysti elämäntavat eivät ole kuin yksi tekijä sairastumisessa, tässä voi vielä iskeä vaikka mikä. Mutta ainakaan kehoaan ei kannata tieten tahtoen tukkia kaikella epäterveellisellä, kun ruuasta voi nauttia terveellisestikin.

-Piia

Valokille maistuu lahna nopeammin kuin isä ehtii ruotia.

Valokille maistuu lahna nopeammin kuin isä ehtii ruotia.

Mustikkaretkellä vauvan kanssa

Mustikat on kerätty ja on evästauon aika.

Mustikat on kerätty ja on evästauon aika.

Itä-Suomessa tämä kesä näyttää olevan aivan mahtava marjasatokesä. Vettä on riittänyt, ja lämpöäkin tarpeeksi kasvien kasvuun. Yksivuotiaan hoidon ja marjankeruun yhdistämisessä on kuitenkin oma järjestämisensä. Useimmiten käy niin, että Tomppa lähtee metsään ämpärin ja poimurin kanssa, ja minä olen sen ajan mökillä.

Viime viikolla onnistuimme viimein tekemään hyvän marjareissun koko perheen voimin. Kävimme tekemässä vuosittaisen kierroksen toisella puolella mökkikuntaa sijaitsevalla metsätilallamme, ja otimme mustikkaämpärit mukaan.

Metsäplänttimme on ihana: männikköinen pikkuharju, kappale lammenrantaa, vähän puronvartta. Sinne ajaminen vain on oma seikkailunsa. Ostimme Lamminsyrjän tilan pari vuotta sitten, mutta vieläkin joudun toimimaan kartanlukijana, jotta osaamme kulkea sinne lukuisten pikkuteiden ja niiden risteysten kautta. Sielläpä olimme kuitenkin lopulta, auringonpaisteisella harjulla. Marjoja näkyi heti joka puolella, tosin alkuun variksenmarjoja, jotka nekin ovat herkullisia.

Asetin yksivuotiaan Valokin istumaan sammaleelle vähän mietteliäänä siitä, kuinka saamme hänet viihtymään marjareissun ajan. Muistin, kuinka Taito samanikäisenä oli äärimmäisen varovainen vieraissa paikoissa, eikä ulkoilmassa suostunut hievahtamaan paikoiltaan minnekään. Huoli oli turha, sillä nuorimmainen alkoi heti tutkia ympäristöään, etsiä suuhunsa marjoja ja siinä sivussa käpyjä ja oksanpalojakin.

Kantorepun käyttökin onnistui ihan hyvin, tosin marjanpoiminnasta ei tahtonut tulla mitään sen takia, että selässämatkaaja vaati saaliista oman osuutensa. Toinen käteni oli sen vuoksi kiinni marjatarjoilussa. Männikössä tuuli onneksi leyhytteli hyttyset tiehensä, toisin kuin alhaalla lammen rannalla.

Välillä vaihdettiin lastenvahtivuoroa. Yksi meistä oli koko ajan kiinni lastenhoidossa, mutta oli kuitenkin mukavampaa hoitaa vahtivuoroa hienossa säässä ulkoilmassa kuin sisällä. Valokistakin näkee, että hän nauttii kovasti kauniista ympäristöstä. Taito taas juoksenteli ympäriinsä poimurin ja ämpärin kanssa ja onnistui käyttämään poimuria nelivuotiaaksi yllättävän hyvin.

Lopuksi oli mukava istua auringossa sammalen päällä syömässä eväitä mustikoiden kyytipojaksi. Tästä taitaa muodostua jokavuotinen perinne: mustikka-aika on hyvä aika käydä katsomassa, mitä omilla mailla on vuoden aikana tapahtunut.

-Piia