Kesäkana kirmaa horsmien keskellä

Viime vuoden hyvien kokemusten innostamina kävimme hakemassa kesäkanat tällekin kesälle. Siellä ne kuusi kanaa nyt ovat kotkottaneet ja rotkottaneet muutaman viikon. Tälläkin kertaa ne on noudettu mökkipaikkakuntamme tehotuotantokanalasta, jossa ne olivat varttuneet vuoden ikäisiksi. Vielä sinne jäi 36 000 niiden kaveria.

Eläintenpidon suuruusluokan miettiminen saa pään pyörryksiin. Rakennus, johon kymmenet tuhanneet kanat mahtuvat, ei ole loppujen lopuksi kovinkaan suuri. Tietä pitkin ohi ajaessa paikka ei näytä mitenkään tavallista maatalousrakennusta kummemmalta. Jos eläintenhoitaja käyttäisi sekunnin jokaisen kanan voinnin tarkastamiseen päivässä, hän saisi kierrellä kanalassa kymmenen tuntia. Sivutöinään hän kasvattaa kananuorikkoja, joita on vielä 50 000 toisessa paikassa sijaisevassa rakennuksessa. Sellaista se perheyrittäminen nykyään on.

Perheyritys on myös se kananjalostuksen jättiläisfirma, jonka tuote näiden kesäkanojen rotu on. Kanoista on sukupolvesta toiseen määrätietoisesti jalostettu tuottavampia ja ahtaisiin kasvatusoloihin sopeutuneempia. Mielenkiintoista kuitenkin, että niillä on siitä huolimatta luonne-eroja. Kuudesta kanasta viisi viettää aikansa pääosin aitauksessaan, vaikka oven jättäisi auki. Kuudes on seikkailija, joka ensiksi järjesti itselleen pesäpaikan ulos muiden muniessa sisälle. Pian sekään ei riittänyt, vaan kana onnistui löytämään tavan päästä verkkoaitauksen ulkopuolelle. Välillä se suunnistaa määrätietoisesti korkeaan horsmatiheikköön, jonne se on muotoillut itselleen uuden pesäpaikan.

Kanat on jalostettu suoltamaan munia käsittämättömät määrät. Meille riittäisi kyllä vähempikin. Välillä kuusi eläintä on onnistunut munimaan seitsemänkin munaa päivässä. Etenkin keitetyt särkikalat ovat niin vahvaa ruokaa, että saavat kanat riehaantumaan. Kanat ovat yhtä hyviä ruuantähteiden syöjiä kuin koirakin: melkein mikä tahansa pöperö katoaa nälkäisiin nokkiin. Päivittäisenä ruokana annamme tasapainoiset rehut: tiivisterehua, kauranjyviä läheiseltä maanviljelijältä, kalkkia ja munankuoria. Ruokien lisäksi kanat tarvitsevat syötäväkseen myös pikkukiviä, joiden avulla niiden kupu jauhaa ruuan pieneksi: hampaita kun kanoilla ei ole.

Kanaset ovat hyvin kotiutuneet uuteen majaansa vanhaan navettaan. Lapsetkin (6 ja 3 v) saavat tottumusta eläinten hoitoon, kun käyvät välillä kahdestaan hakemassa munat kanalasta. Meillä ei ole ollut muita lemmikkejä, ja lapset suhtautuvat arastellen kotieläimiin. Maalla saa onneksi ”siedätyshoitoa” niin pienistä kuin isoistakin otuksista, tänään viimeksi ihmeteltiin naapurin kissaa ja lehmiä.

Positiivisuushaaste

Lapset olivat tänäänkin mukavia, kesäpäivä oli hieno ja uusi liikeidea piristi ajattelua. Sosiaalisessa mediassa on kannustettu ihmiset kannustavat toisiaan myönteiseen ajatteluun jakamalla positiivisuushaastetta, jossa pitää listata kolme myönteistä asiaa jokaisesta päivästä määräajan. Monet ovat jo väsyneet ilmiöön, facebookissa ihmiset kertovat muutenkin ennemmin myönteiset kuin kielteiset asiat.

muistiinpanoja kesäpäivistäMe otimme lasten kanssa tavaksi kirjoittaa vihkoon joka päivä muiston kuluneesta päivästä. Illalla hampipyykin jälkeen saa liimata tarran ja sitten kirjataan lyhyesti paperille, mitä mukavaa tai erityistä päivästä jäi mieleen. Alunperin tarkoituksena oli tallentaa mökkikesä myös tulevia vuosia varten ja saada kannuste iltatoimiin. Hampaiden pesussa isommat komfliktit olivat lasten ollessa pienempiä, mutta nytkin pyykkäys sujuu ripeämmin, kun lapset tietävät, että sen jälkeen pääsee liimaamaan mukavan tarran.

Etenkin Valokki sanoo usein päivän mukavimmaksi asiaksi leikit Taiton kanssa. Kolmen ikävuoden lähestyessä hänestä on jo tullut isoveljelle hyvä leikkikaveri. On hauskaa kuunnella, mitä mielikuvitusleikkejä he milloinkin keksivät keskenään. Viimeksi nauroin kippurassa Valokin keksimää Imppa-setä -hahmoa, jota hän esitti pitäen ruohonkortta viiksinä.

Yhtenä päivänä lapsilla oli menossa mökillä joulutonttuleikki, jossa pikkusisko kuljetti tonttulakki päässään veljelleen erilaisia tavaroita sänkyyn. Valokki on ottanut tavakseen opetella numerot tuomalla pieniä muovinumeroita yksi kerrallaan sängyssä loikojalle, joka kertoo, mikä numero on kyseessä. Viimeksi kävi näin:

(Valokki juoksee tuomaan numeron)
Taito: Ai sinä toit kasin.
Valokki: Ei kun se on nolla.
Taito: Kasihan se on.
Valokki: Ei, nolla!
Taito: Ai se onkin nolla, jolla on vyö.

Muuten mökin mukavimmat asiat ovat vaihdelleet kalareissuista kasvimaapuuhiin, kanojen hoitoon, maidonhakureissuihin ja kauppa-autolla käyntiin. Monesti olemme ihailleet kasveja ja monenlaisia eläimiä, joita lähiympäristössä näkyy. Yhtenä päivänä katiskoille lähtiessä veneen köyden solmulla istui vastakuoriutunut vihreä sudenkorento, jota katselimme pitkään, ennen kuin siirsin sen varovasti syrjään. Sudenkorentokirjasta tunnistimme sen myöhemmin vaskikorennoksi. Olen varmaan pilalle hemmoteltu, kun sudenkorentojen kuoriutumisen katselukin alkaa tuntua arkipäiväiseltä ilmiöltä. Mökkirannassa sitäkin saa katsoa monta kertaa kesässä. Talvella positiivisuushaasteelle on enemmän tarvetta, kun kaamoksen keskellä jaksaminen vaatii oikeasti ponnistelua.

Puhe metsiensuojelun puolesta

Puhuin Vihreiden puoluekokouksessa metsiensuojelun puolesta. Puhujanpönttöön kiipeäminen satojen osallistujien katsottavaksi ja kuultavaksi pelotti, mutta tämä on kai sitä paljon puhuttua epämukavuusalueelle menoa. Ainakin on hyvä saada harjoitusta esiintymisessä silloin tällöin.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa käytämme tieteen antamaa tietoa tarvittavista päästövähennyksistä. Yhtä lailla tieteen antamaa tietoa pitää käyttää luonnon monimuotoisuuden suojelussa: biologien mukaan ihmistoiminnalta pitäisi rauhoittaa vähintään noin 10 % pinta-alasta. Muuten elinympäristöjen pirstoutuminen vähitellen hävittää eliölajeja pois.

Puheeni oli tällainen:

Hyvät ystävät!

Haluan puhua metsiensuojelun puolesta. Suomessa on nyt sallittua tehdä avohakkuita vaikka ihan suojelualueen kyljessä. Ja se on väärin. Metsänsuojelualueiden lähellä pitää käyttää pehmeämpiä metsänkäsittelymenetelmiä.

Meillä on metsiensuojelualueita eri puolilla Suomea, jotta meillä säilyisi monimuotoinen metsälajisto. Suojelualueet eivät kuitenkaan riitä säilyttämään herkimpiä metsän eliölajeja. Yli 1000 metsissä elävää lajia uhkaa hävitä Suomesta. Luonnonsuojeluun tarvitaan siis lisää pinta-alaa. Meillä on riittävään tasoon vielä pitkä matka. Biologien mukaan vähintään 10 % metsistä pitäisi olla rauhoitettu. Suojeluverkosto toimisi paremmin, jos talousmetsien käsittelyssä otettaisiin huomioon läheiset suojelualueet. Tämä olisi myös kustannustehokasta luonnonsuojelua.

Luonnonsuojelualueiden ja kansallispuistojen ympärille pitäisi jättää tarpeeksi laajat puskurivyöhykkeet. Nämä eivät olisi varsinaisia suojelualueita. Niillä voisi harjoittaa metsätaloutta, mutta maanomistajia neuvottaisiin valitsemaan pehmeämpiä metsänhoidon menetelmiä. Vältettävää olisi ainakin avohakkuut ja liian raju maanpinnan käsittely. Metsiin jätettäisiin lahopuuta ja puuston monimuotoisuutta suosittaisiin. Tällaiset metsät ovat hyviä myös virkistyskäyttöön.

Metsiensuojelu on nyt erityisen tärkeää, kun ilmastonmuutos muuttaa Suomen lajistoa. Suomi on allekirjoittanut Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen. Olisi hyvin linjassa tämän sopimuksen kanssa, jos suojelualueita ympäröiviä metsiä ei saisi runnella miten hyvänsä. Talousmetsien käsittelyssä pitää ottaa huomioon lähellä olevat suojelualueet: ei sallita avohakkuita kansallispuistojen kylkeen!

Mitä tehdä villivihanneksista?

mita_tehda_villivihanneksista1Villivihanneskausi on nyt parhaimmillaan, kun uudet kasvit ovat vielä tuoreita ja mureita, eivätkä ole muuttuneet kitkeriksi. Tein villivihannespiirakkaa, johon saa upotettua pari litraa nuoria nokkosen- ja vuohenputkenlehtiä. Vakipiirakkapohjani ohje on joustava, sen voi mainiosti tehdä myös gluteenittomana. Vehnäjauhojen tilalla olen kokeillut monenlaisia yhdistelmiä, esim. 2 dl tattarijauhoja ja 1 dl perunajauhoja, tulee kuohkeampaakin. Tässä ohje teillekin!

Virallisessa ohjeessani mitat ovat desilitroina. Itse mittaan hiukan vajailla kahvikupeilla, jolloin taikinaa tulee reilummin.

Villivihannespiirakka

Taikina:
(tässä on riittävästi pyöreään vuokaan, jonka halkaisija on 29 cm :):
2 dl kaurahiutaleita
3 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita tai 1 dl ruokaöljyä
2 dl nestettä, joka voi olla esimerkiksi jääkaappiin unohtuneen mehun jämät tai maitoa
ripaus sokeria
(1 kananmuna)
(pellavarouhetta)
(jauhettua nokkosta)

Täyte:
noin 2 l vuohenputken ja nokkosen nuoria lehtiä sekaisin
200g fetajuustoa
1 sipuli
2 tomaattia
(paprika)
liraus oliiviöljyä
basilikaa

Taikinan valmistus:
Kuivat aineet sekoitetaan, ja niihin lisätään neste ja rasva. Piirakkataikinan makua ja ruokaisuutta voi vaihdella lisäämällä erilaisia lisukkeita kuten pellavarouhetta, jauhettua nokkosta tai soijarouhetta. Kananmunalla voi varmistaa taikinan koossapysymisen, mutta piirakka onnistuu kyllä ilmankin. Taikina levitellään vuokaan leivinpaperin päälle.

Täytteen valmistus:
Vuohenputken lehdet ja nokkosen latvat kypsennetään nopeasti pienessä vesimäärässä kannen alla. Kun ne ovat höyryttyneet ja nahistuneet sopivasti, vesi kaadetaan pois ja lehtimassa silputaan saksilla. Joukkoon pilkotaan sipuli, tomaatit ja kuutioidaan fetajuusto. Fetajuuston lientä voi käyttää pienen määrän antamaan suolaista makua. Täyte viimeistellään oliiviöljyllä ja silputulla basilikalla.

Täyte kaadetaan vuokaan levitellyn taikinan päälle. Piirakkaa paistetaan 200-225 asteessa noin 20-30 minuuttia. Parhaan tuloksen saa, kun antaa pinnan ensiksi hiukan paahtua 225:ssä, ja paistaa loppuajan alemmassa lämpötilassa.

Otan mielelläni kommentteja vastaan, miten muut olette saaneet piiraan onnistumaan, ja onko teillä omia muunnelmia tästä teemasta. Uudet villivihannesohjeetkin ovat aina tervetulleita!