28 huhtikuun, 2015 klo 2:48 pm (elämänilo, juhlat, kulttuuri)
Tags: eskarilainen, kaverisynttärit, synttärit
Kun heräsin synttäriaamuna, huomasin, että lamput oli koristeltu ja joka paikassa oli ilmapalloja. Viideltä, kun vieraat olivat tulleet, huomasin, että olin saanut paljon lahjoja. Synttäreillä leikittiin lelujen sokkotunnistusta ja lennokeiden heittelyä.
Taito
25 huhtikuun, 2015 klo 7:40 pm (elämänilo, keittiö, luontoharrastus, villivihannekset)
Tags: hortoilu, villivihannekset, vuohenputki
Kevät on Helsingissä jo niin pitkällä, että makoisia vuohenputkien versoja pistää esiin kaikkialla rehevillä paikoilla, joita ei ole taannutettu nurmikoiksi. Poljin pyörällä poimimaan uuden erän salaattia varten. Lähin sopiva paikka löytyi ulkoilupolun varrelta merenrantalehdosta. Useimmiten haemme villivihannekset niityltä, joka on Laajasalossa Stansvikin luonnonsuojelualueen vieressä.
Kaupunkialueella villiruokaa kerätessä mielessä kalvaa epäilys koiranulkoiluttajien reiteistä. Ovatkohan koirat käyneet lorottelemassa pisunsa vielä kovinkin kaukana polulta? Viime kerralla epäilyksiäni huojensi vesisade, joka oli huuhtonut kasvuston aamun pikkutunneilla. Vuohenputket ja muut villiherkut sisältävät niin valtavan määrän hyödyllisiä aineita, että koirariskinkin olemme valmiit ottamaan. C-vitamiinia, kivennäis- ja hivenaineita ne sisältävät moninkertaiset määrät pelloilla lihotettuihin vihanneksiin verrattuna. Jääkaapissa ne säilyvät hyvinä muovipussissa jopa viikon verran.
Tältä näyttää villivihannesten harrastajan aamiainen kevätsesongin aikaan: vuohenputken versoja toisella, tahinia toisella leivällä.
Vuohenputki kuuluu sarjakukkaisten kasvien heimoon. Sen monet sukulaiset onkin kesytetty viljelykasveiksi: ainakin porkkana, palsternakka, selleri, persilja, kumina, kirveli, tilli, korianteri ja fenkoli huojuvat kasvimailla puutarhurin suojeluksessa, kun taas vuohenputki on leimattu puutarhan rikkaruohoksi. Toisaalta sukulaisjoukkoon kuuluvat myös Suomen myrkyllisimmät kasvit, kuten myrkkykeiso, jonka vesirajassa kasvava makea juurakko ja lehdet ovat aiheuttaneet kuolemaan johtaneita myrkytyksiä.
Vuohenputki kasvaa laajoina mattoina, jotka pyrkivät tukahduttamaan alueen muut kasvit alleen. Mielestäni sekaantumisen vaara vesirajassa kasvavan yksittäisen myrkkykasvin kanssa on kovin pieni. Mökillä pääsemme poimimaan villiherkkuja pitkin kesää, kun niitämme kasvuston aika ajoin. Vain nuoret lehdet ovat hyviä, parhaita ovat vielä supussa olevat mureat yksilöt.
Kevätkylmillä versojen väri on punertava, kesemmällä vaaleanvihreä. Millaisiahan terveysvaikutuksia kasvin kylmänsietoaineella mahtaa olla? Ainakaan eriväristen versojen maussa en ole huomannut suuria eroja.
20 huhtikuun, 2015 klo 6:00 am (kulttuuri)
Tags: eskarilainen, kiusaaminen, tyttöjen ja poikien vaatteet
En voi mennä eskariin suosikkivaatteissani sen takia, että minulle nauretaan aina, koska vaatteeni ovat muiden mielestä tyttöjen vaatteita. Minä itse olen oikeastaan sitä mieltä että poikien pitäisi saada pitää vaatteita, joita he itse haluavat pitää.
Taito
17 huhtikuun, 2015 klo 3:13 pm (aineettomuus, eettisyys, elämänilo, juhlat, kulutus)
Tags: aineeton lahja, elämyslahja
Ituhipit ovat iät ja ajat suosineet lahjavalinnoissaan aineettomia lahjoja, jotta kaapit eivät täyttyisi turhalla roinalla. Ilahduin kun huomasin, että elämyslahjat on nykyään tuotteistettu muillekin kuin ympäristöihmisille. Ja alan firmoja on syntynyt kuin sieniä sateella: Elämyslahjat, Kokemuskauppa.com, Greatdays, Live it…
Helsinki yläilmoista. Kuva: Timo Noko, Flickr, CC.
Keväällä ohjelmassa on monet synttärit, joten lahjavalikoimaa on ihana plärätä. Ehdotin Tompalle kuohuviiniä yläilmoissa -elämystä. Hän valitteli, ettei välitä skumpan mausta ja epäili, että Helsingin yläpuolella voisi käydä kylmä viima. Päädyimme valitsemaan hänen synttärilahjakseen mieluummin käsiaseilla ampumisen. Sekin on asia, jota olen aina halunnut kokeilla. Tai oikeastaan mieluummin kivääriä, mutta parempi käsiaseetkin kuin ei mitään. Kämppikselle ostimme Elämyslahjojen lahjakortin. Odotan uteliaana, mitä hän valitsee.
Vauhdikkaita elämyksiä selaillessa tulee mieleen, että olisikohan sittenkin ympäristöystävällisempää vain ostaa se koriste-esine kirjahyllyyn. Valikoima on valtava: stunt-kyydityksiä, formula-autolla ajoa, pienkoneella lentämistä… Toki myös kiipeilypuistoja, sukellusta ja karhukojulla odottelua.
MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.
MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.
Hämmentävää muuten, millaisia ennakkoluuloja elämysfirmoilla on sukupuolten perusteella: Elämyslahja naiselle -paketissa tarjotaan hemmottelujuttuja, Elämyslahja miehelle taas pitää sisällään valikoiman vauhdikkaita elämyksiä. Kiehtovimmalta *minusta* nimittäin näytti Elämyslahjojen tarjoama Lento avaruuden rajoille: venäläisellä MiG-hävittäjällä lennetään ylös avaruuden rajalle asti. Osallistujan luvataan pääsevän itse jopa hävittäjän ohjaimiin joksikin aikaa. Ihana villi itä, jossa kaikki järjestyy! Hintaakin on kyllä lähes 21 000 e.
Muuten vain MiG-hävittäjää pääsisi lentämään, yli äänen nopeuden, puolella siitä hinnasta. Tavallisen painottomuuslennon saisi vähän yli kuudella tonnilla, olisihan sitä siinäkin. Aloin jo laskeskella lentojen hintaa suhteessa vuosituloihini, kunnes eko-omatuntoni alkoi muistutella siitä hiilidioksidipäästövuoresta, joka huvituksesta seuraisi.*Huokaus*, no ei sitten. Ehkä tänä kesänä voisimme viimein käydä perheen kanssa vaikka ratsastuksen alkeistunnilla, sellaisen saisi sitä paitsi muutamalla kympillä.
13 huhtikuun, 2015 klo 6:00 am (Askartelu, elämänilo, viestintä, yhteiskunnallinen vaikuttaminen)
Tags: eduskuntavaalit 2015, eskari, feminismi, vaalit
Teimme vaalimainoksia eskarin omia vaaleja varten, minun puolueeni oli vihreät, koska äiti kuuluu ekovihreisiin. Vihreät vastustaa kaikkea saastuttavaa. Muita puolueita olivat esimerkiksi A:n Pyöräpuolue ja K:n Piparkakkupuolue. N:n Ilkimyspuolue lupasi kaikille paljon pissaa.
Taito
10 huhtikuun, 2015 klo 7:14 pm (elämänilo, liikenne, lomailu)
Tags: Forssa, kakkostie, lähimatkailu, Linjat, puutaloalue
Lähimatkailuun koitti tilaisuus, kun poikkeuksellisesti ajoimme autolla Porista Helsinkiin. Käänsin netin ympäri, kun yritin selvittää, mitä kivoja pysähtymispaikkoja kakkostien varrella olisi. Turha vaiva, ei siellä ole mitään, sanoivat appivanhemmat. Eikä mitään kyllä meinannut löytyäkään.
Valitsimme lounaspaikkakunnaksi Forssan, joka on aika kivasti puolivälissä. Kakkostieltä on helppo ajaa kaupungin keskustaan. Kartassa näkyi mielenkiintoinen yksityiskohta: Forssan keskustan kyljessä on Kalliomäen kaupunginosa, jonka kadut on nimetty Linjoiksi suuren maailman malliin. Helsingissähän Kallion linjat ovat aktiivisten nuorten ihmisten suosimaa asuinaluetta, jonka eräässä kommuunissa Kolmannella linjalla olen itsekin aikoinani vieraillut ahkerasti.
Nyt kävelimme uteliaina kohti Forssan kirkkoa katsomaan, miltä heti sen takana aukeava I Linja näyttäisi.
Jopas jotakin, Forssan linjat ovatkin kirjava vanha puutaloalue. Kapeita somia katuja, joita ei ole edes päällystetty, hauska paikka kuljeskella verryttelemässä jalkojaan. Talojen monimuotoisuus johtuu siitä, että kun puuvillatehtaiden työläiset vuokrasivat tehtailijalta tontin, mutta talo piti rakentaa itse. Niinpä monet talot on rakennettu vanhojen hirsikehikoiden ympärille, joita on siirretty paikalle jostakin lähiseudulta. Osa taloista on nykyään museokäytössä, mutta monissa asutaan edelleen.
Muutamat ihmiset ovat kirjoittaneet nettiin muistojaan elämästä entisajan työläiskortteleissa, vanhassa Ronttismäessä: Vanhaa Kalliomäkeä, Kotikuntani Vorsa, Mummolassa Forssan Kalliomäessä.
Helsingissä linjoja on viisi, alkaen Ensi linjasta. Turussa taas neljä, Ensimmäinen Linja ensimmäisenä. Forssan linjojen nimet kirjoitetaan roomalaisilla numeroilla, ja niitä on eniten: I Linja, II Linja aina XI Linjaan eli 11. asti. Muita ei taida ollakaan?
Jos lapset eivät jaksa kierrellä puutalokaupungin kujilla, vieressä kirkon luona on mahtavan kokoinen laivaa muistuttava kiipeilyteline.
Mutta mitä muuta kiinnostavaa Kakkostien varrella olisi? Olisin kiinnostunut kuulemaan vinkkejä, sillä jossain vaiheessa reitti on taas ajettava toiseenkin suuntaan.
Karkkilaa ennen on polku vanhalle rautakaivokselle, joka vielä 1800-luvun alkupuolella on ollut Suomen merkittävin: kallion kuumennus nuotiolla, kylmää vettä päälle ja louhimaan. Ja taas alusta… Siellä olisi voinut käydä oikomassa koipia, mutta opasteet puuttuivat. Niinpä kääntyvää tietä (Kaivospolku) ei huomannut kuin vasta ihan kohdalla. Jäi siksi väliin tällä kertaa. Huhuu, Karkkilan viranhaltijat, jos haluatte kaivoksista kiinnostuneiden ohikulkijoiden pysähtyvän, kannattaa vähän panostaa tienviittoihin ja pysäköintiin.
Ps. Ai että oliko pitkän matkan kulkeminen lasten kanssa helpompaa autolla kuin junalla? No ei todellakaan ollut. Ajaminen on työntekoa verrattuna siihen, että istuisi junassa lukemassa tai kirjoittamassa. Lapsetkin ikävystyivät paikallaan istumiseen, kun junassa he olisivat saaneet kirmata leikkivaunussa koko matkan. Ja aikaa kului kauemmin, koska ruoka- ja vessataukoja varten on pysähdyttävä. Mutta onpa nyt sentään laina-auto siirretty Satakunnasta Helsinkiin. Ja ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia.
7 huhtikuun, 2015 klo 8:25 am (elämänilo, luontoharrastus)
Tags: eskarilainen, kevät, kiipeilypuu, retki
Kävimme katsomassa kiipeilypuuta, joka on kolmen saaren (siltojen yhdistämien) ketjun viimeisellä saarella Porissa. Kiipeily puussa oli kivaa, ja palaamme sinne uudestaan. Puu oli vanha tammi. Isä nosti minut oksanhaaraan. Luulin kuulevani pöllön ääntä, mutta äiti sanoi, että se oli sepelkyyhky.
Taito
5 huhtikuun, 2015 klo 11:31 am (eettisyys, ilmastonmuutos, viestintä, yhteiskunnallinen vaikuttaminen)
Tags: eduskuntavaalit 2015, Leo Stranius, Maria Vuorelma, politiikka, vaalit
kuva: Suvi Korhonen, Flickr, CC
Ennen istuin samassa johtokunnassa naapurissa asuvan vuorineuvoksen kanssa, ja sain toisinaan häneltä kyydin kotiin. Kokoomusvaikuttaja halusi edistää hyviä välejä valtapuolueiden kesken, ja viritteli keskustelua urheilusta. Jouduin sanomaan, etten ole seurannut aihepiiriä yhtään, enkä oikein osaa eläytyä jännittämään pelin tai kisan lopputulosta. Sillä mitä väliä on, kuka urheilukisoissa voittaa?
Sen sijaan vaalit ovat tapahtuma, joka saa politiikkaa harrastavan syttymään. Ja voittajalla on väliä, sillä voittajapuolueet hallitsevat meitä kaikkia koskevaa päätöksentekoa monta vuotta! Naapurinikin sanoi seuraavansa vaaleja mielellään, mutta ehdolle hän ei enää halunnut, koska ehdokkuuteen väistämättä kuuluva itsensä myyminen on niin epämiellyttävää puuhaa. Olen samaa mieltä. Mutta ääniä ei tule, jollei tuo mielipiteitään jotenkin esille.
Ensi keskiviikkona pääsee jo ennakkoäänestämään tämän kevään eduskuntavaaleissa! Silloin siirrytään vaalityössäkin tosi toimiin. Herään aikaisin ja osallistun vihreiden perinteiseen radan valtaukseen: jaan lähimetroasemallani suosikkiehdokkaideni esitteitä aamuruuhkassa. Tiiveimmin olen mukana ilmastoteemoja korostavan Maria Vuorelman tukiryhmässä ja jaan samalla myös ekostara Leo Straniuksen esitteitä.
kuva: Helge V. Keitel, Flickr, CC
Tukiryhmäläisten tehtävä on auttaa ehdokkaansa näkymistä auttamalla tapahtumien järjestämisessa ja jakamalla esitteitä. Tiedän, että on ärsyttävää, kun kymmenen ihmistä on työmatkalaista vastassa työntämässä lappusia kouraan, mutta tiivis jalkatyö on kustannustehokkainta kampanjointia. Lehtimainokset ovat hirvittävän kalliita, ja vihreät on ainoa isohko puolue, joka ei saa taloudellista tukea miltään eturyhmältä. Ehdokkaat maksavat lähes kaiken omasta lompakostaan ja tukiryhmänsä lahjoituksilla. Alle 20 000 euron budjetilla ei juuri kannata lähteä yrittämään läpipääsyä.
Mutta jännitys! Sitä on luvassa, sillä vihreiden lista Helsingin vaalipiirissä on näissä vaaleissa todella kova ja moni vanha konkari on väistynyt. On vaikea valita, kun hyvä ehdokkaita on niin monta. Ainoastaan varsinaisia luonnonsuojeluehdokkaita jään kaipaamaan, mutta ilmaston puolustamisen ykkösasiakseen nostavia on jo monta.
Hesarin siteeraaman mielipidekyselyn mukaan lähes kaksi viidestä helsinkiläisestä voisi antaa äänensä Pekka Haavistolle. Hän on ylivoimaisesti suosituin ehdokas yli puoluerajojen. Itselläni on juuri kesken Haaviston muutaman vuoden takainen kirja Anna mun kaikki kestää, jossa hän kertoo työstään rauhanneuvotteluissa eri puolilla maailmaa.
Mutta, lukija hyvä. Jos lastesi tulevaisuus on tärkeä asia, anna äänesi vaaleissa vastuulliselle ehdokkaalle! Se on tavalliselle tallaajalle helpoin tapa vaikuttaa maailman menoon. 🙂
3 huhtikuun, 2015 klo 7:03 am (elämänilo, liikenne, lomailu)
Tags: ajokortti, joukkoliikenne, juna
Juna Narvikista Kiirunaan. Kuva: anna_t, Flickr, CC.
Siinä odottaa appivanhempien maasturi, jonka ohjaimiin appiukko lupasi minut päästää, kun saavumme pääsiäisen viettoon. Ekan kerran omaa ajokorttia käyttämään! Silmieni edessä vilistävät filminauhana hetket joukkoliikenteen kyydissä. Etenkin junalla matkustaminen on aina ollut se minun juttuni. Junan kyytiin nousemalla on päässyt niin vanhoille kotikulmille Etelä-Savoon, Jäämeren rannoille, Välimerelle kuin Mongolian aroillekin. Muuttuuko se nyt jotenkin?
Junamatka Skandien vuoriston yli Narvikista Kiirunaan, eikä jylhistä maisemista saanut silmiään irti, vaikka olisi pitänyt käydä vessassakin välillä. Balkanin vuorten pastellinvärinen auringonlasku junan kierrellessä Zagrebista kohti Rijekaa ja Välimeren rantaa. Herääminen aamuun Tolstoi-junan makuuvaunussa, kun venäjänkielinen radio pauhaa ja ikkunan takana vilistävät Moskovan loputtomat lähiöt nousevan auringon kajossa. Mongolialaisten salakuljettajien avustaminen Naushkin raja-asemalla matkalla kohti Ulan-Udea ja Siperiaa. Bussimatka miliisisaattuessa tutustumaan Venäjän avaruustutkimuksen keskukseen, Tähtikaupunkiin. Lukuisat reissut yöjunalla kohti Rovaniemeä tai halki Euroopan, kun junan keinahtelu tuudittaa mukavasti uneen. Tuttujen järvien ilmestyminen näkyviin Kontiomäen-junan lähestyessä Mikkeliä.
Puolalainen paikallisjuna.
Entäs sitten paikallisliikenne? Uudessa kaupungissa on kiehtovaa tutustua joukkoliikenteen järjestelyihin. Voi tuntea ylpeyttä, kun onnistuu suunnistamaan toivomaansa paikkaan, ihan itse. Manner-Euroopan vanhin metro Budapestissa. Moskovan prameat metroasemat marmoriseinineen ja kristallikruunuineen, mutta linjakartta piti olla mukana omasta takaa. Krakovan ratikat, joissa piti ostaa rinkallekin oma lippu. Milwaukeen paikallisbussi, jonka kuljettaja ei tainnut osata lukea. Huruuttelu tutulla 102-bussilla kohti Otaniemeä. Asiointivuoron kyydissä kiertely mökiltä Juvan kirkonkylälle ostamaan mansikoita ja maleksimaan kirjastossa.
Ai mitenkö sujui autoilu Porin rautatieasemalta Noormarkkuun? Ihan kelvollisesti. Heti aseman luona odottavat kaupungin molemmat kolaritilastojen kärjessä komeilevat risteykset, mutta niistä selvittiin hyvin. Matkustajatkin kommentoivat yllättävän vähän.
Nätisti päästiin pihaan. Seuraavana on ohjelmassa opetella ajamaan etualalla odottavalla Sitikalla.
Tämän ajokokemuksen perusteella minulle ei vielä valjennut, mikä kaupunkimaastureissa niin vetää ihmisiä puoleensa. Vähän jähmeä oli tuntuma tavalliseen henkilöautoon verrattuna, ja auton mittojen kanssakin piti olla tarkkana. Japanilaisautossa on kyllä se hyvä puoli, että penkki oli helppo säätää savolaiselle ruumiinrakenteelle (pitkä selkä ja lyhyet jalat) sopivaksi. Honda CRV on ensimmäinen auto, jossa ei tarvinnut edes käyttää ääriasentoa, jotta yletyin hyvin kytkintä painamaan.
Ekoelämää 