Mitä kannattaa viljellä?

Mitä kasvimaalla kannattaisi viljellä, jotta kasvatuspuuhat ilahduttaisivat mielen lisäksi myös lompakkoa? Kaupan kasviksissa on isoja hintaeroja, mutta niin on kasvien satoisuudessa ja hoidon helppoudessakin. Toisaalta itsekasvatettujen hintoja on muistettava verrata luomutuotteiden hintoihin, ellei käytä kasvimaallaan keinolannoitteita tai torjunta-aineita.

Talvella vauvanruuassa melkein päivittäinen raaka-aine oli palsternakka, jonka kilohintaa jaksoimme kauhistella kaupassa. Pahimmillaan se oli lähes kahdeksan euroa, eikä edes luomua. Esimerkiksi appelsiineja olisi saanut palsternakkakilon hinnalla ainakin kolme kiloa, välillä jopa kymmenen. Niinpä päätin sitäkin tarmokkaammin yrittää kasvatusta itse.

Olen ymmärtänyt, että palsternakka on vähän konstikas viljeltävä, mutta kun keinot löytää, sadotkin ovat hyviä. Nyt hämmentävät ristiriitaiset viljelyohjeet. Palsternakan siemenpussin kyljessä sanotaan, ettei kyseinen juures kestä lannoitusta, Hyvä hyötytarha -opaskirjassa se taas on luokiteltu eniten lannoitusta vaativiin lajeihin. No, nyt olen tarjonnut kompostimultaa ja nokkosvettä. Kohta nähdään, mitä tarmokkaan näköinen taimirivi niistä pitää.

Perheessämme on pitkänä perinteenä viljellä perunat itse. Vaikka ne ovat kaupassakin halpoja, kotikonsteinkin saa pienehköllä vaivalla isoja satoja. Meitä auttaa mökin naapurissa asuva äidin serkku, jonka traktorilla perunat istutetaan ja mullataan. Sadossa on kyllä vuosien mukaan isoja vaihteluja, mutta tämä kesä on ollut ainakin toistaiseksi kasvimaalle ihanteellinen: lämpöä riittää, ja vettä tulee juuri kun maa on kuivumassa.

Perunoita terveellisempi aterian perusta on maa-artisokka. Sen hiilihydraatit eivät heittele verensokeria yhtä nopeasti kuin perunan tärkkelys. Maa-artisokat ovat aika hintavia kaupassa, ehkä ne ymmärretään erikoisuudeksi. Kasvia on kuitenkin helppo viljellä, mukulat vain multaan perunan tapaan. Vahvat taimet eivät rikkakasveista pahasti kärsi, ja kitkemistyön vähentämiseksi niiden ympärys on myös helppo kattaa millä tahansa luonnossa hajoavalla materiaalilla. Lannoitukseksi samat peruskonstit ovat kelvanneet kuin muillekin: kompostia, katetta, tuhkaa. Loppukesästä kasvimaan pohjoisreunassa kukkii auringonkukkaa muistuttava kaksimetrinen kasvirivistö.

Porkkanassa vaivannäön ja rahansäästön suhde on minusta heikompi. Pienten taimien kanssa on työläs pipertää, eivätkä luomuporkkanat ihan älyttömiä maksa kaupassakaan. Mustajuuri on paljon kivempi siinä mielessä, että sen siemenet ovat nopeita itämään ja vahvat ruohonkorren näköiset taimet helppoja tunnistaa. Toisaalta juurien kuoriminen ennen syömistä on rasittavaa.

Sokeriherne on vakiintunut suosikiksemme, sillä suursyömäreinä toriostosten loppusumma kohoaisi muuten kohtuuttomaksi. Laiskana en välitä silpiä herneenpalkoja, vaan valitsen lajikkeita, jotka voi syödä palkoineen kaikkineen. Herne on kiitollinen kasvatettava: typpensä se ottaa itse ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avustuksella, joten typpilannoitusta ei tarvita. Riittää, kun maalle levittää tuhkaa ja parantaa sitä joskus kompostimullalla.

Mökkipuuhista tuottoisinta on kuitenkin kalastus. Kaupan kalatiskillä melkeinpä laji kuin laji on parikymppiä kilolta, mutta tuttuun paikkaan verkon laskemalla saa ateriakalat ja ylikin. Samoja lajeja ne kyllä eivät ole, mutta lampemme lahnat ovat rasvaisina kaloina oikeata tehoruokaa väsyneille aivoille. 🙂

-Piia

Kasvimaa alkutaipaleella: Takana on kaurajuuren ruohonkortta muistuttavia taimia ja edessä punajuuren taimia ennen harvennusta. Mustajuuren ja kaurajuuren taimet ovat samannäköisiä.

Kasvimaa alkutaipaleella: Takana on kaurajuuren ruohonkortta muistuttavia taimia ja edessä punajuuren taimia ennen harvennusta. Mustajuuren ja kaurajuuren taimet ovat samannäköisiä.

Mainokset

Lintututtavat

Mökin maalaismaisemissa on oma äänimaailmansa, josta suuren osan luovat linnut. Monet lintututtavuudet palaavat vuodesta toiseen samoille paikoille. Olen vuosien mittaan opaskirja kourassa tunnistanut siivekkäitä. Vaikka vanhempani maalla varttuivatkin, heidän lajituntemuksensa ei ulottunut talitiaista pitemmälle. Kotoa ei siis ollut tunnistusneuvoja saatavilla. Lintukirjassamme on onneksi tavanomaisten lajikuvien lisäksi lentoprofiilit ja monipuolista tietoa käyttäytymisestä, jotka helpottavat kovasti tunnistusta.

Junassa samaan vaunuun osui Pentti Linkola naisystävänsä kanssa, kun matkustimme Taiton kanssa tänne maakuntaa kohti viimeksi. Hän kertoi olevansa matkalla Kiuruvedelle etsimään maatalousympäristön lintuja, sillä se on tunnettu maitotalouspitäjä, ja siten vaikutti lupaavalta paikalta löytää muualta jo hävinneitä lajeja. Hämeessä ei kuulemma tahdo kuulla enää edes käen kukkumista. Kyselin häneltä myös tunnistusapua peltomme yllä lentävän haukan lajinmääritykseen.

Haukka olikin aivan uusi havainto. Onhan täällä täytynyt olla haukkoja ennenkin, mutta olen tainnut kulkea laput silmillä. Nyt kesän alussa ihmettelin ikkunaan ilmestynyttä petolinnun muotoista tahraa, joka silmäkulmastani näkyi. Sitten katsoin tarkemmin ja huomasin, että pellon yläpuolella lekuttaa haukka aivan paikoillaan ilmassa. Kohta taivaalla näkyi myös käyränokkaisen kuovin profiili, kun se hätyytteli haukkaa kauemmaksi, arvatenkin poikuettaan turvaten. Lintukirjan ja Linkolan seuralaisen avustuksella tulin siihen tulokseen, että uusin lintututtavuuteni voisi olla hiirihaukka.

Uusi tuttavuus tänä vuonna oli myös korppi, joka ilmestyi pellolle syömään myyränraatoja säilörehun ajon jälkeen. Kasvissyöjiksi lehmätkin saanevat ravinnossaan aikamoisen määrän pellon pikkujyrsijöitä. Pellolla kierteli myös eksyneen näköinen töyhtöhyyppä, ehkä senkin poikue oli murskaantunut rehuvaunuun. Tehomaatalous ajaa peltolinnut kovin ahtaalle.

Käen kukuntaa täällä sentään vielä kuuluu. Linkolan mukaan samaan paikkaan pitäisi kuulua kolme käkeä, täällä niitä on vielä kaksi jäljellä. Tänä vuonna mökin tikapuut näyttivät autioilta, kun harmaasieppo ei tähystänytkään vakipaikallaan. Onneksi se löytyi asettuneena läheisen sireenipensaan oksalle. Kesäiltaisin pihan yli räpyttää lehtokurppa, jonka kurnutus kuuluu mökkiympäristöön yhtä tiiviisti kuin sepelkyyhkyn ryystäminenkin.

Pääskysten luritusta ei sen sijaan ole juuri kuulunut tänä vuonna. Täällä on ollut sekä räystäs- että haarapääskyjä, mutta ne lensivät muille maille, kun toukokuun helteiden jälkeen sää muuttui yhtäkkiä raastavaksi tuuleksi viiden asteen lämpötilassa. Sama sää taisi tuhota punakylkirastaan pesinnän kaatuneen puun päällä pellon laidassa. Paikka oli niin avoin, että jännitin lintuparan puolesta alusta lähtien. Toivottavasti ne yrittävät uudelleen, etenkin pääskysperheiden lentoharjoituksia on ilo seurata.

-Piia

Nyt se sitten loppui

Nyt on sitten saatu läheisyyttä, infektiosuojaa, lajityypillisintä mahdollista ravintoa ja mitähän vielä. Taito täytti vähän aikaa sitten vuoden ja kuukauden, ja tulin siihen tulokseen, että imetyksestä olisi jo aika luopua. Hampaiden varominen alkoi käydä vähän rasittavaksi, vaikka muuten sujuikin hyvin.

Imetyskerrat olivat vähitellen vähentyneet niin, että nukutin Taidon päivä- ja yöunille imettämällä. Ihmettelin, kuinka nukuttaminen ilman onnistuisi. Yllättävän hyvin se alkoi onnistua, ensin päiväunille. Nukumme vieläkin perhepedissä, ja saatoin aina käydä vauvan viereen loikomaan ja rauhoittelemaan.

Iltamaidoistaan Taito ei luopunut yhtä helpolla, kolmena ensimmäisenä iltana parkua jatkui ainakin tunnin. Maidontuotantoakaan ei ottanut laantuakseen. Viikon päästä alkoi ”parempi” rinta olla niin kipeä, että vauveli sai tyhjentää sen vielä viimeisen kerran. Voi sitä onnen ilmettä. Taito lopetti välillä imemisen päästäkseen hymyilemään autuaasti, ja sitten taas jatkettiin. Tuli kyllä surku, että oliko tämä varmasti oikea aika lopettaa. Mutta sen jälkeen ei tullut enää enempää vastalauseita, ja rinnatkin kutistuivat kokoon.

Lopetus sujui helpommin kuin aloitus, sillä maidon riittävyyden kanssa oli parina ekana kuukautena ongelmia Taiton ollessa vastasyntynyt. Jos joku olisi kertonut, että vastasyntyneelle on tyrkättävä rinta suuhun aina, kun se vähänkin inahtaa, maidontuotanto olisi varmaan lähtenyt paremmin nousuun. Taito taisi olla liian kohtelias ruokailija. Alussa imetys myös tuntui epämiellyttävältä, ja ihmettelin, kuinka ihmeessä tätä jaksaa edes suositeltuun puolen vuoden ikään. Mutta sitten kun kaikki alkoi sujua, tulikin ihan huomaamatta tarjottua rintamaitoa yli vuoden ikään asti.

Nytpä voi taas juoda tee- tai kahvikupposen tarvitsematta miettiä, kuinka pitkä aika on vauvan seuraaviin uniin, eikä suklaakaan enää aiheuta mahavaivoja maidon välityksellä. Hiukan lisää vapautta päivittäiseen elämään. 🙂

-Piia

Kenelle ääni sunnuntaina?

Ensi sunnuntaina minun ja Taiton on aika katkaista reilun kahden viikon mökkeilyputki, sillä silloin on europarlamenttivaalien äänestyspäivä. Ympäristön ystävälle vaalit ovat tärkeät, sillä EU-tasolla tehdään isoja ympäristöpäätöksiä.

On sekä hyvä että paha asia, että päätökset koskevat kerralla suurta aluetta ja satoja miljoonia ihmisiä. Huonoa päätöstä on vaikea saada kumottua, mutta hyvillä taas voidaan vaikuttaa jäsenmaiden sokeisiin pisteisiin. Suomessa EU-tason päätöksillä on edistetty esim. luonnonsuojelualueiden perustamista, suurpetojen suojelua ja ilmastokuormituksen vähentämistä.

Europarlamentin erikoisuus on asiantuntijakuulemisten puuttuminen. Esimerkiksi Suomen eduskunnan valiokunnat marssittavat kuultavikseen lukuisia eri alojen asiantuntijoita, jotta lakien valmistelu olisi mahdollisimman onnistunutta. EU:ssa parlamentaarikot joutuvat itse etsimään tietonsa ja arvioimaan lobbarien luotettavuutta. Niinpä on tärkeää, että valittavat mepit ovat asiantuntevia ja osaavat arvioida saamaansa tietoa.

Suomen luonnonsuojeluliitto (http://www.sll.fi/ ) julkaisi viime kauden suomalaismepeistä selvityksen, jossa vertailtiin heidän käyttäytymistään ympäristön kannalta tärkeissä äänestyksissä. Kukaan ei saanut kiitettävää arvosanaa. Satu Hassi sai ainoana arvosanakseen hyvä, ja hänen perässään tyydyttävän arvion saivat Henrik Lax, Riitta Myller, Esko Seppänen ja Paavo Väyrynen. Lähes puolet suomalaisten äänistä meni ympäristön ja terveyden kannalta kielteisille ratkaisuille. Monet EU:n tasolla tehdyt ympäristöpäätökset vesittyivätkin Euroopan parlamentin käsittelyssä.

Jotta ensi kaudella saataisiin enemmän hyviä päätöksiä läpi, nyt on aika vaikuttaa! Kipin kapin siis hyvää ehdokasta etsimään ja sunnuntaina vaalilippua uurnaan! 🙂

-Piia

Kateviljelyä

Kesähelteet iskivät tänä vuonna ennätysaikaisin. Jotta kasvimaa ei olisi kuivunut ihan karrelle, meille tuli kiire hankkia katemateriaalia. Ei muuta kuin heilumaan ulos viikatteen kanssa ja niittelemään pihanurmea kasvimaan peitoksi. Tavallisesti aloitamme kattamisen vasta vähän myöhemmin, jotta kate ei hidastaisi maan lämpenemistä.

Peltomaamme on päässyt huonoon kuntoon, ja maa on rakenteeltaan kuin kuivaa tuhkaa. Vesi jää helposti pinnalle lammikoiksi, ja maa pidättää vettä huonosti. Olemme jo muutaman vuoden tehneet töitä saadaksemme edes kasvimaalle varatun alan parempaan kuntoon. Tänä vuonna peltokuokan kanssa heiluessamme oli mukava huomata, että lierot ovat palanneet!

Kasvimaalle on kannettu monenlaisia katteita, jotta kosteus säilyisi maassa paremmin ja tarvitsisi kitkeä vähemmän. Vähitellen kate myös lisää maan humuspitoisuutta, siis tavoitteena on saada aikaan multava kasvimaa. Katteena olemme kokeilleet ainakin niitettyä heinää, haravoituja lehtiä, havuja, ja jopa sanomalehtiä ja loppuun palvelleita lakanoita on levitelty kasvimaan suojaksi. Vihreä ruohosilppu on myös typpilannoite. Kaikki ovat toimineet ihan hyvin, sanomalehdet vain on ankkuroitava kivillä paikalleen, muuten ne lentelevät pitkin pihaa. 🙂

Toissa vuonna rakensimme kompostin. Päätimme, että huussin sisältö saa sekin palvella kasvimaan tarpeita muun kompostoitavan jätteen joukossa. Tänä vuonna ensimmäinen kompostierä leviteltiin lannoitteeksi. Komposti näytti toimineen hyvin, ja multa oli voimakkaan näköistä. Perunalle huussiperäistä kompostimultaa ei voi kuulemma antaa, koska se sisältää liikaa klooria. Eipä se olisi kyllä riittänytkään, sillä noin aarin kokoinen kasvimaa imaisi koko kuution kompostia.

Nyt onkin jännittävää seurata, kuinka luomulannoitteet toimivat. Maalle on kylvetty jo valikoima erilaisia juureksia, tämän vuoden erikoisuutena on kaurajuuri. Äitini hoivailee fenkolintaimia ja purjoja. Hernemaa odottaa vielä kylväjäänsä, ja tomaatintaimet pysyvät kuistilla, kunnes voimme luottaa yökylmien olevan varmasti ohi.

-Piia