Iloa tyrnipensaasta

Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.

tyrnipensas ja marjat

Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.

tyrni vihreänä teenäFacebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.

tyrninlehtiäLehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.

Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.

tyrnipensas syysaamun kajossa

Mainokset

Ituhippi asuntomessuilla

Tulipa taas tehtyä jotain, mitä en ole kokeillut ikinä aikaisemmin, nimittäin käytyä asuntomessuilla. Tapahtuman tarkoitus on toki saada myyntiä uusille huonekaluille ja remonttitarvikkeille. Äitini ihastui messutaloihin, mutta minussa ne eivät onnistuneet herättämään suuria tunteita. Kaipaan kodikkuutta ja helppohoitoisuutta, en jaksaisi harjailla valtavia terasseja puhtaaksi männynneulasista. Yleensä lapset suhtautuvat innokkaasti kaikkeen uuteen, mutta nyt he sanoivat, että olisivat olleet mieluummin mökillä. Hakivat kuitenkin karkkia esittelykojuista aina kun silmä vältti. Saimaan maisemia sentään kelpasi katsella.

Asuntomessupihat on sovitettu maisemaan. Kuva: Valtteri Maja.

Kodikkaimmat talot olivat budjetiltaan pienimmästä päästä, ja jostain syystä ruotsalaisten suunnittelemia. Jotenkin he vain osaavat tehdä sen viihtyisän loppusilauksen, kun suomalaiset tyytyvät käytännöllisyyteen. Halvemmissa taloissa suunnittelija oli myös muistanut, että makuuhuoneissa tarvitaan säilytystilaa vaatteille, ei riitä pelkkä tikas ja yksi vaatepuu pienen huoneen seinää vasten… Mitä kalliimpi talo, sitä kummallisempia olivat tilaratkaisut.

Etsiskelin näkökulmia kylppärirempan toteuttamiseen. Sellaisen kun joudumme tekemään meneillään olevan putkiremontin takia. Yhden kivan lattialaattamallin löysin (Laattapisteen PPA Lune Phobos), mutta arkkitehdit hyvät – se vallitseva tummanharmaa seinälaatta messukylpyhuoneissa tekee niistä aika synkkiä. Taidan muotivirtauksista huolimatta valita seinään turvallisen vaalean värisävyn.

Myönteisiä juttuja:

– Lähes jokaisessa talossa oli kunttapiha, jonka pitäisi olla helppohoitoinen vaihtoehto nurmikolle. Ei ruohonleikkureita, sammalen myrkytyksiä tai lannoitusta. Sääli sitä metsäplänttiä, josta kuntta on peräisin, mutta huonosti kai pohjakasvillisuudelle olisi avohakkuukohteessa käynyt joka tapauksessa. Kulutusta se ei tosin kestä yhtään.

– Saimaan maisemat ovat hienot, ja avautuvat hyvin messualueen korkeuksista

– Rannoista valtaosa oli jätetty yhteiseen käyttöön ja lähelle luonnontilaa. Rantaa kiersi houkuttelevan näköinen kävelyreitti.

– Pienimuotoinen liikunta oli läsnä monessa paikassa: voimistelurenkaat ja puolapuut ovat kuuminta hottia.

– Tällaisen sadevesisäiliön bongasin, en ole vielä uskaltanut katsoa hintaa. Säiliöön saa kiinni puutarhaletkun, jolla voi kastella pihansa, ja pakkaskestävyyskin on mietitty. Vaikuttaa käytännölliseltä, mutta tämänkin ulkoasu kaipaisi (ruotsalaisen?) suunnittelijan loppusilausta.

Mietityttäviä asioita:

kuva: Valtteri Maja.

– Asuntomessupihoilla ei voi tehdä oikein mitään. Hyötykasvit eivät ole nyt muodissa: en huomannut omenapuita tai marjapensaita. Jokunen viljelylaatikko ja kasvihuone sentään oli pihoille pykätty. Minun olisi vaikea asua paikassa, jossa en voi tehdä mitään oman ruokani tuottamisen hyväksi. Ehkä Saimaalla voisi kalastaa?

– Aurinkolämpö, aurinkosähkö ja viherkatot orastivat joissakin kohteissa, mutta kovin vähän niitä näkyi. Asuntomessut on perinteisesti laahannut jotenkin jäljessä ympäristökuormituksen keventämisessä. Toki tämä kuvankin aurinkolämpökeräin olisi voitu suunnitella paremmin osaksi rakennusta.

– Ollakseen Mikkelissä messualue on kovin kaukana kaikesta. Lähellä ei ole kauppoja tai juurikaan palveluita, joten ennustettavissa on runsasta autoilua tuleville asukkaille.

– Fosforin loppumisesta ja rehevöitymisestä on puhuttu niin paljon, että olisi odottanut edes jossakin toteutetun modernin kierrättävän vessaratkaisun. Mutta ei, samoja vesivessoja kaikki.

– Bonuksena kävijä voi laskea, montako sellaista poreallasta pihoilta ja terasseilta löytyy, joihin on suora näkyvyys naapurin parvekkeilta ja ikkunoista. Näyttäytyjähenkiselle kylpijälle on jopa tarjolla allas, joka on kevyen liikenteen väylän vieressä. Joihinkin saunoihin oli myös suora näkyvyys naapurista – maitolasit ja muut näköesteet eivät ole nyt muodissa, mutta epäilen niiden tekevän paluun kaikessa hiljaisuudessa…

Ituhipin kirkonkyläkodin pihaa. Rivitalopiha kukkii, mutta silti se ei oikein vedä puoleensa.

Piha, jolla ei voi tehdä mitään, ei kyllä ole mikään uusi ilmiö kaupunkimaisessa ympäristössä. Naapurin maalaismökillä käydessäni hän paljasti, ettei oikein vieläkään viihdy kirkonkylällä. Ja hän sentään muutti kuusine lapsineen maaseudun vähien mukavuuksien ääreltä jo vuonna 1971. Minulla on kirkonkylällä sama ongelma: rivitalopihalle ei ole luontevaa mennä puuhailemaan, vaikka mökillä touhuan ulkona suuren osan ajasta. Villinä rehottava mökkipihani kauhistanee monia kotipuutarhureita, mutta se tarjoaa koko ajan jotain uutta: kesän mittaan yhä uudet villiyrtit kasvavat poimintakuntoon, ja löydän edelleen uusia kasvituttavuuksia. Sekalaisissa kukissa pääsee aina bongaamaan uusia ötököitä, pihapissalla käydessä huomaa heinikossa erikoisen värisen perhostoukan. Mökkeillessä olen osa hienoa ympäristöä, kirkonkylällä taas jotenkin en.

Ps. Pahoittelut pitkästä tauosta tekstin tuottamisessa, rakkaat lukijani! Aloin talvella tehdä työkseni tekstejä Juvan kulttuurisivuille, ja wordpressin käyttö sekä töissä että vapaa-ajalla taisi olla hiukan liikaa. Aiheita kyllä mielessäni on riittänyt, joten yritän parantaa tapani. Ja ensi kerralla yritän muistaa ottaa kunnon kameran mukaan, jotta saatte katso muutakin kuin vessan lattiaa ja teknisiä laitteita. 🙂

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Niittämässä ja leikkaamassa

20160620_200142Aina sitä oppii uutta, tänä kesänä käytin ensimmäistä kertaa ruohonleikkuria. Vaikeaa oli kiertää kaikki kasvit, jotka halusin säästää. Rivitalossa on jonkinlaista sosiaalista painetta pitää nurtsi ojennuksessa. Jätin kuitenkin rönsyleinikkejä ja muita kukkia. Ne ovat kauniita, ja pitäähän pihan pienilläkin asukkailla olla koti. Vauhtiin pääsyäni ajoin vielä naapurinkin pihapläntin. Sen reunalla oli ihana kasvusto metsämansikoita, jotka säästin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja katsoi vähän ihmeissään leikkuujälkeäni.

niittamassa_ja_leikkaamassa_kirjovuohenputkiMyöhemmin naapurin piha oli siistitty täystuhoperiaatteella, myös mansikat. Miten jollekulle tasainen nurmikko *voi* olla tärkeämpi kuin ne kesän kohokohdat? No, omalla pihallamme luonnonkukat ovat saaneet kasvaa rauhassa. Hyötykasvejakin siellä on: tilasin keväällä kirjovuohenputken taimia. Kirjovuohenputki on vuohenputken kirjava muoto, samaa lajia. Odotan innokkaana, että taimet ovat riittävän vahvoja kestääkseen maistamista.

Mökillä meillä on tapana niitellä piha viikatteella. Monet kohdat kyllä jäävät niittämättä, sillä tunnen pihan kasvit liiankin hyvin: tuon kuisman kerään kukinta-aikaan, samoin siankärsämön. Mesiangervot samoin tarvitaan flunssalääkkeeksi. Nokkosen latvoja kerätään ruokiin läpi kesän. Valkoapilan kukat sopivat hyvin salaattiin ja teen makeuttajaksi. Vuohenputken kukissa taas kuhisee niin valtavasti hyönteisiä, etten henno niittää kaikkia: Naapurin mehiläiset, eri kimalaislajeja, kauniita kultakuoriaisia, kukkajääriä ja paljon muita. Harjaneilikat ovat vallanneet alueita siellä täällä, eikä koskaan tiedä etukäteen, millaisia väriyhdistelmiä tämä kesä tuo tullessaan. Ne ovat varsinainen perinnöllisyystieteen demolabra.

Niinpä pihanhoidon lopputulos on vähintäänkin epätasainen. Monimuotoisuus korvaa esteettisen heilahtelun: joka kesä näen jonkin uuden ötökkälajin, ja monenlaiset linnut viihtyvät pihan kätköissä. Tänä kesänä vasta teinkin harvinaisen havainnon: toisen pihan, joka rehotti samaan tapaan. Sinisen tuvan pihan villivihannesretki piristi mieltä, vaikka joku perehtymättömämpi vieras ehdottikin rounduppia avuksi.

Viikatteen käyttö on muuten helppoa, kun vain muistaa liipata terää riittävän usein takaisin teräväksi. Aioin kuvata oman viikatteen teroitus ja niitto -videon, mutta youtubessa olikin muutama jo niin pro otos, ettei oma teroitustekniikkani yllä ihan samaan. Tekijän savolaisuus tuo oman värinsä: ”nurmen voi niittää tai olla niittämättäkin”. 🙂

Ituhippi Frankfurtissa

ituhippi_frankfurtissa1Frankfurt on pankkikeskus, jossa pukumiehet ja jakkupukunaiset ovat yliedustettuina. Ylläri, että heistä monet kiitävät nykyään polkupyörällä paikasta toiseen. Edellisen kerran kävin kaupungissa lukiolaisena, nyt luottamustoimireissulla. En muista, oliko siellä silloin yhtä hieno pyöräilyverkosto, mutta nyt ainakin pyöräkaistoja oli joka puolella. Julkista liikennettä edustavat metro ja ratikat, kapeille kaduille on vaikea mahduttaa busseja.

Kävelyllä Goethen aukion liepeillä löysin myös tulevaisuuspaviljongin, jonka ulkoseinät oli ympäröity hyötykasvi-istutuksilla. Sisällä oli parhaillaan meneillään kasvisruokabrunssi, jonka ruokailijoita viihdytti jazzorkesteri.

Frankfurtissakin on käytössä kaupunkipyörät, ja näin monen myös polkevan niillä.

Kaupungin vehreä ilme yllätti myös. Saksassa on pitkään puhuttu puiden hyödyllisyydestä kaupunki-ilman laadulle, ja niitä olikin joka puolella. Hotellin 27. kerroksen huoneestani näkyi myös viherkattoja ja taivaanrannassa siintäviä tuulivoimaloita.

ituhippi_frankfurtissa2Vanhan oopperan ravintolassa sain jälkiruuan, jonka tulkitsin friteeratuksi vuohenputken kukaksi. Sen kanssa tarjottiin mustikkakääretorttua.

Ai että miksi sinne Keski-Eurooppaan piti lentää parin päivän kokouksen ja messujen takia? No, sitä minäkin hiukan ihmettelen. Julkisomisteisten yritysten hallitusten palkitseminen vuoden parin välein toistuvilla reissulla näyttää olevan maan tapa. Mukana on kohtuuannos yrityksen toimialaan liittyviä tutustumiskäyntejä, joille osa porukasta osallistuu pienessä kuohuviinipöhnässä.

Onneksi messureissulle sentään otettiin mukaan yrityksen työntekijöitäkin – heidän näkemyksensä on tarpeellinen, kun päätetään, mikä uusi hieno parannus kannattaisi seuraavaksi ottaa käyttöön. Olisi heidän näkemyksensä tarpeen myös johtoryhmässä ja hallituksessa. Vinettoa naukkaileva hallituslainen ei ehkä samalla tavalla ole kiinni arjen työssä, että vaikkapa hahmottaisi, mitkä ovat kuormittavimpia työvaiheita.

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Rikkakasvi tyrehdyttää verenvuodot

Loppukesää kohti kasvimaamme usein on villiintymään päin, kun huomio kohdistuu korjattavaan satoon. Uuden kasvikokeilun kannalta rikkaruohot olivatkin tällä kertaa hyvä asia: kasvimaalta löytyi paljon lutukkaa, joka oli lähemmin tutustuttavien kasvien listallani.
lutukka
Somannäköisellä lutukalla on erikoinen lääkinnällinen vaikutus: se auttaa tyrehdyttämään verenvuotoja. Saksalaisetkin turvautuivat siihen ensimmäisessä maailmansodassa, kun muiden lääkkeiden saatavuus heikkeni. Sitä on käytetty haavoihin ulkoisesti ja teenä sisäisesti (kupillinen tuoreita lehtiä suhteessa kahteen kupilliseen vettä). Lutukkaa voi löytää kukkivana keväästä syksyyn, ja kukinnosta lituineen se onkin helpoin tunnistaa, sillä lehtien muoto vaihtelee voimakkaasti. Lääkevaikutus on paras tuoreilla kasveilla; säilöntäkeino olisi löydettävä, jos tätä aikoo käyttää vaikkapa runsaiden kuukautisten hoitoon pitkin vuotta.

Lääkinnällisistä efekteistä riippumatta lutukkaa voi syödä pienissä määrin aika huoletta. Sydämenmuotoiset lidut ovat maultaan mietoja, joten lapset napsivat niitä mielellään ohi mennessään. Itsekin syön lituja sellaisenaan ja olen käyttänyt niitä myös pirtelöihin. Vakipirtelöideni perusrakenne on aina sama: 1/3 – 1/2 litraa jäätelöä, 1-2 banaania ja muut ainekset, joissa voi olla yrttejä tai marjoja.

Keräämistä on hidastanut se, että ainakin nyt syksyllä monissa lutukoissa on valkoista sienikasvustoa, jota en halua ruokiini. Lehtiä en ole maistanut, mutta lituja olisi mukava riipiä isommissa määrin. Ovatkohan toukokuun kasvustot vähemmän sienisiä?

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Palsternakkaa omista siemenistä

pieni palsternakan taimiOmavaraisuudesta innostunut ihminen haluaisi kerätä viljelykasviensa siemenetkin itse, eikä ostaa niitä kaupasta. Palsternakka on helpoimpia kasveja omaan siementuotantoon.

Huomasin viime syyskesällä mökin naapurissa asuvan maanviljelijän kasvimaalla viimevuotisia palsternakkoja, jotka olivat kukkineet ja tuottaneet siemeniä. Hän ei ollut siemenistä kiinnostunut, ja nyt ne kasvavatkin hyvää vauhtia meidän kasvimaallamme. Talven ne viettivät paperirasiassa kylmilleen jätetyn mökin kirjahyllyssä. Saankohan vuosien mittaan juuri näihin oloihin sopeutuneen juureskannan?

Palsternakan siemenet itävät aika hitaasti, ja pikku taimet pitääkin tunnistaa rikkaruohojen seasta. Jotta nakkasten juuret kasvaisivat hyvän kokoisiksi, kasvusto on harvennettava paljon harvemmaksi kuin monilla muilla juureksilla. Käytän itse kasvien välimatkan mittana oman kämmeneni peukalon ja pikkusormen kärkien välistä etäisyyttä.

palsternakan taimiaPalsternakkapenkin olemme perustaneet aika korkeaksi, jotta juurilla olisi hyvin kasvutilaa. Lannoitteena on karjanlantakompostia. Lisäksi lannoitamme taimia pitkin kesää nokkosvedellä. Aikaisempina vuosina kaupalliset siemenkannat ovat tuottaneet hyvää satoa. Nyt odotan uteliaana, miten oma siemenkanta kasvaa. Ainakin taimet venyvät hyvin kokoa.

Ps. Omasta kasvien siementuotannosta kiinnostuneille on julkaistu useampikin kirja. Kirjahyllyyni on osunut Josie Jefferyn Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen. Se on hyvä opas, vaikka osa sen kasvilajeista ei kasvakaan Suomen kylmyydessä. Kotimainen opaskirjavaihtoehto on Aura Koiviston ja Risto Sauson Oma herne ja valitut pavut, mutta sitä en ole vielä saanut käsiini.

« Older entries