Viimeinen päivä ennakkoäänestää!

23 lokakuun, 2012 klo 7:20 am (Aiheeton)

lastenvaunut_ehdokasnumero_web

”Vihreän ehdokkaan esite, ole hyvä.” Lauseen saa toistaa aika monta tuhatta kertaa, ennen kuin kaikki 3000 esitettäni on jaettu kunnallisvaalikampanjan tuoksinassa. Olin ehdokkaana myös neljä vuotta sitten. Silloin Taito kulki mukana kantoliinassa, nyt Valokki on istunut ehdokaskyltillä varustetuissa vaunuissa.

Erilaista tälla kertaa on ihmisten myönteisempi suhtautuminen vihreiden ehdokkaaseen. Moni on tullut kannustamaan, ja vihreitä vastustavia jankkaajia on sattunut kohdalle huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. Muutkin ehdokkaat kertovat samaa. Onko se merkki siitä, että vihreät on vakiintunut yhdeksi vanhoista puolueista? Onko perussuomalaiset ottanut sen kummajaisen paikan, jonka ehdotuksille voi naureskella ja mennä puhumaan asiattomuuksia?

Joku taiteilija tuli kehumaan onnistunutta vaalikuvaa, hän kuulemma kerää parhaimmistoa seinälleen. Moni oman kaupunginosani ihminen on tullut kysymään kantaani uuden asuinalueen siltahankkeeseen, jonka ansiosta Kruunuvuorenrannan asukkaat pääsisivät ajamaan ratikalla tai pyörällä suoraan keskustaan – Kyllä kannatan. Joskus taas tuntuu, ettei mikään kelpaa. Eräs mies tuli ensin valittamaan, etteivät vihreät saa mitään aikaan. Kun kerroin, että tässä on saatu paljonkin aikaan, mm. uusiutuvan energian käyttöönotto etenee mukavasti, sain kuulla, että Helsingin lämmittäminen puulla on täysin epärealistista. No, on se puulla lämminnyt joskus ennenkin.

Toinen silmiinpistävä asia tämän vuoden vaaleissa on katukampanjan vaisuus. Missä kaikki muut, etenkin muiden puolueiden ehdokkaat ovat? Olen herännyt monena aamuna aikaisin ja mennyt aamuseitsemäksi metroasemalle esitenipun ja vihreän takin kanssa – ja saanut jakaa lappusiani ihan yksin. Missä te muut oikein kampanjoitte? Minusta on mukavaa, kun pääsee perustelemaan päätöksiä ihmisille ihan kasvokkain. Moni asia alkaa näyttää erilaiselta, kun kuulee myös sen taustat.

Ennakkoäänestää voi vielä tänään. Itse odotan vaalipäivään, jolloin menemme perheen voimin lähikoululle piirtämään numerot paperille. Sen jälkeen istumme nauttimaan oppilaiden pitämän vaalikahvilan antimista.

-Piia

Jätä kommentti

Rantahämähäkki hoivaa poikasiaan

28 heinäkuun, 2012 klo 11:09 am (Aiheeton, lastenhoito, luontoharrastus, mökkeily)

Rantahämäkki pesäseittinsä päällä. Poikaset ovat rykelmänä kuvan yläreunassa seitin sisällä, eivätkä erotu tässä kunnolla.

Rantahämäkki pesäseittinsä päällä. Poikaset ovat rykelmänä kuvan yläreunassa seitin sisällä, eivätkä erotu tässä kunnolla.

Mökkeilyn parhaita puolia on, että lähiluonnosta löytyy aina jotakin uutta. Tänä kesänä tarkkailin rantahämähäkin touhuja. Olen tiennyt, että rannallamme elää komeita hämähäkkejä, mutta en ollut aikaisemmin huomannut, että ne rakentavat pesän ja hoitavat poikasiaankin.

Katselimme Taiton kanssa eräänä heinäkuisena päivänä, kuinka valtava rantahämähäkki oleili ison seittirykelmän päällä. Seitti oli punottu möykyksi rantakasvien latvuksiin, ja seitissä kuhisi pikkuhämähäkkejä. Mietin, onko iso otus siinä syömässä pienempiään vai onko se niiden emo. Pikkuhämähäkit eivät kyllä ulkonäöltään muistuttaneet juurikaan isompaa otusta.

Seuraavina päivinä huomasin, että rantahämähäkki pysyttelee seittipallon lähellä päivästä toiseen. Luin hyönteiskirjasta, että monet hämähäkkilajit tosiaankin huolehtivat poikasistaan niiden ensimmäiset päivät. Sitten näin, että rantakasveissahan on samanlaisia pesäpalloja ainakin neljä muutakin. Jokaisen lähellä vartioi valtava hämähäkkiemo jälkikasvuaan.

Huh, ja olin suunnitellut kiskovani nuokin rantakasvit maasta, kun rantakasvusto on päässyt turhan reheväksi. Onneksi vauvanhoito vei aikani, sillä siinä olisivat komeat hämähäkitkin menettäneet pesäpaikkansa. Mitä enemmän luontoa tuntee, sitä vaikeammaksi käy pihanhoitokin: lähes jokainen kasvi on jonkin laji koti tai ruokailupaikka.

Eräänä päivänä näin hämähäkkiemon taas seittipallon päällä, ja sain viimein haettua kameran ja otettua siitä kuvan. Seuraavana päivänä isoja hämähäkkejä ei enää näkynyt pesien luona. Tämäkin taisi olla sanomassa jäähyväisiä pikkuisilleen, vastaisuudessa niiden on selvittävä maailmassa omin neuvoin.

-Piia

Jätä kommentti

Kalliit neliöt

1 tammikuun, 2012 klo 6:04 pm (Aiheeton, kulttuuri, kulutus, liikenne, säästövinkki)

Kas niin, nyt kommuunimme on muuttanut väljempiin tiloihin. Taloudellinen huolettomuus hiukan kärsi, kun piti ottaa asuntolainaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Tilaa on nyt noin 200 neliötä seitsemälle asukkaallemme, toivottavasti ei tarvitse muuttaa ihan pian uudestaan. Viisiö vaihtui kuusioksi, ja osan tilasta saimme käyttöön remontoimalla uuden asunnon uima-altaan tilalle kunnon lattian.

Asuminen aiheuttaa ison osan tavallisen ihmisen ympäristörasituksesta, ja sen huomaa pankkitilin saldossakin. Tarvitsemiaan neliöitä kannattaa totta vie miettiä tarkasti, sillä nehän maksavat Helsingissä vähintään parituhatta euroa kappaleelta, keskustan lähellä kaksinverroin. Tällainen palkkakuopassa oleva diplomi-insinöörikin saa sijoittaa koko kuukauden käteen jäävän palkkansa yhteen asuntoneliöön. Siinä sitä sitten katsoo huoneen nurkkaa ja miettii, oliko tuokin neliö kaiken vaivan arvoinen. Ja kannattaisiko tuostakin roinasta luopua ennemmin kuin hankkia lisää pinta-alaa sen säilyttämiseksi.

Eikä riitä, että asuinpinta-alasta maksaa kerran könttäsumman. Jokainen neliö ja kuutio pitää vielä lämmittää, valaista ja siivota. Yhtiövastike on yleensä kolmen euron tienoilla kuukaudessa neliötä kohti, joten vuodessa jokaisesta turhastakin neliöstä kertyy vähintään kolmen-neljänkympin kulut.

Ihmetyttää, ettei ole tarjolla enempää asumisratkaisuja, joiden avulla saataisiin arvokkaat neliöt tehokkaampaan käyttöön. Helsinkiläisen asunnon keskikoko on noin 60 m2. Miksi huonekalukaupoissa on siitä huolimatta vain puolen hehtaarin kokoisia sohvia myynnissä? Eikä niitä pysty edes muuntelemaan. Jo pelkästään parisängyn viemä pinta-ala on suuri, ja pienessä makuuhuoneessa sen ympäri sitten pujotellaan. Miksei ole myynnissä sänkyjä, jotka saisi pienellä vaivalla vaikka ylös seinälle tilaa viemästä?

Taiton huoneeseen hankimme lastensängyn sijasta vuodesohvan. Siinä mahtuvat vieraatkin hyvin istumaan, mutta sitä ei tule pedattua sohvaksi päivittäin. Ollapa ratkaisu, jolla pedin saisi piiloon vielä hiukan vähemmällä vaivalla.

Jos me kaikki viihtyisimme vähän vähemmissä neliöissä, siitä olisi muutakin iloa kuin pienemmät asuntolainat. Asuntoalueiden ei tarvitsisi silloin kasvaa yhtä laajalle. Lyhyemmät työ- ja asiointimatkat tekisivät elämän hiukan mukavammaksi, lähimetsäalueista puhumattakaan.

-Piia

Ps. Meidän tapauksessamme ekotehokkuus pysyi samana muuton myötä. Edellinen asukas nimittäin asui näissä kahdessasadassa neliössä yksinään. Hänen uusi asuntonsa taas on samaa kokoluokkaa kuin meidän vanha asuntomme. 🙂

2 kommenttia

Villahousuista paperittomaan vessaan

30 kesäkuun, 2011 klo 3:38 pm (Aiheeton, kestovaipat, kulttuuri, lastenhoito, säästövinkki)

Eilen kämppis paheksui, kun en ollut huuhtonut hänen villapeittoaan Taiton lorauttamien pisujen jälkeen. Villavaippahousujen käyttö oli opettanut, että villa kestää aika monet pisut, ennen kuin se alkaa haista, ja ajattelin huuhtomisesta olevan peitolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Enkä viitsinyt mainita, ettei yhteisissä tiloissa taida sellaista kangaskappaletta olla, jolle ei olisi vähintään kerran loroteltu.

Lisääntyminen on opettanut kaikenlaista, mutta yhden radikaalin muutoksen on kokenut asenne ihmiseritteitä kohtaan. Ennen vauvan syntymää mietin, miten vauvan pepun saisi pestyä siihen koskematta, p*skan käsittelyyn paljain käsin kun tuntui olevan iso kynnys. Kestovaippojen myötä suhde kakkojen ja pissojen käsittelyyn normalisoitui nopeasti, ja nyt tuntuu kummalliselta, että asia on voinut olla niin iso tabu.

John Websterin muutaman vuoden takaisessa ”Katastrofin aineksia” -elokuvassa minua jäi vaivaamaan kohta, jossa kertoja pohtii vessapaperin käyttöä. Hän ihmettelee, miksi kaikkein likaisimmat alueet pyyhitään paperilla, mutta muuten liat pestään vedellä. Niin, meillä on lämmin vesi, käsisuihkut, pyyhkeet paikoillaan naulassa, ja sitten tuhrataan vessapaperin kanssa. Ei kovin hygieenistä eikä käytännöllistä.

Taiton kanssa en ole vielä ottanut vessapaperia käyttöön poikkeusoloja lukuunottamatta. On paljon helpompaa nostaa hänet altaan reunalle ja pesaista peppu vedellä, kun ryhtyä tuhraamaan vessapaperin kanssa ja arvailla, lähtikö sieltä nyt kaikki.

Kun olen toiminut näin, on vaivannut kysymys, miksi ihmeessä itse sitten kotona käytän paperia. Jos kerran noin miljardi intialaistakin pärjää veden ja käden kanssa, miksen toimisi niin itsekin, käytänhän paljon paremmin varusteltua vessaa. Etenkin kun lopputulos on puhtaampi. En löytänyt loogista syytä jatkaa paperikäytäntöä, joka taitaa olla jonkinlainen jäänne niiltä ajoilta, kun vessat vielä olivat huusseja. Mökillä voi taas palata epähygieenisempiin tapoihin, vähän niin kuin käsiäkin joutuu joskus rinkkareissulla pyyhkimään kosteuspyyhkeillä.

-Piia

Kylpyhuone valmiina käyttöön.

Kylpyhuone valmiina käyttöön.

5 kommenttia

Herkuttelua kotimaisella kalalla

21 helmikuun, 2011 klo 10:09 pm (Aiheeton, eettisyys, elämänilo, kemikaalit, luonnonsuojelu, ruoanlaitto)

Perheessämme ei syödä lihaa. Niinpä syömme joka lämpimällä aterialla joko kalaa, palkokasveja, maitotuotteita tai kananmunaa. Kalavalinnoissa haluamme suosia kotimaista luonnonkalaa, se on sekä terveellinen että ympäristön kannalta paras vaihtoehto, kunhan luonnon lohikalat jättää pois ruokalistalta ja muistaa rajoitukset petokalojen syönnissä. Kalan rasva on myös aivoruokaa, jota ainakin omat aivoni tarvitsevat raksuttaakseen kunnolla.

No, ruokalista alkoi olla valikoimaa siikafile, kuhafile, ahvenfile. Kaikki yli kolmekymppiä kilo, ja kuhaa ja ahventakaan ei pitäisi syödä jatkuvasti elohopeajäämien takia. Välillä ostimme viljeltyä lohta ja siikaa, jälkimmäinen on usein kanadalaista. Toisinaan söimme silakkafileitä ja savusilakoita. Molemmat ovat oikein maukkaita, mutta se dioksiini.

Kun oli syöty kalasoppa, johon pelkkä kala maksoi viisikymppiä, päätimme hakea vaihtoehtoja. Tavallisen kaupan kalatiskiltä sellaista vain ei löytynyt. Sinisimpukoista tuli tehtyä yksi maittava ateria, mutta nekin ovat kai ympäristön kannalta jotenkin kyseenalainen valinta. Pakastevalikoima oli nopeasti läpikäyty, kun kestävän kalastuksen MSC-merkillä varustettuja tuotteita oli tasan yksi. Maailmalla lukuisat kalakannat ovat romahtamaisillaan.

Kauppahalliin siis, ja oijoi sentään: siinähän oli mateita, neulamuikkuja, lahnoja. Oli oikein vaikea valita, mistä ryhdytään ensiksi tekemään ruokaa, kun teki mieli ostaa niitä kaikkia. Nyt on syöty madekeittoa, uunilahnaa, pannulla paistettuja muikkuja ja tänään viimeksi madepataa.

Madetta koskee sama elohopearajoitus kuin haukea, kuhaa ja ahventakin, joten kovin usein sitä ei voi syödä. Nyt sesonkiaika on lopuillaan, joten ihan heti ei onneksi ole uutta tilaisuuttakaan. Muikkuja ja lahnoja sen sijaan voi lisääntymisikäinenkin syödä vapaasti, sillä niiden sisältämät jäämät ovat pieniä. Pidän muikuissa maun lisäksi siitä, että ne ovat ruotoineen syötynä hyvä kalsiumin lähde.

Muikut ovat melkein pikaruokaa, niitä voi nopeasti paistaa pannulla näin:

1) Sekoitetaan leivitysjauhot: lautaselle ruisjauhoja, noin 1-2 tl suolaa, noin 2 tl kuivattua tilliä. Riihiruisjauhoissa on paras maku, mutta tavallisetkin käyvät. Vehnäjauhotkaan ei ole ihan mahdoton valinta.

2) Peratut pikkumuikut pyöritellään jauhoissa.

3) Isolle paistinpannulle pannaan iso nokare voita ja ruokaöljyä, ja levy täysille.

4) Kun rasva tirisee, leivitetyt muikut lisätään pannulle ja vähennetään lämpöä, meillä noin 4/6 on sopiva teho.

5) Muikkuja käännellään lastalla, kunnes ne ovat paistuneet molemmilta puolilta. Paistumisen aikana ehtii leivittää seuraavan erän. Noin joka toiseen erään on pannulle lisättävä rasvaa.

6) Muikut sopivat hyvin syötäväksi vaikka keitettyjen perunoiden kanssa. Me paistamme yleensä kerralla noin 400 – 500 g, josta riittää kahdelle aikuiselle ja kaksivuotiaalle kaksi ateriaa. Kerralla pannulle mahtuu noin 100 g muikkuja paistumaan.

Nyt kun tätä ruokalajia on tullut syötyä jo lukuisia kertoja, muikuille olisi mukava keksiä jokin muukin ruokaohje. Mitähän muuta maittavaa arki- tai viikonloppuruokaa niistä saisi?

-Piia

5 kommenttia

Netti pullollaan palveluja

30 joulukuun, 2010 klo 6:43 pm (Aiheeton)

Kokosin tähän kirjoitukseen verkko-osoitteita etenkin ekoeläjän näkökulmasta. Olkaapa hyvä!

Lähtökohta

Ympäristön ystävä ei guuglaa, vaan ecosioi. Ecosia-hakukoneen energia tuotetaan hiilineutraalisti, ja lisäksi sen tuotosta kanavoidaan osa sademetsien suojeluun:
http://www.ecosia.org/

Hakukone toimii useimmiten hyvin, mutta joihinkin etsintöihin joudun edelleen käyttämään Googlea. Esimerkiksi tulostimen ajuri tietyn tulostinmallin perusteella löytyi vain Googlella. Ai mistä hakukone saa tuottoja? Niitä kertyy tavallisten hakutulosten joukossa olevista sponsoroiduista linkeistä.

Luontoharrastus ja keskustelut

Suomen Luonnonsuojeluliiton ylläpitämässä Ikkuna Suomen Luontoon -palvelussa voi julkaista omia luontokuvia, keskustella ja hakea apua lajien tunnistamiseen:
http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/

Luonto-Liiton Kulutus-sivuilla on mainio blogi, ja sen lisänä säästövinkkejä, testejä ja pelejä: http://www.kulutus.fi/

Ympäristöuutiset ja tapahtumat

Ylihuomisen tapahtumakalenteriin voi kuka tahansa lisätä ympäristöaiheisia tapahtumia: http://ylihuominen.fi/

Ilmastoaiheisia uutisia ja blogeja on suomeksi osoitteessa http://www.co2-raportti.fi/

Ekofokus on yksittäisen harrastajan tekemä ympäristöaiheinen uutissivusto: http://www.ekofokus.com/

Liikkuminen

GreenRiders-palvelussa voi järjestää kimppakyytejä ja yhdistää niitä julkiseen liikenteeseen. Palvelu sopii sekä yksittäisille matkoille että säännöllisen työmatkan jakamiseen: http://www.greenriders.com/

Reittiopas on ihan käsittämättömän hyvä julkinen palvelu pääkaupunkiseudun liikenteeseen: yhdellä klikkauksella palvelu antaa kolme reittivaihtoehtoa julkisilla tai kevyellä liikenteellä ovelta ovelle: http://www.reittiopas.fi/ Vastaavia on joillakin muillakin kaupungeilla.

Reittiopasta vastaava palvelu on olemassa myös koko Suomeen, Matka.fi sopii etenkin yhdistettyjen juna- ja linja-autoaikataulujen hakemiseen. Mutta tämä on vielä vähän vajaa verrattuna pääkaupunkiseudun oppaaseen, joten reitit kannattaa ottaa suuntaa-antavina: http://matka.fi/

Kierrätys ja lainaus

Kaikki tuntevat huuto.netin, josta on näppärä hankkia käytettyjä tavaroita tai erilaisten pienyrittäjien tuotteita. Palvelusta saa eniten irti, kun käyttää hakutoimintoja apuna: haulla voi rajata näkyviin vain omalla paikkakunnalla myytävänä olevat tuotteet ja lisäksi käyttää tiettyä osastorajausta tai hakusanaa.

Verkossa on paljon muitakin nettihuutokauppoja ja käytettyjen tavaroiden myyntipaikkoja, mutta Netcyclerissä on erilainen idea: tavaroita vaihdetaan toisiinsa ilman rahan käyttöä. Olemme vaihtaneet tai antaneet ilmaiseksi kuutisenkymmentä tavaraa. Esimerkiksi vaihdoimme pois tuliaisiksi saadun lehmänluisen kamman ja saimme tilalle Taiton kokoa olevat villasukat. http://www.netcycler.fi/

Tekisikö mieli lähteä kokeilemaan lumikenkiä ennätyskorkeille hangille? Omia ei tarvitse hankkia, kun lainaa popot Kuinoman lainauspalvelusta.  Palveluun voi kuka hyvänsä lisätä lainattavia tavaroita. Meillä on siellä tarjolla kantoliinoja. http://kuinoma.fi/

Ja sitten on tietysti iso liuta erilaisten järjestöjen sivuja: Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Ympäristö ja kehitys, Greenpeace, Vihreä elämänsuojelun liitto…

Omat vaikutusmahdollisuudet kasvavat, kun liittyy johonkin järjestöön edes rivijäseneksi. Järjestöä kuunnellaan sitä paremmin, mitä enemmän jäseniä sillä on takanaan. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitolta pyydetään lausunnot tekeillä oleviin lakiesityksiin. Facebook-vaikuttaminen kannattaa jättää omaan arvoonsa. 🙂

Varmasti unohdin monta hyvää sivustoa, listaa saa täydentää! 🙂

-Piia

2 kommenttia

Tänään olisi ollut hyvä päivä

25 lokakuun, 2010 klo 9:41 pm (Aiheeton, elämänilo, kemikaalit, liikenne)

Herääminen ei tahtonut sujua millään. Taivas oli vielä musta ja kaupungin hohde hukutti tähtien tuikkeen, peiton lämpö painoi tasaisesti joka puolelta, jopa päälaelta. En edes muista, painoinko torkkunappia, mutta tässä sitä oltiin.

Onneksi Taito oli ehti herätä ennen kuin jouduin raahautumaan ulos tuulen riepoteltavaksi. Innokas halaus ja jutustelu hidastivat hiukan lähtöä, mutta antoivat takuuvarmasti puhtia päivään. Odotin jo illalla kotiin pääsemistä samalla kun laitoin lämpimästi päälle ja lähdin kiitämään bussipysäkille. Kolme kerrosta alempana huomasin avainten ja lompakon jääneen kotiin. Olin laskenut aamun sanomalehden niiden päälle. Taas yksi merkki syksystä ja hiljainen toive (Voi vessanohenkahva!) talviaikaan siirtymisestä nousi mieleeni.

Hölkkäsin ulos saatuani lompakon ja avaimet, mutta bussin takavalot vain kaarsivat pysäkiltä kun pääsin tien varteen ja aloin henkisesti valmistautua palelemaan. Henkäisin syvään ilmaa ja vasta silloin huomasin, miten kaunista olikaan. Ruusupuskasta vyöryi syksy. Maatuvien, kosteiden lehtien kirpeä tuoksu, joka vie ajatukset metsään ja nuoruuden huolettomiin päiviin. Tuuli kuljetti pilviä taivaalla huimaavaa vauhtia, mutta maan tasalla sitä tuskin tunsi. Nyt bussin odottelu ei tuntunutkaan koettelemukselta. Päätin jo hypätä bussista hiukan aikaisemmin ja kävellä lenkin töihin.

Hengitin syvään syksyä ja tunsin oloni kevenevän. Samoin kun tajusin aikoinani olevani kotona vaihto-oppilasvuoden jälkeen vasta syksyllä, kun sade puhdisti kaupungin ilmaa ja syksyn tuoksu täytti pääni.

Sitten bussipysäkki alkoi täyttyä muista odottajista. Osa vielä unessa, raahautuen kohti yhtä väsynyttä päivää, osa valveillä ja jo valmiiksi stressautuneina uudesta työviikosta. Minunkin syksyni katosi. Se hukkui omenaan, mentholiin, hiuslakkaan ja hajusteeseen, kokonaiseen pilveen kemikaaleja ja toiveita joukkoon soveltuvammasta minästä.

Haistoikohan kukaan noista muista syksyn huumaavan tuoksun?

-Tomppa

1 kommentti

Kärpäset ravintoketjun perustana

20 elokuun, 2010 klo 8:53 pm (Aiheeton, ilmastonmuutos, jätteet, kulutus, liikenne, lomailu, luomuviljely, luonnonsuojelu, mökkeily, väestönkasvu)

Tänä kesänä oli mökillä todellakin kesä ja kärpäset. Ennenkokemattoman helleaallon keskellä kärpäslätkät viuhuivat, kun mätkimme mökin sisällä hengiltä kymmeniä huonekärpäsiä päivän mittaan.

Viime vuonna esitin peltoni vuokraajalle toivomuksen, että peltomaan huonon kunnon takia hän lannoittaisi peltoja oikealla lannalla. Saataisiin maahan lisää humusta ja eloa. Toiveeni toteutui, ja valtavan lantakuorman vyöryttyä pellolle ilmestyivät myös kärpäset. Niitä riitti enemmän kuin koskaan ennen, eikä loppua näkynyt mökiltä lähtiessämme.

Ihmettelin jo, missä kärpästen luonnolliset viholliset viipyvät, kun ruokapöytä niille on katettu. Muutaman päivän viiveellä ilmestyikin pellolle parvi västäräkkejä ja poikasiaan lentämään opettavia pääskysiä. Niiden vaikutuksesta kärpäsparvi hiukan harveni, mutta lätkimistä riitti silti.

Myöhemmin kesällä huomasin pellolla lentävän haukan, mutta näin sen niin pikaisesti, etten pystynyt tunnistamaan lajia. Olikohan se viime kesän hiirihaukka vai joku uusi tuttavuus? Omenapuun alta löytyi kasa höyheniä ja sulkia, jotka kertoivat siitä, että ravintoketju toimii huipulle asti.

Niin paljon eläimiä lantakasa elätti, lisäksi vielä peltomaan ötököitä ja lantakuoriaisia. Mieleeni tuli, että jos kaikki maatalousjätteet olisi valjastettu biokaasun tuotantoon (kuten suunnitellaan päästöjen vähentämiseksi), se olisi tästäkin monimuotoisuudesta pois. Lannan hiilisisältö menisikin polttoaineeksi eikä kärpästen rakennusaineeksi. Mutta kun ei ole kestävää jatkaa fossiilistenkaan polttoaineiden käyttöä.

Aina vain törmään samaan: parasta luonnonsuojelua olisi vähentää ja vähentää ja vähentää kulutusta, tässä tapauksessa polttoaineen kysyntää. Sitten vasta joskus olisi mahdollista myös törsätä, kun sukupolvet olisivat pienentyneet ja kuluttajiakin olisi vähemmän.

-Piia

Ps. Oli muuten mielenkiintoista huomata, että kaksivuotiaalle ei vielä oikein aukene, mitä kuollut tarkoittaa. Monet kerrat mäjäytin kärpästä lätkällä ja selitin sitten kärpäsenraatoa osoittaen, että se on kuollut kärpänen. Ja monesti Taito osoitti lentävää kärpästä ja sanoi, että ”siellä lentää tuollut tärpänen”. 🙂

1 kommentti

Yksivuotias kestävyystestaajana

31 tammikuun, 2010 klo 7:25 pm (Aiheeton, kulutus, lelut)

Ennen yksivuotiaan kaitsemista minulla oli harhaluuloja erilaisten tuotteiden kestävyydestä. Kuvittelin, että muoviset pesuvadit, kynät, monet taloustavarat jne. ovat jotakuinkin särkymättömiä. Mutta kuinka väärässä olinkaan. Yksivuotias asettaa lukuisat tavarat pelkkää uteliaisuuttaan sellaiseen kestävyystestiin, että se kelpaisi jo EU:n kestävyysmerkkistandardiksi.

Parin kuukauden pepunpesukäytön jälkeen muovinen pesuvati oli niin säpäleinä, ettei siellä enää voinut pitää riittävää määrää pesuvettä. Elämäni aikana en muista nähneeni pesuvadin menevän rikki aikaisemmin. Vessamme renkaan en huomannut olevan huonosti kiinnitetty, ennen kuin seisomaan opetteva vauva sai sen aikoinaan pois paikoiltaan. Laseja ja lautasia on mennyt rikki jonkin verran, ja puisissa palikoissakin on komeita hampaanjälkiä. Tietokoneeni näppäimet on moneen kertaan kiskottu irti ja yritetty asetella paikoilleen, pääsemättä ihan alkuperäiseen toiminnallisuuteen.

Yksi mieleen jäänyt läheltä piti -tilanne sattui junassa, kun huomioni herpaantui hetkeksi istuessani Taito sylissäni. Hän oli pureskeluiässä, ja ehti syödä junalippuni melkein lukukelvottomaksi. 🙂

Lapsille tarkoitetuissa kirjoissa ja leluissa laatu erottuu joukosta pian. Puppe-kirjojen luukut esimerkiksi ovat kestävää materiaalia, ja eivät ole meillä kotikäytössä hajonneet. Muumitalo-kirjan luukut taas alkoivat repeillä ekalla lukemiskerralla.

Viimeksi saimme lahjaksi Br-lelujen markkinoiman toukkalelun, jonka mekanismissa alkoi näkyä ongelmia noin viikon käytön jälkeen. Lähetin asiasta palautetta, ja odottelen siihen vastausta. Fisher-Pricen lelut ovat taas kestäneet yllättävän hyvin rajuakin käsittelyä jo vuoden päivät, ja niiden ärsyttävät äänitehosteet kuuluvat yhtä kirkkaina kuin ennenkin.

Kännykkänikin on kestänyt yllättävän monta tälliä, ja viides käyttövuosi on juuri alkamassa. Hyvä Nokia!

-Piia

Oikealla näkyvä toukkalelu ei kestänyt käyttöä, keskellä näkyvät paloauto ja lorukirjalelu soittavat säveltään aina vain.

Oikealla näkyvä toukkalelu ei kestänyt käyttöä, keskellä näkyvät paloauto ja lorukirjalelu soittavat säveltään aina vain.

2 kommenttia

Taapero sadan vuoden takaa

17 tammikuun, 2010 klo 1:53 pm (Aiheeton, elämänilo, kirjallisuus, kulttuuri, yhteiskunnallinen vaikuttaminen)

Viime päivät ovat olleet hektisiä ja jännitystä täynnä. Istun Helsingin Energian johtokunnassa, ja seuraavan kokouksen asialistalla on kauden luultavasti tärkein asia, päästövähennysten toteuttaminen seuraavien parin vuosikymmenen aikana. On ollut ihanaa huomata, kuinka asenteet ovat muuttuneet parissa vuodessa, ja energiapomot ovat ymmärtäneet kivihiilen olevan menneen maailman polttoaine. Kokousvalmistelun lomassa olen rentoutunut harrastamalla hiukan kulttuuria.

Viime syksynä ostin Ateneumista kortteja joulun hätävaraksi, ja ihastuin Ivar Aroseniuksen maalaukseen Pienokainen lipaston edessä. Se on sadan vuoden takainen työ, jossa taapero on touhunnut omiaan suuressa huoneessa, ja päätynyt penkomaan isoa lipaston laatikkoa. Tilanne oli niin tutun näköinen. 🙂

Ivar Arosenius: Pienokainen lipaston edessä, 1907.

Ivar Arosenius: Pienokainen lipaston edessä, 1907.

Joulukortteja valikoidessani katsoin tarkemmin kortin tietoja, ja huomasin, että taiteilija on elänyt vain kolmekymppiseksi. Tämän maalauksen hän on tehnyt pari vuotta ennen kuolemaansa. Minua jäi mietityttämään, mitä kaikkea teokseen liittyykään. Onko kuvassa taiteilijan oma lapsi, joka sittemmin jäi pienenä orvoksi? Etsin verkosta lisätietoja, ja paljastui, että tällainen traaginen tarina maalauksen taustalla tosiaan on.

Ivar Arosenius on ruotsalainen taiteilija, ja Ruotsissa myös tunnettu ja arvostettu. Hänen suosituimpia töitään on postuumisti julkaistu lastenkirja Kattresan, jossa hänen Lillan-taaperonsa seikkailee kissan selässä ratsastaen. Hänen maalauksiaan oli hyvä valikoima näkyvillä verkossa, ja ihastuin muihinkin kuin siihen Ateneumin kokoelmissa olevaan ainokaiseen, joka minulla oli postikorttina. Monissa muissakin kuvissa mallina oli hänen ainoa lapsensa. Tyyli oli vähän sellaista Hugo Simberg -tyyppistä.

Arosenius sairasti verenvuorotautia, hemofiliaa. Hänen kaksi veljeään olivat kuolleet samaan geenivirheeseen jo lapsina, joten hän tiesi aikansa rajallisuuden. Se näkyy minusta myös maalauksissa. Tuntuu, että hän halusi elää kokonaisvaltaisesti sen ajan, mitä hänellä oli.

Kattresan-kirjan lainasimme kirjastosta suomennettuna versiona Kissamatka. Suomalaiset eivät ole oikein löytäneet sitä, sillä kaikki kappaleet olivat kirjaston tietokannan mukaan hyllyssä. Taito on pitänyt runomuotoisesta tarinasta tosi paljon, vaikka ylensyöntiin halkeava kissa onkin vähän pelottava. Kirjaa on luettu kerran toisensa jälkeen. Odotan jo innolla, milloin pääsen tutustumaan muihinkin teoksiin paremmin, pitääpä tsekata vielä kirjaston taidekirjavalikoima.

-Piia

Kissamatka-teoksen kuvitusta, Ivar Aroseniuksen teos 1900-luvun alusta.

Kissamatka-teoksen kuvitusta, Ivar Arosenius 1909.

5 kommenttia

« Older entries