Olen harrastanut villiyrttejä jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen lautaselle löytyy uusia ruokakasveja. Luin kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjaa Villivihannekset, jossa hän listaa syötäviksi mm. omenan ja ruusun kukkien terälehdet sekä omenapuun lehdet. Kukkakaupan ruusuja ei kuitenkaan pidä syödä, sillä niiden kasvatuksessa on monesti käytetty syötäväksi sopimattomia kemikaaleja. Kaikenlaiset kotipihan ruusujen terälehdet sen sijaan sopivat Piipon mukaan lautaselle.
Minua pyydettiin toukokuussa vetämään parikin villivihanneskävelyä paikallisille martoille. Ilmeet olivat epäluuloisia, kun kiertelimme poimimassa mukaamme niin omenapuun lehtiä kuin monenlaisia rikkakasvejakin. Ne kuitenkin muuttuivat iloisesti yllättyneiksi, kun pääsimme maisteluvaiheeseen asti: surautimme sekalaisista villikasveista banaanien, jäätelön ja mehun kanssa pirtelön, joka maistui kaikille.
Toukokuun helleaalto sai kevään etenemään pikakelauksella, mutta yhden kuvan ehdin ottaa omenankukan terälehdillä terästetystä salaatista. Seassa on myös vuohenputken nuoria lehtiä. Yhtä hyvin siellä voisi olla mukana juhannusruusun kukkia, jos niitä kotipuskassa riittää poimittavaksi asti.
Suosittelen Sinikka Piipon kasvioppaita lämpimästi kaikille. Ne ovat hyvin perusteellisia sisältäen vitamiinitaulukoita ja laajoja kuvauksia kasvien sisältämista vaikuttavista aineista.
Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.
Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.
Facebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.
Lehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.
Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.
Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.
Mitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.
Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.
Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:
Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC
nokkonen
voikukka
raparperi
minttu
palsternakka
ylikasvanut kesäkurpitsa
hunaja
ruusunmarjat
omenat
Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.
Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.
Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.
Minulla on kiusaus ”terveellistää” ruokaa kuin ruokaa. Piirakkapohjiin piilottelen kuivattuja villikasveja ja siemeniä mukaan, pirtelöihin vasta voikin kätkeä yhtä ja toista. Mysliin ja kotitekoisiin myslipatukoihin on myös hyvä lisätä erilaisia siemeniä. Lapset juovat yleensä terveyspirtelöt mielellään, mutta tämänaamuinen selleri-puolukka -yhdistelmä oli heillekin liikaa.
Vuosi sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa kerätä ja käyttää nokkosen siemeniä. Nokkosen kukkahan on vaatimattoman vihreä, ja siemenetkin ilmestyvät kasvin latvaan kaikessa hiljaisuudessa. Vähitellen ne muuttuvat vihreistä ruskeiksi. Mielipiteet oikeasta poiminta-ajasta vaihtelevat, mutta Tompan kanssa olemme olleet suurpiirteisiä ja keränneet siemeniä eri kasvuvaiheissa. Ne ovat joka tapauksessa miedon makuisia, mutta sitäkin vahvempaa evästä. Nokkosen lehdet maistuvat paljon voimakkaammilta.
Tämän kesän lopulla mieheni tempautui keruuinnon valtaan niin, että siemeniä kertyi litroittain. Niitä riivittiin pihalla kasvavista nokkosista sopivaan astiaan, kannettiin saunaan uunipeltien päälle kuivumaan ja siivilöitiin lopuksi metallisen siivilän läpi purkkiin. Loppujen lopuksi seisoinkin kaupittelemassa satoa syksyn sadonkorjuumyyjäisissä.
Villiyrttituotteita myyjäisissä.
Muutkin näyttävät löytäneet nokkosen siemenet, sillä kauppa kävi hyvin. Maltti pitää muistaa siementen käytössä, sillä yrttikeskusteluissa monet kertovat niiden olevan vaikutuksiltaan voimakkaita. Esim. huimausta on voinut seurata liian isoista annoksista. Villikasvien käytössä noin yleensäkin suositellaan aloittamaan pienillä määrillä ja pitämään taukoa ainakin parin viikon välein.
Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.
…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.
Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…
Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?
Aina sitä oppii uutta, tänä kesänä käytin ensimmäistä kertaa ruohonleikkuria. Vaikeaa oli kiertää kaikki kasvit, jotka halusin säästää. Rivitalossa on jonkinlaista sosiaalista painetta pitää nurtsi ojennuksessa. Jätin kuitenkin rönsyleinikkejä ja muita kukkia. Ne ovat kauniita, ja pitäähän pihan pienilläkin asukkailla olla koti. Vauhtiin pääsyäni ajoin vielä naapurinkin pihapläntin. Sen reunalla oli ihana kasvusto metsämansikoita, jotka säästin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja katsoi vähän ihmeissään leikkuujälkeäni.
Myöhemmin naapurin piha oli siistitty täystuhoperiaatteella, myös mansikat. Miten jollekulle tasainen nurmikko *voi* olla tärkeämpi kuin ne kesän kohokohdat? No, omalla pihallamme luonnonkukat ovat saaneet kasvaa rauhassa. Hyötykasvejakin siellä on: tilasin keväällä kirjovuohenputken taimia. Kirjovuohenputki on vuohenputken kirjava muoto, samaa lajia. Odotan innokkaana, että taimet ovat riittävän vahvoja kestääkseen maistamista.
Mökillä meillä on tapana niitellä piha viikatteella. Monet kohdat kyllä jäävät niittämättä, sillä tunnen pihan kasvit liiankin hyvin: tuon kuisman kerään kukinta-aikaan, samoin siankärsämön. Mesiangervot samoin tarvitaan flunssalääkkeeksi. Nokkosen latvoja kerätään ruokiin läpi kesän. Valkoapilan kukat sopivat hyvin salaattiin ja teen makeuttajaksi. Vuohenputken kukissa taas kuhisee niin valtavasti hyönteisiä, etten henno niittää kaikkia: Naapurin mehiläiset, eri kimalaislajeja, kauniita kultakuoriaisia, kukkajääriä ja paljon muita. Harjaneilikat ovat vallanneet alueita siellä täällä, eikä koskaan tiedä etukäteen, millaisia väriyhdistelmiä tämä kesä tuo tullessaan. Ne ovat varsinainen perinnöllisyystieteen demolabra.
Niinpä pihanhoidon lopputulos on vähintäänkin epätasainen. Monimuotoisuus korvaa esteettisen heilahtelun: joka kesä näen jonkin uuden ötökkälajin, ja monenlaiset linnut viihtyvät pihan kätköissä. Tänä kesänä vasta teinkin harvinaisen havainnon: toisen pihan, joka rehotti samaan tapaan. Sinisen tuvan pihan villivihannesretki piristi mieltä, vaikka joku perehtymättömämpi vieras ehdottikin rounduppia avuksi.
Viikatteen käyttö on muuten helppoa, kun vain muistaa liipata terää riittävän usein takaisin teräväksi. Aioin kuvata oman viikatteen teroitus ja niitto -videon, mutta youtubessa olikin muutama jo niin pro otos, ettei oma teroitustekniikkani yllä ihan samaan. Tekijän savolaisuus tuo oman värinsä: ”nurmen voi niittää tai olla niittämättäkin”. 🙂
Frankfurt on pankkikeskus, jossa pukumiehet ja jakkupukunaiset ovat yliedustettuina. Ylläri, että heistä monet kiitävät nykyään polkupyörällä paikasta toiseen. Edellisen kerran kävin kaupungissa lukiolaisena, nyt luottamustoimireissulla. En muista, oliko siellä silloin yhtä hieno pyöräilyverkosto, mutta nyt ainakin pyöräkaistoja oli joka puolella. Julkista liikennettä edustavat metro ja ratikat, kapeille kaduille on vaikea mahduttaa busseja.
Kävelyllä Goethen aukion liepeillä löysin myös tulevaisuuspaviljongin, jonka ulkoseinät oli ympäröity hyötykasvi-istutuksilla. Sisällä oli parhaillaan meneillään kasvisruokabrunssi, jonka ruokailijoita viihdytti jazzorkesteri.
Frankfurtissakin on käytössä kaupunkipyörät, ja näin monen myös polkevan niillä.
Kaupungin vehreä ilme yllätti myös. Saksassa on pitkään puhuttu puiden hyödyllisyydestä kaupunki-ilman laadulle, ja niitä olikin joka puolella. Hotellin 27. kerroksen huoneestani näkyi myös viherkattoja ja taivaanrannassa siintäviä tuulivoimaloita.
Vanhan oopperan ravintolassa sain jälkiruuan, jonka tulkitsin friteeratuksi vuohenputken kukaksi. Sen kanssa tarjottiin mustikkakääretorttua.
Ai että miksi sinne Keski-Eurooppaan piti lentää parin päivän kokouksen ja messujen takia? No, sitä minäkin hiukan ihmettelen. Julkisomisteisten yritysten hallitusten palkitseminen vuoden parin välein toistuvilla reissulla näyttää olevan maan tapa. Mukana on kohtuuannos yrityksen toimialaan liittyviä tutustumiskäyntejä, joille osa porukasta osallistuu pienessä kuohuviinipöhnässä.
Onneksi messureissulle sentään otettiin mukaan yrityksen työntekijöitäkin – heidän näkemyksensä on tarpeellinen, kun päätetään, mikä uusi hieno parannus kannattaisi seuraavaksi ottaa käyttöön. Olisi heidän näkemyksensä tarpeen myös johtoryhmässä ja hallituksessa. Vinettoa naukkaileva hallituslainen ei ehkä samalla tavalla ole kiinni arjen työssä, että vaikkapa hahmottaisi, mitkä ovat kuormittavimpia työvaiheita.
Tulevaisuuspaviljongin vegebrunssi ja jazzorkesteri.
Nokkossalsaa ruislastujen tai jyvänäkkärin kanssa, villivihannespirtelöitä, toivottavasti nokkos-perunarieskojakin… Olemme Tompan kanssa valmistelleet villivihanneskojua Mikkelipuiston kevät -tapahtumaan.
Mielikuvitusta on tarvittu jonkin verran: kuinka pidetään tuotteet kylmänä kuljettamatta valtavia kylmälaitteita, millainen on sopiva annoskoko, mistä lainataan teltta, mitä tehdään kun se teltta ei mahdu autoon, saanko neuvonta-apua suurkeittiön koneiden käyttöön…
Aika pitkälle on kuitenkin jo päästy, tällaisia herkkuja teimme viikonloppuna. Tervetuloa maistamaan ensi perjantaina ja lauantaina!
Järvi-Suomeen matkaa kesälomaksi valtava joukko ihmisiä, meidän perheemme muiden mukana. Mutta miksei ole olemassa laulua, joka kertoisi kaipuusta Järvi-Suomeen? Tai ainakaan en ole sellaista löytänyt.
Rinkkaa pakatessa rallattelen ”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”, kun Etelä-Savoon lähtemisestä ei tule yhtään biisiä mieleen. Saimaa on käsittämättömän upea järvi, mutta Saimaa-aiheisia lauluja kelatessa tulee mieleen lähinnä Nestori Miikkulainen ja ”Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan, ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”. Lapin kuumeestakin on lauluja tehty vaikka kuinka, tyyliin ”Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan, sen mieli tänne lakkaamatta palaa”.
Mökkilampi on rakas synkemmälläkin säällä, en väsy katsomaan sen maisemaa. Lintujen konserttikin on ihan toista monimuotoisuudessaan kuin kotipihalla Helsingissä. Päällimmäisenä raikaavat kurkien huudot ja laulujoutsenten touhotus, ja niiden seurana iso joukko yölaulajia, jotka haluaisin oppia tuntemaan tarkemmin. Lapset kyselevät, onko tämä nyt jo se pitkä loma, jottei mökiltä tarvitse lähteä heti pois. Kyllä vain, nyt nautitaan!
Ps. Villiyrttiharrastajat, nyt on hyvä aika aloittaa ensi talven flunssalääkkeiden kerääminen. Päätin lisätä kuivattavien yrttien valikoimaan tänä vuonna maahumalan, jota on perinteisesti käytetty mm. monenlaisten hengitystievaivojen hoitoon. Nyt on sen paras keruuaika, sillä kukkivissa versoissa on vaikuttavia aineita yleensä eniten. Pian seuraa mesiangervokausi, siitä saa flunssan taltuttamiseen luonnon omat aspiriinit.
Marttakerho kokoontuu, tokaistaan, kun joukko naisia jää puhua pälättämään. Pitkän matikan tunneilla aikoinaan saimme kuulla sen tapaisia huomautuksia. No, tuon kuvan mukaisissa tiloissa ne marttakerhot sitten kokoontuvat. Sain vihdoin liityttyä jäseneksi.
Tiesittekö, että erilaisia marttayhdistyksiä on valtava määrä? Yliopistolla toimii Hyvät martat, täällä kotikaupunginosassani Laajasalon martat ja Espanjassa Aurinkorannikon Martat. Valitsin omaksi yhdistyksekseni Anarkistimartat, koska toiminta oli sopivan laaja-alaista. Eihän sitä tiedä, jos sattuu muuttamaan jonnekin muualle.
Osallistuin marttojen villivihanneskurssille, vaikka sen sisältö olikin kovin tuttua. Halusin saada virallisen statuksen villivihannesosaamisesta. Erityisesti ruoka- ja puutarhakursseja järjestetään martoissa valtavat määrät. Kalankäsittelykurssi oli taas kerran täynnä, ja ennen syksyn sienikursseja on tarjolla puutarhaosaamista monesta näkökulmasta. Vähemmän kodinhoito-orientoituneetkin harrastavat marttailua, vaikkapa marttagolfia…
Kuulenko joltakulta huomautuksen, etteivät sukupuolen mukaan rajoitetut kerhot ole oikein tätä päivää? Eivät olekaan, marttojen jäsenyys on ollut avoinna miehillekin jo pitkään. Tervetuloa mukaan!
Ekoelämää 