Kalliolla

jäätynyttä vettä kalliollaKyllästyttääkö katsoa samoja Iittalan vaaseja kotona päivästä toiseen? Tähän aikaan vuodesta luonto tarjoaa niille vaihtoehtoja: kallioilta alas valuva vesi on muovannut niin hienoja muotoja, että sieltä sopisi pitemmällekin ehtineen muotoilijan ottaa mallia.

Sadesäiden jälkeen tulleet pakkaset tekivät kallioista hyviä ulkoilupaikkoja muutenkin: jäätyneet sammalet ovat tukevia jalkojen alla. Kallioilla kasvaa myös valtavan monta lajia erilaisia jäkäliä, eivätkä ne kipitä karkuun, kun niiden muotoja kalliolla2jää ihastelemaan. Eväitä voi täydentää jäätyneillä puolukoilla. Tänä vuonna suppilovahverotkin kasvoivat vielä joulukuussa, valmiiksi pakastetun erän olisi voinut kerätä mukaan.

Viimeisimmän kallioretkeni tein omaan tilaamme kuuluvalle Änkyrinvuorelle metsätöiden lomassa, kun piti saada veri kiertämään kohmettuneissa varpaissa. Komeista maisemista näytti ilahtuneen myös metso, joka oli valinnut hakomapuunsa kallion korkeimmalta kohdalta. Hakomamännyn latvuksista metso käy nyppimässä neulasia ruuakseen. Lintua en nähnyt, metsän asukkaiden asuinpaikat tunnistaa useimmiten kakoista. Kallioiden sammalessa näkyi myös hirven sorkan jälkiä, ja jonkin pienemmän otuksen jalkojen painaumia, joista en saanut tarkemmin selvää.
kalliolla3
kalliolla4Ja sitten takaisin raivaushommiin: pari vuotta sitten hankitulla metsätilalla on valtavasti taimikoita, jotka kasvavat hetkessä läpipääsemättömiksi ryteiköiksi. Raivasimme kuusentaimille lisää kasvutilaa. Aikanaan siihen saa kasvaa sekametsä. Sitä ennen havupuiden taimet saavat vähän etumatkaa, jotteivat jää nopeampikasvuisten lehtipuiden alle. Parhaat tiheiköt saavat jäädä metsäkanalintujen suojapaikoiksi.

Hyvää joulua!

3080225196_d91ae3e3d8_o

kuva: Andreuchis, Flickr, CC.

Joulun alla ja kevään lopuksi minulla on ollut tapana viedä päiväkodin henkilökunnalle kukka tai muu lahja, niin hienoa työtä he tekevät. Helsingissä ryhmässä ahkeroi kolme hoitajaa, jotka saivat silloin tällöin lisäapua. Täällä maalla kohtasin lahjaongelman, sillä hoitajia onkin samankokoiselle ryhmälle viisi ja puoli. Vaikka askartelin itse kukka-asetelmia, kuuden asetelman vieminen tuntui jotenkin paljolta. Lisähoitajien palkkaaminen on kunnalle kallista lystiä, mutta parantaa ilmapiiriä aivan valtavasti. Kuopuksen maalaispäiväkodissa tunnelma on rento ja hyväntahtoinen. Lapsiryhmiä ehditään viedä retkille ja tapahtumiin. Helsingissä kireyden saattoi aistia, ja toisinaan hoitajat tiuskivat lapsille. Kädet olivat liian täynnä töitä. Rankat työpäivät lisäsivät sairaspoissaoloja, ja sitten selviydyttiin vielä pienemmällä henkilökuntamäärällä. Sijaisia ei saanut lyhyeksi ajaksi palkata.

Kysyin päiväkodin johtajalta, onko maaseutukunnassamme hoitajamitoitus jotenkin erilainen kuin muualla. Ei, se on ihan samanlainen. Mutta kuulemma lisää hoitajia saa koko ryhmälle, jos jollakulla lapsella on sopiva diagnoosi, esimerkiksi viivettä puheen kehityksessä. Aika hämmentävää, että vastaava ei toimi Helsingissä, vaikka siellä kuopuksen ryhmästä ainakin kolmasosa oli maahanmuuttajataustaisia, ja aina uuden kielitaidottoman lapsen tullessa ryhmään hänen hoitamisensa oli todella työlästä. Olen taas kerran ollut taas tosi vaikuttunut siitä, kuinka hyvin maaseutukunnan palvelut toimivat. Vain kaksi kättä -kampanja ei ole ollut täällä ajankohtainen.

Viime kesän maallemuuttopäätöksen jälkeen olin huolissani, teenkö lapsille suurenkin karhunpalveluksen, kun heidän on mentävä ihan vieraaseen hoitopaikkaan ja kouluun. Ainakin päiväkoti-ikäiselle kavereita on uudesta ryhmästä löytynyt nopeasti, ja leikit sujuvat vauhdikkaasti milloin kenenkin kanssa. Molemmat lapset askartelivat innoissaan joulukortteja koulu- ja tarhakavereilleen, ja saivat monta korttia itsekin. Nyt olemme jo kolkutelleet junalla toiselle puolelle Suomea. Me ja lapset vietämme hyvin ansaittua lomaa oman perheen ja isovanhempien kanssa. Lokoisia joulupäiviä kaikille!

Ai ne lahjat? Vein päiväkodin hoitajille yhteisen laatikollisen suklaata kahvihuonetta varten ja opettajalle ja kouluavustajalle itse askarrellut kukka-asetelmat. 🙂

Oikeissa töissä

Onneksi on henkilöstövuokrausyrityksiä! Pääsin oikeisiin töihin pitkästä aikaa. Elintarvikeyrityksen tuotannossa työskentely ei ole ihan koulutukseni mukaista hommaa, mutta on ollut tosi mielenkiintoista. Mietin aina erilaisia tuotteita käyttäessäni, kuinka ne oikein tehdään. Nyt sain olla tekemässä ja näkemässä ihan itse. Jopas jotakin, pinaattiletut ihan oikeasti paistetaan isoilla pannuilla ja pakataan käsin rasioihin.

Enpä olisi tuotekehitystaustainen insinööri, elleivät aivoni alkaisi työskennellä erilaisten parannusehdotusten parissa, kun jonkinlaisen tuotantoprosessin näen. Pieni lean-konsultti vaatii päästä esiin. Miksi tämä asia on ratkaistu näin? Eikö olisi sujuvampaa hoitaa asiat noin? Olisiko tuossa paikka energian ja kustannusten säästölle? Olenko teknofriikki, kun alan heti miettiä teknistä ratkaisua avuksi työläimpiin käsityövaiheisiin? Voisiko uudet työntekijät perehdyttää paremmin? Miksi luomutuotteisiin profiloituva firma näyttää laiminlyövän jätteiden lajittelun kokonaan?

Käytävältä löytyi aloitelaatikko, sinne vein nipun kehitysehdotuksia. Nyt odottelen uteliaana, kuinka yritys suhtautuu aloitteisiin.

Työt jouluruokien tuotannossa olivat ensimmäinen kertani käytännön hommissa. Ennestään olen tehnyt vain asiantuntijatöitä. Sen kyllä huomasi. Välillä tuntui kömpelöltä, kun kaikki työtavat ja -välineet olivat outoja. Toisaalta minut saattoi huoletta lähettää  punnitsemaan aineksia isoja ruokaeriä varten. Olin innoissani, kun pääsin ottamaan uutta tuotantokonetta käyttöön ja säätämään sen asetuksia. Hämmentävää ja helpottavaa, että kellon lyödessä neljä voi tosiaan lyödä hanskat tiskiin ja jättää työn jatkamisen myöhempää vuoroa tekeville.

Joskus kohtasin ongelmia siksi, että olen tottunut tietämään, *miksi* asiat tehdään. Joku vakityöntekijöistä puhui kyselijälle kuin vähä-älyiselle:

Vakityöntekijä: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.”
Minä: ”Ei siis toimitakaan tämän ohjeen mukaan?” (näytän saamaani ohjetta, jossa lukee 400 g)
V: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.” (ärtyneesti)
M: (lähden hämmentyneenä punnitsemaan)

Muuten ilmapiiri oli hyvä, ja työkaverit auttoivat. Tuotantohommat sopivat hyvin satunnaiseksi lisätienestiksi, ja henkilöstövuokrausyritys tekee lyhyet työkeikat mahdollisiksi. Vakityöhön tehdashallissa voisi olla vaativampaa sopeutua: ei näe päivänvaloa arkipäivinä ollenkaan. Nautinkin sitten kaksinverroin, kun viikonloppuna kävimme Lucian-päivän konsertissa ja syömässä Vehmaan teehuoneella: kaunis ympäristö, ensilumen ripaus eikä ohjelmoitua aikataulua.

Miten itsenäisyyspäivää pitäisi juhlia?

kuva: Seppo Vuolteenaho, CC, Flickr

kuva: Seppo Vuolteenaho, CC, Flickr

Oma maani on minulle rakas, ja haluaisin kovasti juhlistaa sen syntymäpäivää jotenkin. Tänä vuonna menimme perheen kanssa järjestöjen itsenäisyyspäivän juhlaan Juvan seurakuntatalolle. Yritin löytää ohjelmasta tietoa etukäteen, mutta sitä ei löytynyt verkosta. Ohjelmassa oli sitten kolme vakavaa puhetta ja muutama yhtä vakava musiikkiesitys. Puheissa ja lauluissa toistuivat tykkien jyly ja menneiden sukupolvien uhraukset. Muita alle viisikymppisiä ei näkynyt.

Näissä juhlissa ei kenelläkään näyttänyt olevan hauskaa, sanoi mieheni Tomppa jälkeen päin. Niin, pitääkö kaikissa juhlissa sitten olla hauskaa? En tiedä, mutta ainakaan nykyinen tapa ei houkuta mukaan juhlimaan muita kuin eläkeläissukupolvet, eikä heitäkään kovin iloisin ilmein.

piparkakkutaloa ryöstämässä

Lupasimme lapsille, että itsenäisyyspäivän kunniaksi he pääsevät ryöstämään piparkakkutalon.

Kysyin kotona, mitä itsenäisyyspäivän juhlassa sitten voisi olla. Ainakin Suomen parhaat asiat voisivat näkyä jotenkin. Itsenäisuuspäivä olisi luonteva uusien luonnonsuojelualueiden juhlavalle paljastamiselle, ja juhlassa voisi esitellä hienoimpien alueidemme kuva- ja äänimaisemia. Ekaluokkalaisen mielestä kunnon juhlissa on oltava kammokuja (ehkä tässä voisi sivuta sotateemaa). Itse ehdotin mukaan Twitter-seinää, jonne osallistujat voisivat kirjoittaa, mikä rakkaassa kotimaassamme on hyvää ja vaikka lähettää parhaat isänmaanrakkautta huokuvat kuvansa. Sitten voisi olla vaikka lasten itsenäisyys-aiheisen piirustuskilpailun parhaimmiston esittely ja palkintojen jako.

Mikä täällä sitten minusta on hienoa? Koulutuksen mahdollisuus kaikille, turvaverkot, tuhannet ja taas tuhannet järvimaisemat, hiirihaukan kirkuna syksyisellä taivaalla, kuikan huudot, toukkanahastaan kuoriutuva sudenkorento, kontiaisen pihatöiden seuraaminen, luonnon monimuotoisuus kaiken kaikkiaan ja se, että luontoon pääsykin on avointa kaikille.

Tämä itsenäisyyspäivä oli myös ukkini syntymän 101. muistopäivä. Hän sanoi syntyneensä väärään aikaan tähän maailmaan, sillä hän olisi toivonut voineensa elää nuoruutensa aikana, jolloin kuormittavan ruumiillisen työn määrä on vähäisempi. Eläkepäivien vapaa-aikansa hän käytti puuveistoksia vuolemalla. Mallit tulivat luonnosta, linnut olivat lempiaihe. Varmaankin hänkin olisi viihtynyt juhlassa, jossa sotamuisteloiden rinnalle olisi nostettu Suomen luonnon kauneus ja erityisyys.

Ahdistelusta

Ehkäpä turvapaikanhakijoiden käytöksen ympärillä vellova keskustelu on avannut pienen aikaikkunan, jolloin voi avautua ahdistelusta ilman että leimautuu turhasta nillittäjäksi tai ihailevien kommentien väärinymmärtäjäksi.

Miespuoliset sinkkukaverini tilittivät yhteen aikaan naisten ylivarovaista käytöstä. Treffien sopimisesta ei tullut mitään, ja kaiken kaikkiaan naiset käyttäytyivät heidän mielestään järjettömästi. Yritin selittää, millaista käytöstä miesten taholta naiset tyypillisesti kokevat etenkin teini-ikäisenä, ja tällä on vaikutusta naisten valintoihin. Pieni joukko huonosti käyttäytyviä miehiä aiheuttaa sen, että kaikkien miesten kanssa on oltava vähän varovainen. Sain vastaukseksi toteamuksia, että minulla on vain ollut huono tuuri, ja kohdalleni on sattunut erikoisen paljon epämiellyttäviä tyyppejä. Viime päivien julkisen keskustelun perusteella kokemukseni ovat olleet ihan tavanomaisia. Otetaanpa muutama esimerkki:

– Lapsena opin pysymään matkan päässä joistain miespuolisista sukulaisista, jotka käpälöivät heti kun saivat tilaisuuden.

– Teini-ikäisenä odottelin pankissa tätiäni, ja arviolta kuusikymppinen mies tuli pyytämään saunomaan mökilleen – selvitettyään ensin ikäni kyselemällä kautta rantain koulunkäynnistä.

– Teini-ikäisenä kävelin kotiin läpi pimeän kaupungin, kun rappukäytävästä ilmestyi yhtäkkiä ehkä viisikymppinen mies pyytämään kotiinsa ja ihmettelemään, kun en ole kiinnostunut.

– Naapuri vonkasi oven takana seuraa aikansa ja murtautui sitten asuntooni keskellä yötä – onneksi olin juuri sinä yönä poissa fysiikan pääsykokeen takia.

– Hain vuokra-asuntoa lehti-ilmoituksella – eräs asunnontarjoaja odotti vuokranmaksun hoituvan muuten kuin rahalla. Kieltäydyttyäni sain vielä jonkin halveksivan kommentin, ihan kuin olisin jättänyt käyttämättä hyvänkin tarjouksen.
asko vilenius muistelee
Maailma näyttää joiltain osin naisten silmin ihan erilaiselta. Suvun miespuolinen jäsen ei edes huomaa, että joukossa on miehiä, joiden lähelle nuoremmat naispuoliset sukulaiset tarkasti välttävät menemästä. Lehti-ilmoitukseen saadusta reaktiosta jää olo, kuin itse olisi käyttäytynyt jotenkin sopimattomasti.

Välillä mietityttää, miten ne teinit oikein pärjäävät, jotka pukeutuvat vallitsevan nuorisomuodin mukaan. Minä pukeuduin ylisuuriin hevipaitoihin ja väljiin farkkuihin, en meikannut enkä välittänyt ulkonäöstäni muutenkaan, ja jouduin silti monenlaisten ehdotusten kohteeksi ihan kävellessäni päivällä kaupungilla. Yli kaksikymppisenä epämääräisten ehdotusten määrä väheni jo radikaalisti, ja yli kolmekymppisenä törkeyksiä on kommentoinut enää joku likinäköinen proffa, joka erehtyi luulemaan minua opiskelijaksi.

Enkä nyt kitise enempää, ihmisistä useimmat osaavat kuitenkin käyttäytyä. Sukulaisteni joukossa on ollut hienoja miespuolisiakin ystäviä, joiden kanssa oli mukava viettää lapsena aikaa. On ollut mukavia työkavereita ja hyviä opettajia ja proffia. Silloin tällöin tutuista joku ihastuu, ja hekin ovat tähän asti hyvin ymmärtäneet, että parisuhde-asiat ovat jo kunnossa. Olette ihania!

Pointtini on tämä: pieni miesjoukko ei kohtele naisia kuten toisia ihmisiä pitäisi kohdella, ja heidän törttöilynsä ei ehkä ole tarpeeksi näkyvää miesten enemmistölle. Inhottavinta on, että kohteeksi joutuvat etenkin teini-ikäiset. Onko edes naista, joka ei ole koskaan kokenut yhtään sen kaltaista ahdistavaa tilannetta, jota yllä kuvasin?