Pinnatuolien vetovoima

Kommuunimme ruokailutila on ollut tietämättämme varsin trendikäs: ruokapöytää ympäröivät eriväriset pinnatuolit, jotka ovat päätyneet meille eri reittejä. pinnatuolien_vetovoimaPunainen on pelastettu roskalavalta Otaniemestä, mustat ovat kommuunin perintökaluja ja valkoiset Tomppa ja minä ostimme aikoinaan belgialaiselta vuokralaiseltamme.

Nyt kuitenkin kaikki neljä valkoista tuolia ovat vähitellen sanoneet sopimuksensa irti, ja useamman liimauskerran jälkeenkään ne eivät suostuneet pysymään yhtenä kappaleena. Pitäisikö luovuttaa ja ostaa uudet? Käytettynä pinnatuoleja on vaikea tavoittaa, sillä ne menevät kuin kuumille kiville. Hinnatkin ovat nousseet lähelle uusien hintoja.

Kävin Askon liikkeessä ja katsoin haaveillen uusia pinnatuoleja, jotka olisivat vielä olleet tarjouksessa. Sitten tein kierroksen netissä uusien pinnatuolivaihtoehtojen perään. Löysin yllättävän vähän vaihtoehtoja:

  • Asko myy kotimaisia tuoleja 119 euron kappalehintaan, mustia ja valkoisia. Ovat oikein lujan oloisia, otin tuntumaa myös paikan päällä kaupassa.
  • Huonekaluliike Semapek myy kotimaista Riki-nimistä pinnatuolimallia 69 e/kpl ja Emilia-mallia 59,5 e/kpl kahden kappaleen erissä, valkoisia ja puunvärisiä. Siellä on saatavana myös korkeampaa lasten mallia.
  • Ruotsalainen Länna Möbler toimittaa myös Suomeen, ja sillä oli laajin tuolien värivalikoima. Ikävä kyllä sillä oli myös suolaisimmat hinnat, 263 e/kpl.

Ellos näyttää myös myyvän pinnatuoleja, mutta sen nettikauppaan en enää koske pitkällä tikullakaan: edellisen epäonnistuneen verhotilauksen jäljiltä yritys katsoi asiakseen pommittaa minua tekstiviesti-, sähköposti- ja paperimainoksilla. Tekstiviesti- ja sähköpostimainonta on lisäksi laitonta ilman vastaanottajan lupaa, mutta se ei niiden tuloa hidastanut.

Miten kävi lopulta? No, Tomppa asteli K-Rautaan ja osti putkilon tujumpaa liimaa. Kokeillaanpa vielä kerran korjata niitä vanhoja. Kas kun huonekalukaupat eivät ole oikein osanneet hyödyntää pinnatuolibuumia, lisäisivät nyt valikoimaansa vaikka keltaisia ja punaisia tylsien valkoisten rinnalle, silloin olisin varmaan sortunut. Onko joku löytänyt lisää nettikauppoja, joissa tuoleja myydään? Ei ole nimittäin takeita, että tämäkään liimauskerta onnistuu.

-Piia

Mainokset

Lastulevy-Lundiaa?

Muistaako joku ituhipin sisustusprojektin, jonka päämääränä on saada lastenhuoneeseen Lundian osista koottu vaatekaappi, kirjahylly ja pöytätaso? No, kierrätysosista kooten tämä on edennyt hissukseen, mutta viime viikonloppuna olin päässyt niin pitkälle, että tarvittiin vain pieniä täydennyksiä Lundian liikkeestä.

Jopas jotakin, Lundian huonekalut olivatkin muuttuneet sitten viime näkemän. Myymälän perältä löytyivät lopulta perus-lundiat, mutta paraatipaikan oli vallannut Lundia Fuuga -nimellä myytävä mallisto, joka näyttää koostuvan lastulevyistä kyhätyistä laatikoista. Ehkäpä myynnin kompastuskiveksi on noussut vanhojen tuotteiden kestävyys: puisia osia voi netin kautta helposti kierrättää, ja jokunen yrittäjäkin elättää itsensä käytettyjä osia myymällä. Puuta voi myös aina hioa ja lakata tai maalata uudelleen.

Sain kuitenkin tarvitsemani saranat, seinäkiinnikkeet, taustaristikon ja hyllynastat ja poistuin myymälästä kuutisen kymppiä köyhempänä. Muut osat oli hankittu huuto.netistä, Kierrätyskeskuksesta Kyläsaaresta ja Helsingin Hyötykaluste -myymälästä, jossa oli muuten aivan erinomainen palvelu. Hyötykaluste myy myös edullista Lundia-kopiota Lundqvistia vanhojen Lundioiden rinnalla. Sen lisäksi ostin hiomapaperia, suteja ja lakkaa, jotta saan hankkimiani osia kohennettua. Maalaus- ja lakkausohje on ladattavana Lundian sivuilla. Vielä siis täytyy hetki odottaa, ennen kuin saadaan valmista. Ehkä jo ensi viikonloppuna valtaan kylppärin kotipuusepän verstaaksi…

-Piia

Tahtoikä alkoi

Hiukan ennen puolitoistavuotispäiväänsä Valokki parkui selkä kaarella, eikä suostunut olemaan missään, ei ainakaan selällään vaipanvaihtotasolla. Ruokakin lensi lattialle. Hän oli haronut korvaansa, joten parin kiukuttelupäivän jälkeen vein hänet Lastenklinikalle korvatarkastukseen. Eihän niissä korvissa mitään vikaa ollut – en vain ollut tunnistanut tahtoiän alkamista. Tähän asti kun lapsi on ollut tyytyväisyyden perikuva.

Yhden vuoden ikä on minusta yksi lapsen kultaisia ikiä: meillä molemmat lapset ovat olleet yksivuotiaana hyväntuulisia, avuliaita, innokkaita tekemään yhteisiä asioita ja innokkaita virittelemään keskustelua, vaikkakin ilman sanoja. Yksivuotias osaa jo ennakoida toisten toimintaa, kiikuttaa aamulla äidille sukkia ja yrittää auttaa niiden pukemisessa. Pyynnöstä hän vie vaikka osan saamistaan herkuista isoveljelle. Ja mikä helpointa, yksivuotias ryhtyy mielellään toimeen silloin kun muutkin ryhtyvät. Kun esikoinenkin on ollut nuoremman yksivuotisaikaan tyytyväinen vähän yli neljävuotias viilipytty, voi sitä perheidylliä.

tahtoika
Tämä seesteinen onnen ja yhteistyön aika muuttuu vähemmän seesteiseksi, kun tahtoikä alkaa. Oma tahto näkyy innokkuutena tehdä asioita *itse*. Ja jos joku yrittää tulla auttamaan, niin hän ilmaisee hyvin selkeästi, ettei apua kaivata. Esikoisella tyypillinen tahtoiän kiukkutilanne oli ristiriita: hän halusi yhtä aikaa tehdä kahta vastakkaista asiaa, esimerkiksi sekä istua rattaissa että kävellä niiden vieressä. Näissä auttoi, kun selitti lapselle, että sinulla on nyt ristiriita, ja sitten odoteltiin, mihin vaihtoehtoon kallistutaan. Kokosin aikoinaan kiukunkäsittelykeinoja tänne kiukkukouluun. Kohta näitä oppeja taidetaan tarvita taas.

Samoihin aikoihin ensimmäisten kiukkukohtausten kanssa huomasin, että Valokkihan osaa vastata kysymyksiin kyllä tai ei (vieläpä kiivaasti päätään puistellen). Onko vielä nälkä, haluatko jatkaa syömistä? Tai onko pisuhätä? Nukuttaminen on helpottunut, sillä nyt meillä on keino selvittää, mikä on syynä, jos lapsi rullaa ympäri sen sijaan, että rauhoittuisi unille. Ennestään jo tiesimme, että hän suostuu nukkumaan vain vaippa kuivana. Jos siis pisuhätä ehtii iskeä univaipan laiton jälkeen, hän yrittää joko lähteä sängystä pottaa kohti tai kierii ympäri levottomana. Toisinaan nukuttamiset menivät siksi vaipan ja potan kanssa venkslaamiseksi. Nyt voi sentään kysyä, onko pisuhätä, ennen kuin lähdetään sängystä takaisin kylppäriin.

Vedenkeitin kuumana

Jo kolmas vedenkeitin parin vuoden sisään sanoi sopimuksensa irti. Illalla purin keittimen osiin, ja vika paljastui lopulta jatkuvien ylikuumenemisien sulattaman muovin ja eristeen sotkuksi. Ei siis mitään, mitä voisi turvallisesti korjata, koska korjaus ei poistaisi ylikuumentumisen riskiä.

vedenkeitin

Keitintä ei ollut suunniteltu korjattavaksi: olemattoman pienet ruuvit olivat suoraan kiinni muovissa, eli ne kestävät korkeintaan pari avaamiskertaa. Toinen kohta, johon kiinnitin huomiota, oli laitteessa käytettyjen kuparijohtojen ja muiden sähkönsiirtämiseen suunniteltujen osien ohuus. Ei ihme, että laitteet ajoittain kuumenevat liikaa.

Tämä sai minut miettimään materiaalitehokkuutta ja ekotehokkuutta. On ilman muuta materiaalitehokasta, että samaan laitteeseen kuluukin vain puolet vanhemman mallin metallimäärästä. Kuitenkin materiaalitehokkuus osaltaan lyhentää laitteen käyttöikää ja aiheuttaa kuumenemisongelmia. Mitä paksumpia sähköä johtavat osat ja johdot ovat, sitä vähemmän lämpöhäviöitä syntyy.

Ei siis välttämättä ole ekotehokasta olla materiaalitehokas. Tavallisella ihmisellä ei ole mitään keinoa selvittää tuotteen ekotehokkuutta. Varsinkaan, kun tuoteen käyttöikä on melko epävarma. Itse ostaisin mielelläni tuotteen, jonka suunnittelussa olisi huomioitu tuotteen kestäminen materiaalitehokkuuden sijasta, sillä tuotteen jatkuva vaihtaminen syö materiaalitehokkuuden tuoman ympäristön säästymisen moninkertaisesti.

No, rahaa tässä ei menetetty, sillä viimeisin laite oli saatu ilmaiseksi Netcyclerista ja kesti puolitoista vuotta. Uutta ostaessa täytyy pitää huoli, että laitteessa on vähintään kahden vuoden takuu. Kommuunimme vaatii vedenkeittimeltä aika paljon, sillä se on kuumana tuon tuostakin.

-Tomppa