Kesän tilinpäätös

Palasimme kotiin Helsinkiin neljän kuukauden mökkiloman jälkeen. On kiva olla kotona, mutta tuntuupa oudolta hakea kaikki syötävä kaupasta, kun mökillä iso osa päivittäistä ruokaa olivat kasvimaan antimet ja metsän marjat ja sienet. Tuntuu yhtäkkiä kovin keinotekoiselta, että kaikki syötävä on pakattu pakkauksiin kauppojen hyllylle. Toimme kyllä satoa myös tullessamme. Kimppakyytisivujen kautta saimme tänne kaksi kuormaa, jotka nyt täyttävät pakastinarkun ja varajääkaapin.

Neljän kuukauden ajasta iso osa kului ihan päivittäisessä lastenhoidossa vaippapyykkeineen, mutta paljon muutakin ehti tapahtua:

– Valokki oppi kävelemään vajaa kuukausi yksivuotispäivänsä jälkeen, ja riehaantuu jo välillä ottamaan melkein juoksuaskelia. Kiipeily hänellä on hyvin hallussa, mökillä hän teki aikamoisia akrobaattisuorituksia mm. yltääkseen huomaamiinsa tofunpaloihin.

– Taito oppi ensin kirjoittamaan ja sitten lukemaan pari kuukautta nelivuotispäivänsä jälkeen. Erityisiä lukusuosikkeja ovat sienioppaat ja muut luontokirjat, joista lajien nimiä ei enää tarvitse kysyä vanhemmilta. Kertovan tekstin lukemiseen on vielä vähän matkaa.

– Jouduin lopettamaan Valokin imetyksen, kun sitkeä jalkasieni-infektio piti hoitaa sisäisellä sienilääkkeellä. Häntä tuli imetettyä yhtä kauan kuin Taitoakin, 13 kk. Oli se silti kova paikka, Valokki oli monta viikkoa tavallista vakavampi ja sormi suussa. Vielä ajattelen Valokkia vauvana, mutta kohta ei perheessä enää ole vauvaa, eikä siihen ruljanssiin enää kolmatta kertaa taideta ryhtyä.

– Mökin vintti on viimein tyhjennetty ja sinne 60 vuoden aikana kertynyt tavaravuori on lajiteltu läpi. Säästimme paljon ”historiallista” aineistoa ja löysimme käyttökelpoistakin tavaraa, mutta turkiskuoriaiset olivat kyllä vieneet oman osansa.

– Kävimme kahden isotätini luona tutustumassa suvun historiaan valokuvanipun kanssa. Kuvista selvisi paljon uutta, mutta vielä on muutama ihminen tunnistamatta. Nuoruuden asiat ovat vanhojen ihmisten mielessä paremmin kuin uudet: toinen isotädeistä ei tunnistanut enää lapsenlapsiaan, mutta muisti kyllä paljon ihmisiä vanhoista valokuvista.

– Harrastimme innokkaasti kotiseutumatkailua. Kävimme ainakin Saimaan risteilyllä, luontoaiheisessa valokuvanäyttelyssä ja paikallisia käsitöitä ja muita tuotteita ostamassa. Jo Juvan kokoisella paikkakunnallakin on niin paljon nähtävää, etten ymmärrä, kuinka ihmiset jaksavat matkustaa ulkomaille nähtävyyksien perään. Monta mielenkiintoista paikkaa jäi taaskin seuraaville kesille.

– Lasten kanssa päästiin muutamalle kunnon metsäretkelle. Molemmat todella nauttivat luonnosta: valituksen sanaa ei kuulunut, vaikka välillä piti kulkea hankalien paikkojen kautta ja hyttyset inisivät ympärillä.

Sitten onkin edessä kuukausi kunnallisvaalihässäkkää. Toivottavasti kesän tuomilla voimilla jaksaa…

-Piia

Maa-artisokan varret hipovat taivaita. Valokki kulki monesti mukana kantorepussa, ja Taito viihtyi kasvimaahommissa.

Maa-artisokan varret hipovat taivaita. Valokki kulki monesti mukana kantorepussa, ja Taito viihtyi kasvimaahommissa.

Saline-perunoita ja Vanhaa mustaa. Poloinen maatiaislajike ei oikein pärjännyt, mutta muista saimme ihan kelpo sadon.

Saline-perunoita ja Vanhaa mustaa. Poloinen maatiaislajike ei oikein pärjännyt, mutta muista saimme ihan kelpo sadon.

Mainokset

Luonnollista lapsuutta etsimässä

Luin juuri Tiina Kaitaniemen teoksen Luonnollinen lapsuus, jossa kirjoittaja tutkii kulttuurisia vauvanhoitokäytäntöjämme verraten niitä tutkittujen metsästäjä-keräilijä -yhteisöjen, lähisukuisten kädellisten ja joidenkin ”nykyajankin” kulttuurien käytäntöihin. Kaitaniemen kiinnostus asiaan sai alkunsa samalla tavalla kuin itsellänikin: monet oman kulttuurimme hoitotavat vain vaikuttivat vauvalle sopimattomilta.

Kaitaniemen löytämien tutkimusten perusteella vaikuttaa selvältä, että ihmisvauvalle on luonnollista olla kannettavana tai vieressä lähes koko ajan. Vauvan on syytäkin hälyttää ja kovaa, jos se huomaa olevansa etäällä vanhemmistaan. Yhteisöt, joissa geenimme ovat kehittyneet, ovat hoitaneet lapsiaan lähellä. Vauvaa imetetään metsästäjä-keräilijäyhteisössä lapsentahtisesti, käytännössä suunnilleen vartin välein sen ollessa hereillä.

Myös viimeisille metsästäjä-keräilijäheimoille on täysin vieras ajatus, että vauva vietäisiin jonnekin erilleen muista ihmisistä. Kun vauvanhoito tunnetusti on rankkaa, lapsia on hoidettu yhdessä ja kaikki yhteisön jäsenet ovat osanneet tarvittaessa hyssytellä vauvaa sylissään. Taipumus vieraidenkin lasten hoitoon näkyy ihmisluonteessa edelleen, niin voimakkaita hellittelyreaktioita vauvat herättävät, olivat ne kenen hyvänsä.

Toinen asia, jota olen ihmetellyt lastenhoidossa, on selviäminen useamman pienen lapsen kanssa etenkin alkeellisissa oloissa. No, eivät metsästäjä-keräilijätkään pärjänneet, vaan tutkimustulokset viittaavat siihen, että sisarusten tyypillinen ikäero oli noin neljä vuotta. Jotta lapsi on selvinnyt hyvin, sitä on pitänyt imettää jonnekin kolmen ikävuoden tienoille asti. Lestadiolaisperheiden katraat ovat nykyajan yltäkylläisyyden tuote.

Kaitaniemi viittasi tutkimuksiin, joiden mukaan kannettu ja perhepeditetty lapsi kehittyy nopeammin, on rauhallisempi ja tyytyväisempi ja itkee vähemmän. Ennestään jo tiedetään, että esim. monin puolin Afrikkaa lapset kävelevät selvästi länsimaisia nuorempina.

Osa vauvoista osaa ”vaatia” läheisyyttä, osa ei. Seurantatutkimuksissa ainakin Keniassa on huomattu, että vähään tyytyvien vauvojen kuolleisuus on huomattavasti suurempi kriisiaikoina. Täällä taas yksinolosta kieltäytyvä vauva luokitellaan helposti vaikeaksi tai epäillään koliikkia. Useimmissa kulttuureissa vauvan vaikeus on tuntematon käsite. Mielenkiintoinen havainto oli sekin, että vanhempansa vieressä nukkuva vauva tahdistaa untaan ja hengitystään vanhempansa mukaan. Tämä voi selittää, miksi perhepeditys näyttää vähentävän kätkytkuolemariskiä.

On kurjaa katsoa, kun niin usein näkee vaunuissa parkuvan pikkuvauvan, jonka tarpeita vanhemmat eivät näytä ymmärtävän. Monesti tekee mieli sanoa, että ottakaa nyt hyvät ihmiset kantoliina käyttöön ja lähtekää kävelemään, loppuisi huuto siihen. Mutta eipä sekään kai toimisi enää sitten, kun vauva ei ole pienestä asti kantoliinaan tottunut. Meidän lastenhoitomme kulttuuriset mallit menevät aika hutiin. Teollisuusmaista ainakin Japanissa ja Etelä-Koreassa vauvoja kannetaan lähes koko ajan, ja tutkimusten mukaan ne itkevät selvästi vähemmän kuin länsimaiset vauvat.

Tämän luettuani olen entistä vankemmin sitä mieltä, että vauvaa odottavan perheen paras hankinta on kantoliina, (nimenomaan liina, ei reppu, jossa pikkuvauvan selkä on väärässä asennossa). Eivät pikkuvauvat juuri leluista ole kiinnostuneita, vaan sylistä ja rinnasta.

-Piia

Perheellisen aktivistin ajankäyttö

Perheellistyminen on tehnyt hyvää netinkäyttötottumuksilleni. Kun vapaa-aikaa vielä oli, aikaa tuli käytettyä tietokoneen ääressä paljon huolettomammin. Nyt ehdin käynnistää tietokoneen ehkä joka toinen tai kolmas päivä, ja hyvä niin. Yritän koko ajan olla tietoinen siitä, minkä verran käytän tietokoneaikaa mihinkin. Kerään etukäteen listaa verkossa hoidettavista asioista, ja teen ne koneelle lyssähdettyäni ensin. Töllötintä ei meillä ole, enkä käsitä, kuinka kukaan perheellinen sitä ehtisi katsoa.

Sähköpostien purkaminen vie silti aivan tuhottomasti aikaa. Olen monella järjestölistalla, enkä osaa luopua yhdestäkään. Järjestötoiminta tapahtuu nykyään paljolti omalla koneella nököttäen ja kirjoittaen. Parissa kolmessa päivässä ehtii kertyä usein toistasataa viestiä, joista on lajiteltava tärkeät ja huomattava ne, joihin pitäisi jotenkin reagoida. Teen ensimmäisen karsintakierroksen jo otsikoiden perusteella. Poistan spämmit ja rajaan aktivismia aihepiirin mukaan: olen esimerkiksi päättänyt, etten puutu ydinvoiman vastustamiseen, koska siellä riittää toimijoita ilman minuakin. Kiireellisempää on päästä hiilivoimaloista eroon, ja sen parissa toimijoita on paljon vähemmän.

Kommuunissa asuessa näen myös piinallisen selvästi, kuinka erilaista lapsettoman ajankäyttö on. Kun huhkimme hiki hatussa ruuan lämmittämisen, vaipanvaihdon, pyykkien ja lapsen peräänkatsomisen parissa, kämppikset loikovat kaikessa rauhassa sängyllään lueskellen ja teetä siemaillen. Kun Taito oli pienempi, ylsin aikamoiseen moniajoon noin tietokonetermillä ilmaistuna: huuhdoin kakkavaippaa käsisuihkulla pytyn päällä, pidin takapuolellani vessan ovea sen verran raollaan, ettei konttaileva vauva saanut ovella leikkiessään sormia jäämään väliin ja yritin samalla pysyä sellaisessa asennossa, ettei vauva pääse myöskään vessaharjaa pureskelemaan eikä leikkimään roskiksella. Ja kakkavaippoja tuli vähintään kolme päivässä…

No, hiukan on tulossa ajankäyttöön parannusta, sillä sain luovutettua erään ryhmän vetovastuun hyviin käsiin, ja yhdestä yhdistyksen hallituspaikasta luopuminen on myös suunnitelmissa. Lähiviikkoina saatamme Tompan kanssa jopa päästä elokuviin, mitä onkin suunniteltu jo muutama kuukausi. Toisen lapsen hankkiminen houkuttaisi myös. Minulle on kuitenkin täysi mysteeri, kuinka kahta lasta voi ehtiä hoitaa, siis niin kuin laadukkaasti.

-Piia

Vauvoja ja tuulivoimaloita

Tunsinpa olevani ajan hermolla. Olen puuhannut väestönkasvuaiheisen seminaarin pääjärjestäjänä viime ajat, ja sitten luin YK:n väestörahaston uusinta raporttia käsittelevän uutisen YK haluaa estää miljardin ihmisen syntymän . Nyt alkaa siis väestörahastokin päästä asiaan. Kaikki muut ympäristönsuojelutoimet ovat vain lisäajan hakemista, jos ihmisten määrä saa jatkaa kasvuaan.

Raportti painottuu ilmastonäkökulmaan, ja muistuttaa, että ”Jokainen syntymä aiheuttaa syntyneen ihmisen päästöjen lisäksi kaikkien hänen jälkeläistensä päästöt”. Sen mukaan ”miljardin lapsen syntymän estäminen vuoteen 2050 mennessä säästäisi yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin kahden miljoonan suuren tuulivoimalan rakentaminen.

Viime viikot olen lukenut väestöaiheista kirjallisuutta, jotta saisimme aikaan hyvän seminaarin, ja oppinut perusteita. Koulutus ja terveydenhoitopalvelujen tarjoaminen ovat kovassa kurssissa, kun perheiden hankkimaa lapsimäärää yritetään kammeta laskuun. Lukuisien kokemusten perusteella hyviin tuloksiin päästään silloin, kun on myös perheen oma etu tyytyä yhteen tai kahteen lapseen. Ja tämä tilanne syntyy, kun ei tarvitse hankkia lapsia esim. vanhuuden- tai sairaudenturvaksi, ja perheen äiti pääsee päättämään lapsiluvusta.  Mutta ehtivätkö nämä panostukset vaikuttaa ajoissa?

Ympäristökuormitusta tuskailevaa lohduttaa, että kattavaa koulutusta ja terveydenhoitoa on mahdollista tarjota myös ilman kovin korkeaa materiaalista elintasoa.

Nyt lukuvuorossa on Population Action Internationalin selvitys, johon on koottu yhteen suuri määrä tutkimustuloksia väestökehityksen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Pääsääntöisesti ihmisten määrän kasvu prosentilla lisää päästöjäkin noin prosentilla.

Riippuvuus ei kuitenkin ole aivan suoraviivainen, sillä päästöt ovat kasvamassa voimakkaasti myös kotitalouskoon pienenemisen, kaupungistumisen ja väestön vanhenemisen takia. Kotitalouskoon pienenemisen aiheuttama päästöjen kasvu tarkoittaa siis sitä, että jokainen citysinkku tarvitsee oman keittiön ja jääkaapin ja kattovalon. Yhteisölliset asumismuodot kuormittavat ympäristöä vähemmän.

Ai niin, ja se väestöseminaari. Se järjestetään eduskunnan kansalaisinfossa ti 26.1.2010 klo 16-19. Tervetuloa mukaan!

-Piia