Tavarataivas

Kokoustaminen ja langon karonkka toivat Helsinkiin. Päätin samalla täydentää lasten vaatekaappia. Mutta mikä on nykyään Helsingin paras lastenvaatekirppis?

Mielenkiintoisia toimintamalleja ainakin on kirppareille ilmaantunut: perinteisten pöytävuokrapaikkojen rinnalle on ilmestynyt yrityksiä, jotka hoitavat vaatteiden myynnin ja hinnoittelun avaimet käteen -periaatteella. Vaatteiden myynti hinnoitellaan esim. säkeittäin, provisiona tai molempina. Hyvänä puolena tässä toimintamallissa on penkomisen väheneminen: vaatteet ovat rekeissä koon mukaisessa rivissä.

tavarataivas2Kävin tutustumassa Hakaniemessä Ipanainen-kirppikseen (Näkinkuja 4), jossa yrittäjä hoitaa hinnoittelun ja myynnin. Lisänä on kantoliinavalikoimaa ym. lastentarviketta. Kahvillekin voi istahtaa, ja lapset ruokkia. Paikka oli muuten kiva, mutta taaperoiän ylittäneille lapsille siellä ei ollut oikein mitään. Valikoima oli pienenlainen. Seuraavana päivänä suuntasimme Kumpulaan vanhalle hovihankkijalleni Vekarakirppikselle (Intiankatu 20), jossa luotetaan perinteiseen pöytämyyntiin. Paikassa kävi entistäkin kovempi kuhina, joten ainakin tuotteiden vaihtuvuus on hyvä.

tavarataivas1Yllätyin iloisesti Vekaran hyvästä valikoimasta. Kun ottaa huomioon, kuinka kattavasti isommat lapset yleensä käyttävät vaatteensa loppuun, parin hyväkuntoinen vaatekassillisen rahtaaminen kotiin oli hyvä lopputulos. Omasta vaatekaapistamme ei jälleenmyyntiin kelpaavaa enää löydy, ainakaan kokonaista pöydällistä.

Helsingin parhaita lastenkirppareita hinta-laatusuhteeltaan ja valikoimaltaan ovat mielestäni MLL:n järjestämät kaupunginosakohtaiset kirppistapahtumat ja Elias-koulun myyjäiset Eirassa. MLL:n tapahtumat ovat vain nykyään kovin harvassa, eikä niistä tiedoteta yhtenäisesti missään. Herttoniemen ja Laajasalon yhdistykset järjestävät omat tapahtumansa kerran pari vuodessa, ja tietoa on ongittava niiden nettisivuilta. Seuraava Elias-koulun tapahtuma on taas Mikkelin päivänä 2.10.tavarataivas3

Tuttuni vinkkasi espoolaisesta Nella ja Nuttu -kirpparista (Pihatörmä 1), jossa vauraan westendin alueen äidit hankkiutuvat eroon lastensa garderoobien ylijäämästä sopuhintaan. Olisin käynyt, jos paikka osuisi paremmin reitilleni, mutta jääpä loppuvuodellekin jotain.

tavarataivas4Silloin, kun minulla on ylimääräistä aikaa Helsingin keskustan liepeillä, harrastan kävelylenkkejä Marskin muksut -kirppikselle Taka-Töölöön (Topeliuksenkatu 19). Sieltäkin on löytynyt yhtä ja toista, mutta lahjoitukseen perustuvissa paikoissa hyväkuntoiset merkkivaatteet ovat harvemmassa kuin siellä, jossa tuotto kertyy myyjälle itselleen.

Samalla suunnalla olisi myös muotitietoisille mammoille suunnattu second hand -kauppa Little Copenhagen (Töölönkatu 8), joka rajaa mm. kestovaipat valikoimansa ulkopuolelle. Toinen uutta ja vanhaa valikoimaansa yhdistävä puoti keskustan kupeessa on Harakanpesä (Eerikinkatu 9), mutta siellä kierrätysrekki on kovin rajallisen kokoinen. Harakanpesän suomalaisten suunnittelijoiden valikoimasta onneksi löytyy uusiakin tulevia lempivaatteita, jos käytettyjen valikoimasta ei tärppää.

Mainokset

Joulumyyjäiset – miten kävi?

lehtikaalisipsejäPitäisi näemmä lukea ruokablogeja ja trendikkäitä lehtiä ennen kuin suunnittelee joulumyyjäisten tarjontaa. Minä näprään omenarenkaita somiin lasipurkkeihin ja kiiltokuvilla koristeltuihin paperipusseihin. Ja arvatkaa mitä ihmiset niistä myyjäisistä ostavat? Aivan oikein – lehtikaalisipsejä! Myynnissä on kakkuja, karjalanpiirakoita, pipoja, kaulaliinoja, joulukortteja, jouluisia tiskirättejä. Ja ihmiset tulevat ja ostavat lehtikaalisipsejä – LEHTIKAALISIPSEJÄ, kyllä vain. Tätä minä muotivillityksiä seuraamaton en osannut ennakoida. No, kiva juttu, että terveelliset pöperöt kelpaavat – mekin söimme jo yhden pussillisen. Ja menihän niitä omppupusseja, tiskirättejä ja lahjapussejakin sentään.

joulumyyjäisten tarjontaa

Minun pöydälläni oli myynnissa omppurenkaita raitapusseihin ja lasipurkkeihin pakattuna. Niiden seurana oli myös jouluisia tiskirättejä ja lahjapusseja.

Aikaisemminkin mukana olleet myyjät sanoivat, että myyjäistuotteiden menekki on muuttunut. Ennen kävivät kaupaksi pipot ja lapaset. Nyt halutaan mieluiten syötäviä asioita, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Harmitti monen taitavan käsityöharrastajan puolesta. Onhan se toisaalta kaivattu muutos, että ollaan tiukkoina sisälle pääsyä yrittävää tavaravuorta vastaan.

Vieressäni myyntipöytää piti käsityöharrastaja, jonka kauniisti muotoiltuja kangaslintuja oli viety Japaniinkin hyvänlainen erä. Kotikaupunginosani asukkaat eivät ihme kyllä linnuille lämmenneet. Minulle tuli sentään kaksi kappaletta vaihtokauppoina. Niissä on hauska kierrätysidea: kirjaillut pöytäliinat ovat muuttuneet yksilöllisiksi lintuhahmoiksi.

Tein muitakin hyviä vaihtokauppoja toisten myyjien kanssa: Taiton entiseltä hoitajalta sain villasukat Taitolle ja ihanan kukkaheijastimen Valokille omenapurkkejani vastaan.

Vieläköhän sitä saisi kerättyä kamppeensa ja mentyä toisiinkin myyjäisiin. Missä ovat Helsingin mukavimmat joulumyyjäiset? Siis sellaiset, joiden myyntipöytään pikkutoimijallakin on varaa.

Hirven jäljet luonnonhiekkarannalla – ituhippi ja Talvivaara

Talvivaara Sotkamo on haettu konkurssiin, ja kuumaisemalta näyttävä satojen hehtaarien alue odottaa tulevia päätöksiä. Kuusta tämä maisema kylläkin eroaa siinä, että siinä on runsain mitoin vettä, joka ei ole poistumassa ihan lähitulevaisuudessa minnekään. Kaivoin kotialbumistani muutamia kuvia Talvivaaran varhaisvuosilta.

Pekka Perä ja Talvivaaran vuosi 2006.

Pekka Perä esittelee hyvin mennyttä vuotta 2006.

Piia Häkkinen

Kirjoittaja Talvivaaran avec-pikkujouluissa 2006.

Minulla on ollut näköalapaikka Talvivaaran vaiheisiin sen ensiaskeleista lähtien. Anoppini on tutkimuksillaan luonut perustan bakteerien hyödyntämiselle Talvivaaran prosessissa – bioliuotus kyllä toimii, uskokaa pois. Ongelmat ovat olleet tutkimus- ja tuotekehityshankkeen liian nopeassa viemisessä laajamittaiseen käyttöön. Ja toki siinä, etteivät vesistöt ole olleet tärkeysjärjestyksessä oikealla paikallaan. Toiminnasta ei haettu riittävästi kokemusta pienemmässä mittakaavassa. Australiassa kaivososaamisensa hankkinut Pekka Perä konsultteineen ei osannut varautua mittaushistorian suurimpiin sateisiin eikä vuosien valitusprosessiin, jonka aikana ei vedestä saanut enää hankkiutua eroon.

hirven jäjet

Hirven jäljet Kolmisopen rannalla Talvivaaran kaivospiirissä 2005.

Kuljimme mieheni kanssa alueella, ennen kuin kaivostoiminta alkoi laajassa mitassa. Muistan löytämämme hirven jäljet luonnonhiekkarannalla, alueen metsät ja suot. Nikkeli ja ruostumaton teräs ovat sentään siitä hyviä tuotteita, että ne on helppo kierrättää, jos ne vain vaivaudutaan viemään kierrätykseen. Merkittävä osa nikkelistä on päätynyt NiCd-akkuihin, jotka ovat jääneet vanhoihin kännyköihin laatikoiden pohjalle. Mikään ei kannusta viemään vanhoja kattiloita ja tiskipöytiä metallinkierrätykseen, vaan niitä päätyy kaatopaikoille. Ja taas menee lisää luonnonhiekkarantoja hirvenjälkineen.

Kolmisoppi 2005

Kolmisoppi-järvi 2005.

Talvivaaran alkutaipaleella lehdet olivat täynnänsä myönteisiä juttuja Kainuun uudesta työllistäjästä. Ihmettelin silloin, ettei kukaan nosta esiin toiminnan suuruusluokkaa: tuhansien metsähehtaarien muokkaaminen pölyäväksi autiomaaksi. Sen kyseisen luonnonhiekkarannan muuttamista osaksi samaa kaivosaluetta. Valtavia määriä aineita, joita on liikuteltava paikasta toiseen. Jopa itse Pekka Peränkin kerrotaan tokaisseen raivaustöitä seuratessaan, että on hän elämässään paljon syntiä tehnyt, muttei vielä näin paljon tätä ennen.

Sitten kipsisakka-allas alkoi vuotaa, ja uutisoinnin sävy muuttui toiseen ääripäähän.

Talvivaaran alkutaival

Talvivaaran alkutaival: tästä alueen louhiminen lähti liikkeelle. Mieheni näköalapaikalla 2006.

Jotkut luontoihmiset sanoavat, että on hyvä, kun Suomeen perustetaan kaivoksia – näemme omassa tutussa ympäristössämme, mitä uusiutumattomien luonnonvarojen käyttäminen tarkoittaa. Olen oikeastaan samaa mieltä. Niin kauan kun elämäntapaamme kuuluu vaikkapa käyttää suuria määriä ruostumatonta terästä, on hyvä, että sen tuotantotavat käyvät tutuksi. Jäljellä olevat esiintymät ovat niin köyhiä, että kirjekuoren painoisen nikkelimäärän sivutuotteena jää alueelle kilo kivimurskaa.

kasa

Ensimmäisiä pilottikasoja 2006.

Talvivaara on kieltämättä tuonut uusia näkökulmia ympäristöajatteluuni ja kokemukseen ympäristöjärjestöistä. Olin aina luottanut järjestöjen asiantuntemukseen, sillä olin oppinut tuntemaan vaikkapa metsäaktivistit osaavana joukkona, joka tuntee eliöiden vuorovaikutussuhteet paljon metsänhoitajia paremmin. Talvivaara-aktivismissa törmäsin yhtäkkiä poukkoilevuuteen ja suuriäänisiin kommentteihin, joissa oli hyvin vähän sisältöä. Toisaalta taas luontoa on oltava lupa puolustaa, vaikkei olisikaan kaivosalan kemian asiantuntija. Olisi kuitenkin oltava rehellinen: jos ruostumaton teräs on osa jokapäiväistä elämää, on hyväksyttävä kaivostoiminnan olemassaolo. Eipä meistä ituhipeistäkään näytä kovin moni puulusikalla syövän tai emalikattilassa ruokaansa keittelevän.

Yhden kaivoksen herättämät suuret tunteet tuntuvat hämmentäviltä: ”maan suurin ympäristökatastrofi” on kuitenkin kovin paikallinen, ja sen jäljet häviävät itsekseen ajan myötä. Paperiteollisuus laski sulfaatteja samassa mitassa vesistöihin vielä muutama vuosikymmen sitten – osana normaalia toimintaansa. Nyt vedet sellu- ja paperitehtaiden edustalla ovat elämää täynnä, joitain Saimaan syvänteitä lukuunottamatta.

Pekka Perä 2006

Vuonna 2006, kun kaikki näytti vielä hyvältä. Pekka ja anoppini juhlatuulella.

Herättäisipä ilmastonmuutos samanlaisia tunteita, niin sen uhka olisi jo poispyyhkäisty. Ilmakehän kuormitus, hiilidioksidin aiheuttama vesien happamoituminen ja oikukkaat säät vaikuttavat jokaiseen soluun täällä maapallolla. Silti puhutaan vain muutoksesta eikä edes katastrofista. Miten ihmeessä yhden yrityksen yhden toimipisteen aiheuttamat paikalliset haitat saivat raivoavat kansanjoukot liikkeelle? Ehkä se on helpompi hahmottaa kuin kaikkialla vaikuttava totaalimuutos.

Pekka Perä 2007

Valoisia näkymiä 2007 vuorimiespäivien etkoilla.

Pitäisikö kaivos sulkea? Minusta ei. Alue on jo kuumaisemaa ja me käytämme nikkeliä joka päivä. Mutta vesistöpäästöt on saatava kohtuulliselle tasolle. Kemikaalit ovat sitä samaa peruskamaa, jota teollisuudessa yleisesti käytetään muutenkin. Prosessi on sinänsä energiatehokas valtavista kemikaalimääristään huolimatta. Kehitysmaiden kaivostoiminta, vieläpä useat länsimaiset laitoksetkin, tuottaa enemmän päästöjä niin ilmaan kuin veteenkin. Samalla kierrätystä pitää tehostaa, ettei jokainen keittiöremontti tarkoita taas uuden metallin louhimista. Reilun sadan vuoden päästä Talvivaaran alue on joka tapauksessa taas metsän peitossa, tehtiin miten hyvänsä. Ilmasto sen sijaan on jo silloin mullin mallin ja meren pinta vääjäämättömässä nousussa.

Kierrätyspaperia tehosekoittimella

kierratyspaperia2Askarteluun taipuvaiselle ihmiselle ei sovi elämäntyyli, jossa tavaramäärä kutistetaan minimiin. Mökillä on onneksi säilytystilaa kaikenlaiselle, mitä voi myöhemmin tarvita. Vai tarvitseeko joku oikeasti johonkin pellinpalasta, lastauslavan puolikasta, yksittäistä vanerihyllyä, vanhaa valoverhoa ja lakanaa sekä kulunutta taulunkehystä? Kyllä vain! Kun luetteloon lisätään vielä punaiset kartonkikortit, vanhat villalanganpätkät ja kirjaston poistokirja, koossa ovat tarvikkeet oman kierrätyspaperierän valmistamiseen.

Taulunkehyksestä ja valoverhosta sai askarreltua viiran, jonka päällä paperiarkin valmistus alkaa. Kehyksen piti olla niin pieni, että se mahtuu kokonaan saatavilla olevaan vesiastiaan (lasten vannaan). Lisäksi piti tehdä puukehikko, joka rajaa arkkiin tarvittava paperimassaerän viiran päälle. Paperinvalmistuksen vaiheet esitellään jo niin monessa blogissa ja oppimateriaalissa, etten kertaa enää yksityiskohtia tähän.

kierratyspaperia1Hellepäivä sopi hyvin paperinvalmistukseen, ja pihanurmella mahtui läträämään veden kanssa. Ensin revimme paperimateriaalin ison postimerkin kokoisiksi palasiksi, liotimme pesuvadissa tunnin pari ja sitten pääsi tehosekoitin töihin. Paperimassahan olisi ihanteellista valmistaa niin, etteivät kuidut pilkkoonnu liikaa. Paras väline sekoittamiseen voisi olla porakoneeseen kiinnitettävä vispilä. Meillä piti kuitenkin tyytyä tehosekoittimen varovaiseen käyttöön.

Sitten vain viiran ja kehikon avulla nosteltiin massaa lastauslavan palasen ja pellinpalasen päälle kuivumaan arkeiksi, jokaiseen väliin vanhan lakanan palanen. Askarteluintoilijoiden luovuus pääsi valloilleen: paperin sekaan voi lisätä melkein mitä vain: villalangan paloja, kuivattuja kasveja, paperikuvia…

Kun oli tuntikausia uurastettu, papereita lakanaerottimineen kertyi aika pino. Lopuksi asetin päällimmäiseksi vanerilevyn ja asetuin seisomaan sen päälle, jotta vesi saatiin puristettua vähiin. Lakananpalat papereineen ripustettiin vintille pyykkitelineeseen kuivumaan: kyllä, ne voi ripustaa ihan pystysuoraan, ja kiinni pysyvät. Pyykkipoikia piti olla varattuna aika pino.

itsetehtyä kierrätyspaperiaKovin tuli vaaleanpunaista tällä kertaa: punainen kartonki yhdistettynä kirjan tekstisivuihin teki sitten tällaisen efektin. Kasveista ja langoista jäi kivoja kohokuvioita. Pariin paperiin jätin muiston kirjailija Gynther Grassista ja kirjastosta. Vieläköhän papereita uskaltaisi silittää silitysraudalla, ennen kuin alkaa niiden taival tämän vuoden joulukorteiksi? Lapset kyselevät jo seuraavaa paperinvalmistuskertaa.

Askartelua vanhoista kirjoista, osa 3: vappuhyrrä

vappuhyrräAikansa eläneet valokuvateokset ja vahvasivuiset kuvakirjat sopivat hyvin vappuhyrrien materiaaliksi. Merimaisemat näyttävät hyviltä tuulessa pyörivässä hyrrässä. Myös lastenkirjoissa voisi olla värikkäitä kuvia. Hyrrä on yksinkertainen taiteltava: leikataan paperista neliö (meillä 15 cm x 15 cm havaittiin hyväksi kooksi), leikataan kulmiin viillot, ja sitten taitellaan kuten joulutorttu. Hyrrän kokoaminen on helpompaa, jos liimaa kärjet keskelle liimapuikon kanssa ennen kokonaisuuden naulaamista yhteen. Keskiosan suojaksi voi leikata vielä ympyränmuotoisen palan.

Kepiksi kokeilimme ensin puista syömätikkua, mutta sen puuaines halkesi helposti. Starkissa myytävä 8 mm:n paksuinen pyörölista osoittautui sopusuhtaisimmaksi kepiksi, mutta siihenkin porasimme varmuuden vuoksi reiän 1 mm:n paksuisella miniterällä ennen hyrrän naulaamista. Nauloina kokeilimme mm. 16 mm:n pituisia nupinauloja. Puristin on melkeinpä välttämätön apukeino saada pyöreä keppi pysymään paikoillaan poraamisen ja naulaamisen ajan. Jos vain hyrrän ulkonäkö on tärkeä, eikä pyöriminen, nastallakin voi kiinnitystä yrittää.

helmi pitämässä siivet irti varrestaHyrrän takana on hyvä käyttää paksua helmeä pitämään siivet irti kepin varresta, ei sitten pyöriminen tyssää niin helposti.

Jos kaipaa vaihtelua, hyrrän muodon pohjana voi olla mikä tahansa säännöllinen monikulmio. Esim. kuusikulmio on helppo piirtää harpin ja viivottimen kanssa: ensin piirretään 15 cm halkaisijainen ympyrä. Sitten piirretään uusia samankokoisia ympyröitä, joiden keskipisteet ovat alkuperäisen ympyrän kehällä. Wikipediassa on animaatiokin.

Olen mukana tempauksessa, jossa askartelemme jokaiselle helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle oman vappuhyrrän muistuttamaan tuulivoiman kaavoittamisen tärkeydestä. Tempaus on osa Tuulivoimaa Helsinkiin -kuntalaisaloitetta, jossa keräämme nimiä paikallisen tuulivoiman puolesta.

Ai mitä muuta vanhoista kirjoista saisi? Aikaisemmin olen tehnyt ainakin paperikukkia ja kirjekuoria.

Joulukortit 2013!

Ensinnäkin kiitokset sille naapurille, joka dumppasi valtavan kasan vanhoja lastenkirjoja taloyhtiömme roskikseen. Useimmat vanhat Tammen kultaiset kirjat ja muut ihanuudet säästimme, mutta risaisemmat saivat uuden elämän joulukorttien materiaalina. Netcyclerin kautta vaihtamalla hankin osan askartelumateriaalista: korttipohjia ja leimasimia.

Tänä vuonna en kikkaillut askartelutekniikoiden kanssa, vaan leikkasimme lastenkirjoista kivoja kuvia, lisäsimme ehkä tähtiä, tonttulakin tai joulupukkikiiltokuvan. Leimasimella ja metallinvärisellä musteella sai kortteihin toivotukset. Leikkaaminen ja liimaaminen on viisivuotiaamme ominta osaamisaluetta, joten hän odotti aina innokkaana seuraavaa askartelukertaa. Teimme Taiton kanssa myös muotorei’ittimellä lumihiutaleita ja liimasimme niitä kimalleliimalla kortteihin. Parhaiten kimalleliima muuten toimii kiiltäväpintaisella kartongilla, mattapinnalla tulee sotkuisempi ilme.

itse askarreltuja joulukortteja

Olen varmaan friikki, kun teimme jokaisesta 34 kortista erilaisen, ja sitten pakkasin osan niistä näihin karttakirjan lehdistä taiteltuihin kirjekuoriin. Vielä valikoin karttalehden sen mukaan, mikä aihe on kullekin vastaanottajalle läheinen. Appivanhemmat saivat kirjekuoreensa Italian kartan, jossa heidän tapaamispaikkansa Etna on hyvin esillä. Avaruusharrastajakummin kirjekuori oli taiteltu linnunrataa esittelevästä karttasivusta. Berkeleyssä tutkijavaihdossa oleva lanko sai Kalifornian kartan.

Nyt joku lukija varmasti kysyy, miksi lässytän *taas* askartelusta, kun maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Joo, hiukan on huono omatunto kirjoitusaiheiden valinnasta. Kävin sentään tällä viikolla mielenosoituksessa kauniin kaupunkimetsän puolesta, pohdiskelin kunnallisen päätöksenteon rakenteita ja puuhasin muiden innostuneiden vapaaehtoisten kanssa tuulivoimakampanjaa saadaksemme Helsinkiin viimein oikeita tuulivoimaloita. Ehkä kirjoitan näistä aiheita lisää, kunhan joulukiireet hellittävät. 🙂

Ammattijärjestäjän vinkit tavarakaaoksen hallintaan!

Perhekahvilassa oli kerrankin hyödyllinen puhuja kaikenmaailman leluesittelijöiden välissä: tavarajärjestäjäfirma Tavararemontti. Se lupaa auttaa hallitsemaan kodin tavaravuorta, yhteistyössä kodin omistajan kanssa.

Meillä tilanne on kohtuullisen hyvä, koska olemme käyttäneet paljohkosti miettimisaikaa kodin toimivuuden hyväksi. Kommuunissa joutuu tottumaan jonkintasoiseen kurinalaisuuteen yhteisten tilojen käytössä. Toki aina on parantamisen varaa, ja selkeät säännöt auttavat. Ilokseni selvisi, että meillä on ollut sama perusperiaate kuin ammattilaisillakin:

  1. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Käytön jälkeen tavara palautetaan omalle paikalleen.

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

  2. Tavara säilytetään siellä, missä sitä tarvitaan.

Mikä parasta, ammattijärjestäjien työhön kuuluu antaa vinkkejä myös sisään tulevan tavaravirran patoamiseen. Jos perussyytä ei hoideta, samaan tilanteeseen päädytään aina uudelleen ja kaatopaikat täyttyvät. Aloittaa voi vaikka hankkimalla Ei mainoksia -tarra oveen. Järjestävät varoittivat myös lisäsäilytystilan hankkimisesta; kannattaa ennemmin ensin varmistaa, että olemassaoleva tila on tehokkaassa käytössä: sisältääkö vaatekaappi niitä vaatteita, joita käytät?

Ai miksi kaaokseen nyt ylipäätään pitäisi tarttua? No, perusteluitahan voi hakea niin taloudellisuudesta, ympäristön huomioinnista, mielen kuormittumisesta kuin ajankäytöstäkin.

Asuinneliö täällä Helsingissä maksaa helposti jopa 5000 euroa. Aivan niin, metri x metrin pläntti lattiallasi. Jos neliöitä joutuu hankkimaan paljon vain siksi, että kaikki tavarat saisi mahtumaan, aika paljon rahaa on kiinni turhassa. Ympäristökin kiittää, kun lämmitettävää tilaa on vähemmän.

– Monen ihmisen mieli on keveämpi, jos koti ei ole täynnä roinaa. Minusta tuntuu, että aivoni koko ajan skannaavat muistiin eri tavaroiden sijaintia. Päänuppini pääsee vähemmällä, jos ei tarvitse katsoa tavaravuoria.

Tavaroiden hallinnointiin voi mennä käsittämättömän paljon aikaa. Tarpeettomia tavaroita voi joutua jatkuvasti siirtelemään tieltään syrjään, esim. siivotessa tai kaappeja penkoessa.

Ammattijärjestäjät kehottavat aloittamaan omatoimisen raivaustyön rajatusta kohteesta ja etukäteen suunnitellen. Tätä listaa seuraten pääsee alkuun:

  • Aloita helposta kohteesta (kylpyhuoneen kaappi, keittiön kuivamuonakaappi)
  • Rajaa työmaa (vain yksi hylly tai laatikko)
  • Rajaa työhön käytettävä aika (45 min)
  • Poista häiriötekijät (puhelin, sähköposti) ja keskity tehtävään
  • Mieti etukäteen, miten hoidat esim. kierrätettävät pois asunnosta.
  • Etene systemaattisesti, ja käytä apuna esim. neljän osaston metodia:
  1. Täällä säilytettävät
  2. Muualla säilytettävät
  3. Kierrätys
  4. Roskat
  • Ota jokainen tavara pois paikaltaan ja kyseenalaista se: Tulenko käyttämään tätä? Tuottaako tämä minulle niin paljon iloa, että sitoudun varastoimaan sen ja huoltamaan sitä?
  • Laita jäämään kelpuutetut takaisin
  • Vie roskat ja kierrätettävät pois
  • Nauti tuloksesta
  • Suunnittele seuraava kerta ja Muualla säilytettävien sijoittaminen

Suomessa ammattijärjestäjien työn pohjana on Anne Te Welde-Luoman teos Kaaoksen kesyttäjä, jonka saa kirjastosta.

Jos järjestämiseen ryhtyminen mietityttää, lukekaapa noin kilometrin pituista suositusten listaa!  Näin joulun alla kannattaa armahtaa myös ystäviä ja antaa lahjaksi Jotain muuta kuin tavaraa. HSY:n sivujen aineettomien lahjojen idealista on piiiitkä!

Mitä kirjoja kannattaa säilyttää?

Kävin ensimmäistä kertaa kirjamessuilla, joista on tullut jo neljä päivää kestävät ”kaiken messut”. Kävijämäärä on valtava, mutta kirjojen myynti laskee. Valtavassa tarjonnassa oli paljon mielenkiintoista, mutta jäin pohtimaan vain yhtä kysymystä: mikä kirja on niin tärkeä, että se kannattaa ostaa ja säilyttää omassa kirjahyllyssä? Miksi hankkia kirjoja omaksi? Tavaraähkyepidemian takia vanhoista kirjoista ei tahdo päästä eroon muuten kuin saunan uunin avustuksella.

Pentti Linkoja: Unelmat paremmasta maailmastaKysyin parilta messukojun pitäjältä, mitä kirjoja hänen mielestään kannattaa omistaa. Antikvariaattiyrittäjän mielipide oli selkeä: sellaisia, joihin itse palaan myöhemminkin ja toisaalta vanhoja harvinaisuuksia. Niin & Näin -lehteä esitellyt filosofi Ville Lähde sanoi omistavansa lähinnä omaan ammattiinsa liittyvää kirjallisuutta, jota hän tarvitsee työssään toistuvasti. Niinpä, klassikkoromaanit ja uudenkin tuotannon saa tarvittaessa kirjastosta. Jos ei malta odottaa, uutuusromaanin voi ostaa omaksi, mutta sitten se voi olla saunanuunikamaa muutaman vuoden päästä.

Olen vatvonut pullistelevien kirjahyllyjen äärellä, mitä periaatetta itse noudattaisin kirjojen kanssa. Olemme luopuneet isosta kasasta kirjoja, mutta jäljelle jääneet ovat meillä monesta syystä:kvanttimekaniikan kirja

  • omaa identiteettiä ja arvomaailmaa kuvastavat kirjat: Pentti Linkolan tuotantoa, Kanteletar, joita luen aina joskus. Fysiikan kirjoja, joihin en koskaan palaa, koska en tee kvanttifysiikkaa työkseni.
  • tietokirjoja luontoaiheista ja fysiikasta, joihin palaan jatkuvasti: kasvikirjoja, lintuoppaita, hyönteiskirjoja, vaihtoehtoisen metsänhoidon oppaita, villivihannestietoa, talotohtoria, termodynamiikan taulukoita…
  • lastenkirjoja, joiden säilytystä painotamme epämääräisin laatukriteerein. Luetaan päivittäin, ja etenkin Taito valitsee hyllystä hyvin ennakkoluulottomasti milloin mitäkin. Nyt on menossa Tove Janssonin Näkymätön lapsi.
  • joitain klassikoita säilytän siksi, että toivon lasten vähän vanhempina löytävän ne hyllystä ja lukevan: Art House -kustantamon tietokirjoja, fysiikan ja logiikan historiaa… Minusta on tullut luontoihminen ainakin osittain siksi, että meillä oli kotona hyvä luontokirjavalikoima, josta opettelin omin päin lajitietoutta.
  • tuttujen kirjoittamia kirjoja ja sellaisia, joita on kiva lainata kavereille
  • tärkeä ilmastoaiheinen kirja, joka puuttui kirjaston kokoelmista. Nettikauppahankinta lahjoitetaan kirjastolle, kunhan se on luettu.

Hiilivarastoko? Onhan kirjasto sitäkin, mutta epäilen, ettei keskuslämmityksen piirissä oleva hiilivarasto ole kovin hyvä päästötaseeltaan pitemmän päälle. Parempi pyrkiä mahtumaan vähempiin asuinneliöihin.

10 askelta parempaan vapaaehtoistoimintaanAi että mitä minä päädyin ostamaan messuilta? Ostin yhdeltä mukana olleelta antikvariaattiyrittäjältä Itiökasvit värikuvina vuodelta 1976 sekä vihreiden ständiltä 10 askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan -oppaan. Molemmat ovat sellaisia, joihin uskon palaavani vielä monet kerrat. Sammalia olisi kiva oppia tunnistamaan paremmin, ja yhdistysaktiivi tarvitsee tuon tuostakin vinkkejä, kuinka saada toiminta sujuvammaksi ja ihmisiä innostettua. Kämppikselle ostin lisäksi synttärilahjaksi virkkausoppaan, jossa oli tuoreen ja käytännöllisen oloisia ohjeita (älkää paljastako hänelle etukäteen!).

 

Vanha karttakirja koriksi ja kirjekuoriksi

punottuja koreja kierrätyspaperistaJos tämä lauha ja lempeä kesä viimein vaihtuu sateiseksi syksyksi, sadepäivän puuhia on hyvä olla lapsia varten valmiina. Meillä viisivuotias Taito pitää yli kaiken paperiaskartelusta. Nyt kesällä olen hämmästellyt, kuinka hyvin hän ymmärtää lukemansa ja pystyy tekemään helpohkoja paperintaittelutehtäviä kirjan ohjeiden mukaan. Kartonkiostoksillekaan ei tarvitse lähteä, sillä vanhat kirjat sopivat hyvin paperityömateriaaliksi. Kuvan korit ovat äidin tekemiä, mutta punontaan voi pienikin lapsi osallistua.

Viisivuotiaankin osaamistasolle on hyvin sopinut Taittele paperista -niminen vihkonen (julkaisija Mainossuunnittelu.com), jonka ohjeilla neliönmuotoiset paperinpalat muuttuvat niin tulppaaneiksi, kaloiksi, linnuiksi kuin koiranpäiksikin. Ikävä kyllä käyttämäämme hyvää askarteluvihkoa ei taida olla enää myynnissä, tämä löytyi äitini arkistoista. Monimutkaisin ohje taitaa olla rasian taittelu, jonka sukuisen ohjeen joku näkyy ladanneen Youtube-videoksikin. Vihkon julkaisija näkyy ylläpitäneen kivaa blogia, jossa on julkaistu yksi kirjan taittelutehtävistä ja muita lasten tehtäviä tulostettavaksi .

kirjekuoria karttakirjasta

Koin suurta löytämisen iloa, kun huomasin kirjaston lastenosastolla askartelukirjahyllyn. Paperitaitteluun ja muuhun askarteluun on ohjeita ja ideoita saatavana valtavat määrät. Nähtävästi kovin moni muu ei ollut kirjaston hyllyä löytänyt, sillä lainaamani hyväkuntoinen Iloiset paperityöt -kirja (Pauline Butler) oli 1990-luvulta. Olen käyttänyt taittelun raaka-aineena vanhaa karttakirjaa, josta isoista ja tukevista sivuista on syntynyt niin kirjekuoria kuin punottuja korejakin. Korin ohje oli juuri Butlerin kirjasta. Sisällysluettelosivujen värimaailmasta tulee vähän tuohimainen mielikuva. 🙂 Kirjekuoriin taas ei tarvitse ohjetta, sillä riittää kun avaa valmiin kauniinmuotoisen kirjekuoren taitokset ja piirtää ja leikkaa kirjekuoripohjan sen ääriviivoja pitkin.

Sohvalle käyttöikää?

Katselin osto- ja myyntiliikkeessä käytettyä laverisohvaa ja pähkäilin. Runko oli hyvä, mutta patjojen upean punainen väri oli likakerroksen peittämä. Kannattaisiko ne viedä pesulaan vai myöntää tosiasiat ja ostaa suoraan uudet patjat? Puurunkoiset laverit näyttävät onneksi olevan niin standardikokoisia, että uusi patja olisi helppo löytää. Nämä vaahtomuovi-ihmeet vain ovat ylihinnoiteltuja; patjat maksavat ainakin satasen.

Tingin lopulta sohvasta hyvän alennuksen ja soitin pesulaan. Sieltä tarjottiin pesupalvelun sijasta sohvapesuria vuokralle. Mietin ensin, että seuraavaksi varmaan kampaamosta lyödään hiustenleikkuukone mukaan. Pesulan työntekijä sanoi, että samalla kannattaa toki pestä kodin kaikki kangashuonekalut. Laitteen vuorokausivuokra, 34 e pesuaineineen, alkoi silloin tuntua kohtuulliselta.

Kohta meillä töröttikin mökin pihassa yhdistetty pesuvedensuihkutin ja imuri. Sähköt vain tarvittiin, vesijohtoa ei. Pesulistalle pääsi myös mökin kauan palvellut vuodesohva sekä muutama vintiltä löytynyt kangaspäällysteinen tuoli. Ammattilaiskoneet eivät ole muotoilulla pilattuja, mutta ne ovat varmatoimisia. Ensin suihkuttelin huonekalun pinnan pesuaineliuoksella, sitten imuroin pinnan niin kuivaksi kuin mahdollista. Punaisen sohvan väri kirkastui, mutta osa likakerroksesta jäi silti. Vanhojen huonekalujemme pesu sen sijaan onnistui paremmin: vanhan vuodesohvamme kangas sekä kirkastui että raikastui. Tuolitkin ovat nyt siinä kunnossa, että niiden päälle kehtaa virittää uuden kankaan tarvitsematta repiä vanhaa pois. Pesulan osaamisella ja lisäkemikaaleilla olisi varmaan tullut vielä puhtaampaa jälkeä.

sohvan pesua pesulan laitteella

Kokemuksen perusteella kannustan kokeilemaan huonekalujen käyttöiän jatkamista pesulaitteen avulla. Jos huonekalu on vielä ryhdikäs, ja ongelma on enemmän yleinen nuhjuisuus kuin spesiaali tahra, pesusta voi olla iso apu. Huonekalua ei ole myöskään pakko tunkea kylppäriin pesua varten, kunhan ei ihan vesiaran tapetin kyljessä ryhdy roiskimaan. Vanhemman sohvamme pesu onnistui ihan tuvassa, kun vieressä ei ollut mitään vedelle erityisen arkaa materiaalia.

Myöhemmin kun pesty laverisohva seisoi paikoillaan rempatulla viltillä, huomasin, että vasta hankitun huonekalun patjoissa ongelma ei ole vain lika, vaan myös homeen haju. Sohvan runko on siisti ja hajuton, mutta patjat ovat saaneet jostakin hometalosta liian rajun tällin. Uusien osto on siis edessä kuitenkin. Lapset eivät hajusta piitanneet, vaan ehtivät jo viedä patjat majanrakennusleikkiinsä. Omat vanhemmat huonekalumme olivat pesun jälkeen raikkaita, joten kokonaisuutena pesuyritys kuitenkin kannatti. Nyt enää pitää keksiä keino suostutella lapset luopumaan majanrakennusmateriaalistaan lähitulevaisuudessa, ainakaan talven kosteuteen ei homeitiöitä puskevaa patjaa uskalla mökille jättää…

« Older entries