Askarteluun taipuvaiselle ihmiselle ei sovi elämäntyyli, jossa tavaramäärä kutistetaan minimiin. Mökillä on onneksi säilytystilaa kaikenlaiselle, mitä voi myöhemmin tarvita. Vai tarvitseeko joku oikeasti johonkin pellinpalasta, lastauslavan puolikasta, yksittäistä vanerihyllyä, vanhaa valoverhoa ja lakanaa sekä kulunutta taulunkehystä? Kyllä vain! Kun luetteloon lisätään vielä punaiset kartonkikortit, vanhat villalanganpätkät ja kirjaston poistokirja, koossa ovat tarvikkeet oman kierrätyspaperierän valmistamiseen.
Taulunkehyksestä ja valoverhosta sai askarreltua viiran, jonka päällä paperiarkin valmistus alkaa. Kehyksen piti olla niin pieni, että se mahtuu kokonaan saatavilla olevaan vesiastiaan (lasten vannaan). Lisäksi piti tehdä puukehikko, joka rajaa arkkiin tarvittava paperimassaerän viiran päälle. Paperinvalmistuksen vaiheet esitellään jo niin monessa blogissa ja oppimateriaalissa, etten kertaa enää yksityiskohtia tähän.
Hellepäivä sopi hyvin paperinvalmistukseen, ja pihanurmella mahtui läträämään veden kanssa. Ensin revimme paperimateriaalin ison postimerkin kokoisiksi palasiksi, liotimme pesuvadissa tunnin pari ja sitten pääsi tehosekoitin töihin. Paperimassahan olisi ihanteellista valmistaa niin, etteivät kuidut pilkkoonnu liikaa. Paras väline sekoittamiseen voisi olla porakoneeseen kiinnitettävä vispilä. Meillä piti kuitenkin tyytyä tehosekoittimen varovaiseen käyttöön.
Sitten vain viiran ja kehikon avulla nosteltiin massaa lastauslavan palasen ja pellinpalasen päälle kuivumaan arkeiksi, jokaiseen väliin vanhan lakanan palanen. Askarteluintoilijoiden luovuus pääsi valloilleen: paperin sekaan voi lisätä melkein mitä vain: villalangan paloja, kuivattuja kasveja, paperikuvia…
Kun oli tuntikausia uurastettu, papereita lakanaerottimineen kertyi aika pino. Lopuksi asetin päällimmäiseksi vanerilevyn ja asetuin seisomaan sen päälle, jotta vesi saatiin puristettua vähiin. Lakananpalat papereineen ripustettiin vintille pyykkitelineeseen kuivumaan: kyllä, ne voi ripustaa ihan pystysuoraan, ja kiinni pysyvät. Pyykkipoikia piti olla varattuna aika pino.
Kovin tuli vaaleanpunaista tällä kertaa: punainen kartonki yhdistettynä kirjan tekstisivuihin teki sitten tällaisen efektin. Kasveista ja langoista jäi kivoja kohokuvioita. Pariin paperiin jätin muiston kirjailija Gynther Grassista ja kirjastosta. Vieläköhän papereita uskaltaisi silittää silitysraudalla, ennen kuin alkaa niiden taival tämän vuoden joulukorteiksi? Lapset kyselevät jo seuraavaa paperinvalmistuskertaa.
Ekoelämää 