Sadonkorjuussa

Tämä on ollut upea satokesä! Sadetta on tullut tasaisin välein, niin ettei vettä ole tarvinnut juurikaan kantaa kastelua varten, ja  lämpöä on ollut tasaisen sopivasti, mutta ei liikaa.

Nyt avasin taas tietokoneen reilun viikon tauon jälkeen, sillä säilöntäkaudella puuhaa riittää muutenkin. Olemme kantaneet lähimetsästä kymmeniä litroja mustikoita, keränneet vattuja pellon laidan pusikoista, tehneet ihania kasvissörsseleitä kasvimaan antimista ja saaneet viimein kerättyä loputkin viinimarjat. Tyrni ja luumut ovat vasta kypsymässä. Ainoastaan perunasato on vähän tavallista heikompi, mutta omia pottuja on syöty jo kuukausi ja vasta kaksi seitsemästä penkkirivistä on kaivettu.

Tänä vuonna löysimme äitini varastoista tällaisen karviaisohjeen, josta tulee ihanaa leivänpäällistä. En tiedä, kauanko se säilyy, mutta ainakaan meillä vanhentuminen ei ole ongelma. Neljäs purkillinen on jo tyhjenemässä hyvää vauhtia:

Karviaislevite englantilaisittain

500 g karviaisia
1/2 dl vettä
kanelitanko
200 g sokeria
50 g voita
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Keitä puhdistettuja karviaisia kattilassa kanelitangon kanssa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sokeri ja voi. Keitä seosta hiljalleen miedolla lämmöllä, ja anna sitten jäähtyä. Vatkaa kananmuna vaahdoksi ja lisää joukkoon. Keitä, kunnes seos sakenee, eli noin 10 min. Poista kanelitanko, lisää vaniljasokeri. Purkita säilöntää varten käsiteltyihin purkkeihin.

Toinen erä levitettä oli vähän liian juoksevaa, koska marjoja oli meillä enemmän kuin ohjeessa. Sakeutimme sen perunajauhoilla suurustamalla, ja hyvin onnistui. Tästä saisi varmaan helposti vegaanisenkin version. Vielä en ehtinyt kokeilla, kun piti testata ensiksi ohjeen mukaan.

Mökkeilemme vielä puolitoista viikkoa, sitten pikku Taito-jössiäinenkin saa opetella taas kaupunkielämään, nyyh. Olemme olleet maalla kesäkuusta lähtien, joten hän ei varmaan enää edes muista, että meillä on koti kaupungissakin. Enpä muista aina itsekään. 🙂

-Piia

Mainokset

Mainonnan voima

Kun Taito oli vielä vauva, hän söi tarjotun ruuan, jos oli nälkä, ja joi mukistaan, jos oli jano. Nyt taaperoiän alkaessa oma tahto on alkanut toimia monimutkaisemmin. Juotava ei välttämättä janosta huolimatta kelpaa juuri sillä hetkellä, jos tekeekin mieli puuroa tai jos vesi on vauvamukissa.

Vähän aikaa sitten Taito oli taas 39:n kuumeessa jonkin mystisen pöpön takia, mutta vesi ei maistunut lähes ollenkaan. Lopulta älysin tarjota juotavaa samanlaisesta mukista, jota me Tompankin kanssa käytämme. Esittelin sen isojen ihmisten mukina, jonka korvasta voi ottaa itse kiinni, ja jopa alkoi juotava kelvata. Nokkamuki päätyi pysyvästi hyllylle.

Olen muutenkin huomannut, että ”mainostaminen” vaikuttaa jo tämänikäisen valintoihin: jos sanon ”Otapa hyviä marjoja” sen sijaan että kehottaisiin vain ottamaan marjoja, menekki on selvästi parempi. Olen jo vähän huolestunut, mitä sitten tapahtuu, kun hän huomaa oikeatkin mainokset ihan kunnolla. Mainonta kuitenkin vaikuttaa aikuisiinkin, vaikkei sitä välttämättä myöntäisi tai huomaisikaan. Mainostaminen on yrittäjälle niin kallista, että ellei tuotteen menekki kasvaisi vastaavasti, ei mainoksia olisikaan.

Meidän perheemme välttää elämäntapavalinnoillaan jo mainosten näkemistäkin: emme omista töllötintä ja meillä on ”ei mainoksia” -lappu ovessa. Netissä mainontaa näkee väistämättä jonkin verran, raivostuttavasti jo tämänkin blogin ympärillä (mistä olen tuloksetta nurissut ylläpidolle). Hesarin tilaamisen lopetimme, kun lehden sunnuntainumero ei enää tahtonut mahtua postiluukusta.

Olin aikaisemmin töissä toiminnalliseen aivokuvantamiseen erikoistuneessa tutkimuskeskuksessa. Eräs keskuksen tutkija lähti ulkomaille kaupalliseen tutkimushankkeeseen, jonka tarkoituksena oli kehittää haluttuun aivoalueeseen vaikuttavia mainoksia. Kuulostaa skifiltä, mutta on epämiellyttävää edes ajatella tutkimustulosten soveltamisen seurauksia.

Ympäristöväki kiinnittää minusta liian vähän huomiota mainonnan valtaan. Kuluttamisesta suuri osa ei perustu niinkään välttämättömään tarpeeseen kuin tarpeeseen näyttää ”kunnolliselta” tai pärjäävältä ihmiseltä. Monet mainokset on suunniteltu sellaisiksi, että ne aiheuttavat tehokkaasti tyytymättömyyttä omaan tavalliseen olemukseen. Mainokset luovat turhaa kulutusta, ja niitä pitäisikin rajoittaa ja verottaa samaan tapaan kuin monia muitakin ympäristöhaitakkeita.

Luulenpa, että mainoksia välttävä elämäntapa on lisännyt ainakin meidän perheemme tyytyväisyyttä. Omaperäisiä valintojakin on nykyään helpompi tehdä tottuneesti ja nolostelematta. 🙂

-Piia

Katse lähelle

”Ja siinä närreen kohalla on punanen postilaatikko, siinä kiännytte oekeelle…” Tällaisten saapumisohjeiden mukaan suunnistimme hakemaan mökin kaivoon käytettyä vesipumppua, jonka ostimme muutaman kymmenen kilometrin päästä toisesta maaseutupitäjästä. Samalla harrastimme lähiseutumatkailua tutustumalla Kissakosken vanhaan voimalaan ja söimme mahtavat pöperöt entisen tehtaan tiloissa olevassa Kissakoski-ravintolassa.

Kysyin kasvisruokavaihtoehtoa, ja ravintolan työntekijä pahoitteli lihattoman ruokavaihtoehdon rajoittuneisuutta. Niinpä sain tuntuvan alennuksen lounaan hintaan, ja söin hiillostettuja muikkuja, valkoviinilohta, kasvispateeta, haukipateeta, graavilohta jne. jne., kunnes minut piti melkein kierittää ravintolan portaita alas parkkipaikalle. Täällä söisin mielelläni toistekin rajoittuneita pöperöitä.

Paljon muutakin nähtävää olisi ollut, mutta yksivuotiasta ei viitsi retuuttaa mukana kovin pitkällä reissulla. Olin aivan innoissani, että näin lähellä on näin paljon käyntipaikkoja. Kotimatkalla söimme vielä eväitä järven rannalla ja taapero oli haltioissaan katsoessaan suihkulähdettä ja uimaan juoksevia koiria.

Suomessa kesä on aivan täynnään kaikenlaista hienoa matkailijalle, ja tuntuu, että iän mukana oma katseeni on alkanut kiinnittyä yhä lähemmäksi. Parikymppisenä matkustelimme junalla kavereideni kanssa monet kerrat Euroopassa ja Venäjällä. Vaellusreissuja tuli tehtyä eri puolella Suomea, muttei koskaan oman maakunnan maisemissa. Sitten päädyimme Tompan kanssa vuosikausiksi mökin lumoihin.

Nyt olemme viettäneet mökillä käytännössä koko kesän, ja sieltä tekisi mieli joskus myös poistua. Olen jo bongannut lukuisia paikkoja, jonne ainakin mennään, kun taapero tuosta vähän kasvaa. Avoimia luomutiloja, kotieläinpihoja, kuvataidetta, musiikkijuhlia, perinnenäytöksiä ja vaikka mitä muuta on tarjolla ihan lähellä.

Ja vaellusreitit! Melkein mökin kulmalle on rakennettu laaja reittiverkosto, jota pitkin pääsee tutustumaan alueen luontoon. Mielenkiintoa lisää se, että paikoilla on monesti jokin yhteys suvun historiaan: tuolla on ukin synnyinkoti ja tuossa mökissä asui  äidin isotäti. Ehkä jo ensi kesänä saamme viimein lapsosen isovanhemmille hoitoon siksi aikaa, että pääsemme karistamaan pölyt teltasta, makuupusseista ja retkikeittimestä, ja katselemaan lähialuetta vähän tarkemmin.

-Piia

Helsingin parhaat kirpparit

Uusimmassa Vauva-lehdessä esiteltiin Suomen suurimpien kaupunkien kohteita lapsiperheille. Helsingin esittelyssä oli lyhyt lista vauvojen vaate- ja tarvikekauppoja, muttei yhtään sellaista paikkaa, jossa itse käyn ostoksilla. Olen suoraan sanoen aika sormi suussa, jos uusia vaatteita pitää lähteä ostamaan. Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä olen käynyt, ja jonkin tuskaisen reissun myös Itäkeskuksen lastentarvikekaupassa. Uudet kestovaipat on hankittu Ruohonjuuresta. Lähes kaikki Taito-taaperon vaatteet ja osa vaippatarvikkeista on löydetty käytettynä.

Kirpparit oli unohdettu matkaopastuksesta pois, joten ne parhaat tärpit tulevat vasta tässä: Helsingissä Hietaniemen torin legendaarinen kirppis on kesäaikaan hyvä paikka ostaa myös lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Jos on ihmisjoukkojen sietokykyä, talviviikonloppuna kannattaa mennä Vallilaan Valtterin makasiinit -kirppikselle. Vaikka sillä kerralla ei Valtterissa löytyisikään sopivaa myyntipöytää, oven suussa on leluja ja lastenvaatteita myyvä yrittäjä, jonka myyntitila on viimeistä kuutiosenttiä myöten täynnä tavaraa. Myös kaupungin Kierrätyskeskuksen myymälästä olen tehnyt hyviä löytöjä. Helsingissä on keskimäärin niin korkea elintaso, että ihmiset luopuvat tosi hyväkuntoisistakin tavaroista.

Kierrätyskeskuksessa Lönnrotinkadulla olin käymässä kesän alussakin, kun muistin läheisen Hietsun kirppiksen avautuneen, ja reissuuni kului ylimääräinen tunti. 🙂 Kierkessä ei sillä kertaa ollut kauheasti löydettävää, paitsi ilmaishuoneesta löysin pari kivaa paitaa ja ostin aivan ihanan Plan B -malliston kesämekon, joka on ommeltu vanhasta 60-luvun henkisestä verhosta.

Hietsusta sen sijaan kannoin kotiin vaatevuoren, josta osa näkyy alla olevassa kuvassa: pitkät oranssiruskeat villavaippahousut sain pilkkahintaan kolmella eurolla, uudenveroisista Lyllypylly-merkkisistä vihreistä villavaippahousuista pulitin peräti 15 euroa, mutta sain samalta myyjältä halvalla kasan bodeja. Swaddlebees-kestovaippa oli sekin hieno löytö: tulipa kokeiltua uutta vaippamerkkiä, joka osoittautui toimivaksi. Etanakuvioinen body on luomupuuvillaa, ja pääsee käyttöön, kun Taito vähitellen siirtyy koosta 86 kokoon 92. Norsukuvioisen bodyn pehmeää samettista norsua Taitokin hypistelee innokkaasti.

Lisäksi mukaan tarttui ainakin kasa duplo-legoja, jotka nyt odottavat kotona syksyä ja mökiltä paluuta. Mökiltä palattua pitänee ottaa selvää myös listassa mainitusta Pumpkin & Raparperi -kaupasta, jos joskus sattuu tarvitsemaan jotain uutena.

Mielelläni otan vinkkejä vastaan hyvistä lastentarvikekirppareista Helsingissä. Tiedän vain nämä muutenkin tunnetuimmat. 🙂

-Piia

Helsingin Hietalahden kirpputorilta tehtyjä löytöjä: villavaippahousuja, Swaddlebees-kestovaippa ja pari bodya.

Helsingin Hietalahden kirpputorilta tehtyjä löytöjä: villavaippahousuja, Swaddlebees-kestovaippa ja pari bodya.