Siivoustalkoot on sitten pidetty, ja huomasinpa taas, että oma ajatuksenjuoksu selvästikin poikkeaa lähiympäristössä asuvien mietteistä. Minulla on ollut patoutunut halu päästä käsiksi tienvarren roskiin, mutta roskapihtien puuttumisen takia ne ovat jääneet sinne. Arvelin, että muutkin kaupunginosani asukkaat miettisivät samaa, mutta eivät he miettineet. Ekana talkoopäivänä sentään mukana oli kaksi perhettä lapsineen, mistä tuli hyvä mieli. Toisena päivänä meidän lisäksemme mukana oli kaksi mukaan pakotettua osallistujaa, ja kolmantena ei ketään.
Takavarikoimme itsellemme kahdet pihdit, jotta voimme jatkossa noukkia roskia kävelyllä käydessä. Talkoot sen sijaan jäävät järjestämättä. Järjestämisen vaivalla saa tehokkaammin tehtyä homman itse. Oli hauskaa huomata, miten näppärästi ja innokkaasti kolmevuotiaskin osaa pihtejä käytellä.
Toisena talkoopäivänä olin myös toisessa kaupunginosassa Stadin aikapankin rastilla esittelemässä energiansäästöneuvontaa. Stadin aikapankki on verkosto, jonka kautta töitä ja palveluja voidaan vaihtaa toisiin. Siellä kiinnostuneita riitti kojulla niin paljon, etten edes ehtinyt istumaan. Ero ilmapiirissä oman kaupunginosani ja tämän toisen välillä oli niin suuri, että etuovi.com:in palvelut alkoivat kovasti houkuttaa.
Tarvitsemme joka tapauksessa isomman asunnon, kun kommuuni kasvaa kokoa. Kuvittelin, ettemme lähtisi täältä mihinkään, kun kaupunginosassamme ympäristö sisältää lähes kaiken, mitä tarvitsemme: hyvät palvelut kävelymatkan päässä, monenlaisia luontoalueita, nopeahkot liikenneyhteydet julkisilla, rauhaa ja puhdas ilma. Mutta kun olin nähnyt, mitä henkinen ympäristö *voisi* olla, aloin miettiä, miksi asumme näin passiivisten ihmisten keskellä. Vieläköhän sitä pystyisi löytämään noin seitsemän huoneen asunnon, jossa olisi kaikki nykyiset edut ja lisäksi naapurit, joilla on samanlaisia arvoja kuin meilläkin. Ei kuulosta kovin helpolta tehtävältä, mutta kai sentään kannattaa yrittää.
-Piia
Kotimaisemissa.
Ekoelämää 