Talon taaperotapaaminen

Viime viikonloppuna meillä viimein pidettiin naapuruston taaperotapaaminen! Olin miettinyt järjestämistä varmaan vuoden, ja tapahtuman nimikin muuttui siinä välissä vauvatapaamisesta vauva- ja taaperotapaamiseksi.. Kun julkisivuremontti valmistui, ja kevätaurinko ilmestyi esiin, valitsimme Tompan kanssa päivämäärän ja kysyimme kämppisten mielipidettä. Sitten tein pikana ilmoituksen tulostettavaksi. Kun paperit oli lopulta saatu tulostettua Tompan työpaikalla, tapahtumaan olikin enää alle viikko, ja veimme lappusia Taiton kanssa kaikkiin taloyhtiön neljän rapun ulko-oviin.

Yhteisöllisyysteema on nousussa. Juuri taaperotapaamispäivänä ilmestyi Hesarissa juttu, jossa toimittaja uuteen taloon muutettuaan oli kutsunut kaikki naapurit kahville, ja yksi tuli. Meille tuli kaksi perhettä ja kolmas ilmoitti, että taapero on juuri kipeänä. Ihan hyvä saavutus sekin.

Olipa hauska huomata, että samassa rapussa kanssamme asuu kaksi muutakin melkein saman ikäistä taaperoa peräkkäisissä kerroksissa. Rapussa liikkuessa törmää muihin niin vähän, että alakerran naapurin löytyminen oli yllätys. Sen lisäksi talossa on useita leikki-ikäisiä lapsia, ja olen varma, ettemme vieläkään löytäneet kaikkia Taiton mahdollisia kavereita samasta taloyhtiöstä.

Itse tapaaminen oli tosi kiva. Taaperoikäiset eivät vielä keskenään leiki, mutta ovat kuitenkin kiinnostuneita toisistaan. Oli ilo tavata muita, ja taloyhtiön asioitakin mietimme hieman. Meitä kaikkia oli vaivannut taloyhtiön piha, jossa lapsille ei ole kunnollista paikkaa. Mietimme, että pihasuunnittelusta voisi tehdä aloitteen yhtiökokoukselle, joka on sopivasti parin kuukauden päästä. Yläpihan betonikannelle voisi tehdä vaikka mitä, alapiha taas on pelkkää parkkipaikkaa, jota on vaikeampi muuttaa.

-Piia

Mainokset

Ekat sanat ituhippiperheessä

Taito valmistelee usein osaamistaan kaikessa hiljaisuudessa, ennen kuin esittelee sitä muille. Puhumaan oppimista odotimme pitkään, sillä ekojen kunnon sanojen tultua noin 10 kk iässä ei kuulunut mitään pitkään aikaan. Taito toisti joskus perässä yksittäisen sanan hyvin selvästi (esim. kirja, ruoka, vaippa), mutta yhden kerran jälkeen hän ei koskaan sanonut sanaa enää uudelleen. Joskus hän saattoi sanoa äiti tai isä, kun kyseinen vanhempi tuli kotiin oltuaan useamman tunnin jossakin.

Pari kuukautta sitten tammikuussa alkoi viimein tapahtua. Taito oli silloin 1 v 8 kk ikäinen, kun hän alkoi toistella juuri kuulemiaan sanoja. Sitten kuului ensimmäinen kunnon lause: bussi ajaa! Keittiömme ikkunasta näkyy nimittäin ideologisesti oikeaoppinen liikennemaisema: joukkoliikennekatua eivät muut kuin bussit aja. Seuraavalla viikolla lause piteni muotoon ”bussi ajaa lujaa”.

Ruoka kiinnosti myös, sillä ensimmäinen itse muodostettu lause oli ”suussa on ituja”. Sitten suussa oli ”pusuasiaa”, ja siitä lähtien puhetta on riittänyt. Taapero on itse riemuinnut kovasti osaamisestaan, ja ollut selvästi hyvillä mielin, kun saa itseään ilmaistua myös sanallisesti.

Hän sai kyllä aikaisemminkin asiansa hyvin perille, esimerkiksi asettamalla käteni kainaloidensa alle sen merkkinä, että hänet on nostettava syliin, ja näyttämällä sitten, minne pitää mennä. Kohde oli useimmiten hedelmätarjotin. On ollut mukavaa saada selville, mitä hänen päässään on muuten liikkunut.

Viime viikon lopulla alkoi laskeminen. Taapero alkoi laskea kymmeneen, ja on siitä lähtien laskenut kaikkea, mitä ympärillä näkyy. Lauseetkin ovat muuttuneet entistä pitemmiksi. Saan esimerkiksi kuulla, että ”äidin villatakissa on seitsemän nappia”. Se kuulostaa hauskalta, aika samalta kuin ulkomaalaiset suomea opetellessaan. Sanat ovat enemmän irrallaan toisistaan kuin aikuisen puheessa, kuin niitä vain lueteltaisiin peräkkäin.

Taito on saanut myös ruotsin kielikylpyä kämppikseltämme Carinalta, joka puhuu hänelle aina ruotsia. Kieltosanat tyyliin ”Rör inte spegeln” ovat ainakin tulleet tutuiksi. Viime aikoina taapero on toistellut myös joitain ruotsinkielisiä sanoja. Toimme kirjastosta viimeisimmän kirjakasan mukana myös ruotsinkielisen lastenkirjan, ehkä sen lukeminen auttaa pääsemään kieleen kiinni paremmin.

-Piia

Hyvästi rakentavat leikit?

Olin kuvitellut, että meillä on touhua ja kaaosta, kun olemme sentään lapsiperhe. Viime viikonloppuna meillä kävi kyläilemässä kämppiksen kavereita, jotka toivat lapsensa mukanaan. Odotimme vierailua innokkaasti, sillä leikkikavereitahan on lapselle kiva saada kotiin, vaikka ovatkin vuoden pari vanhempia.

No, leikkiväthän he. Lopputulos oli sellainen, että Tomppa ja minä istuimme koko vierailun ajan lastenvahteina olohuoneessa yhtäkkisen kaaoksen ja korviahuumaavan metelin keskellä, ja muut aikuiset juttelivat rentoutuneina keittiössä.

Taito yleensä leikkii rauhassa ja keskittyneesti leluillaan. En ollut tajunnut, että kaikki voi muuttua ihan toiseksi vuoden parin päästä. Leikki-ikäisten leikeistä puuttuivat kokonaan niin rakentavat kuin älyllisetkin elementit. Auto kaahaa, krokotiili puree, tavarat sinkoilevat, ja kaikki tapahtuu ihan toisella nopeudella kuin taaperoikäisellä (vaikka hänkin tuntuu ehtivän joka paikkaan).

Ei Taitolla mitään hätää ollut, hän leikki rauhassa leluilla kuten muulloinkin, tutki vieraidensa leluautoja ja ajoi niillä rauhassa ympäriinsä. Hän oli myös ainoa, jonka käsissä jotain meni rikki: nosturiautoa tutkiessaan hän väänsi nosturin pois paikoiltaan, jolloin se irtosi lopullisesti. Taiton duplot taas yllätykseksemme kestivät vieraiden höykytyksen ilman näkyviä vaurioita.

Kahta ikävuotta lähestyvä taapero on aivan ihana, auttaa kaikessa minkä pystyy ja osaa jo kaikenlaista itsekin, kuten syödä omin avuin. Hän ruokkii legoeläimiään, kylvettää vauvanukkeaan ja luetuttaa meillä valtavat kasat kirjoja. Kuinka isoja eroja leikki-ikäisten luonteessa mahtaa olla? Muuttuuko meidän rauhanomainen elämämme kohta väistämättä melskeeksi ja meteliksi?

-Piia