Ekoelämää

Viime viikko viipotettiin pienokaisen kanssa kantoliina putkella pitkin maita ja mantuja, kun olimme Helsingissä taas pitkästä aikaa. Suurinta stressiä ei kuitenkaan aiheuttanut pienen jaksaminen, vaan aikatauluihin ilmestynyt ’vauvainertia’.

Minut on kasvatettu arvostamaan täsmällisyyttä. Olen mieluummin paikalla vartin etuajassa kuin minuutin myöhässä, vaikka akateemiseen varttiin tulikin totuteltua pidemmän kaavan kautta opiskeluaikana. Nyt kuitenkin liikkeelle pääsemisen stoppina onkin täysin uudenlainen este, jonka mielen- ja suolenliikkeet vaikuttavat olennaisesti lähtövalmistelujen kestoon.

Toki tässä oppii koko ajan paremmin hoitamaan lähtöselvitykset, mutta pitänee vielä jonkin aikaa koettaa kanavoida ystäväni Ghanasta mukanaan tuomaa oppia, jonka mukaan oikeana päivänä perille pääsemistä pidettiin riittävän hyvänä saavutuksena, eikä siitäkään tarvitse aina pitää niin kovasti kiinni. Harmi vain, ettei tätä voi soveltaa työelämässä, säästyisi melkoiselta stressiltä.

Yhtenä viikon mukavimmista tapahtumista mieleen jäi Etno-Espan kansanmusiikki-ilmaiskonsertti. Kun vielä ilmatkin suosivat ja pienokainenkin vaikutti kovin kiinnostuneelta lavalla heiluneitten soittajien menosta, oli päivä menestys. Tosin jos konsertit tulevat osaksi menojamme, pitää hankkia pienelle sopivat kuppikuulonsuojaimet. Kirjastosta tarttuikin mukaan yhteenveto Helsingin kansanmusiikkitarjonnasta syksyksi.

-Tomppa

Nyt on mökkeillyt mökkeilty tältä kesältä. Tompan vanhempainvapaa loppui, ja äitini joutui leikkaukseen, enkä oikein voinut jäädä mökille kahdestaankaan Taiton kanssa. Voih, aika meni nopeasti. Kurjet ehtivät lähteä hiukan meitä ennen. Ne kokosivat muuttojoukkojaan läheisellä suolla pari viikkoa huudellen kurr-ki kurr-ki. Välillä matkakuume kävi niin kovaksi, että joku niistä kävi lentämässä levottoman kierroksen matalalla pellon yllä. Sitten lennettiin aurassalentoharjoituksia porukalla, ja lopulta koossa oli noin kymmenen linnun joukko, joka lähti seuraavaan kokoontumispaikkaan.

Kurkien ääni on surullinen, ja vaikuttaa voimakkaasti kaikuessaan mökin ympäristössä. Se on vuotuinen merkki, että kesä lähestyy loppuaan. Meillä on tehtävänä enää sadonkorjuu myöhemmin syksyllä, kun pääsemme käymään viikonloppuna. Marjat säilöimme jo nektariksi purkkeihin ja pulloihin ja osan sellaisenaan äidin pakastimeen.

Taito pääsi maistamaan ensimmäistä kiinteää ruokaansa noin kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä, kun en malttanut olla tarjoamatta hänelle vadelmia muussattuna. Mielellään hän niitä imeskeli. Vaippaan ilmestyneistä vadelmankivistä päätellen niitä tuli nieltyäkin muutaman marjan verran. Täällä kotona aiomme jatkaa kiinteän ruuan harjoituksia porkkanalla.

Minulle syksyn ohjelma onkin paperinmakuisempaa, kunnan päätöksiin vaikuttamista ja sen sellaista. Huomenna on pehmeä lasku kaupunkiarkeen, menemme Tompan kanssa fyysikoille järjestettyyn perhetapahtumaan Tekniikan museolle. On joitakin ihmisryhmiä, joiden seuraan päästessäni tunnen tulleeni kotiin. Niitä ovat ympäristöaktiivit ja toiset fyysikot, niin toisistaan poikkeavista ryhmistä kuin onkin kysymys. 🙂

-Piia

Hernesato on kypsynyt kasvimaalla vauhdilla, kun herneenvarret pääsivät lopulta kukkimisvaiheeseen saakka. Olen joutunut hiukan hillitsemään herneiden popsimistani, sillä imeväisikäinen pikku-Taito alkoi melkoisen huudon ja vääntelehtimisen saatuaan muutaman kerran hernepitoisen ruuan voimin muodostunutta maitoa.

Osaltaan herneiden syömistä rajoittaa myös myyräinvaasio. Kasvimaalla möyriessä taustalta kuuluu usein tasainen rouskutus. Herneiden versot ovat myyrien herkkua, ja varsista suuri osa on purtu poikki.

Sokeriherneen palkoja muistuttavaa villiä syötävää ovat peltoretikan lidut. Ne ovat kypsyneet sopiviksi juuri näihin aikoihin. Peltoretikka on retiisin sukuinen rikkakasvi, ja sen lidutkin muistuttavat maultaan retiisiä, ovat tosin hiukan polttavampia. Liduissa on sekin yhteinen piirre retiisin kanssa, ettei niitä kannata syödä liian suurina, koska maku huononee iän mukana. Mukavaa napsittavaa pellolla kävellessä, ja oikeastaan ainoa villivihannes, jota syömme sellaisenaan ilman lisukkeita.

-Piia

Kuvat:

Peltoretikan lituja (putkitetun helminauhan näköiset kasvinosat) voi syödä sellaisenaan.

Mökki on pysyvyyttä edustava paikka, ja sen vintillä säilyvät perheen vanhat rakkaat esineet kauemmin kuin ne säilyisivät kerrostaloasunnosta toiseen muutettaessa. Sinne on talletettuna myös lelulaatikkoni, jossa on säästynyt joitakin oman vauva-aikani leluja. Kun Taito alkoi heräillä vastasyntyneen hämärästä maailmasta ja havainnoida ympäristöään, meille tuli kiire etsiä hänelle virikkeitä. Lelulaatikostani löytyi vauva-ajan nukkeni, joukko arvatenkin huolellisesti suunniteltuja kehittäviä "insinöörileluja" ja oranssi muovinen kirahvi.

Kirahvin aioin jo heittää pois, koska sen pinta oli tahman peitossa; ajattelin muovin alkaneen hajota omia aikojaan. Tomppa armahti sen kuitenkin mukaan pesuun muiden lelujen kanssa, ja tahman alta kuoriutui keittämisen jälkeen uusi puhdas kerros. Nyt kirahvi on ollut Taiton suosikkeja. Hän on alkanut tarttua kaikkeen, mitä ympärillä näkyy. Pikku kätösillä kirahvista saa mukavimman otteen. Sen kuonoa on mukava imeskellä tutin sijaan. Mikä parasta, se vinkuu, kun sitä puristaa kaulasta. Insinöörilelut saavat odottaa hiukan vanhempaa ikää. Kirahvin seurana on joukko vauvalle tarkoitettuja pehmoleluja, joita on kertynyt huuto.netistä ostettujen tarvikkeiden mukana ja muuten vain kirpputoreilta.

Taiton nimi muuten virallistettiin tällä viikolla! Mehän olimme laatineet nimilautakunnalle perustelut Taiton toisen nimen Katajan hyväksymistä varten. Saimme helpotukseksemme juuri maistraatista sähköpostia, että alkuperäisen hylkäävän päätöksen olikin tehnyt kesäsijainen. Palattuaan lomaltaan maistraatin nimipäätösten vakituinen tekijä hyväksy nimivalintamme suoraan. Asia oli kuulemma selvä, kun nimeä on annettu ennenkin muutaman kerran ja perustelupaperimme oli hyvä. Ei siis tarvitse odottaa kuukausia, mitä nimilautakunta olisi tuumannut. Lapsemme on nyt Taito Kataja Viktor myös väestörekisteritiedoissa. Näillä tiedoin oli ilo lähettää kiitoskortit matkaan nimenantojuhlan vieraille.

-Piia

Kuvat:

Kirahvista saa kolmen kuukauden ikäinen vauva hyvän otteen.