Lähiruoka saapui ostarille

Olipa ihana päivä! Lähiostarille oli ilmestynyt yhdistetty lähiluomuruokakauppa ja -kahvila sillä aikaa, kun olimme mökillä. Satuimme ostarille aukioloaikaan ja kävimme lasten kanssa ottamassa paikasta selvää. Saaremme puotisaaremme_puoti on suureksi paisuneen Laajasalon ruokapiirin laajennus, ja pyörii vapaaehtoisvoimin.

Valikoimasta löytyi ruokapiiristä ylijääneistä tuoreita kasviksia, monenlaisia luomutuotteita, suosikkiteetämme ja kohtuuhintaista tyrnimehua. Tilaa on vanhassa postissa yllättävän paljon, ja siellä voisi järjestää monenlaisia tapahtumia. Olipa virkistävää nähdä markkinahenkinen tapa edistää luomua: yhdistysten vuosikokousrutiinien sijasta porukka perusti osuuskunnan ja aloitti reippaan markkinoinnin. Harvemmin kukaan tulee luomutuotteitakaan itse kyselemään, vaan nekin pitää aktiivisesti myydä.

Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta luomuruokamaistiaisista, joissa osallistujat pääsisivät testaamaan, maistuuko luomu oikeasti erilaiselta. Sokkotestissä olisi tarjolla samaa tuotetta luomuna ja tehotuotettuna, ja arvausten tulokset kerättäisiin tilastoksi. Olin tuskastellut tapahtuman järjestämistä meillä jonakin ravintolapäivänä, mutta nyt päätinkin ehdottaa tapahtumaa järjestettäväksi puodissa. Kerrankin hankkisin apujoukkoja, enkä puurtaisi kaikkea yksin. Puodin aktiivi suhtautui ideaan myönteisesti, ja jalostamme sitä eteenpäin syksyn aikana. Sittenpä nähdään, mitä saadaan aikaiseksi. Kuvittelen itse maistavani eron luomun ja tehotuotetun välillä, mutta olisipa kiva testata, maistavatko muutkin. Ekovalintojen vauhdittajina omakohtaiset kokeilut joka tapauksessa ovat hyviä.

Mitä ympäristöaktivisti tekee työkseen?

mita_ymparistoaktivisti_tekee_tyokseenOlen nauttinut kovasti lasten kanssa kotoilusta viimeiset kaksi vuotta. Vuoden päästä Valokin kotihoidontuki loppuu, ja silloin tämä elämänvaihe on ohi. Kiemurtelen miettien sitä tosiasiaa, että jokin työ pitäisi nyt valita. Kun nyt saan aloittaa puhtaalta pöydältä, kannattaisi ainakin valita sekä kiinnostava että eettisesti kestävä työpaikka. Mutta mikä? Palkallakaan ei ole suurta väliä, sillä Tompankin palkalla perhe elelisi ihan hyvin ja pääomatulojakin tulee rippunen. Toisaalta eläkettä olisi syytä kerryttää, ja omalla itsenäisyydelläkin on arvonsa. Fyysikon tutkinnon pohjalta voisi oppia monenlaista, mutta oikein mitään taitoa se ei anna valmiina.

Kun ajatellaan tulevaisuuteeni vaikuttavia asioita, ilmastonmuutoksen musta pilvi väijyy taivaanrannassa aina vain. Eikö olisi loogisinta, että ryhtyisin täysipäiväiseksi ilmastoaktivistiksi? Nykyisellään teen ilmastovaikuttamista joka tapauksessa luottamustoimissani. Helsingin Energian johtokuntalaisena ja Mankalan hallituslaisena pääsen keskustelemaan isojen pamppujen kanssa, ja ilmastonmuutos on usein puheenaiheenamme.

Lasten kanssa vietettyjen vuosien jälkeen olen kohdannut saman ilmiön kuin moni muukin vanhempi: oma yritys houkuttaisi enemmän kuin toisen palvelukseen astuminen. Pitäisi olla liikeidea, joka olisi kiinnostava, mutta toteuttamiskelpoinen myös pienehköillä resursseilla. Kammoan myös taloudellista riskiä, yritysratkaisun pitäisi olla turvallinen. Ja toki tähän pätisi sama kestävyyskriteeri: yritykseni pitäisi jotenkin edistää parempaa maailmaa – tai ei ainakaan huonompaa. Pääni on kyllä varsinainen idealinko, mutta vaikeutena on valita toimiala, jolla pärjäisi ja viihtyisi vuodesta toiseen.

Yksi vaihtoehto on kirjan kirjoittaminen. Voisi touhuta melko itsenäisesti ja oman aikataulun mukaan. Palkkatulot eivät päätä huimaisi, mutta jonkin apurahaeuron voisi saada. Pitkäjänteisyyttä toki tarvittaisiin hankkeen suorittamiseksi kunnolla loppuun. Tässä vaihtoehdossa mietityttää, mitä tekisin kirjaprojektin jälkeen; olisiko vaivalla hankittu energia-alan ammattitaitoni vanhentunutta muutaman vuoden päästä, jos touhuaisin ihan muuta?

Kaiken lisäksi maallemuutto houkuttaa koko ajan enemmän. Mökkipaikkakunta tuntuu lapsille paremmalta kasvuympäristöltä kuin Itä-Helsinki, ja oma päänuppikin tykkäisi. Mutta silloin sekä minulle että Tompalle pitäisi olla töitä.

Päätös on vaikea, mutta mikään ei etene, jos vain istun tienhaarassa pähkäilemässä. Jos en saa tehtyä päätöstä lähiaikoina, pitäisi astella työnohjaajan juttusille. Miettiessä olen saanut sentään linkedin-profiilini päivitettyä; verkostot on hyvä pitää kunnossa eri vaihtoehtojen varalta. Ehkä seuraava askel voisi olla yrittäjäkurssille ilmoittautuminen.

Sohvalle käyttöikää?

Katselin osto- ja myyntiliikkeessä käytettyä laverisohvaa ja pähkäilin. Runko oli hyvä, mutta patjojen upean punainen väri oli likakerroksen peittämä. Kannattaisiko ne viedä pesulaan vai myöntää tosiasiat ja ostaa suoraan uudet patjat? Puurunkoiset laverit näyttävät onneksi olevan niin standardikokoisia, että uusi patja olisi helppo löytää. Nämä vaahtomuovi-ihmeet vain ovat ylihinnoiteltuja; patjat maksavat ainakin satasen.

Tingin lopulta sohvasta hyvän alennuksen ja soitin pesulaan. Sieltä tarjottiin pesupalvelun sijasta sohvapesuria vuokralle. Mietin ensin, että seuraavaksi varmaan kampaamosta lyödään hiustenleikkuukone mukaan. Pesulan työntekijä sanoi, että samalla kannattaa toki pestä kodin kaikki kangashuonekalut. Laitteen vuorokausivuokra, 34 e pesuaineineen, alkoi silloin tuntua kohtuulliselta.

Kohta meillä töröttikin mökin pihassa yhdistetty pesuvedensuihkutin ja imuri. Sähköt vain tarvittiin, vesijohtoa ei. Pesulistalle pääsi myös mökin kauan palvellut vuodesohva sekä muutama vintiltä löytynyt kangaspäällysteinen tuoli. Ammattilaiskoneet eivät ole muotoilulla pilattuja, mutta ne ovat varmatoimisia. Ensin suihkuttelin huonekalun pinnan pesuaineliuoksella, sitten imuroin pinnan niin kuivaksi kuin mahdollista. Punaisen sohvan väri kirkastui, mutta osa likakerroksesta jäi silti. Vanhojen huonekalujemme pesu sen sijaan onnistui paremmin: vanhan vuodesohvamme kangas sekä kirkastui että raikastui. Tuolitkin ovat nyt siinä kunnossa, että niiden päälle kehtaa virittää uuden kankaan tarvitsematta repiä vanhaa pois. Pesulan osaamisella ja lisäkemikaaleilla olisi varmaan tullut vielä puhtaampaa jälkeä.

sohvan pesua pesulan laitteella

Kokemuksen perusteella kannustan kokeilemaan huonekalujen käyttöiän jatkamista pesulaitteen avulla. Jos huonekalu on vielä ryhdikäs, ja ongelma on enemmän yleinen nuhjuisuus kuin spesiaali tahra, pesusta voi olla iso apu. Huonekalua ei ole myöskään pakko tunkea kylppäriin pesua varten, kunhan ei ihan vesiaran tapetin kyljessä ryhdy roiskimaan. Vanhemman sohvamme pesu onnistui ihan tuvassa, kun vieressä ei ollut mitään vedelle erityisen arkaa materiaalia.

Myöhemmin kun pesty laverisohva seisoi paikoillaan rempatulla viltillä, huomasin, että vasta hankitun huonekalun patjoissa ongelma ei ole vain lika, vaan myös homeen haju. Sohvan runko on siisti ja hajuton, mutta patjat ovat saaneet jostakin hometalosta liian rajun tällin. Uusien osto on siis edessä kuitenkin. Lapset eivät hajusta piitanneet, vaan ehtivät jo viedä patjat majanrakennusleikkiinsä. Omat vanhemmat huonekalumme olivat pesun jälkeen raikkaita, joten kokonaisuutena pesuyritys kuitenkin kannatti. Nyt enää pitää keksiä keino suostutella lapset luopumaan majanrakennusmateriaalistaan lähitulevaisuudessa, ainakaan talven kosteuteen ei homeitiöitä puskevaa patjaa uskalla mökille jättää…

Kokemuksia kesäkanoista

Kesäkanat ovat nyt olleet meillä kaksi kuukautta, ja on aika kertoa niiden kuulumiset. Ensimmäiset viikot viisi kanaamme yrittivät surkeina totutella uusiin oloihin: häkkikanalasta saapuneet eivät osanneet nousta orsilleen, pudottelivat munat minne sattuu ja ruuassakin riitti ihmettelemistä. Olihan paikka ihan erilainen kuin mihin ne olivat tottuneet: olot olivat väljemmät, mutta lämpötila vaihteli, valo oli päivänvaloa ja ilmanvaihtokaan vanhassa navetassa ei ehkä ihan totuttua tasoa. Kolme viikkoa kesti, ennen kuin kanat kotiutuivat. Nyt ne tottuneesti lentävät orsille nukkumaan, munivat munansa pesiin, juovat juoma-astiasta ja nokkivat niin jyvät, rehun kuin ruuantähteetkin hyvällä ruokahalulla. Ne ruopivat ja kuopivat tarhassaan niin kovasti, ettei siellä juuri enää ole vihreitä kasveja jäljellä. Ja mikä parasta, munia tulee yhtenä ryöppynä.

kokemuksia_kesakanoista2

Kanat ovat olleet kotieläiminä yllättävän helppoja. Joka päivä jonkun täytyy käydä vaihtamassa puhdas vesi ja täydentämässä rehuja, mutta sen kummempaa päivittäistä hoitoa tai seuranpitoa ne eivät tarvitse. Koiran omistaminen on varmasti työläämpää. Kuivikkeena meillä on vinttiremontista periytynyttä sahanpurua, ja se toimii hyvin. Kanankakat olemme keränneet kissanhiekkalapiolla kerran pari viikossa. Toki eläimen omistajan on aina varauduttava siihen, mitä tehdä, kun eläin vaikkapa sairastuu. Vastuu pitää kantaa, vaikka eläin olisikin ”vain” vitosella saatu häkkikana. Lemmikkikanatkin on myös ilmoitettava Eviran rekisteriin, mekin voisimme leimata muniin oman kanalatunnuksemme. Kanojen hoito-ohjeita on hyvin verkossa saatavilla, vaikkapa kot-kot.netissä, harrastajasivustoilla ja Eviran sivuilla.

kokemuksia_kesakanoista1Juhannuksen alla uhkailin jo kanoja kaulan katkaisemisella. Munien tulo nimittäin oli loppunut lähes kokonaan. Olivat kanat sentään innostuneet ulkotarhassa ruoputtamisesta. Mietimme, mitä vielä pitäisi tehdä, kun elikot kuitenkin saivat ruokansa ohjeiden mukaan: vettä, puolitiivisterehua, kauranjyviä, kalkkia ja munankuoria sekä pikkukiviä kuvun toimintaa varten. Vihreitä kasvejakin ne söivät tarhasta mielellään.

Yritimme sitten proteiinitäydennystä, sillä tarvitaanhan kananmunaan valkuaista aikamoinen määrä. Poimimme niille lammelta järvisimpukoita ja piippolimakotiloita, lisäherkuksi keittelimme kalanpäät. Pienen totuttelun jälkeen järviherkuista tuli melkein tappelu. Kalanpäistä jäivät jäljelle vain puhtaiksi kalutut leukaluut. Ja kohta kanaparvi alkoi suoltaa munia neljän, viiden munan päivävauhtia. Lisäksi järviherkkujen aloituksen jälkeen kanojen höyhenettömät alueet paranivat, kun ne lakkasivat nyppimästä itseään. Yksi oli nyppinyt aina rintamuksensa paljaaksi, toinen taas takamuksen. Kun höyhenet pääsivät kasvamaan, entisiä kaljuja kanoja ei enää erottanut muista. Varmaan elukat saavat myös hyvin vitamiineja kasvimaalta kitketyistä rikkaruohoista, vesiheinä etenkin maittaa hyvin.

mangoldimunakas

kokemuksia_kesakanoista4

Munia olemme syöneet keitettynä, paistettuna ja piilottaneet niitä koko joukkoon leivonnaisia. Kesävieraamme nauttivat tyytyväisinä mangoldimunakasta aamiaisella. Oman kanalan munat maistuvat hyviltä, tosin joskus kotiloiden maku tuntuu läpi. Nyt tosin alkaa vähitellen tuntua siltä, että kaupunkiin palattuamme en ihan ensimmäisenä osta munapakettia. Vielä on kesäkanoilla aikaa, sillä voimme pitää niitä niin kauan kuin ulkona ja lämmittämättömässä navetassamme on riittävän lämmintä. Maatiaiset pärjäisivät vielä plus viidessä asteessa, useimmille muille alaraja on kymmenen astetta.