Kuivaksi oppimisen vuosipäivä

Nyt voi jo aika luottavaisesti sanoa, ettei taloudessamme enää ole vaippaikäisiä. Ja että molempien lasten vaippa-aika mentiin ostamatta ainoatakaan kertakäyttövaippapakkausta. Hip hei!

villavaippahousut

Villavaippahousut ja muut kestovaippatarvikkeet etsivät jo uutta kotia.

Kestovaipat ovat ehkä työläämpiä pesuineen ja pyykinripustuksiin, mutta ne palkitsevat käyttäjänsä lopuksi: sekä lapsella että vanhemmalla pysyy motivaatio yllä päästä niistä eroon mahdollisimman aikaisin. Lisäksi alushousujen käytön aloittamiseen on matalampi kynnys, koska melkeinpä samalla vaivalla sitä pesee tai huuhtoo housuihin tulleet vahingot kuin pestävät vaipatkin. Esikoinen oppi kuivaksi noin 2,5 -vuotiaana, kuopus suunnilleen 1 v 8 kk ikäisenä. Useimpien ikätoverien vanhemmat näkyivät vielä raijaavaan vaippapaketteja, kun me jo nautimme vapaudesta.

Mitäkö opin näiden vuosien aikana? Ekan lapsen kanssa koin vaipanvaihdon hankalaksi. Yritin minimoida vaipanvaihtokerrat ja tälläsin esikoiselle valtaisat pehmusteet. Kuopuksen kohdalla touhun ytimenä oli säännöllinen rytmi ihan vastasyntyneestä lähtien: aina ruuan ja unien jälkeen häntä pidettiin vadin päällä töräyttämässä maitokakat ja pisut. Muutenkin kuulostelimme vessahätäviestintää, mutta ensisijaisesti tarkoitus oli keventää vaippoihin tulevaa kuormaa ja opettaa samalla oman kehon hallintaa. Vauva ei vielä osaa pidätellä, mutta hän oppii kyllä päästämään pisut ja maitokakat oma-aloitteisesti. Tämän ominaisuuden neuvolan oppaat ja länsimainen kertakäyttövaippoihin tukeutuva vauvanhoito unohtavat kokonaan.

Epäilen, että potatus edistää myös vauvan hyväntuulisuutta: vatsaa kivistää vähemmän, kun tarpeet hoidetaan aktiivisesti pois. Lapsi nauttii onnistuneesta viestinnästä vanhempansa kanssa ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Maitoaterian jälkeen (pienellä viiveellä) hoidettiin sisällöntuotanto ja sitten lapsi rentoutui helposti unille. Satunnaisen iltakitinänkin ratkaisu oli monesti ylimääräinen potatuskierros.

Potalle molemmat lapset ovat päässeet istumaan suunnilleen silloin, kun istumaan oppivat, 8-10 kk ikäisenä. Kun lapsi vielä oppi nauttimaan lukemisesta, häntä oli potalla helppo viihdyttää. Esikoinen ryhtyi jopa pidättelemään potalla, jotta vanhemmat lukisivat mahdollisimman pitkään. Ratkaisuna oli kirjaviihteen lupaaminen vasta, kun on tullut potantäytettä.

Kuinka kuivaksi oppiminen onnistui? Kuopuksen ollessa noin 1,5 -vuotias kuivaksi oppiminen otti takapakkia: pitkään kuivina pysyneet vaipat kastuivat entistä helpommin. Arvelin, että hänellä on jo kyky pidätellä, mutta ei motivaatiota. Päätin sitten hetken mielijohteesta järjestää motivaatiota: ”ison tytön housut” eli alushousut jalkaan. Viesti meni perille noin viikossa. Aluksi vaatteet kastuivat vähän väliä, sitten hän ryhtyi säätelemään asiaa itse. Tuon ikäistä pitää viedä potalle noin tunnin välein, mikä vaatii muistamista ja viitseliäisyyttä. Väsyneenä ja diureettisten ruokien syömisen jälkeen pökät kastuvat helpommin. Diureettisiksi eli pissattaviksi ruuiksi olemme havainneet ainakin mansikat ja tomaatit, niillä ei kannata ruokkia pientä kuivaksi opettelijaa. Muutaman kuukauden päästä uskalsimme jättää varmistukset pois myös ulos lähdettäessä.

Oman kehon saaminen haltuun parantaa lapsen itseluottamusta, ja arvelen sen vähentävän myös tahtoikään kuuluvia turhautumiskiukkuja. Meillä kunnon tahtokiukuttelu on oikeastaan alkanut vasta nyt kolmen ikävuoden lähestyessä, kun pottaosaaminen on jo vanha juttu. Mihinkähän uuteen taitoon lapsi nyt keskittäisi huomionsa, jotta päästäisiin tässäkin vähemmällä? Tänä talvena oli vielä vähän takapakkia, kun kakat alkoivat päätyä potan sijaan taas pöksyihin. Tavasta päästiin eroon ottamalla kakkatarrat käyttöön: onnistuneesta potalle ehtimisestä sai liimata hienon värisen hedelmätarran lasten huoneen seinällä olevalle paperille.

Mainokset

Kesän 2013 tilinpäätös

maidonhakumatkallaVietin lasten kanssa menneenä kesänä varmaankin pisimmän kesäloman pitkään aikaan, neljä kuukautta mökillä, kolmasosan vuodesta. Tompan loma rajoittui lähinnä syyskuulle. Palasimme kaupunkiin viikko sitten. Onhan täällä Helsingin Energian kaukolämpöverkon äärellä mukavan lämmintä. Kaipaan kuitenkin takaisin! Tuntuu niin kädettömältä hakea kaikki kaupasta, kun olimme koko lämpimän vuodenajan kalastaneet, viljelleet kasvimaata, keränneet villivihanneksia, marjoja ja sieniä, syöneet ähkyyn asti omien kesäkanojemme munia ja hakeneet maidon viereiseltä maatilalta (kesän aikana sitä haettiin 175 litraa!, odotan kolesterolitestiä malttamattomana!). Metsästäjä-keräilijän vaistot ajavat tekemään jotain oman ruuan eteen, mutta kaupungissa en voi tehdä juuri muuta kuin kerätä marja-aronioita koristepuskista. Niin turhauttavaa!kesan_2013_tilinpaatos4

Tiedän tiedän, että työnjako on ihmiskunnan vahvuus. Ja että oikeasti toimeentulo ei kauheasti etene, jos pelkkään ruuanhankintaan kuluu suurin osa ajasta. Mutta vaistot ovat vaistoja, ja lajityypillistä käyttäytymistä se ihminenkin kaipaa.

Tämän kesän merkkitapauksia olivat ainakin:

Vinttiremontin valmistuminen (viimeistelystä kirjoitan lisää erillisessä kirjoituksessa). Mökki täytti 61 vuotta, ja aikanaan keskeneräiseksi jätetty vinttikerros tehtiin nyt valmiiksi ja otettiin käyttöön. Kahdelta ripeäotteiselta remontoijalta työhön kului viisi viikkoa.

halkopinoYstävien vierailut mökillä. Ihanaa, kun kaverit jaksavat matkata kauas maaseudulle meitä tervehtimään. Olen niin kiitollinen siitä, että meille on sattunut niin hyvä ystäväpiiri. Ja kun he vieläpä matkasivat meille asti raatamaan apunamme töissä. Yritin varovasti ehdottaa, että pitäisiköhän rankakasamme moottorisahauksen sijaan välillä lähteä vaikka maidonhakuretkelle tai mustikkaan, ja sain vastaukseksi, että kaverini mielestä mootorisahalla sahaaminen ja traktorin ajaminen ovat niin mukavia hommia, ettei niihin koskaan kyllästy. Pääsimmepä tekemään omat versiomme ”komein halkopino” -teemasta.

Lapset oppivat leikkimään yhdessä. Alkukesän toimin erotuomarina lasten ainaisilta tuntuneissa kiistoissa. Valokin 2-vuotissynttäreiden jälkeen Taito lähti viikoksi isovanhemmilleen. Hänen palattuaan takaisin mökille leikit alkoivat yhtäkkiä sujua. Lapset rakensivat kaupunkia, kuljettelivat palikoita kuorma-autolla, leikkivät majanrakennusta, rellottivat yhdessä lukemassa ja istuivat aina vierekkäin kiikkustuoliin syömään saamansa erikoisherkut.lapset viihtyvät yhdessä

Valokki kasvoi isoksi: oppi kokonaan kuivaksi ja lakkasi myös imemästä peukaloaan. Hampaissa oli jo alkanut näkyä virheasentoa, ja lapsi oli niin kiintynyt peukaloonsa, että se oli suussa nukkuessakin. Lopulta peukalo tuli niin kipeäksi, että vieroitus tapahtui itsekseen kerrasta. Lohtupeukalon jäätyä pois itku on kyllä ollut herkemmässä. Vaippapyykin loppuminen taas helpotti mökkeilyä *niin* paljon.

kesan_2013_tilinpaatos10

veden äärellä

Lapset pääsivät mökillä touhuamaan ihan erilaisia juttuja kuin kaupungissa: Taito opetteli soutamaan ja pääsi traktorin kyytiin monet kerrat, Valokki kulki mielellään mukana ruokkimassa kesäkanoja. Maidonhakureissuilla päästiin monesti katsomaan lehmiä ja vasikoita. Naapurin kissa ja toisen naapurin Tessu-koira (jota Valokki sitkeästi kutsuu Ressu-koiraksi) aiheuttivat poloiselle kuopuksellemme kauhunhetkiä. Hän pitää eläimistä kovasti nähdessään niitä kuvissa, mutta samassa tilassa juoksenteleva isohko eläin saa aikaan paniikin.

traktorit työssään

bongauskirjaLuonnon eläinten ja kasvien bongaus on aina mökkeilyn ilo. Vielä toiseksi viimeisenä mökkeilypäivänä iloitsin luonnonläheisyydestä, kun heti aamupissalle ulos kylmään lähdettyäni näin harmaapäätikan ja pyrstötiaisparven. Pitkän lämpimän kesän päättänyt hyinen viikko sai mukavan lopun. Taitolla oli bongauksen kannustimena Bongauskirja, johon liimataan tarra aina kun jokin laji on nähty. Idea on loistava, mutta ikävä kyllä kirja on brittiläisestä alkuteoksesta suomennettu. Senpä vuoksi isoa osaa lajeista ei ole koskaan mahdollista meillä bongata, ja toisaalta isoa osa havainnoista ei kirjasta löydy.peurankello

Tämän kesän aikana olin myös kyläläisten kanssa tekemisissä varmaan enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Ihailen sitä, kuinka paljon paikalliset osaavat kaikkea ja selviävät tilanteesta kuin tilanteesta. Joka kesä toistuu sama: rakastun maaseutuun ja mietin pääni puhki, kuinka voisimme elättää siellä itsemme. Maanviljelijöiksi meistä kaupunkilaistolloista ei taitaisi olla, mutta kai nyt *jokin* yritysidea voisi toimia.muumi perunalaatikossa

Eroon vaipoista (ainakin melkein)

Valokki on nyt taapertanut pari viikkoa ison tytön housuissa sisällä. Toissapäivänä hän täytti 1 v 8 kk. Minä olen jäänyt ihmettelemään, mitä tällä kaikella vaippapyykistä vapautuneella ajalla nyt tekisi. Tänään housut eivät kastuneet kertaakaan, parit kakat vain piti siivota. Alkkareiden ja potkareiden pyykkääminen on paljon pienempi homma kuin paksujen vaippojen pesu.eroon_vaipoista

Kuinka tähän päästiin? Valokki on ollut jo ainakin puoli vuotta lähes yökuiva, ainakin jos kiidättää hänet potalle heti heräämisen jälkeen. Niinpä hänellä selvästi oli potentiaalia oppia sama päivälläkin. Vaipat vain kastuivat silti, ja oli työlästä riisua vaippaa vähän väliä, jotta hän pääsisi tarpeeksi usein potalle.

Pengoimme seuraavaa vaatekokoa ”Tulevaisuudessa sopivien” laatikosta, ja samalla löytyi pussillinen taaperon kokoa olevia alushousuja. Päätinkin hetken mielijohteesta pukea hänet niihin, ja selitin samalla, että nämä ovat ison tytön housut, ja pisut pitäisi tehdä vastedes pottaan. Parina ekana päivänä housut kastuivat tiuhaan, mutta huuhdoin ne tyynesti kylmällä vedellä ja ripustin rättipatterille kuivumaan. Jopas jotakin, näinkin työmäärä väheni, sillä ne kuivuvat muutamassa tunnissa ja huuhtomisilla menevät monta kierrosta ennen kunnon pesua.

Sitten kastuminen harveni, ja viikossa parissa asia näyttää menneen perille. Ulkona ja yöllä käytämme vielä vaippaa, mutta usein nekin pysyvät kuivina. Potalla käynnistä pitää muistuttaa, mutta ruuan ja unien jälkeen ja muuten tunnin-puolentoista välein riittää hyvin.

Valokin mieliala on ollut hyvä, ja tahtokohtauksiin näyttää tulleen tauko. Ehkäpä kuivaksi opettelu on tarjonnut hänen kaipaamaansa omien vaikutusmahdollisuuksien harjoittelua. Housujen pukemista on taaperonkin mahdollista harjoitella itse, toisin kuin vaipan. Siitäkin saa onnistumisen kokemuksia. Sanotaan, että teinitkin kapinoivat vähemmän, jos heille antaa omaa vastuuta. 🙂

Taaperon pönäkkää vaippapeppua vain tulee ikävä, pyykkäystä ei. 🙂

-Piia

Päivä puolivuotiaan kanssa

Mitä ne äidit oikein tekevät, jotka ovat ”vain kotona” päivät pitkät? Minäkin käytän vielä yhteiskunnalle kalliiksi tulevaa subjektiivista päivähoito-oikeutta: kolmivuotias on kolme päivää viikossa päiväkodissa, vaikka olen kotona vauvan kanssa. Kirjasin muistiin yhden päivän tapahtumat Valokin puolivuotissyntymäpäivän kunniaksi, ajat ovat suunnilleen noin. 🙂

klo 6 Vierestäni alkaa kuulua ähinää ja peukalon imemisen ääntä: imetysaika. Vauva juo molemmat rinnat ja rauhoittuu. Minä juon yöpöydällä odottavan vesimukin tyhjäksi ja käyn vielä keittiössä juomassa toisen mukillisen. Sitten vessan kautta takaisin nukkumaan.

klo 7.30 Taito heräilee viereisessä sängyssä. Vien Valokin vaipatettavaksi kylppäriin: märkä vaippa pois, pesu, pisutus vadin päällä, vaipan huuhdonta sillä aikaa kun vauva imeskelee varpaitaan vieressä vaipanvaihtotasolla, kuivat päälle. Samaan aikaan Valokin hoidon kanssa autan Taitoa pukemaan, hän on tuonut päivävaatteensa mukanaan kylppäriin.

klo 8 Teen aamiaista itselleni ja Taitolle. Tänään on päivähoitopäivä, mutta aamu alkaa myöhemmin, sillä ryhmä ulkoilee kotimme lähellä, ja vien Taiton suoraan sinne. Tänään viereiselle kentälle tulee poliisiauto, johon lapset pääsevät tutustumaan.

Aamiaisen ajan Valokki köllöttää lattialla pyyhkeen päällä pöydän vieressä, ja jutustelemme hänen kanssaan samalla:

V: ”uugu”
P: ”uuguko?”
T: ”Miksi Valokki sanoi uugu? Mitä se nyt sanoo?”
V: ”gää ygää väy-vä” *potkuti*
P: ”Niin, kylläpä potkutat tomerasti.”
T: ”Miksi se potkuttaa?”
P: ”Vauvojen pitää oppia liikkumaan.”
V: *potkuti* ”ää ulää”
jne.

klo 8.45 Mietin, pitäisikö Valokin vaippa vielä vaihtaa ennen lähtöä. Vaihdan, ja hyvä niin, sillä kakkahan siellä on odottamassa. Vaipatusvaiheet kuten edellä.

klo 9.20 Valmistaudutaan Taiton kanssa lähtöään. Taito menee alakertaan eteiseen pukemaan haalariaan. Valokki on alkanut kitistä unikitinäänsä. Vien sen unille, ja uni tuleekin saman tien. Pyydän kämppistä kuulostelemaan Valokin unia samalla, kun hän on oman vauvansa kanssa kotona.

klo 9.40 Pääsemme Taiton kanssa ovesta ulos, ja lähdelle kävelemään lumista ulkoilupolkua kohti Hevossalmen kenttää, jossa piti tavata päivähoitoryhmä.

klo 10 Olen taas kotona. Huuhdon vaipan, joka jäi odottamaan lähtiessämme. Menen alakertaan hakemaan kuivat pyykit telineestä, vien täyden vaippaämpärin sisällön yhdessä kirjavien kanssa pyykkikoneeseen.

Sitten on aika juoda teetä ja lukea päivän lehti loppuun. Poikkeuksellisesti reagoin mainokseen, kun lähikodinkoneliikkeemme myy astianpesukoneita alennuksella. Juuri sellainen on haussa, pannaan korvan taakse. Katselen eläinkalenteria, jonka entinen kämppis lähetti jouluyllätyksenä, mutta joka tuli postissa vasta edellisenä päivänä. Jopas jotakin, hän on itse kuvannut osan kalenterin valokuvista, onpa hieno. Pitääpä muistaa lähettää vastaus.

Järjestelen papereita paikoilleen ja kuivia vaatteita kaappiin. Valokki avaa silmiä, mutta nukahtaa uudestaan.

Klo 11 jälkeen Valokki herää kunnolla: imetys, vaipatuskierros, jutustelua. Mietin, ehtisinkö avata kylppärin altaan tukkeutuneen viemärin. Vuokravälittäjä soittaa, ja sovimme tapaamisen seuraavaksi päiväksi: vanha asuntomme pitäisi saada vuokrattua.

Menen etsimään alakerrasta ruuvimeisseliä altaan ruuvin avaamista varten. Onpa hiljaista, joko pyykkikone lopetti? Jahas, olin unohtanut käynnistää sen. Käännän ohjelmakiekon 60-asteisen ohjelman alkuun.

Työkaluja ei muuton jäljiltä löydy mistään, katson eri paikoista kuljettaen Valokkia sylissä mukana. No, ei löydy kuin Tompan Leatherman, jossa on turhan kapea ruuvimeisselin pää, mutta saa kelvata. Kunnolliset ovat varmaan autotallissa, ja sinne on vauva sylissä hankala mennä.

klo 12.15 Olen saanut siirrettyä tavaroita allaskaapista sen verran, että pääsen avaamaan viemärin, ottanut muovipussin esille putkesta paljastuvaa tavaraa varten, etsittyä pesuvadin alle jne. Kumihanskoja ei näkynyt. No, vain nössöt käyttävät niitä, töihin siis paljain käsin. Valokki pääsee köllöttämään pyyhkeelle kylppärin lattialle purulelu kädessä.

OVatpa kierteet tiukalla. Ja pahus, sain haavan sormeen. Ja toiseenkin. Saakohan kämppiksen kumihanskoja lainata? Haen kumihanskat, ohimennessä kämppiksen äiti näyttää juuri saamiaan vauvavalokuvia. Sitten kiidän yläkertaan, jonne Valokki jäi.

Viemäriä avatessani hän harjoittelee ahkerasti kääntymistä ympäri ja massullaan oloa, ja väsymyskin alkaa kuulua. Olen kääntänyt hänet takaisin ainakin viisi kertaa, kun massullaan olosta on tullut protesti: takaisin kääntyminen on vielä hankalaa.

klo 13 Viemäri on kunnossa, mutta vuotaa vielä muutaman tipan. Ei auta, minun pitää saada lounasta, sillä heikottaa jo. Valokkikin alkaa osoittaa hiukan nälän merkkejä, mutta arvelen, että hän pärjää vielä lounaani ajan.  Imetysaikana ruokavälit eivät voi päästä kovin pitkiksi. Lämmitän eilistä kasviskeittoa, syön. Valokille leikkaan luomupäärynästä palan, ja hierrän siitä hänelle päärynämössöä lusikalla. Valokki imeskelee hyvällä ruokahalulla, ja mumisee ”vää hy-vää”.

Imetys, vaipatus ja väsynyt Valokki taas sänkyyn päiväunille.

klo 14 Valokin nukahdettua syön vielä toisen lautasellisen soppaa ja lopun päärynän. Olen vaihtamassa laastaria kastuneiden tilalle, kun ovikello soi. Postinkantaja tuo Taitolle paketin ja meille kirjeellisen Pekka Haaviston rintamerkkejä. Taito halusi joulun jälkeen itse soittaa Brion maahantuojalle, kun joululahjaveturi ei toiminutkaan. Autoin häntä vähän, ja nyt posti tuo uudet lelut palautettujen tilalle.

Kämppiksen äiti leipoo keittiössä.

Klo 14.45 Levitän pyykit kuivumaan.

Klo 15 Säädän vielä hetken putkien ruuvikierteitä, ja saan vuodon melkein kuriin. Mutta vieläkin tippa tulee, kun vettä laskee altaaseen. Jää illaksi, nyt ei ehdi enempää. Nappaan pikavälipalaksi banaanin, pakkaan kirjaston kirjat reppuun, otan Taitoa varten banaanin mukaan ja valmistaudun hakemaan hänet päiväkodista. Saan puhelun juuri kun pitäisi jo mennä. Neuvon yhdistyksemme vuosikokousjärjestelyissä aktiivia, joka on luvannut hoitaa kokousjärjestelyjä. Ihanaa, kun joku kerrankin tekee, eikä puheenjohtajalle jää koko järjestely.

Nappaan Valokin mukaan kesken päiväunien ehtimättä vaihtaa vaippaa. Vaunut autotallista mukaan, ja kohti klo 15.48 lähtevää bussia. Matkalla muistan, että vaippasäkki jäi, mutta enää ei ehdi hakea.

Klo 16.05 Keskustelen päivän tapahtumista päiväkodin hoitajien kanssa. Lapset pääsivät kokeilemaan, millaista on istua mustan maijan kyydissä. Insinöörin työtä ei taida ole helppo esitellä yhtä vetävästi. Kysyn, haluaisiko Taito leikkiä vielä ulkona, vai mennäänkö suoraan kirjastoon. Kirjastoon, kuuluu vastaus, ja sinne siis, kulman taakse.

Autan Taitolta ulkovaatteet, sillä nyt olemme kirjastossa hiukan kauemmin odottamassa kokoukseni alkua. Palautan kirjat, lainaan uusia, imetän Valokin ja menen sitten Taiton seuraksi leikkimään lastenosaston nukkekodilla. Jaahas, nyt rutisi vauvan vaippaan täytettä, mutta on vain pärjättävä, kunnes päästään kotiin.

klo 17.15 Teemme lähtöä kirjastosta kohti viereistä asukasyhdistyksen taloa, jossa on asukasyhdistyksen kokous. Taito ei meinaa millään malttaa jättää nukkekotileikkiään, mutta lopulta päästään ulos. Tomppa lähettää tekstiviestin, että lähtee keskustasta vasta nyt. Ennen kokousta käytän Taiton vielä potalla.

Klo 17.40 Pääsemme kokoukseen kymmenisen minuuttia myöhässä. Taito istuu syömässä banaania, Valokki istuu sylissäni ja jyrskyttää vuoroin voileivältäni otettua kurkunpalaa ja vuoroin sormeani. Taito istuu kiltisti, mutta kyselee välillä kovaäänisesti kokouksen kulusta.

Klo 18.05 Tomppa ehtii paikalle. Annan lyhyen tilannekatsauksen vaipanvaihdon kiireellisyydestä ja sen sellaisesta, ja päästän hänet lasten kanssa eteenpäin. Palaan kokoukseen.

klo 19.40 Kokous jatkuu, mutta joudun lähtemään, ettei mene liian myöhään. Olen luvannut selvittää ilmalämpöpumpun hankintaa yhdistyksen sähkölämmitteiseen vanhaa hirsitaloon. Muut jäävät vielä puhumaan alueemme kaavoituksesta. Bussi tulee onneksi hyvään aikaan.

Klo 20.00 Kotona. Valokki sai kalaa poissaollessani, mutta herää nyt saman tien. Imetys, vaipatus. Päivällä kasaamani villapyykit pyykkikoneeseen. Tomppa hakee autotallista kunnon ruuvimeisselin ja kiristää altaan ruuvin loppuun.

Klo 20.30 Syön vielä keittoa, joka odotti hellalla. Taito pääsee avaamaan junapakettinsa, ja saa sitten hiukan täydennysiltapalaa ennen nukkumaanmenoa. Pesen Taiton hampaat, Tomppa vie hänet nukkumaan. Rauhoittelemme Valokkia, jolla taitaa olla hammasvaivoja. Kirjoitan valtakirjan huomista vuokravälittäjän tapaamista varten ja pyydän allekirjoitukset. Vaihdan kämppisten kanssa kuulumisia ja mietimme astianpesukoneen hankintaa. Ripustan villavaatteet kuivumaan.

Klo 21.45 Taito on lopulta nukkumassa, Valokki parkuu hampaitaan. Pidän Valokkia sylissä samalla kun yritän käydä läpi sähköposteja.

Imetys, vaippa, ja Valokille lopulta särkylääkettä, kun hän on kitissyt ja jäystänyt kaikkea mistä saa kiinni. Uni tulee melkein saman tien, kun lääke alkaa vaikuttaa.

Klo 23 Pääsen itse nukkumaan.

Laitetaanko vauvan kakkuun puolikas kynttilä, kysyi Taito. Kakkua ei vielä tänä puolivuotissyntymäpäivänä ehditty leipoa, mutta ehkä viikonloppuna. Toiseen kertaan jäi myös suihkussa käynti ja kylpparin siivous, mutta niihin onneksi ehtii palata.

-Piia

Vauvanhoidon esteradalla

Mökillä on vierähtänyt jo kolmatta viikkoa, ja samalla on tullut näkökulmaa myös entisajan lastenhoitoon. Tomppa on pessyt vaippoja saunalla ja on onnistunut poistamaan mäntysuovan ja kuuman veden voimin jopa tahroja, joihin Boschin pesukone ei pystynyt, mutta on pyykkääminen vienyt aikaakin. Vaippoja on pestävä joka toinen päivä, jos aikoo pärjätä noin kahdenkymmenen kestovaipan pinolla. Jos on aikaa ja auringonpaistetta, niin mikäs tässä, mutta kuinkahan vaippapyykki on hoidettu talvipakkasilla ja pienissä mökeissä, joissa ei ole juurikaan kuivatustilaa? Ja miten muut työt on ehditty hoitaa pyykkämisen ohessa?

Ennen ehkäisyn aikakautta suvun lapset näyttävät syntyneen noin kolmen vuoden välein, edellinen on sentään ehditty saada pois vaipoista ennen seuraavan syntymää.

Terveydenhoidon näkökulmasta lasten hankkiminen on ollut oikea esterata ennen nykyaikaista neuvolajärjestelmää. Lapsen nimeä miettiessämme katsoimme sukupuita 1800-luvulle asti, ja entisajan lapsi- ja äitikuolleisuus oli aikamoista. Pahimmassa tapauksessa perheen kuusi ensimmäistä lasta oli kuollut ennen kahden vuoden ikää, lopulta kaksi viimeistä saatiin pysymään hengissä aikuisikään.

Nyt mökkiolosuhteissa on ollut ihmeteltävää vauvan vaippaihottuman ja oman orastavan rintatulehduksen kanssa. Ihoärsytykseen ei auttanut edes vaipatta köllöttely, kun vauva puski maitokakkaa niin tiheään. Apteekin voide, jolla sai aikaan suojakerroksen iholle, toi lopulta avun. Sen merkittävin valmistusaine heti veden jälkeen oli mineraaliöljy…

Rintatulehdukseen hain verkosta hoito-ohjeita ja toimin niiden mukaan. Neuvojen ansiosta tulehduksen eteneminenkin näyttää pysähtyneen, ja rintaan ilmestynyt punainen läntti katosi parissa päivässä. Jos olisin elänyt sata vuotta sitten, olisin joutunut toimimaan epämääräisen perimätiedon varassa ja pahimmillaan tehnyt täysin päinvastoin kuin olisi pitänyt. Täytyy olla kiitollinen, että sattuu elämään sellaisella aikakaudella, jolloin tietoa ja apua on saatavilla paremmin kuin koskaan ennen.

-Piia

Luomuvauvanhoitoa

On ollut hauskaa huomata, että vauvanhoitosuosituksissa on siirrytty vähitellen aina vain luomumpaan ja monimuotoisempaan suuntaan. Synnytyssairaalassa vauva nostetaan lähes heti ulos päästyään rinnalle paidan sisälle, ja se saa viettää vierihoidossa ensimmäiset päivänsä.

Meillä uusi tulokas vietti sairaalassaoloajan, kolme päivää, lähes kokonaan paitani sisällä pelkkä vaippa päällään. Yötkin hän nukkui vieressä samalla tavalla. Tompan paidan sisälläkin hän vietti osan ajasta, mutta jo parin ekan päivän aikana hän huomasi, että sieltä ei maitoa saa, jolloin isän läheisyys lakkasi toimimasta rauhoittelukeinona. Ainoa haitta tässä järjestelyssä oli, etten päässyt kääntämään kylkeä pyytämättä Tomppaa apuun, mikä kieltämättä haittasi nukkumismukavuutta. 🙂

Kotiin lähtiessä oli edessä totuttelu vaatteiden käyttöön ja perhepetiin. Eka vuorokausi kotona menikin levottomammin, kun vauva selvästi vierasti nukkumista äidin ihosta erillään ja vaati maitoannoksia tiheään varmistaakseen, etteivät vanhemmat ole karkaamassa mihinkään. Sen jälkeen perhepeti, oma paikka välissämme parisängyssä, on toiminut hyvin. Vauva on nukkunut yöllä syöttöjen välillä muutaman tunnin yhtäjaksoisia pätkiä, viimeksi ylelliset viisi tuntia.

Neuvolasta kotikäynnille tullut terveydenhoitaja toi mukanaan neuvolan uudet nukkumissuositukset, jossa suositellaan juuri perhepetiä nukkumispaikkana. Hienoa, että neuvolassakin on huomattu, mikä monen vauvan kohdalla toimii! Toki siellä annetaan ohjeet myös siltä varalta, ettei vauvan vieressä nukkuminen onnistu. MLL:n opas sen sijaan jatkaa konservatiivisella linjalla, mutta sieltäkin on poistettu varsinainen vieressänukuttamiskielto.

Päivällä kuljettelemme vauvaa mukana siihen huoneeseen, missä milloinkin olemme, yleensä hän on peiton päällä lattialla. Ekan lapsen kanssa en vielä ollut sisäistänyt, että vauva odottaa saavansa olla toisten perheenjäsenten mukana, eikä jossain erillään, ja ihmettelin, mistä parkuminen johtui. Tämä uusi tulokas on ollut tosi rauhallinen saadessaan olla siellä, missä muutkin. Hän on vielä niin pieni, että päivästäkin suuri osa kuluu vielä nukkuessa. Kummasti hän kuitenkin huomaa, jos perheenjäsenet ovat liian kauan pois toisessa huoneessa.

Olemme myös huomanneet muistavamme yllättävän paljon hoitoniksejä edellisestä vauva-ajasta. Potalle opettelevan lapsen kanssa tuli totuttua siihen, että aina vaipanvaihdon yhteydessä lapsi pannaan potalle tai pissatetaan pytyn päällä, ja näin vaipanvaihtoväli hiukan harvenee. Nyt Tomppa innostui kokeilemaan samaa jo vastasyntyneen kanssa, ja ainakin vielä se on toiminut hyvin. Istumme saunajakkaralle, vauva on polvien päällä selällään, ja sitten se saa tähtäillä tuotoksensa lattialla olevaan pesuvatiin. Melkein joka vaipanvaihdolla saamme hyvin maitokakka- ja pissasaaliin, ja kestovaippapyykki toivottavasti hiukan vähenee.

Pesemistä on riittänyt, sillä uusi vauveli on kulkenut isoveljensä viitoittamaa tietä: käytännössä jokainen vaippa on kakkavaippa. Ekan kotivuorokauden aikana niitä tuli seitsemän, sen jälkeen en ole enää laskenut… 🙂

-Piia

Villahousuista paperittomaan vessaan

Eilen kämppis paheksui, kun en ollut huuhtonut hänen villapeittoaan Taiton lorauttamien pisujen jälkeen. Villavaippahousujen käyttö oli opettanut, että villa kestää aika monet pisut, ennen kuin se alkaa haista, ja ajattelin huuhtomisesta olevan peitolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Enkä viitsinyt mainita, ettei yhteisissä tiloissa taida sellaista kangaskappaletta olla, jolle ei olisi vähintään kerran loroteltu.

Lisääntyminen on opettanut kaikenlaista, mutta yhden radikaalin muutoksen on kokenut asenne ihmiseritteitä kohtaan. Ennen vauvan syntymää mietin, miten vauvan pepun saisi pestyä siihen koskematta, p*skan käsittelyyn paljain käsin kun tuntui olevan iso kynnys. Kestovaippojen myötä suhde kakkojen ja pissojen käsittelyyn normalisoitui nopeasti, ja nyt tuntuu kummalliselta, että asia on voinut olla niin iso tabu.

John Websterin muutaman vuoden takaisessa ”Katastrofin aineksia” -elokuvassa minua jäi vaivaamaan kohta, jossa kertoja pohtii vessapaperin käyttöä. Hän ihmettelee, miksi kaikkein likaisimmat alueet pyyhitään paperilla, mutta muuten liat pestään vedellä. Niin, meillä on lämmin vesi, käsisuihkut, pyyhkeet paikoillaan naulassa, ja sitten tuhrataan vessapaperin kanssa. Ei kovin hygieenistä eikä käytännöllistä.

Taiton kanssa en ole vielä ottanut vessapaperia käyttöön poikkeusoloja lukuunottamatta. On paljon helpompaa nostaa hänet altaan reunalle ja pesaista peppu vedellä, kun ryhtyä tuhraamaan vessapaperin kanssa ja arvailla, lähtikö sieltä nyt kaikki.

Kun olen toiminut näin, on vaivannut kysymys, miksi ihmeessä itse sitten kotona käytän paperia. Jos kerran noin miljardi intialaistakin pärjää veden ja käden kanssa, miksen toimisi niin itsekin, käytänhän paljon paremmin varusteltua vessaa. Etenkin kun lopputulos on puhtaampi. En löytänyt loogista syytä jatkaa paperikäytäntöä, joka taitaa olla jonkinlainen jäänne niiltä ajoilta, kun vessat vielä olivat huusseja. Mökillä voi taas palata epähygieenisempiin tapoihin, vähän niin kuin käsiäkin joutuu joskus rinkkareissulla pyyhkimään kosteuspyyhkeillä.

-Piia

Kylpyhuone valmiina käyttöön.

Kylpyhuone valmiina käyttöön.

Lallatilei

”Laula se Susi-rullaati-rullaati-laulu.”

Taito meinasi tikahtua nauruunsa rallatellessaan lähes loputtomia lallallalleitä ennen nukahtamistaan.

Laulu sai alkunsa, kun rullailin sushi-rullia kotimaisin täyttein. Viimeisen parin kuukauden aikana Taito on alkanut laulaa paljon vapaammin, vaikkakin usein kovin korkealta. Ehkäpä tarhan joulujuhlan valmistautuminen on vapauttanut häntä lisää.

Kotona myös kämppis on laulanut hänelle monenlaista, etenkin Aakkoslauluja lapsuutensa lastenlaulukasetilta:

”Flamingo Afrikassa pitää pitkää kaulaa
poikasilleen laulaa
faa faa faa fassa”.

Piian kanssa Taito meni myös nauttimaan oikein kulttuurielämyksestä, kuuntelemaan kämppiksen kuoron konserttia lähikirkkoon. Taapero istui ja seurasi konserttia oikein keskittyneesti aikansa, kunnes alkoi kiemurtelu, jonka syyksi selvisi hetken päästä märkä vaippa. Varavaippaa ei ollut mukana, eikä edes muovipussia, joten piti vain ottaa vaippa sellaisenaan pulkan kyytiin ja lähteä kotiin.

Syksyllä Taito ei vielä halunnut laulaa tarhassa ollenkaan. Tarhatädit vain ihmettelivät, miksi lapsi alkoi nauraa ihan hervottomasti Popsi popsi porkkanaa-laulun kohdassa ”Maista maista mansikkaa.”

Syytä emme koskaan keksineet, mutta kyllä Taito edelleenkin hymyilee leveästi kyseisessä kohdassa. Pitäähän lapsella olla oma pieni salaisuus.

-Tomppa

Kuivan vaipan ihanuus

Viime päivät ovat olleet yhtä reissuamista ympäriinsä. Kun lähdimme viimeksi mökille, Taito jouduttiin herättämään aikaista junaa varten, ja yllärinä yövaippa oli pysynyt kuivana. Samalla vaipalla pärjättiinkin melkein päiväuniaikaan asti. Ensimmäinen kunnon askel kuivaksi oppimisessa, hip hei! Sen jälkeen vaippa on ollut kuivana monena aamuna ja vaippojen kulutus on vähentynyt puoleen. Mökillä olemme ehtineet touhuta vaikka mitä sinä aikana, mikä aikaisemmin kului vaippojen huuhtomiseen.

Taito on käyttänyt pottaa jo reilusti yli vuoden, noin kymmenen-yhdentoista kuukauden ikäisestä. Koko ajan hänelle on selitetty, että hän voi itse sanoa, kun potalle pitää päästä. Ja nyt, yli vuoden hokemisen jälkeen, hän viimein on alkanut itse tehdä aloitteen. Ei aina, mutta isommat hädät osuvat jo mukavan tarkasti oikeaan paikkaan.

Olemme myös vähentäneet potalla viihdyttämistä. Aikaisemmin luimme taaperolle pitkät pätkät pisua odotellessa. Sitten alkoi vaikuttaa siltä, että potalla istuminen vain pitkittyy, kun Taito odottaa hänelle luettavan kirjan toisensa jälkeen ennen tulosta. Muutimme tapojamme niin, että ensin pisu, sitten luetaan. Nyt onnistuu monesti jo sekin, että lapsonen istuu itsekseen potalla ja tulee sitten kertomaan, kun tulosta on tullut.

Olemme kokeilleet myös alushousujen käyttöä, mutta niiden vaihtuvuus on ollut turhan suurta. Taitolle on kerrottu, että nyt on jalassa isojen poikien pöksyt, ja olisi syytä pyrkiä potalle aina tarvittaessa. Luulen, että vaipan tai housujen käyttö hidastaa kuivaksi oppimista tai ainakin huonontaa vessahätäviestintää.

Taaperoikäinen selvästi jo tietää etukäteen, milloin pisu on tulossa. Ilman vaippaa ollessaan Taito näytti selvästi aikeensa jo yksivuotiaana: hän pysähtyi jalat harallaan ja alkoi katsella jalkoihinsa ennen pisun tuloa. Monissa muissa kulttuureissa pikkulapsia ei pidetä ihan avuttomina, vaan vaipattomuus yhdistettynä vessahätäviestintään on normaali käytäntö. Ehkä pitäisi vain palata vanhaan suomalaiseen pukeutumistapaan, taaperoiden mekkoon sukupuolesta riippumatta. 🙂

Vaipanvaihtourakoiden lähestyessä loppuaan vieraiden kulttuurien suuri mysteeri eivät enää ole menneet rakennustekniikan saavutukset, katedraalit, pyramidit ja sen sellaiset, vaan se, miten ihmeessä vaippahuolto tai maitokakkojen sieppaus on eri kulttuureissa hoidettu. Mitä tehdään maitokakalle iglussa tai kodassa, jossa ei tunneta edes kangasta, eikä ole juurikaan kertakäyttömateriaaleja tai pesumahdollisuuksia? Työmäärän täytyy olla valtava joko pyykkäyksessä tai vessahätäviestinnän seuraamisessa.

-Piia

Vaippakatsaus

Esittelin joskus vuosi sitten Taiton vaipparutiineja. Silloin käytimme harsolla täytettyä nauhavaippaa villahousujen tai muovikuoren kanssa. Nyt kun Taito käyttää kohta kaksi vuotta, vaippakäytäntö on aika samanlainen kuin ennenkin. Nauhavaipat sopivat hyvin edelleen, tosin ne kuluvat koko ajan harvemmiksi. Ensimmäinen nauha irtosi vasta muutama viikko sitten, joten kestävyys on ollut hyvä kovassa käytössä. Riisipaperin käytöstä olemme luopuneet jo ajat sitten, maitokakkavaiheen jälkeen niitä ei enää tarvitse (jos silloinkaan).

Nauhavaippojen päällelaitto vaatii lapsen paikallaan pysymistä, joten hankalin ikävaihe niiden käyttöön oli silloin, kun Taito oikein voimallisesti halusi pyöriä ympäri. Olisikohan ollut jossakin seitsemän, kahdeksan kuukauden iässä. Sitten tempoilu rauhoittui, ja vaippojen vaihto alkoi taas sujua rauhallisemmin. Nyt on vähän hassua, että vaipan laittoa varten taapero on edelleen käännettävä selälleen, mutta kyllä se sujuu. Vaippamallisen sisävaipan saa päälle seisaallaankin.

Päivähoidossa ja nopeaa vaipanvaihtoa vaativissa tilanteissa käytämme vaippamallisia sisävaippoja, joita on kertynyt monenlaista mallia. Päivähoidossa ei myöskään suvaita läpikastumisen mahdollisuutta, joten vaipan päällä on oltava muovikuori villahousujen sijasta.

Suosikkimme on kotimainen Myllymuksujen bambufroteevaippa, jota ei jostain syystä enää ole valmistajan valikoimissa. Muoviset nepparit toimivat hyvin ja imukyky on hyvä. Päivähoidossakin hoitajat käyttävät nämä vaipat ensimmäisenä, jos sellaisia on vaippasäkissä mukana. Toinen hyvä on pehmeä Niikki-merkkinen kotimainen vaippa, jonka imukyky ei tosin olisi riittänyt vaativimpaan vaiheeseen. Nyt taaperoiässä Taito pisutetaan joka vaipanvaihdon yhteydessä, joten vaipallekaan ei ole enää niin suuria nesteensitomisvaatimuksia. Myös kanadantuontia oleva Snugtofit-vaippa on tosi hyvä, se imee aika hyvin, mutta kuivuu hämmästyttävän nopeasti.

Nyt nauhavaippoja on käytössä parikymmentä, muita sisävaippoja kymmenkunta ja villahousuja kai kahdeksat. Tällä valikoimalla pärjännee hyvin vaippaiän loppuun. Olemme säästäneet pienen omaisuuden jättämällä kertakäyttövaipat ostamatta, eikä peppurasvoja ole tarvittu aikoihin. Pitemmillä reissuillakin vaunujen mukana kulkee kannellinen vaippaämpäri, jonka täyttyessä on pyykinpesun aika. Olemme pesseet vaipat koko ajan muun pyykin seassa kuudessakympissä, kerran parissa kolmessa kuukaudessa yhdeksässäkympissä. Kakkapöpöt eivät kuole alle kuudenkympin lämpötiloissa, ja mukana on käytännössä aina vähintään yksi kakkavaippa.

Vaipat pysyvät jo aika pitkään kuivina ja pottaan osataan tehdä tuotokset ”tilauksesta”. Vielä kun Taito oppisi sanomaan etukäteen, milloin ”tatta tulee”.

-Piia

Taapero vaippojensa keskellä. Taiton kädessä on mainio Myllymuksujen froteesisävaippa, siitä oikealla Snaptofit-merkkinen sisävaippa ja oikeassa reunassa Niikki-sisävaippa.

Taapero vaippojensa keskellä. Taiton kädessä on mainio Myllymuksujen froteesisävaippa, siitä oikealla Snugtofit-merkkinen sisävaippa ja oikeassa reunassa Niikki-sisävaippa.

« Older entries