Tänään on ohjelmassa täyttää pyöreitä vuosia, 40 vuotta tuli täyteen. Nuorempi lapsi, eskarilainen, lohdutti, että ethän sinä äiti vielä näytä nelikymppiseltä, ehkä suunnilleen 35-vuotiaalta. Ja elämänkokemus on vanhenemisen arvoista. Tervetuloa keski-ikä!
Tähän ikään mennessä itsetuntemusta on kertynyt. Tuskastelin jossakin vaiheessa, etten ole yhtä nopea tekemään asioita kuin useimmat muut. Sitten huomasin, että nopeasti ja huolellisesti tekeminen ovat osittain toisensa poissulkevia asioita. Aivoni huomaavat pienetkin yksityiskohdat, ja saatan jäädä niiden kanssa jumiin. Olen myös vielä miettimässä, mikä olisi paras tapa toimia, kun vikkelämpi on jo tekemässä jollakin valitsemallaan tavalla. Mutta ihmisen evoluutiossa on ollut hyödyllistä, että laumassa on monella tavalla toimivia yksilöitä.
Pentti-setäni suunnittelemia ja askartelemia pirunnyrkkejä.
Epäilenpä, että pienten yksityiskohtien huomaaminen myös aiheuttaa ylimääräistä mielen kuormittumista sähköisten sovellusten kanssa. Facebookin tai Twitterin ”silpputieto” etsii aivoista lokeroita, minne asettua. Sitten väsyttää, muisti pätkii ja tekisi mieli vain nukkua. Olen onneksi oppinut rajaamaan medioiden käyttöä ankarasti: en edelleenkään päästä Facebookia puhelimeeni, en ole liittynyt Whatsapp:iin, kännykän sovellus kertoo, montako minuuttia puhelinta on käytetty tänään. Aivot vaativat myös kunnon ruokaa; B-vitamiineja ja kalaöljyä. Luulenpa, että meitä silpputiedon kuormittamia on enemmänkin, kannattaa kuulostella herkästi omia mielialojaan.
Ideointi, se on minun juttuni. Pääni suoltaa jatkuvasti suunnitelmia uusista projekteista. Projektit ovat hauskimpia alussa, mutta loppuun asti puurtamistakin on onneksi ehtinyt jo tähän ikään mennessä opetella. Löydän asioista näkökulmia, jotka eivät muille ole tulleet mieleen.
Olen myös säilyttäjä. Uppoudun sukututkimuksiin ja haastattelen vanhempia sukulaisia saadakseni lisätietoa perimistäni valokuvista. Viihdyn muutenkin kuuntelemassa vanhempien ihmisten juttuja.
Mieheni ehti saavuttaa neljänkympin rajapyykin vajaa vuosi ennen minua. Mitään kriisiä ei kuulemma tuntunut. No, ei minuakaan muu vaivaa kuin tietoisuus siitä, että hyväpalkkainen työura jäi saavuttamatta. Mutta toisaalta olen saanut sen sijaan tehdä monenlaisia hauskoja juttuja ja viettää pitkiä ihania kesiä mökillä. Mökillä oli iso vaikutus siihenkin, että tuskastuin työttömän arkeen pääkaupungissa ja muutin lähemmäksi rakkaita seutuja.
Äidin luona siivotessani löysin muinaisen lukion fysiikkakilpailun osanottajalistan. Sijoituin valtakunnallisessa kilpailuissa 20:n parhaan joukkoon ja osallistuin loppukilpailuun. Googlailin huvikseni, missä ne kaikki muut ovat nyt. Ikäluokkani muista fysiikanosaajista on tullut professoreja, menestyneitä tutkijoita ja ohjelmistoyrittäjiä. Alisuoriutuminen mietityttää toisinaan. Enkö ollut yhtä uskottava fyysikko, kun olin porukan ainoa tyttö? Vai kävikö vain huono tuuri? Olisipa hauska vielä löytää lokero, jossa ideointikykyni olisi hyödyksi. Nykyinen työ kirjastossa on ihanaa, mutta sen ohella pystyisin tekemään enemmänkin.
Yläkoulu- ja lukioaikoina harrastin muitakin kisoja. Metsävisasta saadut visakoivun taimet ovat mökillä jo isoja puita, ja palkintomakuupussi ja -trangia edelleen käytössä.
Toisaalta olen suvun ensimmäisen akateemisen koulutuksen hankkinut, joten lähdin myös liikkeelle takamatkalta verrattuna niihin, joiden vanhemmat olivat myös proffia tai muuten hyvissä asemissa. Isäni suvussa periytyy matemaattinen taipumus, mutta köyhissä oloissa eläneillä vanhemmilla sukupolvilla ei ollut mahdollisuutta opiskella. Setäni lähti nuorena merille ja kehitteli merimatkojen joutilaina vapaahetkinä ison joukon erilaisia älypelejä. Monimutkaisin on 60-osainen pirunnyrkki, jota en ole uskaltanut purkaa, koska sen saaminen takaisin kokoon voisi olla mahdoton urakka.
Lapset ovat tietenkin elämän paras saavutus. Huokailemme aina mieheni Tompan kanssa tyytyväisinä, kuinka hyvä tuuri kävi, kun meille osui noin hyvät lapset. Ja molemmissa huomaa matematiikkageenin jatkavan eteenpäin, monen muun kiinnostuksen kohteen ohella.
Parivaljakko mökillä.
Ekoelämää 