Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Uupumusta – entä jos se on B12?

Pakko päästä päiväunille, tuntui kuin päässä olisi painava kypärä, joka painuu kohti tyynyä. Päässä pyöri ajatus, että voi kun jaksaisin jotenkin rämpiä eteenpäin. Pieniinkin töihin ryhtyminen vei aikaa, ja tavalliset kotityöt tuntuivat väsyttävän ihmeen paljon. Miten kummassa muut ihmiset suoriutuvat päivittäisistä toimistaan? Tältä tuntui alkusyksystä, taas väsymyskohtauksia, joita oli ilmestynyt ajoittain jo varmaan kymmenen vuotta. Muisti pätki. Ihmettelin, mitä aivoilleni oikein tapahtuu, vaikka yritän elää kaikin puolin terveellisesti.

Pari viikkoa myöhemmin huomasin yhtäkkiä, että minä vain istun tässä, eikä väsytä yhtään! Ei yhtään, käsittämätöntä! Kuin olisin kahlannut lumessa vaikka kuinka pitkään, ja se vain oli kadonnut pois. Pääsin vaivatta eteenpäin. Myöhemmin syyslomalla mieheni huomautti, etten ollut romahtanut yksillekään päiväunille koko viikon aikana. Ei vain ollut tullut mieleen. Pari viimeistä kuukautta olenkin ihmetellyt, mitä ihmiset oikein noiden kirkasvalolamppujensa kanssa touhuavat.

B12-vitamiiinin molekyylimalli

B12-vitamiiinin molekyylimalli. Kuva: Paul Hudson, Flickr. CC

Arvatkaas, mitä siinä välissä tapahtui? Olin ottanut hevoskuurin B12-vitamiinia: päivittäin 1 mg:n nappeja, joista jokaisessa on periaatteessa vuoden annos. Tämä vitamiini vain on tolkuttoman epävarmaa imeytymään. Olisipa joku kertonut siitä aikaisemmin. Kuvittelin, ettei minulla lihattomasta ruokavaliosta huolimatta mitenkään voi olla pulaa ”kasvissyöjävitamiinista”. Syönhän muita eläinkunnan tuotteita niin paljon. Kalaakin monta kertaa viikossa. Pah ja pöh.

Olen jatkanut B12-tehokuuria nyt reilut pari kuukautta, ja kokosin listan, mitä kaikkea siinä ajassa on muuttunut. Tämä on vain subjektiivinen yhden ihmisen tapaustutkimus, ei mitään mittaustuloksia tueksi. Mutta jos uuvuttaa, tätä vitamiinikuuria on helppo kokeilla, eikä sillä ole tunnettuja haittavaikutuksia.

2 vk:n jälkeen:

  • väsymys ja unisuus hellitti, ei enää tarvetta päiväunille kuin joskus harvoin. Vuorokauden unentarve väheni ainakin tunnilla, parilla normaaliin kahdeksaan.
  • mieliala muuttui myönteiseksi, päässä pyörineet uupumusajatukset hävisivät, elämä ei näytä enää toivottomalta
  • yleinen jaksaminen parani: töiden jälkeen ei tarvitsekaan romahtaa lepäämään, vaan illalla jaksaa vielä vaikka leipoa.

3 vk:n jälkeen:

  • kielessä tuntunut puutunut alue oli alkanut kutistua. Välillä tuntuu paranevan kokonaan, sitten oire taas palailee pienempänä.
  • kärsivällisyys parani, ärsyyntymiskynnys nousi. Lasten keskinäisiä riitoja on helpompi selvitellä, kun vielä aamupäivän ekojen kymmenen riidan kohdalla ei tarvitse pidätellä omaa kiukkua, vaan voi leppoisasti rauhoitella lapsia.

n. 1 kk:n jälkeen:

  • hiustenlähtö on rauhoittunut selvästi. Aikaisemmin aina kammatessa hiuksia lähti valtava tukko, nyt pienempi tukko. Kampaajat aina päivittelivät ja tarjosivat hiustenlähtöä vähentävää sampoota.
  • lihasten nykiminen väheni / katosi. Aikaisemmin söin lähes päivittäin magnesiumia, jotta sain suonenvedot pidettyä kurissa. Nyt joudun turvautumaan magnesiumiin vain, jos olen syönyt edellisenä päivänä tavallista enemmän sokerisia herkkuja. Hassua, miten aineenvaihdunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
  • nälänsietokyky parani, verensokeri tuntuu vakaammalta. Olin viime vuosina tottunut syömään noin kolme tunnin välein, koska muuten jo pian lihakset tärisivät ja pyörrytti. Kuljettelin mukana myslipatukoita ja muita välipaloja, jotta pysyn toimintakykyisenä. Nyt lounas voi siirtyä tunnilla, ja nälkä tuntuu vasta juimimisena vatsassa. Kehon säätelyjärjestelmät tuntuvat voivan paremmin.
  • on ylipäätään skarpimpi olo, muisti toimii paremmin. Edelleen silti sählään, jos hoidettavana on liian monta asiaa.
nukkuva koira

Kuva: Linnea Björk Tim, Flickr. CC

Toivon, että tästä on apua muillekin väsymyksen vaivaamille, joista rutiinitesteillä ei löydy vikaa. Minulta testattiin vuosien mittaan ainakin neljästi kilpirauhanen, sokeriarvot, ja hemoglobiini. Sitten tarjottiin masennuslääkkeitä. Onneksi en ottanut, kuinkahan sekaisin olisin niillä aineenvaihdunnan saanut? Onko B12-vitamiinin puutos oikeasti niin harvinainen, ettei kukaan lääkäri osannut sitä epäillä? Vai alidiagnosoitu? Moniko syö masennuslääkkeitä, kun taustalla olisikin välttämättömän ravintoaineen puuttuminen?

Tätä ennen olin kokeillut hoitaa väsymystä kaikin keinoin: trimmata ruokavaliota vielä terveellisemmäksi, ulkoilla, aloittaa lihansyönnin uudelleen; syödä D-vitamiinia, rautaa, hyviä rasvahappoja ja virkistäviä luontaistuotteita. Moni kokeilu auttoi vähän, mutta ratkaisevaa oli saada B12-vitamiinvarastoihin täytettä kunnon annoksilla. Esim. tavalliset B-monivitamiinit olivat yhtä tyhjän kanssa, niissä ”kasvissyöjävitamiinia” on niin onnettoman vähän.

Mielenkiintoista on, että tunsin vetoa juuri sellaisiin ruokiin, joissa B12-vitamiinia on paljon: kasvissyöjänä pysynyt mieheni katsoi kauhuissaan, kun lastasin lautaselle maksapihvejä. Muuten mieli teki kalaa, kananmunia, mätiä, hirvenlihaa, metvurstia. Pelkkä ruoka ei vain enää riittänyt vitamiinivarastojen täyttämiseen.

Mätiannos

Mäti sisältää paljon B12-vitamiinia. Kuva: Ville Oksanen, Flickr. CC

Mikä vitamiininpuutoksen sitten aiheutti? En tiedä. Varmaan jo raskaudet ja imetykset ovat tyhjentäneet kehon varastot. Ravintoainetaulukoista jos katsoo, vitamiinia olisi pitänyt tulla riittävästi. B12:n imeytymismekanismi on vain kovin monimutkainen ja häiriöille altis. Nettilähteissä mainitaan mahdollisina imeytymisongelmien syinä niinkin arkisia asioita kuin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja runsas kahvinjuonti. Sukulaisillani esiintyy siinä määrin eriasteisia uupumusoireita, että seuraavaksi taidan tarjota vitamiinipurkkia sinne tänne. Meillä voi hyvinkin olla jokin yhteinen ominaisuus, joka selittää asian. Ehkä meillä on kalastajageenit, jotka eivät ole ehtineet sopeutua maanviljelysyhteiskunnan maito-vilja-dieetille?

Ainakin minusta tuli kerralla ravitsemushoitojen kannattaja. Nyt mietin jo, mitä muita ravintoaineita mahtaa puuttua. Entä jos asiat voisivat olla vieläkin paremmin? Ja raivostuttaa lukea asiantuntijoiden hokemia, joiden mukaan ”monipuolisesta ruokavaliosta kyllä saa kaiken tarvittavan, vitamiinit ovat turhia”. No ei välttämättä saa, prkl! Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia tästä aiheesta. Ainakin Huono äiti -blogista tunnetuksi tullut Sari Helin on kertonut haastattelussa kärsineensä pitkään uupumuksesta, ennen kuin joku lääkäri äkkäsi tutkia B12-tasot (jotka olivat aivan pohjalukemissa).

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

Kantarellipiirakka

Tämä on ollut mainio kantarellivuosi. Mökin lähimetsistä on päässyt hakemaan ainekset jo moneen ruokaan. Päätin etsiä entistä paremman kantarellipiirakkaohjeen, ja päädyin yhdistelemään kahta eri ohjetta (pohja K-kaupan ruokasivuilta, täyte sovellettuna Maku-lehdestä). Samalla pääsin hiukan irtautumaan piintyneistä tavoista: minulla on ollut tapana tehdä piirakkapohja aina samalla tavalla, mutta nyt löytyi sekä tosi helppo että hyvin toimiva suolaisen piirakan pohja. Pohja on myös vegaaninen, ja samalla säästyy kovan voin nyppimiseltä. Kuinkahan täytteen saisi aikaan herkullisena kasvisversiona?

kantarellipiirakan pala

Kantarellipiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja (monet muutkin jauhot toimivat: kokeile korvata osa perunajauhoilla, tattarijauhoilla, hernejauhoilla jne.)
1/2 dl     kaurahiutaleita
1tl    leivinjauhetta
suolaa
(kuivattua nokkosta hienonnettuna)
1 1/4 dl    rypsiöljyä
1/2 dl    kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita puuhaarukalla. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Täyte
vähintään noin litra kantarelleja (300 g)
2 kesäsipulia varsineen
1 rkl voita
2 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata maidolla)
1 tl suolaa
2-3 kananmunaa
noin 100 g juustoa raastettuna, esim. kypsytetty luomujuusto tai emmeltal

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli varsineen.

Paista sieniä ja sipulia voissa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää valkoviini. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Jäähdytä.

Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää juustoraaste ja jäähtynyt kantarelliseos.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka kantarellipiirakan kypsentämistä uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi piirakka, sitä pidempi paistoaika.

Säästöpossun tammikuu: Erilainen kaalikeitto

Katson aina kaupassa kaaleja miettien, mitä niistä voisi tehdä. Kotimaista kaalia saa pikkurahalla, ja se tarjoaa mukavasti C-vitamiinia ja muuta terveellistä. Päätin selviytyä helpolla, ja ostin sekä keräkaalin että mausteeksi riisinuudeli-pikaruokapakkauksen. Inhoan chiliä, joten sietokyvylleni sopiva maku saadaan sekoittamalla nuudelimausteet pariin kolmeen keittolitraan…
saastopossun_erilainen_kaalikeitto1
Kasviskeitot teen usein saman kaavan mukaan: ensiksi kuullotan sipulinpalaset öljyssä kattilan pohjalla. Sitten lisään kovimmat juureksenpalat, joilla on pisin kypsymisaika. Tähän laitoin kasvikset järjestyksessä palsternakka, porkkana, kaali, peruna. Punaisia linssejä heitin joukkoon siinä välissä antamaan proteiinia, ja sitten nuudelit. Soijakökkäreet tulevat lopuksi, koska ne eivät vaadi varsinaista kypsennystä, maustamista enemmänkin. Vettä lisäilen pitkin matkaa. Nuudelimausteet lisäsin jo juurespalojen kanssa, jotta ne vaikuttaisivat tasaisesti.

Soppa onnistui hyvin, ja lapsetkin söivät mielellään. Kaalin lisäksi mukana oli perunoita ja juureksia tuomassa ruokaisuutta. Mausteeksi lisäsin paprikajauhetta ja merisuolaa. Säästöpossunäkökulmastakin ruoka onnistui hyvin: kaalinkerä maksoi 0,30 e ja nuudelit 0,60 e. Potut olivat itse kasvatettuja.
kaalikeitto
Ympäristönäkökulmasta eksoottista makua saatiin aika vähällä panostuksella: kuivien elintarvikkeiden kuljetus kaukomailta ei vie paljoa resursseja, tässähän ei kuljeteltu vettä merien takaa. Nuudeleissa huomasin käytetyn palmuöljyä, mutta sitä oli teelusikallinen – ei ihan samoja määriä, jotka tarvittaisiin auton tankkaamiseen. Monen makuun varmaankaan yksi nuudelipussi ei maustaisi tarpeeksi, mutta mausteita on helppo lisätä maun mukaan. Merisuola, paprikajauhe ja chili ovat parempia vaihtoehtoja täydentämään makua kuin aromivahventeilla ryyditetty valmissekoitus.

Myöhemmin tein toisen keittoerän, jossa proteiinin virkaa toimitti kotimainen hernerouhe ja härkäpapurouhe. Niillä on voimakkaampi maku, minkä vuoksi toinen soppakokeilu ei ollut ihan yhtä maukas. Tällainen proteiiniosasto kannattaa maustaa erikseen ennen ruokaan lisäämistä. Niin soijapalojen kuin muidenkin kasvisproteiinirouheiden määrissä kannattaa myös noudattaa kohtuutta, jotta lopputulos ei maistu koiranruualta. 🙂

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Papuja uudessa muodossa

Kauppoihin on ilmestynyt härkäpapuja uudessa muodossa: pastana ja jauhoina! Hassua, kuinka tämä vähän erikoisenmakuinenkin kasvi muuttuu ihan neutraaliksi perusruuaksi, jossa on kaiken lisäksi enemmän proteiinia kuin perinteisessä vaihtoehdossa. Tosi tervetullutta etenkin arjen kokkaamiseen, kun ruuan pitäisi ilmestyä lasten eteen nopeasti ja helposti.

härkäpapupastaHärkäpapuhan olisi mitä suositeltavan kasvi suomalaisten suuhun: se kasvaa täällä hyvin vaatimattomassakin maassa, tuottaa itse omat typpilannoitteensa ja sisältää hyvin proteiinia. Sitä on viljelty täällä keskiajalta lähtien, kunnes herneet ja peruna sen syrjäyttivät. Niinpä: maku ja ulkonäkö on meilläkin ohjannut ruokavalinnat monesti muihin vaihtoehtoihin. Keitettäessä irtoava musta väri ei ole kovin houkutteleva, ja melkein mikä tahansa muu papulaji on maukkaampi.

Mutta jalostetussa muodossa nämä puutteet korjautuvat: pavuilla terästetty pasta menee siinä missä mikä tahansa muukin pasta, ja gluteenitonkin vaihtoehto on tarjolla. Mustasta liemestä ei ole tietoakaan.

Papujauhoja voinee piilottaa melkein leivonnaiseen kuin leivonnaisteen. Itse olen kokeillut kik-hernejauhoja ja lupiinijauhoja pannareiden ja piirakoiden pohjien leipomiseen muiden jauhojen kanssa, ja hyvin on onnistunut. Sanotaanpa pitkälle jalostetuista elintarvikkeista mitä hyvänsä, tässä tapauksessa teollinen prosessointi on ihan hyvä asia.

Onneksi olkoon, Yli-Pihanperän maatila & Paulähteen Vihannestila, olette saaneet aikaan hyvän tuotteen!

Ensimmäistä kertaa hirvipeijaisissa

Kävinpä ensimmäistä kertaa hirvipeijaisissa. Olen sallinut maideni käytön hirvenmetsästykseen koko sen ajan, kun olen ne omistanut, jo 18 vuoden ajan. Mutta peijaisissa en ollut aikaisemmin käynyt, olenhan ollut kasvissyöjä tai oikeastaan lihattoman ruokavalion noudattaja vielä pitemmän ajan.

Ai että kuinka kasvissyönti ja hirvenmetsästys sopivat yhteen? Tämä on aiheuttanut päänvaivaa. Olen halunnut olla hyvissä väleissä naapurien kanssa, ja nyt halusin tutustua paikalliseen kulttuuriin. Toisaalta on luonnon laki, että hirvien osa on olla petojen saalista. Suurpetojen määrän ei ole sallittu päästä niin suureksi, että ne yksin hoitaisivat hirvikannan koon säätelyn. Niinpä hirviä on metsästettävä, jotta ne eivät lisääntyisi liikaa. Tavoiteltavaa tietysti olisi, että suuremman petokannan olemassa olo sallittaisiin ja suurempi osa hirvistäkin päätyisi suden suuhun ja karhun kitaan.

Omassa eettisessä ajattelussani luonnonsuojelu ja lajien monimuotoisuuden säilyminen ovat etusijalla eläinyksilöiden kokemuksiin verrattuna. Ihmisen toiminnassa on tuomittavinta se, että viemme tilaa muilta lajeilta ja köyhdytämme luonnon rikkautta.

Hyväksyn siis hirvenmetsästyksen, kunhan hirviä riittää alueen alkuperäisille pedoillekin. Nykyisillä hirven saalismäärillä emme vie paistia pedon suusta. Suurpetojen ahdinkoon on enemmän syynä ihmisten ylivarovaisuus ja tarve pitää alueet ihmisen hallinnassa, siis suurpetojen itsensä metsästys.

Entäs ne juhlat sitten? Odotin tutustumista uusiin ihmisiin, mökin lähinaapurit kun tunnen ennestään. Ja jotenkin ajattelin, että kun kyseessä on ammoisista ajoista jatkuva perinne, siihen kuuluisi myös mystisiä rituaaleja. Teekkariden pöytäjuhlissa olin tottunut siihen, että mystistä ohjelmaa järjestetään ja laulu raikaa. Mutta vähän vaisua oli peijaisissa. Oli toki hienoa tavata ihmisiä ja nähdä, että yhteinen juhla vetää puoleensa mökkinaapurit perheineen. Peijaisethan ovat alunperin ison pedon ”muistotilaisuus”: vähän kuin hautajaiset, joissa lepyteltiin pedon henkeä ja varmistettiin sen palaaminen takaisin.

Peijaisten ohjelmassa oli tällä kertaa kaikkien toivottaminen tervetulleeksi, lyhyt puhe metsästysseuran edustajalta ja ruokailu. Ja sitten kotiin. Menneinä vuosina oli kuulemma ollut kostea juhla paikallisessa hotellissa ja tanssit. Nyt ei ollut alkoholia eikä musiikkia, kustannussyistä kuulemma, eikä ole enää paikallista hotelliakaan. Siiskosen Punaisen piipun kievari oli kuitenkin siitä hyvä paikka, että vastapäiseltä pysäkiltä voi hurauttaa linja-autolla Helsinkiin asti.

Ensi kerralle esitän sellaisen toiveen, että juhlaohjelmaan voisi lisätä tutustumista muihin. Edes pitkän linjan paikkakuntalaiset eivät kaikki tunne toisiaan. Vähintäänkin pöydät voisi yhdistää pitkiksi pöydiksi, eikä tutustumisleikkikään olisi huono juttu. Kiitos järjestäjille tästä vuodesta ja toivottavasti tavataan myös ensi vuonna!

Ps. Ai että tuliko massu kipeäksi, kun söin lihaa pitkän tauon jälkeen? Ei onneksi. Olin harjoitellut syksyn mittaan syömällä reissussa ja joissakin kokouksissa leikkelesämpylöitä, kun kasvisvaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Ja kyllä ateriakin maistui hyvältä. Olen huomannut, että sitkeä väsymykseni on helpottanut nyt syksyllä. Onko lihassa jotain, mitä en ole kala-kananmunaruuista saanut tarpeeksi? Tai sitten vaihtelu todellakin virkistää?

Mitä tehdä villivihanneksista?

mita_tehda_villivihanneksista1Villivihanneskausi on nyt parhaimmillaan, kun uudet kasvit ovat vielä tuoreita ja mureita, eivätkä ole muuttuneet kitkeriksi. Tein villivihannespiirakkaa, johon saa upotettua pari litraa nuoria nokkosen- ja vuohenputkenlehtiä. Vakipiirakkapohjani ohje on joustava, sen voi mainiosti tehdä myös gluteenittomana. Vehnäjauhojen tilalla olen kokeillut monenlaisia yhdistelmiä, esim. 2 dl tattarijauhoja ja 1 dl perunajauhoja, tulee kuohkeampaakin. Tässä ohje teillekin!

Virallisessa ohjeessani mitat ovat desilitroina. Itse mittaan hiukan vajailla kahvikupeilla, jolloin taikinaa tulee reilummin.

Villivihannespiirakka

Taikina:
(tässä on riittävästi pyöreään vuokaan, jonka halkaisija on 29 cm :):
2 dl kaurahiutaleita
3 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita tai 1 dl ruokaöljyä
2 dl nestettä, joka voi olla esimerkiksi jääkaappiin unohtuneen mehun jämät tai maitoa
ripaus sokeria
(1 kananmuna)
(pellavarouhetta)
(jauhettua nokkosta)

Täyte:
noin 2 l vuohenputken ja nokkosen nuoria lehtiä sekaisin
200g fetajuustoa
1 sipuli
2 tomaattia
(paprika)
liraus oliiviöljyä
basilikaa

Taikinan valmistus:
Kuivat aineet sekoitetaan, ja niihin lisätään neste ja rasva. Piirakkataikinan makua ja ruokaisuutta voi vaihdella lisäämällä erilaisia lisukkeita kuten pellavarouhetta, jauhettua nokkosta tai soijarouhetta. Kananmunalla voi varmistaa taikinan koossapysymisen, mutta piirakka onnistuu kyllä ilmankin. Taikina levitellään vuokaan leivinpaperin päälle.

Täytteen valmistus:
Vuohenputken lehdet ja nokkosen latvat kypsennetään nopeasti pienessä vesimäärässä kannen alla. Kun ne ovat höyryttyneet ja nahistuneet sopivasti, vesi kaadetaan pois ja lehtimassa silputaan saksilla. Joukkoon pilkotaan sipuli, tomaatit ja kuutioidaan fetajuusto. Fetajuuston lientä voi käyttää pienen määrän antamaan suolaista makua. Täyte viimeistellään oliiviöljyllä ja silputulla basilikalla.

Täyte kaadetaan vuokaan levitellyn taikinan päälle. Piirakkaa paistetaan 200-225 asteessa noin 20-30 minuuttia. Parhaan tuloksen saa, kun antaa pinnan ensiksi hiukan paahtua 225:ssä, ja paistaa loppuajan alemmassa lämpötilassa.

Otan mielelläni kommentteja vastaan, miten muut olette saaneet piiraan onnistumaan, ja onko teillä omia muunnelmia tästä teemasta. Uudet villivihannesohjeetkin ovat aina tervetulleita!

Kolesteroliarvot mässäilyjakson jälkeen

Odotin kiinnostuneena kolesterolitestin tuloksia: onko Pekka Puska vai Antti Heikkilä oikeassa? Siis kun mättää kananmunia ja täysrasvaisia maitotuotteita kaksin käsin muutaman kuukauden ajan, tukkeutuvatko verisuonet? Minulla oli vertailukohtana kolesterolitesti, joka oli otettu juuri ennen ”rasvadieetin” alkamista.

Vajaan neljän kuukauden kesälomallamme perheeni käytti 175 litraa tinkimaitoa lähitilalta, ja ternimaitoa vielä siihen päälle. Teimme maidosta jugurtteja, juustoja ja pannukakkuja. Kesäkanat olivat niin kovia munijoita, että muniakin kertyi perheen syötäväksi 4-5 päivässä. Varsinaista karppausta en kokeillut, vaikka viljan määrä ruokavaliossa vähenikin. Kokeilin samaan aikaan gluteenitonta ruokavaliota, jossa korvasin vehnän, ohran ja rukiin etenkin kauralla, tattarilla ja hirssillä. Kesäaikaan syömme aina paljon myös tuoreita kasviksia, villivihannekset mukaan lukien, sekä järvikalaa. Lihaa ei ruokavalioomme kuulu minään vuodenaikana.

Tulosten vertailussa pitää ottaa huomioon, että mökkikesäämme kuuluu enemmän hyötyliikuntaa kaupunkielämään verrattuna. Huussiin on riennettävä pihan toiselle puolelle, vesi kannetaan kaivosta ja katiskoille soudetaan päivittäin. Mitään isompaa kuntoilua se ei kuitenkaan ollut, sillä pienten lasten kanssa mihinkään ei pääse kovin nopeasti.

Aivan, ne tulokset!

Ennen     Mässäilyn jälkeen 4kk myöhemmin
kokonaiskolestr. 5,2 4,9
HDL 2,08 2,23
LDL 3,2 2,7
triglyseridit 0,57 0,45

Kaikki rasva-arvot siis muuttuivat parempaan suuntaan, ja olivat loman lopussa suositusrajojen sisällä! Tuloksia antanut sairaanhoitaja kysyi, olenko aloittanut kolesterolilääkityksen.

Isoin muutos ruokavaliossa oli eläinrasvan suuri määrä ja gluteenittomuus. Kalansyönnissä kesäksi muuttuu lähinnä laji, kun syömme etenkin lammen särkiä ja lahnoja kaupasta ostetun kalan sijaan.

Mitä tästä nyt voi päätellä? Ainakin sen, että omavaraisuuteen pyrkivä mökkeilyelämä näkyy olevan verenkiertoelimille ihan hyvä juttu. Ja näyttää siltä, että voin terveyden puolesta syödä kananmunia ja maitorasvaa niin paljon kuin huvittaa? Ainakin jos harrastan edes kohtuullista hyötyliikuntaa.

Muuten olo oli tuolla ruokavaliolla ihan hyvä ja pirteä. Jonkin verran tulee suonenvetoa, mikä viittaa siihen, etten ehkä saa gluteeniviljojen korvikkeista samoja kivennäisaineita kuin viljasta. Jostain syystä paino pyrki ikävästi alaspäin, mikä ei ole hyvä juttu, kun vähän alipainon puolella olen luonnostaankin.

Ennen kesää riesanani olivat laskimo-ongelmat jaloissa: jalkani eivät enää sietäneet pitkiä aikoja istumista, vaan jouduin nostamaan ne ylös vähän väliä. Nukkuessa piti ottaa käyttöön toinen tyyny jalkoja varten. Särky ja jomotus alkoi jo aamusta. Usein tuli mieleen, että olen kolmevitonen, ei tämän tällaista pitäisi vielä olla! Kesällä vaivat katosivat, mutta palailevat nyt parin kuukauden kaupunkielämän jälkeen uudelleen. Yritämme nyt Tompan kanssa pitää kiinni edes parista kunnon liikuntakerrasta viikossa. Kaipaan täällä kaupungissa *niin* kovasti metsästäjä-keräilijän tarpeideni täyttymistä, mutta eipä mökki taitaisi talvipakkasella kovin mukava paikka olla.

Ai että ympäristövaikutukset? Kesäkanojen munat ovat tosi ekotehokasta ruokaa, etenkin kun kanat söivät viljapitoisen rehunsa ohella ylijäämäkalansaalista, järvisimpukoita ja vihreitä (rikka)kasveja. Maitotuotteet eivät luultavasti ole ekotehokkuudeltaan kovin hyviä, etenkään lehmien aineenvaihdunnan ja suuren pinta-alatarpeen takia. Vuohenmaitoonko tässä pitäisi siirtyä? Pysyvätköhän veriarvot soijallakin hyvinä?

« Older entries