Meillä vieraili sitten keuhkokuume. Aloin ihmetellä, kun nuorimmainen oli jo kolmatta päivää kovin vaisuna, yski rajusti yskimistään. Silti hän vastasi kysymyksiin voinnista, että on ihan hyvä olo. Viime vuosina olin tottunut siihen, että useimmat flunssat kestävät noin päivän. Lääkäriin mars, ja sieltähän vastaus saatiin: keuhkokuume. Julkisella puolella lapset saavat hyvää hoitoa, mutta lääkäriparka oli kovin kiireinen. Hän joutui kesken vastaanoton käymään muidenkin asioihin reagoimassa.
Taas podettiin muutama päivä, nyt antibiootin kera. Havahduin miettimään, eikö sen jo pitäisi vaikuttaa. Googlen avustuksella sain tietää 48 tunnin säännöstä: jos ei keuhkokuumepotilaan kuume ja vointi ole sinä aikana alkanut mennä parempaan päin, on palattava takaisin lääkäriin. Muuten keuhkot voivat mennä vain pahempaan kuntoon. Voih, olisipa se lääkäri ollut vähemmän kiireinen ja ehtinyt kertoa säännöstä meillekin. Nyt ehti kulua neljä päivää, ennen kuin oltiin taas jonossa vastaanotolle, keskussairaalan päivystyksessä viettämässä sunnuntaita. Samalla selvisi, että alkuvuoden 2010 jälkeen syntyneet on rokotettu äkäisintä keuhkokuumepöpöä, pneumokokkia, vastaan. Syyllistä pitäisi siis etsiä jostain muualta.
Keskussairaalan päivystävä lääkäri vastasi kysymyksiini kärsivällisesti. Hän kertoi, että totutut kulkutautisyklit ovat viime vuosina menneet pois raiteiltaan: ”Yleensä keuhkokuumeet tulevat vähän eri vuodenaikaan, ja nyt on liikkeellä flunssaa, joka aiheuttaa myös keuhkokuumetta”.
Monelleko iloiselle maailmanmatkaajalle tulee mieleen, että huvireissun kylkiäisenä voi kotimaahan kulkeutua antibiootille vastustuskykyinen pöpö? Monissa maissa antibiootteja haetaan vapaasti apteekista ja käytetään holtittomasti. Entä jos tämä tauti olisi sellainen, johon antibiootti ei tehoa?
Tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä. Kuopus pääsi sairaalaan yöksi ja sai toista antibioottiehdokasta, laajavaikutteista makrolidia. Seuraavana aamuna hän oli muuttunut zombista takaisin omaksi itsekseen. Ehdimme viettää sairaalassa laatuaikaa, lukea kirjoja ja opetella pelaamaan tammea ja myllyä. Lääkärin aamupäiväkierroksen jälkeen meidät lähetettiin kotiin. Parin päivän päästä varmistui myös labrakokeista, että syyllinen olikin mykoplasma, bakteerien sukuinen otus. Se on rakenteeltaan niin yksinkertainen, ettei siihen arkisempi antibiootti tehoa.
Antibioottihoidon ohella olemme syöneet toipumisen tueksi sinkkiä, seleeniä ja maitohappobakteereja. Minua vaivaa, kuinka perusterveen lapsen kunto voi yhtäkkiä vain romahtaa keuhkokuumeeseen. Oliko paria viikkoa aikaisemmin sairastettu enterorokko muokannut maaperää sopivaksi? Rasittiko lapsi itseään liikaa eskarin maratonhaasteessa, jossa lapsia kannustettiin juoksemaan koulun pihan 400 m pituista rataa ympäri? Seikkailiko hän liikaa eskarin uimahallireissun jälkeen märillä hiuksilla?
Ainakin hän on ainoa perheenjäsen, jolle seleenin vuoksi syömämme parapähkinät eivät ole maistuneet. Meille muille perheenjäsenille ei tullut edes flunssaa, vaikka vietimme yskiväisen kuopuksen kanssa yli viikon saman katon alla. Huomasimme kyllä kaikki, että jokin pöpö yrittää nyt iskeä: kurkkua kutitti ja niska oli jumissa muutaman päivän. Sen pitemmälle puolustuksen läpi mykoplasmapöpönen ei tällä kertaa päässyt murtautumaan. Äitini kunto sen sijaan romahti kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli meillä kyläillyt – keuhkokuume sekin. Nyt hänkin on päässyt pois sairaalasta.
Antibiootit tekevät vielä ihmeitä, mutta kuinka kauan? Läheisten rivit harvenevat, jos menetämme antibiootit. Syökäähän omat kuurinne ohjeiden mukaan. Ja ovatko ne kotoista bakteeriflooraa ”rikastavat” kaukomatkat ihan välttämättömiä? Rentoutua voi lähempänäkin!
Ekoelämää 