Avaruusmatkailua, teleportteja, palvelijarobotteja, lentäviä autoja ja liikkuvia jalkakäytäviä? Videopuheluita, valvontakameroita, automaattista tiedonhakua, liikakansoitusta, saastunutta ilmaa ja häikäilemätöntä yhtiöiden valtaa?
1960-luvulla teknisen kehityksen huumassa kirjoitettiin innokkaasti tulevaisuuden maailman kuvauksia. Olen törmännyt tulevaisuuskuvauksiin penkoessani 1960-luvun aikakauslehtiä, ja viimeksi luin Philip K. Dickin scifi-romaanin Lies, Inc, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri alkaneeseen vuoteen 2014. Lies-romaani on kirjoitettu Dickin vuonna 1964 ilmestyneen The Unteleported man -novellin pohjalta.
Avaruusmatkailu ulkoavaruuden siirtokuntineen on 1960-luvun tulevaisuusnäkymissä toistuva elementti. Toisaalta ihmiset kommunikoivat keskenään lähinnä puhelimilla, ja automaattinen tiedonhaku tarkoittaa hienomekaanista konetta, joka plärää arkistokortteja. Tieto tallennetaan videofilmeinä magneettinauhoille, joita tosin voi tilata kirjastosta itselleen automaattisen robotin kuljettamana. Ajan tavan mukaisesti ihmiset tupakoivat kaiken aikaa kuin korsteenit.
On mielenkiintoista, että tosielämässä tietokoneet ja kännykät ovat kehittyneet tasolle, jota hyvin harva osasi ennustaa. Lies, Inc -romaanin päähenkilö Rachmael Ben Applebaum syöttää tietoa koneelle reikänauhalla ja analysoi ääninauhaa oskilloskoopin kanssa. Scifikirjailijatkaan eivät ole pystyneet kuvittelemaan, millaisia monitoimilaitteita jokainen voisi kantaa mukanaan vuonna 2014: puhelin, tiedonhakukone, videokamera, navigaattori ja musiikkisoitin samassa paketissa. Etenkään sitä he eivät olleet kuvitelleet, että tyyppikäyttäjä paiskaisi tällaisen laitteen mäkeen aina vuoden käytön jälkeen ja hankkisi uuden.
Internetin edeltäjä luotiin sotilas- ja yliopistokäyttöön jo 1960-luvulla, mutta sen olemassaolosta tiesi harva, eivätkä tavallisille ihmisille suunnatut tiedonsiirron sovellukset juolahtaneet kovin monelle mieleen. Internetin vahvuus, tiedonsiirron joustava rakenne, kehitettiin ydinsodan pelossa: jos jokin välittäjätietokone tuhoutuisi, viesti välittyisi automaattisesti toista reittiä.
Dickin luomassa maailmassa tämän vuoden väkiluku on ennustettu oikein: seitsemän miljardia on ylitetty. Hän kuvaa sen olevan liikaa, ja tungostahan tässä on, myös luonnonvarojen käyttö karkaa käsistä.
Tekniikan kehitystä on ohjannut valtavasti yritysten välinen kilpailu kuluttajamarkkinoista. Moni tekninen keksintö on saanut alkunsa alunperin sotilaskäyttöön tehdyistä ratkaisuista. Litteitä, mutta imukykyisiä siteitä ei kehitetty miljardien naisten mukavuuden parantamiseksi, vaan niiden muutaman astronautin tarpeisiin, joiden piti saada kuiva tunne pöksyihinsä avaruusmatkojen ajaksi. Muuten avaruusmatkailu ei tarjonnut niin houkuttelevia bisnesmahdollisuuksia kuin vaikkapa matkapuhelinten kauppaaminen, ja taloudelliset houkuttimet taisivat ratkaista kehityksen suunnan.
Vaikka monet scifi-kirjailijoiden ideoimat dystopiat on toistaiseksi vältetty, on näissä toteutuneissa uhissakin tekemistä ihan riittävästi. Jo 1960-luvulla huomattiin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu, mutta puhe ilmastonmuutoksesta alkoi vasta myöhemmin, taistelu sitä vastaan vielä hitaammin. Väkiluvun kasvu on onneksi hidastunut, mutta ihmisiä tulee yhä lisää 70 miljoonan vuosivauhdilla. Tarinoiden ja toteutuneen tulevaisuuden eroista näkee, että ihmiskunta pystyy uskomattomiin saavutuksiin, kun vain tahtoa on. Olisipa sitä hyvän tulevaisuuden saavuttamiseen.
“Of all its roles, science fiction acts best as a guide by which people can cope with their present environment,” says Philip Dick. “It should sharpen our concern and our ability to handle current problems. Science fiction has lost its escapist aspect. It now is deeply rooted in the reality of today, which is always passing into tomorrow. And it’s tomorrow we have to control if we are to survive.” Lähde: Philip K. Dick Fan Site.