Vanhat kunnon Lundian kalusteet ovat kokopuisia huonekaluja, joten käyttöikää voi jatkaa kotikonstein hiomalla ja lakkaamalla. Lastenhuoneeseen on tulossa Lundian kirjahylly ja vaatekaappi kierrätysosista, ja päätin vielä siistiä niitä ennen käyttöönottoa. Tee-se-itse -ihminen aina tietää vasta homman valmistuttua, miten olisi pitänyt tehdä, joten tässä kokemukseni muillekin.
Ennen työhön ryhtymistä kannattaa perehtyä aiheeseen kunnolla, muuten lopputulos on helposti karmean näköinen. Työn onnistumiseen vaikuttaa esimerkiksi lakan laatu, sivellin, hiomapaperin karkeus, hiomapölyn poiston onnistuminen, työskentelytilan puhtaus, valaistus… Tikkurilalla on hyvät ohjeet, tosin niissä on huomattava hypätä turhat kohdat yli: vanhalle himmeäksi hiotulle lakkapinnalle voi riittää vain yksi lakkauskerta. Lundialla on myös omat suppeammat ohjeet.
Pesin kalusteet, hioin käsiteltävät pinnat himmeäksi, puhdistin pölyn, lakkasin, hioin kevyesti, puhdistin pölyn vielä perusteellisemmin ja lakkasin viimeisen kerroksen. Lakkausten välillä lundiat saivat kuivua viikon. Kalusteiden kolhut olivat pienehköjä, joten en tasoittanut, mutta siihen olisi voinut käyttää puukittiä.
Minä käytin seuraavia tarvikkeita:
– Kidesoodaa pesuun. Kohtiin, joissa puu oli paljaana, tuntui jäävän tummentumia, joten olisi ehkä pitänyt käyttää varsinaista maalipesuainetta. Kidesooda sopii kyllä hyvin pintojen käsittelyyn ennen maalausta, kun huuhtelee vain pesun jälkeen kunnolla.
– Hiomapaperia karkeudeltaan 180 ensimmäiseen käsittelyyn ja karkeutta 240 lakkauskertojen välissä. Kyllä: lakkapintaa pitää kevyesti hioa aina ennen kuin päälle lakkaa uuden kerroksen. Kosteaa rättiä tukkeutuneen hiomapaperin puhdistukseen.
– Harjaa ja kertakäyttörättejä pölyn poistoon.
– Tikkurilan Unica Super puolikiiltävää lakkaa. Tämä on aivan järkyttävää myrkkyä, mutta sillä tehty pinta kestää. Ylipäätään maalien ja lakkojen kanssa on niin, että jos sietää liuotinkäryä työskennellessä, tarvitsee tehdä hommat harvemmin. Unica Super oli turhan jähmeää, joten jouduin hiukan ohentamaan tärpätillä myös viimeistä lakkakerrosta varten. Tämä lakka myös tummentaa pintaa hiukan, vaikka onkin virallisesti kirkasta.
– Lakkaamisen sopiva pensseli. Pyysin rautakaupasta juuri lakkapensseliä, arpomalla valittu suti voi tehdä huonoa jälkeä. Pensselin esikäsittelin kunnon vesipesulla ja hankaamalla, jotta irtoharjakset lähtevät jo etukäteen. Ja toki hyvissä ajoin, onhan sen myös kuivuttava. En edes yrittänyt puhdistaa sutia työn jälkeen, vaan käytin joka lakkakerrokselle omaa pensseliä. Työn loppupuolella huomasi, että katkenneita harjaksenpaloja alkoi ajelehtia pinnoilla, joten eivät nämä olisi useampaa käyttöä kestäneetkään.
– Kertakäyttörättejä on oltava hollilla, kun lakkaa kuitenkin tipahtaa väärään paikkaan tai pensseli osuu vahingossa väärään kohtaan.
– Sanomalehteä ja maalarinteippiä työtilan suojaukseen.
Ainakin nämä asiat opin:
– Jo lakatun päälle voi mainiosti lakata uuden kerroksen, kunhan edellisen puhdistaa ja himmentää kunnolla. Puupintaan asti ei pidä hioa, ellei osa ole aivan järkyssä kunnossa. Lundian kalusteista voi myös lakata vain kärsineemmät osat: olisi valtava työ hioa esimerkiksi paneelioven kaikki paneelit verrattuna siihen, että käsittelee vain sen ainoan laudan, jossa on naarmu.
– Kotikonstein ei saa aikaan yhtä hienoa lakkapintaa kuin tehtaalta tullut, joten jos kaluste ei ole pahemmin kärsinyt, on parempi antaa olla.
– Pölyn poistossa ei voi olla liian tarkka. Kun hiontatyö on tehty, pöly harjataan ensin pois, sitten kostealla rätillä niin monta kertaa että varmasti tulee puhdasta. Ja sitten vielä kerran, pölyä on kuitenkin vielä jossain. Tein itse hommat kylppärissä, jotta sain huuhdottua lattian pölisevän työvaiheen jälkeen. Lakatusta pinnasta pienet pölyrippuset loistavat kauas. Mitä kiiltävämpi lakka, sitä herkempi se on virheille, pölylle ja pinnan epätasaisuuksille. Ja auta armias, jos saitailee pensselin hankinnassa: irronneet karvat lakkapinnassa vasta ovatkin turhauttavaa katseltavaa.
– Lakkaamisessa on oltava ripeä: lakkapinta jähmeytyy muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen tehdyt korjaukset näkyvät. Pitää löytää tasapaino: suti ei saa olla niin kuiva, että jää siveltimenjälkiä, mutta pinta ei saa kastua niin märäksi, että siihen ilmestyy työn edetessä valumajälkiä. Kaiken pitää siis olla valmiina, kun työ alkaa, sitten vain rajattu pinta kerrallaan edetään.
– Valoa pitää olla riittävästi!
– Ikkuna auki ja koneellinen ilmanvaihto päälle, niin liuotinkäryt pysyivät siedettävinä.
Kuopuksen vaaleaan lempitakkiin oli päiväkodin leikeissä kertynyt pihkatahroja. Arvelin ennusteen olevan huono. Takki ei ollut vähäpätöinen vaatekappale, sillä viisivuotias oli tähdentänyt, että se on säilytettävä koko hänen ikänsä ja aikanaan haudattava hänen mukanaan. Aikaisemmassa pesussa tavalliset tummentumatkaan eivät olleet lähteneet. Hieroin pihkatahrat ja tummentumat uutta pesua varten sappisaippualla, ja kas kummaa: pyykkikoneesta palasi kauttaaltaan kirkastunut vaatekappale. Eikä lämpöä tarvittu 40’C enempää, ei mahassakaan sappinesteen toimintaympäristö sen kuumempi ole.
Ekoelämää 