Millainen opetus toimii?

Pääsin vähäksi aikaa työhön, jossa suunnittelen Helsingin edustalle Harakan saareen ilmastokuormitusta vähentäviä toimia. Suunnitteilla on mm. tuulimyllyä ja järkevämpää sähkölämmitystä. Saaressa toimii ennestään ympäristökeskuksen ylläpitämä luontokoulu, jonka opetukseen energia-asiat päästään samalla vahvasti liittämään.

Mutta mitä ja miten energiasta pitäisi opettaa ja viestiä? Olen hakenut verkosta erilaisia energia-aiheisia opetusmateriaaleja, ja hämmästynyt, miten ne esittävät asiat saman kaavan mukaan. Jopa yleensä niin laadukasta jälkeä tekevä Kierrätyskeskus tarjoaa samaa piirakkakuviota ja kaaviota eri energiamuotojen suhteesta, jota on jo nähty kaikkialla muuallakin. Kyllähän ne insinöörille ovat mielenkiintoisia ja helppolukuisia, mutta en oikein usko samaa oppilaiden enemmistöstä.

Tällä viikolla kävin seuraamassa, miten paikallinen energialaitos kertoo energiasta seitsemäsluokkalaisille. Energianeuvontakeskuksessa käy koululaisryhmiä kotitaloustuntien yhteydessä. Tarkoitukseni oli saada näkökulmaa luontokouluun tuleviin opetustapoihin ja sisältöön. No, nuoret istutetaan katsomaan powerpoint-sulkeisia, kysytään muutama kysymys ja sitten katsotaan lyhyesti energianäyttelyn laitteita ennen kotiinlähtöä.

Oppilasryhmä näytti äärimmäisen innottomalta. Opetus oli samanlaista kivireen vetämistä kuin kaksivuotiaan houkuttelu pukemaan itse. Kun kalvot vaihtuivat toisensa jälkeen, joku joukosta yritti kysyä, ollaanko tässä tilassa koko aika. Kysymykseen suhtauduttiin pelkkänä nenäkkyytenä, vaikka mielestäni se oli aiheellinen, kun seinän takana kuitenkin odotti koko energia-aiheinen näyttelytila. Oli kalvoissa hienot grafiikat ja ne oli hyvin viimeistelty, mutta sivusta seuraamalla oppiminen ei vain ole sama kuin itse tekeminen.

Tunnin jälkeen kysyin energiakeskuksen opettajalta, voisiko ajatella, että oppilaat saisivat energiamittarit kouraansa ja pääsisivät itse kokeilemaan vaikka eri laitteiden kulutuksia. Ehdotukseni ei oikein saanut vastakaikua. Kaipa perinne tietyn mallin mukaan etenevästä opetustapahtumasta on liian vahva, ja onhan toki järjestäjille riskittömämpää istuttaa oppilaat rajattuun tilaan kuin seurata, mitä he saavat päähänsä erilaisten mahdollisuuksien keskellä. Nykyiset oppimisteoriat vain eivät pidä tiedon kaatamista päähän kovin tuloksekkaana.

Olen ideoinut erilaisia työpajatehtäviä, joiden avulla energia-asioita voisi oppia itse tehden ja tutkien. Kesällä nähdään, miten ne toteutuvat käytännössä. Voihan olla, että oppilaita ei voisi vähempää kiinnostaa tämäkään vaihtoehto.

Muistan, kun lukio-opettajana ehdotin, että tilastomatikan kurssin osan voisi opiskella myös tekemällä oman kyselytutkimuksen ja opettelemalla tilastollisen analyysin keinot tulosten käsittelyn yhteydessä. Mutta ei, ei ketään jaksanut kiinnostaa, ja niinpä tilastot opiskeltiin tiiviisti oppikirjan mukaan. En tiedä, oliko vuosikausien pulpettiopetus tuhonnut kyvyn innostua mistään, vai rajautuiko aihe vain muuten väistämättä teinien kiinnostuksen ulkopuolelle.

-Piia

Ruualla pelleilyä vai oikeita terveysvaikutuksia?

Minulla on päähänpinttymä, että terveydentilamme olisi monella tavalla riippuvainen ruokatottumuksistamme. Ihmettelen aina lääkärissä käydessäni, miksei koskaan kysytä ruokavaliosta mitään. Sokeri esimerkiksi tuntuu saavan pöpöt villiintymään. Ainakin minulla kipeä kurkku tulee kipeämmäksi, jos erehdyn syömään vaikkapa suklaata flunssaista mielialaa parantaakseni. Makeuttamaton tyrnimehu taas vie kurkkukivun vähäksi aikaa pois. Jos tulee hiivasieneen liittyviä oireita, ne poistuvat itsekseen muutamassa päivässä välttämällä sokeria ja valkoista viljaa.

Verensokerin vaihtelut taas vaikuttavat olotilaan suoraan: nopeat hiilihydraatit piristävät hetkeksi, mutta sitten on täysin vetämätön olo. Olen ehkä verensokerin vaihtelulle tavallista herkempi, mutta pyrin tuon efektin takia pitämään tarkasti huolta siitä, että syön herkkuja vain jälkiruokana. Toinen hyvä syy on elimistön muistijälki: aivot muistuttavat, että nälkä lähti hyvin suklaapatukalla, kokeilepa seuraavallakin kerralla. Parempi viestittää aivoille, että nälkä lähtee hyvin tavallisella terveellisellä aterialla. 🙂

Voileivät ovat helppoa ja nopeaa välipalaa, mutta moni väittää huomanneensa, että paljot viljatuotteet tekevät olon väsyneeksi tai aiheuttavat muita oireita, kuten ihottumaa. Hiilihydraattien välttäminen, karppausruokavalio, on noussut muoti-ilmiöksi. Mietin itse usein, millaista luonnonmukainen ruokavalio sitten olisi. Mitä ihminen söi ollessaan metsästäjä-keräilijä, aikana, jolloin geenimme ovat paljolti muotoutuneet nykyisikseen? Tuskinpa ainakaan sellaisia pinoja voileipiä, jotka itselleni maistuvat. Ihmisen lähisukuinen laji simpanssi syö paljon vihreitä lehtiä, hedelmiä, hyönteisiä, pieniä nisäkkäitä.

Vaikka perheessämme suosimmekin täysjyväviljaa, sitä tulee syötyä niin paljon, että kokeilin muutama viikko sitten korvata osan jollain muulla. Väsymys nimittäin alkoi olla ylivoimaista: aamiaisen jälkeen olisi tehnyt mieli kömpiä takaisin nukkumaan, ja suupielten ihottuma oli taas karkaamassa käsistä. Leivän korvaaminen oli yllättävän vaikeaa. Lisäksi kasvissyöjänä ja ympäristökuormasta välittävänä halusin valita vaihtoehdon, joka ei ole eettisesti ja ympäristön kannalta kovin paljoa huonompi.

Kolme tai neljä aamiaisleipää on nyt vaihtunut yhdeksi leiväksi, keitetyksi kananmunaksi, pakastemustikoiksi ja kuorituksi porkkanaksi. Iltapalalla syön usein marjoja rasvaisen turkkilaistyyppisen luomujukurtin kanssa – voi kun tätä saisi myös kotimaisena vaihtoehtona. Lisänä syön erilaisia pähkinöitä. Graavilohi maistuisi, mutta raskausaikana sitä ei ole hyvä syödä listeriavaaran takia, ja kalankasvatuksessa on muutenkin omat ongelmansa. Vihreisiin salaatinlehtiin on ollut suorastaan himo koko raskausajan, mutta talvella kasvihuonekasvikset ovat huono valinta, joten odotan kovasti kesää.

Väsymys on hellittänyt, samoin ihottuma. Lääkäri suositti siihen aikoinaan pitkää mietoa antibioottikuuria, mutta en sitä koskaan ottanut. Varsinaisesta karppauksesta en ole kiinnostunut, sillä paino-ongelmia ei kasvissyöjälle helposti tule tavallisella arkiruuallakaan. Minusta myös karppaajilla yleinen ummetus on selvä merkki siitä, ettei metsästäjä-keräilijä -ruokavalio ainakaan tuollainen ole ollut. 🙂 Sokeri ja valkoinen leipä ovat silti jo ennestään olleet päivittäisessä ruuassamme vältettävien listalla.

Nyt vain seuraillaan, kuinka tämä toimii pitemmällä aikavälillä. Nyt osui vielä paastonaikakin laskiaisesta pääsiäiseen, jolloin perheessämme on perinteisesti pidetty juustopaasto: juustoa ei osteta. Leivän päällä on tahinia, maapähkinävoita, hapankurkkuja tai kalaa. Välillä tuntuu kyllä nololta säätää ruuan kanssa. Ehkäpä nykyinen ruokavaliokeskustelu on vain merkki siitä, että oikeita ongelmia ja hyötyliikuntaa on tämän yltäkylläisyyden keskellä liian vähän.

-Piia

Vaatteiden uudistus värjäämällä

Pastellisävyistä siedettävän näköisiksi oli ajatukseni, kun viime kesänä ostin tummanruskeaa väriä vaatteiden värjäykseen. Väripaketti odotti vielä viime viikolla lääkekaapin päällä, kun kaivoimme kellarikomerosta vauvanvaatelaatikon esiin.

Vaatelaatikon sisällöstä suurin osa oli hankittu aikoinaan käytettynä vaatepakettina. Silloin ajattelin, ettei vauvanvaatteiden värillä ole merkitystä, kun vauva kyllä käyttää kaikkia vaatteita tyytyväisenä. No, pastellisävyt alkoivat käydä silmiin yhä pahemmin, ja mitä isompaan vaatekokoon mennään, sitä harvinaisemmiksi ne Taiton vaatekaapissa käyvät. Valkoisiin vaatteisiin oli myös pinttynyt keltaisia pulautuslänttejä, Taito oli kova pulauttelemaan vauvana.

En ole värjännyt aikaisemmin, joten valikoin värjäykseen vain sellaisia vaatekappaleita, joiden epäonnistunut käsittely ei surettaisi: viisi kulahtanutta ja läntikästä bodya, potkuhousut, kauhtunut vaaleansininen pyyhe ja violetit sukkani, jotka ovat kuluneet kovin hitaasti, kun en saa niitä värin takia käytettyä. Turhamaiselta tuntuu, mutta parempi toimia niin, että vaatteet tulee käytettyä loppuun sen sijaan että ostaisi tilalle uusia. Harsot ja vaipat saavat pysyä sen värisinä kuin ovat, niihin emme värejä hassaa.

Dylon-väripaketin mukana oli helpon kuuloiset ohjeet: värijauhe pyykkikoneeseen, puoli kiloa hienojakoista suolaa sekaan, kosteat vaatteet kasan päällimmäiseksi ja kone neljäänkymppiin. Sitten vielä toinen neljänkympin pesu pesuaineen kera. Vaatteiden määrästä riippuu värin voimakkuus.

Ekan ohjelman jälkeen oli jännittävää avata pesukoneen luukku: ei ole totta, nehän näyttävät nyt hyviltä! Väri kesti myös seuraavan pesuainepesun. Kun vaatteet olivat lopulta kuivuneet pyykkitelineessä, väri oli vähän vaaleampi kuin odotin. Vaatteet näyttivät silti edelleen paljon paljon paremmilta kuin ennen värjäystä. Pyyhe näytti melkein uudelta, pulautusläntit olivat kadonneet ja vanhojen äitiyspakkausvaatteiden mauttomat painokuvatkin näyttivät paljon paremmilta ruskealla pohjalla. Hauska yksityiskohta oli, että väri ei tartu joihinkin kuituihin, joten bodyn silkkinauha oli edelleen valkoinen, samoin niskan kokolaput ja osa ompeleista.

Nyt tekee mieli ostaa vihreää väriä ja käsitellä seuraava erä. Vaatekaapissa on vaikka mitä, mille uudistus tekisi terää.  Edelleen on vähän syyllinen olo, ties mitä myrkkyjä väristä pääsi vesistöön. Mutta vielä enemmän päästöjä tulisi uusista vaatteista, kun pelkkään puuvillan viljelyyn tarvitaan sadon painon verran torjunta-aineita.

-Piia

Ennen.

Ennen.

Jälkeen.

Jälkeen.