Pääsin vähäksi aikaa työhön, jossa suunnittelen Helsingin edustalle Harakan saareen ilmastokuormitusta vähentäviä toimia. Suunnitteilla on mm. tuulimyllyä ja järkevämpää sähkölämmitystä. Saaressa toimii ennestään ympäristökeskuksen ylläpitämä luontokoulu, jonka opetukseen energia-asiat päästään samalla vahvasti liittämään.
Mutta mitä ja miten energiasta pitäisi opettaa ja viestiä? Olen hakenut verkosta erilaisia energia-aiheisia opetusmateriaaleja, ja hämmästynyt, miten ne esittävät asiat saman kaavan mukaan. Jopa yleensä niin laadukasta jälkeä tekevä Kierrätyskeskus tarjoaa samaa piirakkakuviota ja kaaviota eri energiamuotojen suhteesta, jota on jo nähty kaikkialla muuallakin. Kyllähän ne insinöörille ovat mielenkiintoisia ja helppolukuisia, mutta en oikein usko samaa oppilaiden enemmistöstä.
Tällä viikolla kävin seuraamassa, miten paikallinen energialaitos kertoo energiasta seitsemäsluokkalaisille. Energianeuvontakeskuksessa käy koululaisryhmiä kotitaloustuntien yhteydessä. Tarkoitukseni oli saada näkökulmaa luontokouluun tuleviin opetustapoihin ja sisältöön. No, nuoret istutetaan katsomaan powerpoint-sulkeisia, kysytään muutama kysymys ja sitten katsotaan lyhyesti energianäyttelyn laitteita ennen kotiinlähtöä.
Oppilasryhmä näytti äärimmäisen innottomalta. Opetus oli samanlaista kivireen vetämistä kuin kaksivuotiaan houkuttelu pukemaan itse. Kun kalvot vaihtuivat toisensa jälkeen, joku joukosta yritti kysyä, ollaanko tässä tilassa koko aika. Kysymykseen suhtauduttiin pelkkänä nenäkkyytenä, vaikka mielestäni se oli aiheellinen, kun seinän takana kuitenkin odotti koko energia-aiheinen näyttelytila. Oli kalvoissa hienot grafiikat ja ne oli hyvin viimeistelty, mutta sivusta seuraamalla oppiminen ei vain ole sama kuin itse tekeminen.
Tunnin jälkeen kysyin energiakeskuksen opettajalta, voisiko ajatella, että oppilaat saisivat energiamittarit kouraansa ja pääsisivät itse kokeilemaan vaikka eri laitteiden kulutuksia. Ehdotukseni ei oikein saanut vastakaikua. Kaipa perinne tietyn mallin mukaan etenevästä opetustapahtumasta on liian vahva, ja onhan toki järjestäjille riskittömämpää istuttaa oppilaat rajattuun tilaan kuin seurata, mitä he saavat päähänsä erilaisten mahdollisuuksien keskellä. Nykyiset oppimisteoriat vain eivät pidä tiedon kaatamista päähän kovin tuloksekkaana.
Olen ideoinut erilaisia työpajatehtäviä, joiden avulla energia-asioita voisi oppia itse tehden ja tutkien. Kesällä nähdään, miten ne toteutuvat käytännössä. Voihan olla, että oppilaita ei voisi vähempää kiinnostaa tämäkään vaihtoehto.
Muistan, kun lukio-opettajana ehdotin, että tilastomatikan kurssin osan voisi opiskella myös tekemällä oman kyselytutkimuksen ja opettelemalla tilastollisen analyysin keinot tulosten käsittelyn yhteydessä. Mutta ei, ei ketään jaksanut kiinnostaa, ja niinpä tilastot opiskeltiin tiiviisti oppikirjan mukaan. En tiedä, oliko vuosikausien pulpettiopetus tuhonnut kyvyn innostua mistään, vai rajautuiko aihe vain muuten väistämättä teinien kiinnostuksen ulkopuolelle.
-Piia
Ekoelämää 