Tokaluokkalaisen elämää: Avaruuskirjoista

avaruuskirjoja lukemassa

Avaruuskirjojen lukeminen on kivaa. Kun luen Karmea totuus-sarjan avaruusaiheisia kirjoja, alan miettiä, miltä tuntuisi mennä sinne, mistä kirjassa kulloinkin kerrotaan. Karmea totuus -sarjan avaruuskirjoissa on mielenkiintoinen tiedonkäsittelytapa, ja siksi tykkään lukea niitä.

”Jos Aurinko äkkiä räjähtäisi, me näkisimme räjähdyksen vasta 8 minuutin ja 20 sekunnin kuluttua eli meillä olisi hyvää aikaa hakea erittäin tummat aurinkolasit”

Karmea totuus -kirjat eivät muuten ole mitään uutuuksia. Kummitätini on lukenut niitä nuorena.

Taito

Karmea totuus-sarjan avaruuskirjat

Mainokset

Joulun kirjanautintoja

lapsi lukeeHetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.

Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.

Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
joulun 2016 kirjalahjoja
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.

joulun_kirjanautintoja3Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.

Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.

Mieli vaikuttaa kehoon

Mielen ja kehon vuorovaikutus on ollut keskusteluissa tapeteilla, kun tuulivoimalan aiheuttamiksi väitetyt oireet ja pitkittyneet sisäilmaongelmat aiheuttavat suuria tunteita. Arkielämästä on helppo löytää esimerkkejä tilanteista, joissa mieli saa aikaan fyysisiä muutoksia kehossa: Lasten silittely voi saada maidontuotannon heräämään vielä vuosia imetyksen lopettamisen jälkeen. Oksennustaudin aikana syötyihin ruokalajeihin voi jäädä pysyvä vastenmielisyys, joka saa yökkimään vielä pitkän ajan kuluttua. Jännittäminen saa vatsan sekaisin. Pelkkä sairastumisen pelko voi saada aikaan fyysisiä oireita. Viitteen blogissa neurologian erikoislääkäri Kati Juva kuvaa mielen mekanismeja, jotka voivat saada aikaan vaikkapa toistuvia sisäilmaoireita. Pahimmillaan sairastunut ei voi olla missään, kun oireet tuntuvat aina heräävän uudessakin paikassa.

Jo Marchant: Hoida mielelläsiTälle putkiaivoiselle insinöörille toi uusia ajatuksia samasta teemasta myös Jo Marchantin teos Hoida mielelläsi, jossa tiedetoimittaja ärsyyntyy äitien keskustellessa homeopatian tehosta. Hän päättää selvittää perusteellisesti, miten mielellä voi vaikuttaa kehoon. Marchant kiertää haastattelemassa lääketieteen tutkijoita. Hän tapaa myös vaikeista oireista kärsiviä, joiden tilannetta lääketiede ei ole onnistunut perinteisillä keinoillaan helpottamaan: kipu on voinut jäädä vaivaamaan, vaikka alkuperäinen vamma olisi jo parantunut, tai vatsaoireisiin ei löydy mistään apua.

Itselleni Marchantin löydöistä järisyttävimpiä oli kuvaus nosebo-vaikutuksista, eli kielteisten uskomusten vaikutuksista terveyteen. Tutkijan koe-eläinhiiret kuolivat, koska luulivat joutuvansa syömään myrkkyä. Oikeasti ne saivat ensin makeutusaineella terästettyä oksettavaa ainetta ja sitten säännöllisesti pelkkää samalla makeutusaineella terästettyä vettä. Kannattaa siis pyrkiä eroon sairauden pelosta, muuten voi käydä huonosti!

Mihin asti hengen voima sitten ulottuu sairauksien parannuskeinona? Ainakaan syöpää tai muuta vakavaa sairautta ei kannata yrittää pelkällä empatialla ja myönteisellä psykologialla parantaa – Marchant ei löytänyt ainoatakaan dokumentoitua parantumista kasvaimesta pelkän mielen voimalla. Sen sijaan psykologisista keinoista voi olla suuri apu tilanteissa, joissa lääkkeet eivät tehoa kipuun tai vatsavaivoihin. Marchant kuvailee useita kohtaamisia ihmisten kanssa, joiden elämää rajoittanut kipu tai vatsavaiva parani pelkällä lumelääkkeellä. Uskonnollisuuskin voi auttaa pysymään terveenä – mutta vain jos jumalakäsitys on armollinen eikä ankara ja tuomitseva.

Mielenkiintoista on myös psykologisten keinojen käyttö lääkkeen tehon voimistamiseen. Jos vaikkapa potilas on tottunut saamaan päänsärkyynsä apua tietynlaisesta särkylääketabletista, pelkkä samannäköisen lumelääkkeen syöminen voi saada aivojen kivunlievitysmekanismit jylläämään. Lääkkeenottohetkeen voi liittää myös vaikkapa tietyn tuoksun tai äänen. Kun kivusta kärsivä on oppinut yhdistämään tämän ärsykkeen yhdessä lääkkeen kanssa oireidensa lievittymiseen, pienemmällä annoksella lääkettä yhdessä auttavan ärsykkeen kanssa voidaan saada aikaan sama hoitava vaikutus. Samalla mahdolliset sivuvaikutukset pienenevät. Tämäntapaisissa hoitokeinoissa olisi paljon tutkittavaa, mutta mielen parantavien mekanismien tutkimukselle on vaikea löytää rahoitusta. Tähän toivoisi muutosta pian. Lääkärit hallitsevat hyvin empatian käytön hoitokeinona, mutta mielen parantavia mekanismeja voisi käyttää apuna vielä laajemmin, kun niistä saataisiin lisää tutkimusnäyttöä.

Lukutaitopäivänä

Vanhemmilla ihmisillä on tapana sanoa, että joku luki itsensä tuomariksi tai lääkäriksi. Nykyään on mahdollista lukea itsensä myös pitkäaikaistyöttömäksi. Mutta ehkäpä sitten on mukavampi olla lukenut pitkäaikaistyötön kuin lukematon.

lukutaitoruno, aale tynniMeillä lapsetkin ovat aina olleet kirjojen perään. Päiväsaikaan joudun ihan liian usein vastaamaan viisivuotiaan lukupyyntöihin, ettei juuri nyt ehdi. Nukkumaanmenohetken lukemisesta ei kuitenkaan tingitä. Lapset suoriutuvat iltatoimistaankin nopeammin, kun odottamassa on yhteinen hetki kirjan parissa sängyn pohjalla.

Usein luemme perinteisiä satuja. Viime aikoina nuorimmaisen lukuvalintoihin ovat ovat kuuluneet erityisesti Mauri Kunnaksen kirjat. Olemme myös tykästyneet lastenrunoihin. Pikku Pegasos tai Suomen lasten runotar ovat oivia kokoelmia, joista voi valita runoja myös teeman mukaan. Ja joskus on luettava yhtä ja samaa. Lapset ihastuivat niin Tuula Korolaisen Vääränlainen päivä -runoon, että sen on saanut lukea ääneen joka ilta jo viikkojen ajan.

Minun oma lukuharrastukseni ajoittain taantunut harvojen vielä lukemattomien Agatha Christien dekkareiden metsästämiseen. Tietokirjoja en sentään malta jättää. Viimeksi vaikutuksen teki solubiologi Jo Marchantin kirjoittama Hoida mielelläsi, josta pitää kirjoittaa vielä erillinen postaus.

Ja laajensin sentään scifi-sivistystäni, kun kesällä Frank Herbertin klassikko Dyyni tempaisi mukaansa. Tätä scifi-opuskaan olisi tuskin muotoutunut klassikon arvoiseksi ilman kirjailijan monipuolista lukuharrastusta: aikuisiällä on hän löysi perhetuttujen innoittamana mm. Heideggerin filosofian ja paljon muuta, mistä Dyyni-sarjassa on vaikutteita.

Andersenin lumoissa

Olen ollut viime viikot ihastunut sekä Hans Christian Andersenin satuihin että Disneyn Frozen-elokuvaan. Arendellin kuninkaallisten siskosten Elsan ja Annan tarinan pohjana on Andersenin Lumikuningatar. Lumikuningattaressa päähenkilöpari ovat lapset Kai ja Gerda. Kai saa vääristävän peilinsirun silmäänsä ja sydämeensä ja jää vangiksi jäiseen järjen maailmaan. Hän ei saa yhteyttä tunteisiinsa ja yrittää turhaan koota jäisestä palapelistä sanaa iäisyys, joka vapauttaisi hänet. Sinnikäs Gerda kulkee vaarallisen matkan ja pelastaa hänet, kuten Frozenissa Anna saa herätettyä Elsan taas rakastamaan muita.

the snow queen

Lumikuningatar. Maalaus: Elena Ringo. Lähde: Wikimedia Commons, CC.

Välillä kyllä tarinoiden yhtäläisyyksiä saa hakemalla hakea, ja joku innokas harrastaja on jopa vääntänyt ne rautalangasta tarinan vaihe vaiheelta. Elokuvassa alkuperäistä tarinaa kunnioitetaan mm. joillakin nimivalinnoilla: pahispäähenkilö on Hans, ja hyvismies taas Christoph. Kain ja Gerdan mukaan on nimetty kaksi Arendellin linnan palvelijaa.

Luin Hans Christian Andersenin elämäkerran pääsiäislukemisena. Halusin tietää, oliko saduissa toistuva teema suosioon nousevasta ja oman itsensä ja yhteisönsä löytävästä rumasta ankanpoikasesta hänen oma tarinansa. Kyllä oli. Andersen muutti rahattomana teininä yksin Kööpenhaminaan, ja onnistui sinnikkäästi kuin vieteriukko nousemaan kerta toisensa jälkeen pyytämään tukea. Hän epäonnistui baletin, näyttelemisen ja laulun opinnoissaan, mutta löysi lopulta satujen kirjoittamisesta oman juttunsa. Ankanpoikasen värjöttely ankaran talven kourissa kurjissa oloissa oli se sekin suoraan hänen omasta elämästään.

Pikku Hans Christian oli muuten niin erikoinen lapsi, että hän olisi oitis saanut ADD-diagnoosin, jos sellaisia olisi 1800-luvun Tanskassa jaettu. Hän viihtyi aikuisten seurassa, mukaan lukien kansansatuja kertovat mummot, oli äärimmäisen herkkä ja tunsi voimakkaasti, haaveili omissa maailmoissaan. Emme ehkä istuisi tuijottamassa Frozenin lumoavia lumimaisemia, jos jonkin lääkefirman tuotteilla olisi hänestä hoidettu kouluun sopeutuva ja yhteiskuntakelpoinen.

Ekaluokkalaisen elämää: Kaikkien aikojen avaruuskirja

koulubussi avaruudessaMinun näkemykseni tästä kirjasta (Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja) on seuraava: Huippuhyvä! Suosittelen sinullekin! Ai niin, meinasin melkein unohtaa kertoa kirjan sisällöstä. Tässä tiivistetty kuvaus kirjan
sisällöstä: Eletään vuotta 3001, ja Koiraporin ala-asteen
oppilaat ovat lähdössä luokkaretkelle avaruuteen hiukan alle valon nopeudella lentävällä punaisella koulubussilla, johon ei vaikuta mikään painovoima, ja joka kestää mitä tahansa… Kuulostaako jännittävältä? Hyvää matkaa!
Muuten, luin tämän kirjan ensimmäisen kerran avaruustutkija Sini Merikallion sohvalla. Tämä kirja on niin vanha, että Sini on itsekin lukenut sitä nuorena.
Taito

Tasapainoa etsimässä

kuva: Pekka Järveläinen, Flickr.com, CC

kuva: Pekka Järveläinen, Flickr.com, CC

Eri kulttuurien tavoista on jännää lukea. Viimeksi kirjastosta osui käsiini Hongkongissa ja Taipeissa opiskelleen Hannamiina Tannisen 8 kiinalaista juttua. Tuhansia vuosia vanhassa kulttuurissa on paljon meille vieraita tapoja. Yksi mielenkiintoinen teema on tasapainoon ja harmoniaan pyrkiminen kaikilla elämänalueilla.

Otetaan nyt vaikkapa lääketiede: kiinalaiset kyllä hyödyntävät länsimaisen lääketieteen tuoman avun vaivoihin, mutta perinteinen näkökulma on terveyden vaaliminen elämän tasapainon kautta ja sairastumisen syyn hakeminen elämäntavoista: olenko ollut stressaantunut? Olenko syönyt tasapainoisesti viime viikkoina? Miten on ollut unen laita? Jos vain haetaan nopea apu oireisiin modernin lääketieteen tapaan, ei ongelman alkusyy korjaannu.

Kiinalaisten tavoista lukiessani nyökyttelin tyytyväisenä. Tämä näkökulma terveyteen on itsellänikin noussut arvoon iän myötä. Kun näin neljääkymppiä lähestyvänä erehtyy jossain tilaisuudessa mussuttamaan sokerisia herkkuja, sen tietää kyllä seuraavana päivänä: turvotus vaivaa ja olo ei ole muutenkaan parhain. Jos lounas jää leipälinjalle, seuraavana päivänä väsyttää tolkuttomasti. Liikuntapyrähdyksen jälkeen taas on energinen olo pari päivää myöhemmin. Ja niin edelleen.

Eikä kiinalainen sanonta ”Herrasmies löytää harmoniaa erilaisuudesta” olisi meille huono tähänkään aikaan…

Fedja-setää iltasaduksi

Kuva Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemasta kirjasta Fedja-setä. © Kustannusosakeyhtiö Otava, kuvittaja Gennadi Kalinovski ja graafinen suunnittelija Markus Pyörälä.

Kuva Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemasta kirjasta Fedja-setä. © Kustannusosakeyhtiö Otava, kuvittaja Gennadi Kalinovski ja graafinen suunnittelija Markus Pyörälä.

Muistatteko 1970-luvun lastenkirjaklassikon Fedja-setä, kissa ja koira? Sillä on myös jatko-osia, jotka ovat ilmestyneet vasta 1990-luvulta lähtien. Saimme ihanan Fedja-setä -tiiliskiven joululahjaksi, ja luen sitä lapsille luku tai pari kerrallaan iltasaduksi. Lapset kyllä kinuaisivat aina pitempää lukusessiota.

Lapsuuteni lukukokemuksesta mieleen on jäänyt kohtaus, jossa hoetaan ”Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen” sekä Fedja-setä-pojan taloa lämmittävä keinoaurinko. Posteljoonin kohellus on nuoremmallekin polvelle takuuvarma naurattaja, mutta nyt Fedja-sedän seikkailuihin tuli äidille uusia näkökulmia. Tässähän on anarkismia, järjestelmän kritisointia, luontoon kaipuuta. Kuinka tämä meni läpi vuoden 1974 Neuvostoliitossa?

Liekö teos livahtanut sattumalta kotimaansa sensuurin seulasta, mutta pian tällaisista sattumista tehtiin loppu, ja vuoden 1975 jälkeen kirjailija Edvard Uspenski joutui yli kymmeneksi vuodeksi julkaisukieltoon.
– Kapitalistisen pienen Suomen huomio oli suoraan sanoen pelastus. Kun aloin saada käännöksiä ja arvostusta, minua ei voitu kokonaan vaientaa, sanoi Uspenski Etelä-Saimaan sanomien haastattelussa vuonna 2008.

Tarinan aiheenahan on kuusivuotiaan pojan karkaaminen maalle yhdessä puhuvien kissan ja koiran kanssa. Poikaa kutsutaan hänen pikkuvanhan olemuksensa vuoksi Fedja-sedäksi. Tarinoissa päähenkilöiden asioita urkkiva ei-niin-fiksu posteljooni Petshkin tuntuu edustavan byrokraattista valtiota, syö vieläpä suklaatkin ja odottaa lahjoja. Kateuden vallassa hän lopulta ilmiantaa Fedja-sedän olinpaikan.

Byrokratia kukkii, kun Petshkin on tuomassa kissa Matroskinille pakettia:

– Asuuko täällä kissa Matroskin?
– Minä olen Matroskin, kissa sanoi.
– Teille on tullut paketti. Se on tässä. Mutta minä en anna sitä, koska teillä ei ole henkilöllisyysodistuksia.
Fedja-setä kysyi:
– Miksi te sitten toitte sen?
– Koska sellainen on määräys.

– No mitäs nyt tehdään? kysyi Fedja-setä.
– En minä tiedä mitä te teette. Mutta minä tuon paketin tänne nyt joka päivä. Tuon paketin, kysyn todistuksia ja vien sen takaisin. Näin teen kaksi viikkoa. Sitten paketti lähtee takaisin kaupunkiin. Koska se ei ole kenellekään.

Maaseutu on autioitunut ihmisten muutettua kerrostaloihin, ja päähenkilöt saavat valita tyhjäksi jääneiden talojen joukosta mieleisensä. He eivät raaski kaataa koivuja polttopuiksi, mutta saavat tutkijoilta keinotekoisen auringon lämmöksi ja valoksi.

Ehkäpä edistyksen haittapuolien vähittäinen paljastuminen 1970-luvulla toi tähänkin teokseen kaipausta takaisin luontoon. Suomalaisissakin 1970-luvun lastenkirjoissa oli samaa luonnonläheisemmän ja yksinkertaisemman elämän kaipuuta, vaikkapa Marja-Liisa Puputin dystopiassa Tinttamarin matka aurinkoon. Uusista lastenkirjoista en tällaisia pohjavirtauksia oikein löydä.

Mietityttää, paljonko Fedja-sedässä on yksityiskohtia, jotka eivät minulle auenneet. Miksi vaikkapa Fedja-sedän lintukotokylä on nimeltään Prostokvashino eli Piimälä? Olisi jännä kuulla joltakulta venäjänkielentaitoiselta lisää Fedja-sedän maailmasta.

Satujen roolimalleja

lumikki ja prinssiLumikki heräsi pitkästä unestaan ja näki edessään unelmiensa prinssin, jota hän oli niin kauan kaivannut pelastajakseen”. Häät vietetään heti, ja sitten pariskunta elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Prinsessasatujen kaava toistaa itseään, mutta luettava on, kun nelivuotias nuorimmainen on saduista innoissaan. Päähenkilön mainituin ominaisuus on prinsessasaduissa kauneus, ja monesti hänen aktiivinen toimintansa jää kovin vähäiseksi.

Hesarissa kolumnisti Anna-Mari Sipilä valitteli naispuolisten roolihahmojen latteutta populäärikulttuurissa. Hän on sitä mieltä, etteivät liian kiltit ja tylsät roolihahmot kannusta naisia pyrkimään korkealle: ”Ollaan mieluummin kivoja ja tylsiä kuin tehdään itsekkäästi omaa juttua.” Millainenhan maailma olisi, jos jokainen vain tekisi itsekkäästi omaa juttua? No, joka tapauksessa minäkin kaipaan laajempaa naishahmojen kirjoa.

Mauri Kunnas: Kuningas Artturin ritaritOnneksi kotoisten iltasatujemme valikoima laajeni, kun Valokki innostui Kuningas Artturin ritareista – Mauri Kunnaksen versiosta, jossa Logresin valtakunnassa seikkailevat kissat ja muut eläimet. Jo kolmas lukukierros on menossa peräjälkeen. Näissä hahmoissa on särmää vielä lasten tarinaksi muokkaamisen jälkeenkin. Artturin puoliso Ginneveer on omapäinen, käyttää Pyörää pöytää tikkatauluna ja pitää peliä myös ritarijoukkoon kuuluvan Lancelotin kanssa. Artturin siskopuoli Morgan le Fee juonittelee minkä ehtii, ja hänen kauteudenpuuskassaan virittämä juoni hävittää ikiajoiksi osan kuningas Artturin taikavoimaa sisältävistä varusteista.
satujen_roolimalleja3
Ginneveer tappelussaArtturin jälkeen Valokki totesi pitävänsä tarinoista, ”joissa on kissoja ja ne sotivat keskenään”. Lainasin iltasaduksi Koirien Kalevalan, Mauri Kunnaksen tuotantoa sekin. Kalevalassa naiset ovat melko vahvassa roolissa, äitihän usein pelastaa Kalevalan miespuoliset sankarit pulasta ja tuuppii muutenkin eteenpäin. Koirien rinnalla seikkailee muitakin eläimiä: Pohjolan kansan johtaja Pohjan Akka on susi, ja Lemminkäinen on kissa. Joitakin muutoksia on Kunnas tarinoihin tehnyt niiden pehmentämiseksi: Aino ei hukuttaudu, vaan onkin yli-innokas morsianehdokas, jolta Väinämöinen pelastautuu uimalla läheiseen saareen ja piileskelemällä siellä.

Mitähän luettaisiin seuraavaksi? Mauri Kunnaksen klassikkokuvakirjoihin on helppo suunnata katseet, mutta mitä muuta perinteisestä prinsessamuotista poikkeavaa löytyisi? Menneiden aikojen lapsia -kirjasta luin mongoliprinsessa Aiyarukista, josta tuli sotapäällikkö, mutta hänestä ei ole löytynyt tietoa muualta.

Lastenkulttuuria Helsingissä: Korppi ja kumppanit

Ai, etkö ole lukenut Korppia ja kumppaneita lapsena, kysyi varmaan kolmas ihminen minulta. Olin selvästi ohittanut jonkin lastenkulttuurin tunnetun teoksen, vieläpä ympäristöaiheisen sellaisen. Sivistystä tuli paikattua, kun alkukesällä ostin lapsen kaverille synttärilahjaksi liput Korppi ja kumppanit -teatteriesitykseen Teatteri Toivoon ja vein tulevat ekaluokkalaiset sitä katsomaan.

korppi ja kumppanit -esitys

Jukka Parkkisen teos Korppi ja kumppanit kertoo, mitä eläimille tapahtuu, kun ympäristön muutos alkaa vyöryä niiden kotialueelle. Ihmiset aiheuttavat monenlaista harmia, ja elintilasta ilmaantuvat taistelemaan myös vieraslajit, häijy minkkien jengi. Tapahtumat olivat ajankohtaisia 1970-luvun lopulla tarinan ilmestymisaikaan ja yhtä lailla nykyään ilmastonmuutoksen edetessä.

Teatteri Toivon aula Lapset tykkäsivät harrastajateatterin boheemista miljööstä. Yleisö on hyvin lähellä esitystä, ja esityksen jälkeen näytelmän pörröisten hahmojen kanssa voi vaikka käydä juttelemassa. Väliajalla voi ostaa kotitekoisia herkkuja. Munkkisaaren vanhalla telakka-alueella on tilaa: väliajalla pääsi myös keinumaan korkeassa narukeinussa teatterin aulassa.

Näytelmä pyörii nyt taas kesätauon jälkeen vielä muutaman kerran, viimeinen näytös on 22.8.!

« Older entries