Jääkaapille vetoapua pakkasilmasta – kannattaako?

29 joulukuun, 2012 klo 12:28 pm (Askartelu, energia, keittiö, kulutus, säästövinkki)

Ulkona on kipakka pakkanen, ja sisällä jääkaappi kasvattaa sähkölaskua jäähdyttäessään ruokiamme. Eikö siis kannata hyödyttää valmiiksi kylmää ulkoilmaa tähän tarkoitukseen? Tarkan euron ituhippi siirtelee litraista vesipulloa parvekkeen ja jääkaapin välillä: kun pullo parvekkeella jäätyy, on aika siirtää se jääkaappiin, ja suunnilleen vuorokauden päästä siirretään taas sulanut vesipullo takaisin parvekkeelle.

Onko tästä mitään hyötyä? Otin entalpiataulukot ja laskukoneen esille, ja tulos on alla. Koko touhuhan perustuu siihen, että vedellä on korkea sulamislämpö: veden olomuodon muutos jäästä vedeksi vastaa energiantarpeeltaan suunnilleen sitä, että samaa vesimäärää lämmitetään 80 astetta. Veden olomuodon muutoksissa liikkuu siis suurehkoja energiamääriä verrattuna pelkkään lämpötilan muutokseen.

Mitä tämä tarkoittaa kilowateissa ja kilowattitunneissa? Pullo sulaa jääkaapissa yleensä noin vuorokaudessa, niinpä teho saadaan jakamalla energia vuorokauden sekuntien määrällä: vesipullon jäähdytysteho on noin 4,1 W. Vuorokaudessa jäähdytysenergiaa saatiin noin 0,1 kWh.

Kuulostaa aika vähältä. Paljonko se on suhteutettuna jääkaapin jäähdytystehoon? Meidän uuden jääkaappimme valmistaja ilmoittaa, että jokaista jääkaapin sataa tilavuuslitraa kohti se tarvitsee energiaa samaiset 0,1 kWh vuorokaudessa, ja siitä osa tietysti menee hukkaan. Vesipullo hoitaa siis sata litraa jääkaappitilavuutta oikeaan lämpötilaan. Kommuunilla on valtaisa 390 litran vetoinen jääkaappi, joten pitäisi kierrättää neljää vesipulloa täyden jäähdytystehon saavuttamiseksi. Hm, kätevämpää olisi, jos jääkaappi osaisi hyödyntää kylmää ulkoilmaa jäähdytykseen suoraan. Toisin päin voi laskeskella, että yhden jääkilon tuomalla jäähdytysenergialla jäähdytetään yli 6 kg ruokia huoneenlämmöstä jääkaappilämpötilaan.

Ja paljonko säästyi rahaa? Kilowatti sähköä maksaa suuruusluokkaa 12 – 16 snt, joten yhtä jääpullollista kohti sähkölaskusta jää puuttumaan noin … 1,5 snt. No, aika monet energiansäästökonstit perustuvat elämäntapaan: sulatetaan pakasteet jääkaapissa, jäähdytetään ruuat parvekkeella jne. Kuitenkin jos rahaa haluaa säästää, pääsee paljon helpommalla vaikka vaihtamalla lamput ledeihin. A+-luokan jääkaappi kuluttaa vuodessa noin 20 euron edestä sähköä, siitä saa jokusen euron pois järkevällä käytöllä.

-Piia

Ps. Vielä laskelmat tähän: Veden sulamislämpö on 333 kJ/kg, eli kilo vettä luovuttaa jäätyessään lämpöä tämän verran ja sitoo saman verran sulaessaan. Veden ja jään ominaislämpökapasiteetti vaihtelee lämpötilan mukaan, mutta on jäällä noin 2 kJ/kg*lämpöaste ja vedellä noin 4,1 kJ/kg*lämpöaste. Jos katsoo veden entalpian eri tiloissa taulukosta, arvot voi laskea myös siitä suoraan.

Otetaan siis litra (~kilo) jäätä, sulatetaan se 0 C-asteessa, annetaan lämmetä vielä jääkaappilämpötilaan ja lasketaan, paljonko energiaa sitoutui. Tulokseksi tulee 357,7 kJ. Jos ulkona sattui olemaan pakkasta, jäähdytysenergiaa tulee rippunen lisää, sillä esim. kymmenen asteen pakkanen tuo 20,2 kJ jäähdytystä, siis yhteensä noin 378 kJ.

4 kommenttia

Teologinen keskustelu joulun alla

22 joulukuun, 2012 klo 12:24 pm (elämänilo, juhlat, kulttuuri, yhteisöllisyys)

Istuimme iltapalapöydässä, kun neljävuotias Taito kysyi yhtäkkiä, onko taivaassa jumalaa.

– No tuota, ihmisillä on siitä erilaisia käsityksiä. Isän ja minun mielestä ei ole, mutta esimerkiksi Mirja-mummon ja etenkin Anneli-tädin mielestä on.

– Mutta äiti, jos sinä kertoisit mummille, ettei ole.

– En minä voi sellaista sanoa, kun ei sitä voi tietää. Jokainen voi pitää oman mielipiteensä.

Viikkoa aikaisemmin Taito kysyi, onko taivas enkelien asuinpaikka, ”kun niin vaikuttaisi olevan”. Hänen maailmankuvansa on tainnut viime aikoina laajentua joululaulujen pohjalta, joita kotona on laulaa loilotettu päivät pitkät.

Olen innostunut laulamisesta, kun olen lapsille laulaessa viimein oppinut laulamaan sen verran, että siedän itse kuunnella omaa ääntäni. Aikaisemmin yksinkertaisinkin sävel meni nuotin vierestä. Laulan mielelläni uskonnollisiakin lauluja, koska niissä on monesti hyvä melodia ja kauniit sanat.

Joulun alla on ollut ilo päästä mukaan laulamaan yhteislaulujakin, kun ohjelmassa oli sekä päiväkodin joulujuhla että Cantores Minores-muskarin joulujuhla. Päiväkodeissa tosin ollaan nykyään niin varovaisia, että uskonnollisia viittauksia sisältävät laulut on poistettu ohjelmasta kokonaan.

Päiväkodin juhla meni ”Jänis istui maassa” -henkisten laulujen ja leikkien kera, mutta siitä huolimatta huomasin muslimitaustaisten lasten puuttuvan paikalta. Onkohan kukaan vääntänyt vanhemmille rautalangasta, että kyseessä on yhteinen syyskauden päätösjuhla, jossa olisi kiva olla kaikkien mukana? Toinen vaihtoehto olisi pitää reilusti joulujuhla koko lauluvalikoimineen. Nyt menetetään yhteinen juhla ja lapsilta jää silti oppimatta ainakin puolet juhlaan kuuluvasta lauluperinteestä.

Cantores minores -juhlassa onneksi oli mukana koko biisiskaala: Tuomiokirkon kryptassa laulettiin niin Enkeli taivaan kuin Porsaita äidin oomme kaikki ja paljon siltä väliltä. 🙂

-Piia

Ps. Joulupukin vierailua varten olemme harjoitelleet Joulupukki-laulua, ja muskarissa taas kauden hitti oli Joulukirkkoon (Kello löi jo viisi…). Siitä on muuten tosi kiva värttinäläisten versio Youtubessa, lisäsäkeistöjen kera vieläpä.

2 kommenttia

Tämän vuoden joulukortit

16 joulukuun, 2012 klo 5:06 pm (Askartelu, elämänilo, ilmastonmuutos, juhlat, kierrätys, kulttuuri, viestintä, yhteisöllisyys)

No niin, eihän tämä mitenkään ympäristöystävällistä touhua ole: joulutervehdyksistä suurimman osan voisi hoitaa sähköisillä korteilla askartelun ja lähettelyn sijaan. Mutta kartonkikortit kuitenkin välittävät lämpöä ja välittämistä ihan eri tavalla, ja ne voi kaivaa laatikosta katsottaviksi vielä vuosien päästä. Joulun lopuksi kokoamme saapuneet kortit vuosiluvulla varustettuun kirjekuoreen ja panemme laatikkoon.

Me olemme aloittaneet joulukorttien lähettämisen vasta joskus kolmekymppisinä, ja määrä tuntuu kasvavan vuodesta toiseen. Tietotekniikan kehittymisen myötä ihmiset ovat innostuneet liittämään kortteihin kuvia lapsistaan, ja tänä vuonna mekin sorruimme tähän. Jokaisen kortin etupuoli on yksilöllinen ja itse askarreltu, ja taakse on liimattu lasten kuva ja joulutoivotus.

Samaan aikaan kun askartelu on tullut muotiin, kaupalliset toimijat ovat oppineet ottamaan siitä kaiken irti: liimaa valmis tarra oikealle paikalleen korttipohjaan, ja maksa siitä ilosta enemmän kuin valmis kortti maksaisi.

taman_vuoden_joulukortit_piia

Me olemme pysyneet perinteisen askartelun linjoilla. Pitkin vuotta kokoan askartelulaatikkoon potentiaalisia materiaaleja, ja ostan silloin tällöin ison pakkauksen eri värisiä korttikartonkeja. Tämän vuoden kortteihin päätyi vanhoja kahvipusseja mökin vintiltä, Annantalon esitteen kuvia, joulupukkitarroja. Kesällä tuli ostettua pari puuleimasinta Luonnontieteellisestä museosta, niitä käytettiin myös. Kaupunginmuseon lehdessä oli upean punainen sivu, josta sai leikattua tonttulakkeja.

Hain postin sivuilta tietoa kirjepostin hiilijalanjäljestä. Sieltä selviää, että posti osallistuu ilmastohankkeisiin pyrkien siten neutraloimaan toimintansa päästöt. Käytännössä päästöjä kuitenkin tulee, ja selviää, että paperilaskusta aiheutuva hiilidioksidikuormitus on noin 50 g ilman neutralointia. Pari kolme kirjettä vastaa siis noin kilometrin autoilua. Sähköisen laskun hiilijalanjäljeksi arvioitiin noin 5 g, vaikka tästä luvusta kiistelläänkin. Kannattaa siis vaihtaa paperikirjeet sähköisiin niissä tapauksissa, joissa paperiversioon ei liity ylimääräistä tunnelatausta. 🙂

-Piia

Ps. Yksilöllisiä kortteja tuli askarreltua 27 kpl. Ehkä en käytä kahta työpäivää askarteluun enää sitten, kun käyn taas töissä. Taiton kanssa kotona oli leppoisaa leikata ja liimata.

Jätä kommentti

Ruokalasku kuriin ja ruisjauhot puuroksi

10 joulukuun, 2012 klo 2:08 pm (eettisyys, kasvissyönti, keittiö, ruoanlaitto, säästövinkki)

Havahduimme Tompan kanssa siihen, että yhteisen ruokatilimme saldo on laskusuunnassa. Piti ryhtyä selvittämään, paljonko oikein käytämme mihinkin. Ruokaan näkyy menevän nykyään 340 – 550 euroa kuussa, vaikka syömme lähes joka päivä myös omaa satoa (pakastemustikoita, perunoita…).

Ensiavuksi ryhdyin miettimään, mitä arkisia ruokia voisi korvata edullisemmilla, kuitenkaan eettisyydestä tinkimättä. Esimerkiksi kunnon leipää ei juuri enää löydä kaupoista alle neljän euron kilohinnan. Kannattaa siis siirtyä aamupuuroon, puurohiutaleet eivät niin paljoa maksa. Ja luomu-rainbow on halvempaa kuin tehotuotanto-elovena. Melkein mikä tahansa hedelmäkin on edullisempi kilohinnaltaan kuin leipä – banaanejako tässä kannattaa ottaa välipalaksi voileivän sijaan? Olemme myös jatkaneet kalaruokia halvemmilla kalalajeilla kuten seillä ja lisänneet myslin sekaan kaurahiutaleita.

Silmiinpistävin seikka tilitapahtumissa on niiden määrä. Miksi ihmeessä käymme kaupassa jopa 29 kertaa kuussa? Ylimääräisillä kauppareissuilla tulee ostettua turhia herkkujakin. Roskiin menee onneksi hyvin vähän, eikä paino-ongelmiakaan ole.

Pidämme silloin tällöin kaapintyhjennysruokailuja, jolloin ruokalajin määrää kaapissa seuraavaksi pilaantuva elintarvike. Tähän teemaan liittyen muistin myös kämppiksen vinkin, että ruisjauhot voi keittää puuroksi, ellei niille ole muuta käyttöä. Tässä puuro-ohje Kotiruoka-keittokirjasta:

ruisjauhot_puuroksi_Piia

Ruisjauhopuuro

1 l vettä
2 1/4 dl ruisjauhoja
(1 tl suolaa)

Kiehauta vesi kattilassa, lisää suola. Kaada varovasti ruisjauhot kattilaan sekoittaen samalla vispilällä. Hauduta kannen ja pyyhkeen alla noin tunti, käy sekoittamassa välillä. Samalla ohjeella saa myös puolukkapuuron lisäämällä heti alussa veteen noin 2 dl puolukkasurvosta.

Olemme tinkineet tuosta tunnin ajasta, kun muuten aamulla nälkä ehtii kurnia liikaa. 🙂

No pienenikö ruokaan menevä rahamäärä? Laskin juuri verkkopankin tapahtumista marraskuun ruokamenot. Kauppakäyntejä oli 23 ja taas meni 540 euroa. Siihen kyllä sisältyi erityismenoja, kuten sushi-illan järjestäminen ja isomman aikavälin ostokset parissa etnokaupassa. Ehkä siis ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta vielä pitää katsoa menoja kriittisin silmin. Luomusta emme ainakaan ryhdy tinkimään, ja hyvää proteiinia pitää saada joka päivä.

Olisi mielenkiintoista tietää, missä suuruusluokassa liikumme. Paljonko neljän hengen perheen ruokamenot yleensä muilla ovat?

-Piia

Ps. Vinkki pankkipalvelujen suunnittelijoille: Verkkopankki voisi auttaa perheen taloudenpidossa. Nykytekniikalla olisi helppo tarjota palvelu, joka näyttäisi kuukausittain, paljonko vaikkapa ruokakauppoihin on mennyt rahaa. Ei tarvitsisi tarkan talouden ihmisen kopioida ja liimata niitä itse Exceliin rivi kerrallaan…

10 kommenttia

Kukkapaita vai hämähäkkimies

5 joulukuun, 2012 klo 2:30 pm (kierrätys, kulttuuri, kulutus)

Taito tuli eräänä päivänä kotiin päiväkodista ja kertoi, että Edwin oli sanonut hänen sukkahousujensa näyttävän ihan tyttöjen sukkahousuilta. Ne olivat Taiton lempparit, punainen väri ja kukkakuvioita. Ajattelin, että tähänkö lapsen omat päätökset vaatteissa loppuivat, ja joutuuko hän seuraavaksi siirtymään pojille tyypilliseen värien ankeuteen ja hämähäkkimies-paitoihin. Sanoin, että jokainen voi kyllä käyttää ihan millaisia vaatteita haluaa, ja sen voi sanoa myös kommentoijille. Hänellä on tapana valita aina kahdesta vaatevaihtoehdosta kirkkaamman värinen.

kukkapaita_vai_hamahakkimies

No, ainakaan vielä toisten huomautukset eivät lannistaneet. Seuraavaksi päiväksi hän halusi päälleen perhos-t-paitansa, Metsolan kukkakuvioisen haalarin ja kukkasukat. Kysyin illalla, oliko tällä kertaa joku kommentoinut hänen vaatteitaan, mutta niin ei ollut käynyt. Lastentarhanopettaja oli kyllä nostalgisena muistellut pukeutuneensa samanlaiseen Metsolan haalariin lapsena.

Taito on niin hyvä suustaan, että toivoisin hänen sen avulla saavan myös hankalat tilanteet hoidettua. Toisten lasten kanssa vain taitaa helposti käydä niin, ettei tiedä mitä sanoa.

Ruotsissa lastenvaatetrendit ovat jo vuosia menneet siihen suuntaan, ettei keskiluokkainen akateemisesti koulutettu vanhempi enää kehtaa pukea lapsiaan sukupuolen mukaan jaettuihin pastellisävyihin – jokuhan voisi tulkita hänen edustavan suunnilleen white trash -luokkaa.

Suomeenkin sama suuntaus on tulossa, ja hyvä niin, vaikka kauppojen sisäänostajat ovatkin vielä aika pihalla. Olen yrittänyt ostaa lastenvaatteita Sokokselta, mutta luovuttanut, koska värivalikoiman kahtiajako on niin lannistava. Mitään kivannäköistä ei kertakaikkiaan löydy. Eikö sisäänostajalle tule mieleen, että 1970-80 -luvuilla syntyneistä vanhemmista moni haluaisi suosia samantyyppistä väri- ja materiaalimaailmaa, joita omatkin vaatteet aikanaan olivat: selkeitä voimakkaita värejä ja kuoseja, froteeta, veluuria… Noina vuosina ei vaatteiden sukupuolijakoa tunnettu. Se olikin käytännöllistä ja ekologista, sillä sisarukset voivat periä toistensa unisex-vaatteet ilman ongelmia.

Toinenkin etu unisex-pukeutumisesta on: tuntemattomat ihmiset suhtautuvat lapseen enemmän yksilönä sen sijaan, että sukupuolioletuksen perusteella olettaisivat hänen olevan tietynlainen luonteeltaan.

Mutta kuinka kauan? Missä iässä hämähäkkimiestyylistä tulee pakollinen normi?

-Piia

Jätä kommentti