Lasten vauva-aikana samojen hoitorutiinien toistuminen toisinaan uuvutti, mutta vauvoilla oli ratkaisu siihen: juuri sellaisina hetkinä niillä oli tapana yllättää vanhempansa jollain uudella taidolla.
Isompien lasten hoito on paljon rennompaa, mutta yhä he vain yllättävät oppiessaan uutta. Samalla koko perheen elämänpiiri laajenee. Kolmevuotiaamme on taapertanut alushousuissa jo yli puolet elämästään. Vaipoista vapautuminen teki kotoa lähdön paljon helpommaksi: ei tarvitse miettiä matkan varrelle tukikohtia vaippojen vaihtoon eikä roudata vaippasäkkiä mukana.
Avaraan maailmaan. kuva: De Vossemeren, Flickr
Uudelleen elämänpiirimme laajeni nyt syksyllä, kun kuusivuotias Taito jätti apupyörät, ja voimme lähteä käymään ostarilla parin kilometrin päässä. Vaikken hölkkäämisestä pidäkään, oli riemastuttavaa juosta lapsen vieressä hänen polkiessaan innokkaana eteenpäin. On ollut ihanaa päästä helposti retkeilemään muuallekin kuin lähimetsään. Moni varmaan kysyy, kuinka pyöräily voi alkaa vasta kuusivuotiaana. Enpä olekaan turvallisuushakuisempaa lasta tavannut: pyörän selkään hän on uskaltautunut vasta, kun osaa ihan varmasti, ja ajamaan vinolla pihatiellä hän suostui vasta ajettuaan kuukausia muualla.
Uutta yhteistä tekemistä löytyy muutenkin lapsien kasvaessa. Syksyllä huomasin, että kolmevuotias Valokkihan osaa pelata lauta- ja korttipelejä toisten mukana. Keväällä vielä taaperon ilmestyminen näköpiiriin sai pelaajat varuilleen: ei – eiiii saa ottaa niitä nappuloita eikä pureskella kortteja. Nyt hän ei olekaan enää kortteja pureskeleva taapero, vaan tietää pelin tavoitteen, osaa toimia omalla vuorollaan oikein, laskee nopan silmäluvun ja liikuttaa pelinappulaansa kuten pitääkin. Taputtaa ihastuneena käsiään voittaessaan ja nostaa metelin, jos sattuu häviämään.
Lasten suosikkikorttipeli on Unon yksinkertaistettu versio Doodlebugs, jossa on mukavat pyöreät ja värikkäät pahvikortit. Noppapeleistä olemme pelanneet pienimmän kanssa selkeitä lähdöstä maaliin -pelejä, kuten Laiva on lastattua noppapeliversiona. Esikouluikäinen on innoissaan jätkänshakin ja tammen peluusta. Noppapelejäkin pelaamme monenlaisia, ja Haban Eläinpyramidia, jossa eläimet tasapainoilevat krokotiilin selässä. Tietokonepeleihin emme ole vielä koskeneet, lapset vain toisinaan harjoittelevat näppäimistöllä kirjoittamista. Aivoille tekee hyvää touhuta jotain käsillä, ja olen huomannut, että monet tietokoneen ääressä viihtyvät lapset näyttävät masentuneilta.
Viime aikoina kolmevuotiaan kiinnostuksen kohde on ollut laskeminen: hän laskee kaikkea ympärillään, ja yrittää muistella, mitä lukuja tulikaan kymmenen jälkeen. Ja me dippainssivanhemmat tietysti huokailemme ihastuneina. Mitähän seuraavaksi?
Ekoelämää 