Tänä aamuna herätessäni Tomppa kysyi, miltä tuntuu aloittaa ensimmäinen kokonainen päivä ihan oikeasti aikuisena. Kun on sentään ajokortti ja kaikki. Hyvältähän olo tuntui, vaikkakin uupuneelta. Eiliselle osui ajokokeen lisäksi myös taittotyön palautuspäivä, auton ajon rinnalla kun olen opetellut ajamaan Indesign -taitto-ohjelmaa. Ajokokeesta lähdin suoraan Vihreän Langan toimitukseen neuvottelemaan vakitaittajan kanssa taittamani liitelehden viime hetken viilauksista.
Ajokokeesta tutkinnon vastaanottaja päästi minut pitkin hampain läpi, mutta piti kärttyisän saarnan siitä, etten hänen mielestään huomioinut muuta liikennettä tarpeeksi. Minulle jäi sellainen tunne, että jokin tavassani toimia vain ärsytti häntä suunnattomasti. Ajoin kyllä koko ajan rauhallisesti, vaikka sähläsinkin melko harmittomien juttujen kanssa: esim. kerran en huomannut ajoissa siirtyä suoraan menevälle kaistalle, minkä jälkeen piti mennä eri reittiä kuin suunniteltiin.
Tällaisella paperilla todistan ajo-oikeuden olemassaolon siihen asti, kunnes valmis ajokortti saapuu postissa.
Niin, sellaisia hajamielisiä hattarapäitä monet meistä fyysikoista ovat. Mutta silti minun ammattikuntani suunnittelee niin ydinvoimalat kuin merkittävän osan autojen tekniikastakin. Pari viikkoa sitten juuri lähetin hakemuksen Murata Electronicsille, joka tuossa Vantaalla suunnittelee ja valmistaa ajonvakautusjärjestelmiin käytettäviä kiihtyvyysantureita. Suunnitteluhommissa ei tarvita nopeaa reagointia.
Itse autokoulun käyminen oli kyllä ihanaa, sattuikin niin mukava opettaja. Tällaisille puumaikää lähestyville oppilaille voisi kyllä olla syytä järjestää vähän vähemmän puoleensa vetävää opetushenkilökuntaa. Siis jos oppilaan keskittymiskykyä halutaan tukea. Ammattitaitoinen opettaja onneksi osaa käyttäytyä asiallisesti, vaikka viihtyisikin oppilaansa seurassa.
Lähipiirikin on suhtautunut kannustavasti. Lapset olivat kerran ajotunnilla mukana, ja kehuivat, että olin heidän mielestään peruuttanut hienosti. Langon kanssa kävin kerran ajelemassa hänen Mersullaan, ja hän käyttäytyi vielä tyynemmin kuin autokoulunopettajani. Hän jaksoi rauhallisesti opastaa silloinkin, kun automme oli poikittain sammuneena risteyksessä ja autoja lähestyi eri puolilta. Pitääkin ehdottaa, että elleivät kirjallisuustieteilijän hommat lyö leiville, ajamisen opettamisessa hän kyllä pärjäisi hyvin.
Pääsiäiseksi matkustamme Noormarkkuun appivanhempien luokse. Junaliput on jo ostettu, mutta pelkkä meno tällä kertaa. Takaisin pitäisi päästä autolla, jonka he lupasivat lainata meille mökkeilykaudeksi. Hyvä juttu muuten, mutta harmillista, ettei heidän Citroëniinsa saa mitään hiilidioksidineutraalia polttoainetta. Tuttuni kyllä lupasi, että saan kokeilla hänen biokaasukäyttöistä Octaviaansa ekan päivän ilmaiseksi. Toinen ystäväperhe taas ehdotti vastahankitun etanoli-Fordinsa yhteiskäyttöä. Autovakuutukset kaipaisivat yhteiskäyttöä suosivaa uudistamista, ei olisi kiva viedä kenenkään bonuksia…
Ja sitten varomaan autoilijan sudenkuoppia, muutenkin kuin liikenneturvallisuudessa: omilla jaloillaan on syytä liikkua jatkossakin. Ainoat mieleentulevat ihmiset, joilla autoilu ei näytä tuoneen vararengasta vyötärön ympärille, ovat autokoulunopettajani ja eräs naapurini. Ehkä suomenruotsalaiset geenit ovat jotenkin ylivoimaisia tässä asiassa? Meillä savolaisilla ei sellaista etua ole.
Ekoelämää 