Kolesteroliarvot mässäilyjakson jälkeen

Odotin kiinnostuneena kolesterolitestin tuloksia: onko Pekka Puska vai Antti Heikkilä oikeassa? Siis kun mättää kananmunia ja täysrasvaisia maitotuotteita kaksin käsin muutaman kuukauden ajan, tukkeutuvatko verisuonet? Minulla oli vertailukohtana kolesterolitesti, joka oli otettu juuri ennen ”rasvadieetin” alkamista.

Vajaan neljän kuukauden kesälomallamme perheeni käytti 175 litraa tinkimaitoa lähitilalta, ja ternimaitoa vielä siihen päälle. Teimme maidosta jugurtteja, juustoja ja pannukakkuja. Kesäkanat olivat niin kovia munijoita, että muniakin kertyi perheen syötäväksi 4-5 päivässä. Varsinaista karppausta en kokeillut, vaikka viljan määrä ruokavaliossa vähenikin. Kokeilin samaan aikaan gluteenitonta ruokavaliota, jossa korvasin vehnän, ohran ja rukiin etenkin kauralla, tattarilla ja hirssillä. Kesäaikaan syömme aina paljon myös tuoreita kasviksia, villivihannekset mukaan lukien, sekä järvikalaa. Lihaa ei ruokavalioomme kuulu minään vuodenaikana.

Tulosten vertailussa pitää ottaa huomioon, että mökkikesäämme kuuluu enemmän hyötyliikuntaa kaupunkielämään verrattuna. Huussiin on riennettävä pihan toiselle puolelle, vesi kannetaan kaivosta ja katiskoille soudetaan päivittäin. Mitään isompaa kuntoilua se ei kuitenkaan ollut, sillä pienten lasten kanssa mihinkään ei pääse kovin nopeasti.

Aivan, ne tulokset!

Ennen     Mässäilyn jälkeen 4kk myöhemmin
kokonaiskolestr. 5,2 4,9
HDL 2,08 2,23
LDL 3,2 2,7
triglyseridit 0,57 0,45

Kaikki rasva-arvot siis muuttuivat parempaan suuntaan, ja olivat loman lopussa suositusrajojen sisällä! Tuloksia antanut sairaanhoitaja kysyi, olenko aloittanut kolesterolilääkityksen.

Isoin muutos ruokavaliossa oli eläinrasvan suuri määrä ja gluteenittomuus. Kalansyönnissä kesäksi muuttuu lähinnä laji, kun syömme etenkin lammen särkiä ja lahnoja kaupasta ostetun kalan sijaan.

Mitä tästä nyt voi päätellä? Ainakin sen, että omavaraisuuteen pyrkivä mökkeilyelämä näkyy olevan verenkiertoelimille ihan hyvä juttu. Ja näyttää siltä, että voin terveyden puolesta syödä kananmunia ja maitorasvaa niin paljon kuin huvittaa? Ainakin jos harrastan edes kohtuullista hyötyliikuntaa.

Muuten olo oli tuolla ruokavaliolla ihan hyvä ja pirteä. Jonkin verran tulee suonenvetoa, mikä viittaa siihen, etten ehkä saa gluteeniviljojen korvikkeista samoja kivennäisaineita kuin viljasta. Jostain syystä paino pyrki ikävästi alaspäin, mikä ei ole hyvä juttu, kun vähän alipainon puolella olen luonnostaankin.

Ennen kesää riesanani olivat laskimo-ongelmat jaloissa: jalkani eivät enää sietäneet pitkiä aikoja istumista, vaan jouduin nostamaan ne ylös vähän väliä. Nukkuessa piti ottaa käyttöön toinen tyyny jalkoja varten. Särky ja jomotus alkoi jo aamusta. Usein tuli mieleen, että olen kolmevitonen, ei tämän tällaista pitäisi vielä olla! Kesällä vaivat katosivat, mutta palailevat nyt parin kuukauden kaupunkielämän jälkeen uudelleen. Yritämme nyt Tompan kanssa pitää kiinni edes parista kunnon liikuntakerrasta viikossa. Kaipaan täällä kaupungissa *niin* kovasti metsästäjä-keräilijän tarpeideni täyttymistä, mutta eipä mökki taitaisi talvipakkasella kovin mukava paikka olla.

Ai että ympäristövaikutukset? Kesäkanojen munat ovat tosi ekotehokasta ruokaa, etenkin kun kanat söivät viljapitoisen rehunsa ohella ylijäämäkalansaalista, järvisimpukoita ja vihreitä (rikka)kasveja. Maitotuotteet eivät luultavasti ole ekotehokkuudeltaan kovin hyviä, etenkään lehmien aineenvaihdunnan ja suuren pinta-alatarpeen takia. Vuohenmaitoonko tässä pitäisi siirtyä? Pysyvätköhän veriarvot soijallakin hyvinä?

Mainokset

Kuolevat tervehtivät sinua

Kuolemaantuomittuja kaltereiden takana, sellaisia kävimme lasten kanssa katsomassa viime perjantaina. Korkeasaaressa nimittäin. Monien lajien tulevaisuus näyttää heikolta, ja eläintarhat tekevät hyvää työtä yksilömäärän kasvattamiseksi. Jos alkuperäiset elinalueet ovat kutistuneet sietämättömän pieniksi, eläintarhat voivat antaa tekohengitystä sen aikaa kun perustetaan luonnonsuojelualueita ja vähennetään salametsästystä. Lajia ei ole kuitenkaan kauan olemassa ilman elinympäristöä.

mongolianvillihevoset

Mongolianvillihevosia.

Tropiikissa lajiston monimuotoisuus on niin huimaavaa, että eliön alkuperäinenkin elinympäristö voi olla vain hyvin pieni maa-alue. Niinpä harkitsematon maankäyttö voi tuhota paljon. Korkeasaarenkin terraariossa elelee uhanalainen lisko (hondurasinpiikkihäntäiguaani), jonka alkuperäinen koti on jokin hondurasilainen metsä, eikä sen kotimaassa ole herätty suojelutoimiin. Päätäni huimasi, kun ajattelin, miten paljon muuta harvinaista lajistoa liskolla mahtoi olla kotopuolessa seuranaan. Eläintarhan terraarioon ei alueen puita, hyönteisiä, sammalia tai sieniä ollut siirretty, vaan vihreää tarjosivat helppohoitoiset huonekasveinakin tunnetut kasvit.

Aasianleijonat köllöttivät häkissään rauhallisina, eikä niiden elinalue Intiassakaan ole paljon kummempi: vain Girin kansallispuisto, johon jäljelläolevat ovat ahtautuneet. Reviirejä ei ole mahdollista laajentaa, koska ihmisasutus on vastassa kaikkialla puiston ulkopuolella ja osin jo sen sisälläkin. Vielä parisataa vuotta sitten leijonat ovat elelleet koko valtavalla Intian niemimaalla, ja lisäksi levinneisyys on ulottunut Euroopan rajoille asti!

tiikeri sukulaisia katsomassaVaikka vatsaa väänsi, kun ajattelin lukuisten lajien toivotonta tulevaisuutta, oli kuitenkin mukavaa nähdä Korkeasaaren tutut eläimet. Minulle eläintarhan asukkien vaihtuvuus ei ole suuri houkutin, vaan tahdon nähdä tuttuja. Siellä ne edelleen olivat: vesikilpikonnat, pikkukrokotiileiltä näyttävät kaimaanit ja etelä-amerikkalaiset apinaperheet. Uljaannäköiset amurinleopardit kulkivat edelleen häkkinsä viertä edestakaisin, mutta vapaudessa kotimaassa niiden elinajanodote jäisi kovin lyhyeksi, siitä salametsästäjät pitävät huolen. Valokki otti mukaan Tikru-tiikerinsä katsomaan sukulaisiaan, mutta Tikru sai tällä kertaa tyytyä näkemään vain leopardi- ja leijonaserkkuja, kun tiikerit pysyivät piilossa. Marraskuinen Korkeasaari oli hyvä käyntikohde: eläimet ovat hyvin esillä, kun häiriötä on vähemmän, ja trooppisiin taloihin pääsee yhtä hyvin kuin milloin tahansa.

Saimmepa samalla järjestettyä kavereidemme häälahjan: muutaman kympin lahjoitus amurintiikereiden- ja leopardien hyväksi, ja asiasta muistuttava jääkaappimagneetti. Ideaa sopii käyttää myös joululahjaostoksia mietittäessä!

Fasaaneja kasvatetaan eläviksi maalitauluiksi

Etelä-Suomessa metsäkanalintuja on enää kovin vähän, vaikka sääolomme niille sopisivatkin. Syytkin tunnetaan varsin hyvin. Talousmetsistä puuttuu monia piirteitä, joita metsot, teeret, pyyt ja riekot tarvitsevat: laajoja yhtenäisiä metsäalueita, pusikoita suojapaikoiksi etenkin maanpinnan lähellä, pysyvyyttä, riittävää puuston tiheyttä (peitteisyys), mustikanvarpuja, hyönteisravintoa poikasille, sekapuustoa.

fasaanikukko

Fasaanikukko (kuva Wikimedia Commons)

Maaseudun tulevaisuudessa 6.11.2013 kerrottiin Tapion pariskunnasta, joka hankki lintukoiran, mutta huomasi, ettei lähimetsissä ollutkaan sille mitään saalistettavaa. Muutaman vuoden päästä heidän tilallaan on fasaanitarha, josta metsiin päästetään parituhatta lintua vuodessa – metsästäjien maalitauluiksi. ”Eniten vastusta tarjoavat linnut, jotka ovat ehtineet kunnolla kotiutua maastoon, Klaus Tapio kertoo. Ne osaavat pyrähtää lentoon lähes pystysuoraan ja väistellä saalistajaa villilinnun tavoin. Varsinkin kukot juoksevat mielellään.

Onkohan tässä nyt jonkinlainen eettinen ongelma? Metsästettäessä saaliseläimiä käsittääkseni ammutaan sen takia, että niitä on muuten vaikea pyydystää. Katsotaanpa nyt: lintu on jo kerran ollut kasvattajan häkissä ja se halutaan syödä. Eikö olisi eettisintä vain katkaista sen kaula eikä juoksuttaa eläinparkaa pitkin metsiä? Jos teurasikäiset häkkikanat lopetettaisiin päästämällä ne vapaiksi ja ammuskelemalla ne matkan päästä, eläinsuojeluviranomaiset varmaan sanoisivat asiasta jotain.

teerinaaras

Teerikana (kuva Wikimedia Commons, Jniemenmaa)

Kun eteläiset metsät ovat jo pilalla metsäkanalintujen kannalta, on tietenkin hidasta palauttaa niitä takaisin. Mutta se on kuitenkin mahdollista. Olisi hienoa, jos lintumyönteiset metsänhoitotavat huomioitaisiin myös fasaanitarhaaja-Tapioiden metsästyskäyttöön omistamilla ja vuokraamilla 90 hehtaarin mailla.

Maa- ja metsätalousministeriössäkin herätty metsäkanalintujen vähenemiseen: Metsäkanalintukantoja on seurattu Suomessa järjestelmällisesti vuodesta 1964, ja laskennat osoittavat, että metso, teeri ja pyy ovat vähentyneet merkittävästi 1960-luvulta. Pääsyynä vähenemiseen pidetään suoraan tai välillisesti metsätalouden aiheuttamaa metsien muutosta.

Metlan tutkimuksen mukaan talousmetsien liika harvennus ja avohakkuut haittaavat metsäkanalintujen selviytymistä, lisäksi poikasia hukkuu metsäojiin. Hakkuutähteet haittaavat poikasten liikkumista. Avohakkuut tuhoavat myös mustikanvarvut vuosikymmeniksi ja vähentävät metsän hyönteisten määrää rajusti. Jatkuvan kasvatuksen metsänhoitomenetelmien laajempi käyttö tukisi metsäkanalintuja. Yksittäisen metsänomistajan ponnistelut eivät riitä, sillä linnut häviävät aikaa myöten eristyksiin jääneiltä metsäsaarekkeilta. Hyvä uutinen on, että lintukannat kestäisivät kyllä metsästystä, jos niiden elinympäristö vain olisi kunnossa.

Niinpä niin, kun tässä on nyt 50 vuotta seurattu, voisiko asialle jo tehdäkin jotain? Metsänomistajille on annettu nippu suosituksia, joita tämä voi noudattaa, jos on kiinnostunut monimuotoisen elämän ylläpitämisestä maillaan. Jostain syystä kanalintujen huomioonottaminen ei ole pakollista, joten lintujen tarvitsemat yhtenäiset metsäalueet jäävät saavuttamatta.

Vuohi leikkipuistossa

vuohiLastenkirjoissa tyypillinen aihe ovat kotieläimet, joita on kirjava joukko pikku maatilalla. Vaikka tehokkuusajattelu on ajanut tämän todellisuuden ohi, uskon että kotieläinten pito on ihmiselle lajityypillistä toimintaa. On vahinko, että kaupungissa useimmilla meistä ei ole eläintenpitoon mahdollisuutta, kuten moniin muihinkaan asioihin, jotka maanviljelijälle tai metsästäjä-keräilijälle tuottavat mielihyvää.

Monen vegaanin mielestä kotieläinten kasvatus hyötymielessä on eläinten riistoa. Itse pidän sitä jonkinlaisena symbioosina, kunhan eläimiä kohdellaan hyvin. Kotieläimiä ei myöskään olisi olemassa, ellemme saisi niistä hyötyä. Muurahaisillakin on kirvakarjansa, joka on yhteisen evoluution myötä tullut riippuvaiseksi emäntiensä suojelusta: muurahaisten kasvattamat kirvakannat selviävät hyvin heikosti petoja vastaan omin neuvoin.

kotieläinpihan kuljetusauto

ratsastusta leikkipuistossaLähileikkipuistossamme järjestetään sentään pari kertaa vuodessa helpotusta eläinten kaipuuseen: kotieläintila Hemböle tuo eläimensä lasten natuutettavaksi aamupäivän ajaksi. Eläimetkin ovat tarkasti valikoituja: käsittämättömin lehmänhermoin sen jaksavat paikalle loputtomasti vyöryvien lapsijoukkojen käsittelyä ja kiljuntaa.

Kysyin leikkipuiston henkilökunnalta, onko kyseessä kaupungin järjestämä palvelu, vai kuinka ansaintalogiikka mahtaa toimia. Ehei, leikkipuiston aktiivivanhemmat järjestävät kesällä jäätelönmyyntiä puistossa, ja rahoilla saadaan noin neljänsadan euron huvi kustannettua. Seuraavaksi joku varmaan järkkää kotieläinsynttärit tästä inspiroituneena. Kotieläintilalliset järjestivät jopa vuohenlypsynäytöksen, toivottavasti terveysviranomaiset eivät vie tätäkin iloa meiltä.

lypsyllä

kaneja silittämässä