Uusi koti

Niin vaihtui koti taas kerran. Kävi kyllä mielessä, että kun valitsee asuinpaikan maalla, kannattaako sitten ostaa rivitalokoti läheltä isoa tietä. Vaikka houkuttelevia talovaihtoehtoja olisi ollut monia, olemme Tompan kanssa lyöneet itseämme sormille: malttia siinä, meillä on jo mökki, joka vaatii yhden omakotitalon työt. Olemme valinneet vaihtoehdon, joka täällä maalla on suosittu: talvi kirkonkylällä keskuslämmityksen vaikutuspiirissä, kesä oikeasti maalla.

Juvalla on paljon kotivaihtoehtoja noin tuhannen euron neliöhinnalla. Sellaisen mekin valitsimme. Pohjaratkaisu on kiva, ikkunasta näkyy metsä ja palvelut ovat lähellä. Muovimatto vaihtui parketiksi.

Kauppoja tehdessämme laskin, että tämä oli kuudes kerta, kun olen ostamassa asuntoa tai osaa siitä. Ja sen päälle vielä metsätilakaupat. Jokainen kauppa on vieläpä tullut tehtyä ilman välittäjää. Toivottavasti tämä osoittautuu yhtä hyväksi kaupaksi kuin ne edellisetkin.

Kaupantekopäivän jälkeen selailin myytäviä metsätiloja. Siellä oli äsken maksetulla hinnalla myynnissä metsätila hirsimökkeineen, parikymmentä hehtaaria maata, vesioikeuskin. En ikinä totu siihen, että maata saa valtavan alan muutaman betoniseinän hinnalla. Entä jos olisimme valinneet toisen vaihtoehdon, ja päättäneet oikeasti *elää* maalla?

Talven aikana ”kaupunkielämään” ehtii tottua. Keväällä mökille mennessä vastassa on aina sama huumaava tunne: täällä elän, kerrostalossa olen vain hengissä. Teemmekö nyt elämästämme liiankin helppoa, ja paljonko menetämme samalla?

Mainokset

Hyvää joulua!

3080225196_d91ae3e3d8_o

kuva: Andreuchis, Flickr, CC.

Joulun alla ja kevään lopuksi minulla on ollut tapana viedä päiväkodin henkilökunnalle kukka tai muu lahja, niin hienoa työtä he tekevät. Helsingissä ryhmässä ahkeroi kolme hoitajaa, jotka saivat silloin tällöin lisäapua. Täällä maalla kohtasin lahjaongelman, sillä hoitajia onkin samankokoiselle ryhmälle viisi ja puoli. Vaikka askartelin itse kukka-asetelmia, kuuden asetelman vieminen tuntui jotenkin paljolta. Lisähoitajien palkkaaminen on kunnalle kallista lystiä, mutta parantaa ilmapiiriä aivan valtavasti. Kuopuksen maalaispäiväkodissa tunnelma on rento ja hyväntahtoinen. Lapsiryhmiä ehditään viedä retkille ja tapahtumiin. Helsingissä kireyden saattoi aistia, ja toisinaan hoitajat tiuskivat lapsille. Kädet olivat liian täynnä töitä. Rankat työpäivät lisäsivät sairaspoissaoloja, ja sitten selviydyttiin vielä pienemmällä henkilökuntamäärällä. Sijaisia ei saanut lyhyeksi ajaksi palkata.

Kysyin päiväkodin johtajalta, onko maaseutukunnassamme hoitajamitoitus jotenkin erilainen kuin muualla. Ei, se on ihan samanlainen. Mutta kuulemma lisää hoitajia saa koko ryhmälle, jos jollakulla lapsella on sopiva diagnoosi, esimerkiksi viivettä puheen kehityksessä. Aika hämmentävää, että vastaava ei toimi Helsingissä, vaikka siellä kuopuksen ryhmästä ainakin kolmasosa oli maahanmuuttajataustaisia, ja aina uuden kielitaidottoman lapsen tullessa ryhmään hänen hoitamisensa oli todella työlästä. Olen taas kerran ollut taas tosi vaikuttunut siitä, kuinka hyvin maaseutukunnan palvelut toimivat. Vain kaksi kättä -kampanja ei ole ollut täällä ajankohtainen.

Viime kesän maallemuuttopäätöksen jälkeen olin huolissani, teenkö lapsille suurenkin karhunpalveluksen, kun heidän on mentävä ihan vieraaseen hoitopaikkaan ja kouluun. Ainakin päiväkoti-ikäiselle kavereita on uudesta ryhmästä löytynyt nopeasti, ja leikit sujuvat vauhdikkaasti milloin kenenkin kanssa. Molemmat lapset askartelivat innoissaan joulukortteja koulu- ja tarhakavereilleen, ja saivat monta korttia itsekin. Nyt olemme jo kolkutelleet junalla toiselle puolelle Suomea. Me ja lapset vietämme hyvin ansaittua lomaa oman perheen ja isovanhempien kanssa. Lokoisia joulupäiviä kaikille!

Ai ne lahjat? Vein päiväkodin hoitajille yhteisen laatikollisen suklaata kahvihuonetta varten ja opettajalle ja kouluavustajalle itse askarrellut kukka-asetelmat. 🙂

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.

Ekaluokkalaisen elämää: Koulumatka maalla

koululainen odottaa bussia maallaMilloin se bussi oikein tulee? Ai hei, odotan tässä koulubussiani mökiltä kirkonkylän koululle, tietysti pumpsahtelevaa bussia. Tie tuntuu vaaralliselta, mutta minulla on turvavyö ja kuski on kiva.

Taito