Tänä kesänä olemme laajentaneet lähiruokamenuamme omien kanojen munien lisäksi tinkimaidolla. Läheinen kyläkauppa lopetti, joten kysyin lähimaatilalta, voisiko sieltä ostaa maitoa. Ja kyllä se onnistui. Nyt ihmettelen, miksemme tehneet niin jo aikaisemmin. Viiden litran kannellinen ämpäri vain mukaan, ja pyörällä polkaisten on maito haettu alta aikayksikön. Hintakin on hyvin edullinen kaupan luomumaitoon verrattuna, viisikymmentä senttiä litralta. Kaikki rasvakin on vielä maidon mukana kaupan päälle. Luomuahan tämä maito ei ole, mutta eiköhän sille vähintään eläinten hyvinvointimerkin voisi antaa. Kun katsoo, kuinka lehmät kävellä lönköttelevät omia aikojaan laitumelta lypsyjonoon, ei niiden oloissa näytä valittamista olevan.
Katsoin varmuuden vuoksi Eviran sivuilta listauksen, mitä kaikkea pastoröimattoman maidon juomisesta voi seurata. Se on myös julkaissut perusteellisemman oppaan Suomessa tuotetun raakamaidon biologiset vaarat. Jonkinlaisen riskin otamme, sillä vatsatauteja jälkitauteineen on pitkä lista. Vakavimmasta päästä on EHEC, josta seuraavaan harvinaiseen sairauteen huonotuurinen pikkulapsi voisi kuollakin. Salmonellaa ja kampylobakteeriakin tiloilla esiintyy. Eviran tilastojen perusteella sairastumisia on kuitenkin ollut todella vähän tinkimaidon käyttömääriin nähden. Itsekin on noudatettava huolellisuutta: maitoastiat on pidettävä puhtaina ja jääkaappi tarpeeksi kylmänä. Silti astioihin hiipii happaman maidon haju, jota on vaikea saada pois, koska maitorasva pysyy tiukasti kiinni muoviastiassa.
Maidosta voi myös valmistaa monenlaisia hapanmaitotuotteita ja muita maitojalosteita ihan itse. Silloin ensimmäinen vaihe on pastörointi kotikonstein: maito vain kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Tämä kesä on ollut varsinaista maidolla mässäilyä. Olemme kokeilleet tähän mennessä tehdä viiliä, jugurttia, munajuustoa ja ternimaitojuustoa. Halloumin ohjekin näytti niin helpolta, että se on seuraavana listalla.
Perheen ruokabudjetista aimo siivu menee yleensä maustamattomaan luomujugurttiin, niinpä jugurttia on tullut valmistettua eniten. Netistä löytyi ohjeita helposti, olen itse päätynyt käyttämään etenkin Kyllä äiti tietää -blogia tietolähteenä. Tarvitaan vain maustamatonta jugurttia siemeneksi, kattila, kunnon lämpömittari ja lasinen tai emalinen kannellinen astia sekä keino pitää valmistuva jugurtti noin 42 asteessa puoli vuorokautta.
Kas näin se käy: maito kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Kun se on jäähtynyt 45:een, se kipataan valmistusastiaan, joksi sopii hyvin iso lasipurkki. Joukkoon sekoitetaan jugurttia siemeneksi noin puoli desiä maitolitraa kohti. Sitten vain kansi päälle ja purkki jonnekin lämpimään puoleksi vuorokaudeksi. Olen käyttänyt apuna kylmälaukkua, jossa huovan sisällä on valmistuva jugurtti lasitölkissään ja kaksi noin 55-60 -asteista vettä sisältävää pulloa lämpöakkuna. Leivinuuniakin kokeilin, se oli jäähtynyt jugurttipöpöjen kannalta oikean lämpötilaan kaksi päivää lämmittämisen jälkeen.
Minulle on ollut yllätys, kuinka omat maitojalosteet on helppo saada onnistumaan: viilistä tulee oikeaa venyväistä viiliä ja jugurtista raikkaan makuista, vaikkakaan rakenne ei ole yhtä tasainen kuin kaupan hyllystä haetuissa. Valmistusvaiheen kuumentamisen ansiosta niiden nauttiminen lienee myös turvallisempaa kuin tinkimaidon juominen sellaisenaan. Syksyllä kaupungissa pitänee hyvittää ilmastokuormituksemme kesäinen nousu siirtymällä joksikin aikaa soijatuotteisiin. Vaikka pitkien kuljetusten kuormitus jää lähimaidosta pois, isompi ympäristövaikutus on kuitenkin rehun viljelyllä ja lehmien ruuansulatuksella. Toisaalta haluan edistää oman kylän pysymistä vireänä ja asuttuna.
Lapset ovat pitäneet niin tinkimaidosta kuin kotimeijerin tuotteistakin. Hoikkarakenteinen Valokkikin, joka ei aikaisemmin maitoa juonut kuin pieniä määriä, on suorastaan palleroitunut maidolla mässäilynsä seurauksena.
En taida olla ainoa, joka haluaisi ostaa lähiruokaa ja paikallisten pienyrittäjien tuotteita. Nelostien varrella niitä on tarjolla mukavissa puitteissa, Heinolan Heilan lähiruokakaupassa ja ravintolassa. Silloin kun kuljemme Helsingin ja Etelä-Savon väliä autolla, siitä on tullut vakipysähtymispaikkamme. Lapsillekin on kiva leikkipaikka, tosin ulkona.
Mistähän muuten johtuu, että lähiruokapaikkojen valikoimassa on aina myös suklaata? Kaakaopuu ei taida kasvaa kovin lähellä? Konvehtien tekeminen tuo ehkä kaivattua lisätuloa jollekulle maatilan emännälle. Syötäviä lahjoja on kiva antaa, ne eivät jää kaappeihin pölyttymään, ja huolella tehdyt suklaat ovat myös kauniita.
Ekoelämää 