Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!
Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.
Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.
Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.