Pala villiä luontoa salaattiin

Olen harrastanut villiyrttejä jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen lautaselle löytyy uusia ruokakasveja. Luin kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjaa Villivihannekset, jossa hän listaa syötäviksi mm. omenan ja ruusun kukkien terälehdet sekä omenapuun lehdet. Kukkakaupan ruusuja ei kuitenkaan pidä syödä, sillä niiden kasvatuksessa on monesti käytetty syötäväksi sopimattomia kemikaaleja. Kaikenlaiset kotipihan ruusujen terälehdet sen sijaan sopivat Piipon mukaan lautaselle.

villivihannessalaatti, omenankukan terälehtiä

Minua pyydettiin toukokuussa vetämään parikin villivihanneskävelyä paikallisille martoille. Ilmeet olivat epäluuloisia, kun kiertelimme poimimassa mukaamme niin omenapuun lehtiä kuin monenlaisia rikkakasvejakin. Ne kuitenkin muuttuivat iloisesti yllättyneiksi, kun pääsimme maisteluvaiheeseen asti: surautimme sekalaisista villikasveista banaanien, jäätelön ja mehun kanssa pirtelön, joka maistui kaikille.

Toukokuun helleaalto sai kevään etenemään pikakelauksella, mutta yhden kuvan ehdin ottaa omenankukan terälehdillä terästetystä salaatista. Seassa on myös vuohenputken nuoria lehtiä. Yhtä hyvin siellä voisi olla mukana juhannusruusun kukkia, jos niitä kotipuskassa riittää poimittavaksi asti.

Suosittelen Sinikka Piipon kasvioppaita lämpimästi kaikille. Ne ovat hyvin perusteellisia sisältäen vitamiinitaulukoita ja laajoja kuvauksia kasvien sisältämista vaikuttavista aineista.

Mainokset

Mitä maalla harrastetaan?

Kun aikoinaan kerroin äidilleni, että muutamme perheen kanssa Helsingistä maalle, hän voivotteli lasten kaventuvia mahdollisuuksia. Hyvästi Cantores minores -muskari ja muut harrastukset.

Ajattelin, että lapset löytäisivät kavereita ja kirmaisivat ulkona omissa puuhissaan, kuten olen itsekin tehnyt lapsena kaupungin laitamilla. No, kavereita on kyllä löytynyt, mutta kyläilystä toiselle puolelle kirkonkylää pitää aina sopia erikseen. Ja me taas sinnikkäästi haluamme asua sillä puolella, josta on kävelymatka onnibussin pysäkille. Harrastustarjonta sen sijaan on hämmästyttävänkin monipuolinen.
joki

partioretkellä joen rannassaJuuri vietimme ihanan päivän koko perheen kanssa partiolaisten retkellä. Retkikohteena oli tällä kertaa lammastila ja ihanat ulkoilumaastot sen lähellä: metsäpolkuja, joki, seikkailua harjulla järven rannalla. Itse nautin luonnon tarkkailusta ja vierastan hiukan sitä, että partiotouhuissa huomio menee helposti suorittamiseen, vaikka ollaan luonnon keskellä. Onneksi päivään mahtui myös vapaata puuhailua. Oli hauska nähdä, kuinka virtaava vesi veti heti lapset puoleensa uittamaan jotakin. Leikkejä ei tarvinnut erikseen keksiä. Kaipa partiotouhuissa on oma-aloitteisuuskin kehittynyt, ainakin hyviä sijoituksia on tullut partiotaitokisoista.

karitsojaKesällä taas pientä trumpetinsoittajaa kutsuu puhallinorkesteriyhdistyksen kesäleiri, muuten ehtii lekotella mökillä. Musiikkiopiston ovet eivät ole auenneet, mutta kansalaisopistossa voivat kaikki harrastaa soittamista. Koulun talent-kisassa trööttääminen kavereiden soittajaryhmän mukana vei palkinnoille, kun jaksettiin treenailla. Musiikin harrastaminen toivottavasti opettaa sinnikkyyttä harjoitella asioita, vaikkei sitä niin vakavasti ottaisikaan.

Jotta mahtavat harrastusmahdollisuudet ja hyvä lukio pysyvät, tänne tarvitaan lisää asukkaita. Tervetuloa Etelä-Savoon viettämään leppoisaa lapsuutta! Vanhemmille tosin oma yritys olisi hyvä lähtökohta, sillä työpaikkoja on rajallisesti. 🙂

vaivero

Tästä kasvista otin kuvan, jotta voisin tunnistaa sen. Fb-kavereideni avustuksella se tunnistettiin vaiveroksi,

Mistä kuhinaa maaseudulle?

Paikallisessa keskusteluryhmässä voivoteltiin kirkonkylän kuolemaa. Vajaan kolmen vuoden aikana, kun olen täällä Juvalla asunut, kirkonkylältä on kadonnut kirjakauppa, R-kioski, toinen pankeista, toinen rautakaupoista, Tokmanni on muuttanut valtatien varteen ja myös yksi ruokakauppa on muuttanut luontevalta kävelysijainnilta isomman tien varteen.

Metsät ja villiintyneet pellot kasvavat terveystuotteita, joiden kysyntä Aasiassa on käytännössä loputon, vaikka kotimaan markkinat tulisivatkin täyteen. Itselläni on kasvamassa pakuria joutilaassa koivikossa, sillä sen viljelyyn oli tarjolla joustava sopimus: kömpelön kaupunkilaisen ei tarvitse huolehtia keruusta itse, vaan senkin voi halutessaan jättää ostajan huoleksi.

Nyt on taas alkamassa se aika vuodesta, kun vuohenputkimatot peittävät rehevät puutarhat ja pellonreunat. Mieto, vitamiinipitoinen, hyvä salaattikasvi kasvaa siellä kyntämättä ja kylvämättä. Miksei kukaan organisoi keruuta? Markkinoita niille saataisiin varmasti luotua. Tyydyn itse herkuttelemaan nuorilla vuohenputken lehdillä leivän päällä, salaateissa ja pirtelöissä.

Metsässä kulkiessani ihailin taas sammaleisten metsämaideni rauhaa ja tutkimme lasten kanssa naavapartojen peittämiä kuusia. Lapset sanovat, että voi kuvitella tonttujen ripustaneen niihin partansa kuivumaan. Kiipesimme kalliolle katsomaan lampea, jonka rantoja hallitsee vain metsä. Metsissäni kulkiessani mietin aina, millainen elämys se olisi luonnonrauhaa etsivälle turistille. Ainakin jo taitava opas avaisi hiukan vastaantulevien havaintojen merkityksiä. Eihän se erämaata ole, mutta jos on nähnyt pelkkiä kaupunkipuistoja, se on jotain aivan muuta.

Kotimatkalla huomasimme maassa talven jälkiä: metson kakkoja, joista näkyy sen talvinen havunneulasruokavalio. Tuossa on ollut sen hakomapuu, ja tuossa se on viettänyt yönsä lumikiepissä. Ihmeellinen lintu, joka elää havunneulasilla eikä hetkahda pakkasista. Onneksi kanalinnut ovat sietäneet paikoittaisen harvennushakkuun, joka oli teetettävä kylppäriremontin maksamiseksi. Senkin pahimpien jälkien asettumiseen kuluu monta vuotta, ei olisi matkailuryhmälläkään asiaa siihen osaan metsää… Puita oli kaadettu myös hakkuualueen ulkopuolella, mutta hampailla – tervetuloa takaisin majavat! Montakohan kuukautta mökkinaapurini sallivat teidän elää?

Jos täällä asuisi toisenluonteisia ihmisiä, metsät ja rannat kuhisisivat jo matkailijoita ja luonnontuotteiden kerääjiä. Jos itse perustaisin yrityksen, joutuisin ensitöikseni palkkaamaan jonkun johtamaan itseäni. Olen liian epäjärjestelmällinen tehokkaaseen toimintaan. Ja annan liian helposti periksi, kun minulle sanotaan jotain poikkipuolista. Löytyisiköhän tänne töiden tekijöitä, jos joku vain ensin organisoisi kaiken?

Ei ollut kameraa metsässä mukana tällä kertaa, saatte tyytyä kuvattomaan kuvailuun. 🙂

Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Ukon koiran kannoilla

Eilen molemmat lapset juoksivat työpaikalleni kirjastolle itkien lohduttomasti. He olivat olleet siirtämässä perhostoukkaa turvaan jalkakäytävältä, kun Taiton luokkakaveri osui paikalle ja ajoi toukan yli pyörällään – kolme kertaa. Kuulemma ”kostona siitä, että se oli mönkinyt hänen paidallaan”.

Joutuivatpa poloiset oppimaan, että ihmiset jakautuvat kovin eri lajeihin suhtautumisessaan luontoon. On tuskallista olla ötököistä kiinnostunut ituhippi maailmassa, jossa naapuritkin levittävät hyönteismyrkkyä pitkin pihoja, pelkäävät puolta eläinkuntaa ja yrittävät torjua elämää kaikin keinoin.

Horsmakiitäjän toukka ruokapöydässään. Kuva: Kentish Plumber, Flick.com, CC.

Mökillä vasta ihailimme komeita ja pulleita perhostoukkia, joita Valokki oli löytänyt horsmilta mönkimästä. Luulisin niiden olleen horsmakiitäjiä. Kun jää katsomaan horsmanvarsia tarkasti, niitä voi löytää paljonkin. Katsoimme vielä myöhemmin perhoskirjasta, minkä näköisiksi perhosiksi ne aikanaan muuttuvat.

Näin loppukesällä perhostoukkia näkee, sillä ne ovat luoneet nahkansa moneen kertaan ja kasvaneet isoiksi. Kun kasvit eivät enää maistu, ne siirtyvät maahan mönkimään ja etsimään koteloitumispaikkaa.

Horsmakiitäjä aikuisena Kuva: Ryszard, Flickr.com, CC.

Mustikkaretkellä varvikossa näkyi paljon pieniä karvaisia perhostoukkia. Äiti sanoi, että sellainen on Ukon koira. Ukko ylijumalan koirako mönkii pitkin varpuja? En löytänyt lisätietoja Ukon koira -nimityksestä, netissä oli vain ote vanhasta sanakirjasta, jossa nimitys selitetään karvaiseksi perhostoukaksi. Onko kenelläkään lukijalla lisätietoja nimitykseen liittyvästä mytologiasta?

Onko tupsukas Ukon koira? kuva: Tom Grant, Flickr.com, CC.

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Kantarellipiirakka

Tämä on ollut mainio kantarellivuosi. Mökin lähimetsistä on päässyt hakemaan ainekset jo moneen ruokaan. Päätin etsiä entistä paremman kantarellipiirakkaohjeen, ja päädyin yhdistelemään kahta eri ohjetta (pohja K-kaupan ruokasivuilta, täyte sovellettuna Maku-lehdestä). Samalla pääsin hiukan irtautumaan piintyneistä tavoista: minulla on ollut tapana tehdä piirakkapohja aina samalla tavalla, mutta nyt löytyi sekä tosi helppo että hyvin toimiva suolaisen piirakan pohja. Pohja on myös vegaaninen, ja samalla säästyy kovan voin nyppimiseltä. Kuinkahan täytteen saisi aikaan herkullisena kasvisversiona?

kantarellipiirakan pala

Kantarellipiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja (monet muutkin jauhot toimivat: kokeile korvata osa perunajauhoilla, tattarijauhoilla, hernejauhoilla jne.)
1/2 dl     kaurahiutaleita
1tl    leivinjauhetta
suolaa
(kuivattua nokkosta hienonnettuna)
1 1/4 dl    rypsiöljyä
1/2 dl    kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita puuhaarukalla. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Täyte
vähintään noin litra kantarelleja (300 g)
2 kesäsipulia varsineen
1 rkl voita
2 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata maidolla)
1 tl suolaa
2-3 kananmunaa
noin 100 g juustoa raastettuna, esim. kypsytetty luomujuusto tai emmeltal

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli varsineen.

Paista sieniä ja sipulia voissa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää valkoviini. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Jäähdytä.

Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää juustoraaste ja jäähtynyt kantarelliseos.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka kantarellipiirakan kypsentämistä uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi piirakka, sitä pidempi paistoaika.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Seikkailu Saimaalla

Blogini on ollut hunningolla, kun olin töissä järjestämässä Juvan kesäkarkeloita. Oli hienoa päästä samalla edistämään lähiruoan menekkiä ihan palkkatyönä. Järjestin kesäjuhliin kauppa-auton täynnä paikallisia tuotteita, ja tein markkinointia. Ilo oli nähdä, kuinka kesäjuhlan kävijät mielellään ostivat paikallisia herkkuja. Nyt on karkeloitu onnistuneesti, ja nautin hiukan lomasta samalla, kun haen seuraavaa pestiä.
Linnansaaren kansallispuisto
Kesän parhaita asioita on tutustua kotinurkkiin tarkemmin. Kesäinen Järvi-Suomi on minulle maailman paras paikka. Hämmästelen aina, että Saimaata koluamassa ei liiku enempää ihmisiä: sisämaan saaristoa pitkin voi kulkea monesta itäsuomalaisesta kaupungista toiseen, ja vieläpä kauniita reittejä. Ja jos ei huvita kierrellä, voi vain nauttia lähirannan maisemista. Vaikka laulussa ”naista sen rannoilta vaan ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”, niin tuuletkin ovat järvellä leppeämmät kuin meren rannan ainainen puhuri.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

Meillä on tapana pyytää joka kesä sukulaisia muualta Suomesta juhlimaan Valokin synttäreitä. Joka kerralle yritämme löytää uusia käyntikohteita mökkipaikkakunnalta ja sen liepeiltä. Ohjelman valintaa vaikeuttaa vaihtoehtojen suuri määrä. Tänä vuonna meiltä toivottiin Saimaan risteilyä, ja vatvoimme Linnansaaren kansallispuiston, omien lähirantojen ja Suomen laajimmille kalliomaalauksille ulottuvan laivaretken välillä.

seikkailu_saimaalla3Linnansaari voitti, Rantasalmen Järvisydämestä lähtevän saariretken muodossa. Retki ei sisältänyt mitään sen kummempaa kuin kulkemista isolla puuveneellä pitkin Haukiveden maisemia Kaarnetsaareen ja kiertelyä pitkin metsäpolkuja. Eipä sen kummempaa tarvittukaan, urbaanimmatkin matkalaiset olivat tyytyväisiä. Oma lempparini ovat Saimaan alueen hienot kalliot, aina niitä riittää uusia ja erilaisia. Tämän kesän nettijulkkis kalasääskikin pesii näissä samoissa maisemissa norpan naapurina.

« Older entries