”Hetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.
Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.
Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.
Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.
Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.
Ekoelämää 