Pala villiä luontoa salaattiin

Olen harrastanut villiyrttejä jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen lautaselle löytyy uusia ruokakasveja. Luin kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjaa Villivihannekset, jossa hän listaa syötäviksi mm. omenan ja ruusun kukkien terälehdet sekä omenapuun lehdet. Kukkakaupan ruusuja ei kuitenkaan pidä syödä, sillä niiden kasvatuksessa on monesti käytetty syötäväksi sopimattomia kemikaaleja. Kaikenlaiset kotipihan ruusujen terälehdet sen sijaan sopivat Piipon mukaan lautaselle.

villivihannessalaatti, omenankukan terälehtiä

Minua pyydettiin toukokuussa vetämään parikin villivihanneskävelyä paikallisille martoille. Ilmeet olivat epäluuloisia, kun kiertelimme poimimassa mukaamme niin omenapuun lehtiä kuin monenlaisia rikkakasvejakin. Ne kuitenkin muuttuivat iloisesti yllättyneiksi, kun pääsimme maisteluvaiheeseen asti: surautimme sekalaisista villikasveista banaanien, jäätelön ja mehun kanssa pirtelön, joka maistui kaikille.

Toukokuun helleaalto sai kevään etenemään pikakelauksella, mutta yhden kuvan ehdin ottaa omenankukan terälehdillä terästetystä salaatista. Seassa on myös vuohenputken nuoria lehtiä. Yhtä hyvin siellä voisi olla mukana juhannusruusun kukkia, jos niitä kotipuskassa riittää poimittavaksi asti.

Suosittelen Sinikka Piipon kasvioppaita lämpimästi kaikille. Ne ovat hyvin perusteellisia sisältäen vitamiinitaulukoita ja laajoja kuvauksia kasvien sisältämista vaikuttavista aineista.

Mainokset

Marjakuuri

orthex-rasiapinoKeittiöömme ilmestyi talven mittaan laatikollinen Orthexin muovirasioita. Otin nimittäin asiakseni, että joka päivä syödään marjoja. Lasten ja oman aamiaisen ohessa oli joka aamu tarjolla myös marja-annos. Suurin osa näistä rasioista on pitänyt sisällään mustikoita, mutta oli siellä herukoita, mansikoita, vadelmia ja tyrniäkin. Jos aamiaisen monipuolisuutta ei erikseen mieti, ainakin minun tulee helposti vetäistyä vain voileipä, ja se on aika yksipuolinen eväs.

Tyrnin kanssa on vielä loppukiri menossa, jokunen mustikkarasiakin on pakastimessa jäljellä. Viime viikkoina meillä on kulunut melkoiset määrät vaniljakastiketta (sitä jossa ei ole kovetettuja kasvirasvoja), sen seuralaisena tyrnimarjat paremmin uppoavat. Vielä viime vuonna teimme niistä pirtelöitä vaniljajäätelön kanssa, kunnes blenderi hajosi.

Olemme onnistuneet kouluttamaan lapset aika hyviksi marjansyöjiksi: useimmat marjat kelpaavat sellaisenaan, ainakin jos makeuttaa happamampia marjoja mansikkasoseella jne. Joskus annamme periksi ja tarjoamme vaniljakastiketta seuraksi.

pakasterasioiden kannet haitarinaKaiken maailman terveysuutisointia kun lukee, useimmissa marjojen terveellisyyttä mittaavissa tutkimuksissa niitä annetaan koehenkilöille isoja määriä pitkiä aikoja: vasta satojen grammojen päiväannoksilla alkavat ihmisryhmien erot näkyä. Meidän marjansyönnillämme ei vielä samoihin grammamääriin päästä, mutta ainakin tänä talvena sairauspoissaolot jäivät hyvin vähäisiksi. Vitamiinien lisäksi marjoista saa mm. soluvaurioita ehkäiseviä antioksidantteja ja kuituja. Tyrni on siitä erikoinen marja, että siinä on paljon hyödyllisiä rasvahappojakin.

Aikaisemmin yritimme myös painottaa muita säilömistapoja kuin pakastamista, mutta hillonsyönnissä on vaikea yltää lähellekään näitä kulutusmääriä. Vieroksun sokerin syömistä, ja yritän pysyä WHO:n sokerinkulutussuosituksissa. Mehuissa taas ei ole marjankuorien hyödyllisiä aineita, en hennoisi heittää kuoria pois. Jonkin verran marjoja kyllä kuluu mehumuodossakin. Tänään taas keittelin glögiä omasta mustaherukkamehusta.

Onneksi pakastimet ovat kehittyneet kovasti energiatehokkaammiksi energiamerkintöjen ansiosta. Meillä pakastin on vieläpä kylmässä ulkovarastossa talon pohjoispuolella, joten sähkönkulutus ei pääse karkaamaan käsistä. Kaikki laitteet eivät kyllä ihan niin rajua sijoituspaikkaa kestä. Huoltovarmuuden kannalta pakastaminen ei ole kovin hyvä tapa. Jos sähköt katkeaisivat moneksi päiväksi, olisi kiire mökille puuhellan ääreen hillonkeittopuuhiin.

torni kaatui

Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Ukon koiran kannoilla

Eilen molemmat lapset juoksivat työpaikalleni kirjastolle itkien lohduttomasti. He olivat olleet siirtämässä perhostoukkaa turvaan jalkakäytävältä, kun Taiton luokkakaveri osui paikalle ja ajoi toukan yli pyörällään – kolme kertaa. Kuulemma ”kostona siitä, että se oli mönkinyt hänen paidallaan”.

Joutuivatpa poloiset oppimaan, että ihmiset jakautuvat kovin eri lajeihin suhtautumisessaan luontoon. On tuskallista olla ötököistä kiinnostunut ituhippi maailmassa, jossa naapuritkin levittävät hyönteismyrkkyä pitkin pihoja, pelkäävät puolta eläinkuntaa ja yrittävät torjua elämää kaikin keinoin.

Horsmakiitäjän toukka ruokapöydässään. Kuva: Kentish Plumber, Flick.com, CC.

Mökillä vasta ihailimme komeita ja pulleita perhostoukkia, joita Valokki oli löytänyt horsmilta mönkimästä. Luulisin niiden olleen horsmakiitäjiä. Kun jää katsomaan horsmanvarsia tarkasti, niitä voi löytää paljonkin. Katsoimme vielä myöhemmin perhoskirjasta, minkä näköisiksi perhosiksi ne aikanaan muuttuvat.

Näin loppukesällä perhostoukkia näkee, sillä ne ovat luoneet nahkansa moneen kertaan ja kasvaneet isoiksi. Kun kasvit eivät enää maistu, ne siirtyvät maahan mönkimään ja etsimään koteloitumispaikkaa.

Horsmakiitäjä aikuisena Kuva: Ryszard, Flickr.com, CC.

Mustikkaretkellä varvikossa näkyi paljon pieniä karvaisia perhostoukkia. Äiti sanoi, että sellainen on Ukon koira. Ukko ylijumalan koirako mönkii pitkin varpuja? En löytänyt lisätietoja Ukon koira -nimityksestä, netissä oli vain ote vanhasta sanakirjasta, jossa nimitys selitetään karvaiseksi perhostoukaksi. Onko kenelläkään lukijalla lisätietoja nimitykseen liittyvästä mytologiasta?

Onko tupsukas Ukon koira? kuva: Tom Grant, Flickr.com, CC.

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Säästöpossun tammikuu: läträäjä vai ei?

vesi

kuva: Hibahaba, Flickr, CC

Vuoden aluksi kolahti postiluukusta tervetullut lasku: elämäni ensimmäinen kulutukseen perustuva vesilasku! Euroistaan tarkan ituhipin elämässä tämä osa-alue oli jäänyt hämärän peittoon. Sähkölaskumme on pieni, ja osaan käyttää lämpöä tehokkaasti, mutta entä lämmin vesi? Onko sokea pisteeni suihkussa läträäminen? Ainakin suihkussa käyminen kesti kauemmin kuin kämppiksillä, mutta olen ainoa tuntemani ihminen (perheenjäseniä lukuunottamatta), joka sulkee hanan saippuoinnin ajaksi. Nykyisessä taloyhtiössämme täällä maalla vesi laskutetaan kulutuksen mukaan, kylmä ja lämmin erikseen.

Keskimääräisen kerrostaloasukkaan vedenkulutus on Helsingissä suuruusluokkaa 170 litraa vuorokaudessa, ja omakotiasujalla reilusti vähemmän. Entisessä rivitaloyhtiössämme 14 euron vesimaksu per asukas kuukaudessa perustui kuulemma todellisiin kuluihin, eikä ihan riittänytkään. Ylittyisikö nyt 14 e per nuppi, kun maksan oikeasta kulutuksesta? Vesilasku tulee vain kaksi kertaa vuodessa, joten jouduin jännittämään lukemia kuukausitolkulla.

Iloinen yllätys: perheeni vesilasku oli vain 53 e neljän kuukauden ajalta. Kulutus on vain 30 l per nenä vuorokaudessa! Perinteisellä vesimaksulla maksaisimme reilusti toistenkin kuluja, nyt säästin yli satasen!

Kuinka tähän päästiin?

Helsingin kylppärissämme oli kylpyamme. Minulla oli tapana nautiskella suihkussa ekstralämmöstä sulkemalla ammeen tulppa ja antamalla lämpimän veden kerääntyä jalkoihini. Täällä maalla suihkun lattia on kylmä, eikä ammetta ole. Parin suihkukerran jälkeen hain lisämukavuutta ottamalla lasten kylpyammeen käyttöön: taas jalat ovat lämpimässä vedessä, aah… Mutta kas kummaa, samallahan näen kätevästi, paljonko vettä kuluu. Ja itse asiassa, kun vesi kerran on jo siinä, voinkin hyödyntää sen myöhemmin vessan vetämiseen…

Tähän tapaan alkoi säästäväinen vedenkäyttöni kehittyä syksyn mittaan. Vesimittarin raksutus mietitytti, ja tavaksi tuli huudella perheenjäseniä hoitamaan pisut samalla vedolla. Suihkussa läträsin kuten ennenkin, mutta vesi tuli hyödynnettyä toiseenkin kerran vessassa: ämpäri ja kauha avuksi. Tiskaamme käsin, ja astianhuuhteluvedetkin päätyvät vessaan.

Mutta en vieläkään käsitä, miten ero meidän kulutuksemme ja tyypillisen kulutuksen välillä voi olla niin suuri. Enhän ole vielä edes ottanut kovia keinoja käyttöön: esim. käsienpesuvesi lorisee suoraan viemäriin, ja suihkuvettä minulla kuluu edelleen tuplasti mieheeni verrattuna. Intiimipesussakin läträämme, koska pesemme lian pois vedellä, emmekä hankaa vessapaperilla.

Mihin te muut oikein saatte kaiken veden kulumaan? Käyvätkö kaikki muut suihkussa päivittäin? Keski-ikäistä lähestyvän aineenvaihdunnalla tunnen pari kolme suihkukertaa viikossa riittävän ihan hyvin, lapsille samoin. Toisaalta pyykinpesu ei näy kulutuksessamme, koska sen maksamme pyykkituvan hinnoissa.

Ps. Ehkä me kaikki vielä joskus näemme isommankin muutoksen, kun kalliin ja fosforia haaskaavan viemäri-infran tilalle rakennetaan modernit kuivakäymälät. Sitä odotellessa voisi vaikka kehittää ratkaisun, jolla suihkuvesi ihan automaattisesti täyttäisi vessanhuuhtelusäiliön. 🙂

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.

Lastenkulttuuria Helsingissä: Korppi ja kumppanit

Ai, etkö ole lukenut Korppia ja kumppaneita lapsena, kysyi varmaan kolmas ihminen minulta. Olin selvästi ohittanut jonkin lastenkulttuurin tunnetun teoksen, vieläpä ympäristöaiheisen sellaisen. Sivistystä tuli paikattua, kun alkukesällä ostin lapsen kaverille synttärilahjaksi liput Korppi ja kumppanit -teatteriesitykseen Teatteri Toivoon ja vein tulevat ekaluokkalaiset sitä katsomaan.

korppi ja kumppanit -esitys

Jukka Parkkisen teos Korppi ja kumppanit kertoo, mitä eläimille tapahtuu, kun ympäristön muutos alkaa vyöryä niiden kotialueelle. Ihmiset aiheuttavat monenlaista harmia, ja elintilasta ilmaantuvat taistelemaan myös vieraslajit, häijy minkkien jengi. Tapahtumat olivat ajankohtaisia 1970-luvun lopulla tarinan ilmestymisaikaan ja yhtä lailla nykyään ilmastonmuutoksen edetessä.

Teatteri Toivon aula Lapset tykkäsivät harrastajateatterin boheemista miljööstä. Yleisö on hyvin lähellä esitystä, ja esityksen jälkeen näytelmän pörröisten hahmojen kanssa voi vaikka käydä juttelemassa. Väliajalla voi ostaa kotitekoisia herkkuja. Munkkisaaren vanhalla telakka-alueella on tilaa: väliajalla pääsi myös keinumaan korkeassa narukeinussa teatterin aulassa.

Näytelmä pyörii nyt taas kesätauon jälkeen vielä muutaman kerran, viimeinen näytös on 22.8.!

Eskarilaisen elämää: roskien keruuta meren rannalla

meren rannalla roskia keräämässäRoskien keruu roskapihdeillä on hauskaa, kun voi siivota luontoa. Emme ehtineet edes lähteä, kun isä löysi autotallin lattialta jonkun paperin. Kun olimme merenrannalla, löysimme sieltä roskia. Muuten siellä on hauskaa. Käyn siellä mielelläni retkillä, koska tykkään kiipeillä siellä. Näimme siellä myös sorsia.

Löysimme rannalta kokonaisen pussillisen roskia. Ajattelin roskaajista niin rumasti, etten voi sitä edes tähän kirjoittaa.

Taito

roskien_keruuta_meren_rannalla2Ps. Tässä tekstissä vierailevana toimittajana oli kuusivuotias Taito, joka halusi kirjoittaa omia mietteitään. Sain haasteen roskienkeruuretkeen Kaarina Davisilta, joka antoi haasteen bloginsa välityksellä. Kiitos Kaarina! Haastan itse muutkin laajasalolaiset pitämään huolta rantojemme kauneudesta. Sinne jäi vielä kerättävää. 🙂

Kevätkylvöjä ikkunalaudalle

taatelipalmu

Vuoden ikäinen taatelipalmu (valkoisessa ruukussa).

Muistatteko nämä kylvöpuuhat vuosi sitten? Maustekaapin siemeniä ja taatelinkiviä. Taatelipalmujen itämisessä taisi mennä pari kuukautta, mutta pikku puut selvisivät talven yli ja näyttävät vielä virkeiltä. Kuminantaimet nousivat ensimmäisenä, mutta kesän jälkeen niitä ei enää ollut. Kolmas ruukuista viiveellä ilmestynyt taimi lienee ollut kardemumma, mutta sillekin pimeä syksy ja tutkivaiset pikku kädet olivat liikaa.

Tänä vuonna innostuimme kylvöhommiin sairaspäivää viettäessämme. Oksennustauti ei pieniä puutarhureita hidastanut. Keittiöstä löytyi paprikan kanta siemenineen ja basikansiemenpussi. Lisäksi meillä on lautasella kasvamassa auringonkukan versoja, joita saa syödä ihan luvan kanssa.

 

 

 

 

 

« Older entries