Ukon koiran kannoilla

Eilen molemmat lapset juoksivat työpaikalleni kirjastolle itkien lohduttomasti. He olivat olleet siirtämässä perhostoukkaa turvaan jalkakäytävältä, kun Taiton luokkakaveri osui paikalle ja ajoi toukan yli pyörällään – kolme kertaa. Kuulemma ”kostona siitä, että se oli mönkinyt hänen paidallaan”.

Joutuivatpa poloiset oppimaan, että ihmiset jakautuvat kovin eri lajeihin suhtautumisessaan luontoon. On tuskallista olla ötököistä kiinnostunut ituhippi maailmassa, jossa naapuritkin levittävät hyönteismyrkkyä pitkin pihoja, pelkäävät puolta eläinkuntaa ja yrittävät torjua elämää kaikin keinoin.

Horsmakiitäjän toukka ruokapöydässään. Kuva: Kentish Plumber, Flick.com, CC.

Mökillä vasta ihailimme komeita ja pulleita perhostoukkia, joita Valokki oli löytänyt horsmilta mönkimästä. Luulisin niiden olleen horsmakiitäjiä. Kun jää katsomaan horsmanvarsia tarkasti, niitä voi löytää paljonkin. Katsoimme vielä myöhemmin perhoskirjasta, minkä näköisiksi perhosiksi ne aikanaan muuttuvat.

Näin loppukesällä perhostoukkia näkee, sillä ne ovat luoneet nahkansa moneen kertaan ja kasvaneet isoiksi. Kun kasvit eivät enää maistu, ne siirtyvät maahan mönkimään ja etsimään koteloitumispaikkaa.

Horsmakiitäjä aikuisena Kuva: Ryszard, Flickr.com, CC.

Mustikkaretkellä varvikossa näkyi paljon pieniä karvaisia perhostoukkia. Äiti sanoi, että sellainen on Ukon koira. Ukko ylijumalan koirako mönkii pitkin varpuja? En löytänyt lisätietoja Ukon koira -nimityksestä, netissä oli vain ote vanhasta sanakirjasta, jossa nimitys selitetään karvaiseksi perhostoukaksi. Onko kenelläkään lukijalla lisätietoja nimitykseen liittyvästä mytologiasta?

Onko tupsukas Ukon koira? kuva: Tom Grant, Flickr.com, CC.

Mainokset

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Säästöpossun tammikuu: läträäjä vai ei?

vesi

kuva: Hibahaba, Flickr, CC

Vuoden aluksi kolahti postiluukusta tervetullut lasku: elämäni ensimmäinen kulutukseen perustuva vesilasku! Euroistaan tarkan ituhipin elämässä tämä osa-alue oli jäänyt hämärän peittoon. Sähkölaskumme on pieni, ja osaan käyttää lämpöä tehokkaasti, mutta entä lämmin vesi? Onko sokea pisteeni suihkussa läträäminen? Ainakin suihkussa käyminen kesti kauemmin kuin kämppiksillä, mutta olen ainoa tuntemani ihminen (perheenjäseniä lukuunottamatta), joka sulkee hanan saippuoinnin ajaksi. Nykyisessä taloyhtiössämme täällä maalla vesi laskutetaan kulutuksen mukaan, kylmä ja lämmin erikseen.

Keskimääräisen kerrostaloasukkaan vedenkulutus on Helsingissä suuruusluokkaa 170 litraa vuorokaudessa, ja omakotiasujalla reilusti vähemmän. Entisessä rivitaloyhtiössämme 14 euron vesimaksu per asukas kuukaudessa perustui kuulemma todellisiin kuluihin, eikä ihan riittänytkään. Ylittyisikö nyt 14 e per nuppi, kun maksan oikeasta kulutuksesta? Vesilasku tulee vain kaksi kertaa vuodessa, joten jouduin jännittämään lukemia kuukausitolkulla.

Iloinen yllätys: perheeni vesilasku oli vain 53 e neljän kuukauden ajalta. Kulutus on vain 30 l per nenä vuorokaudessa! Perinteisellä vesimaksulla maksaisimme reilusti toistenkin kuluja, nyt säästin yli satasen!

Kuinka tähän päästiin?

Helsingin kylppärissämme oli kylpyamme. Minulla oli tapana nautiskella suihkussa ekstralämmöstä sulkemalla ammeen tulppa ja antamalla lämpimän veden kerääntyä jalkoihini. Täällä maalla suihkun lattia on kylmä, eikä ammetta ole. Parin suihkukerran jälkeen hain lisämukavuutta ottamalla lasten kylpyammeen käyttöön: taas jalat ovat lämpimässä vedessä, aah… Mutta kas kummaa, samallahan näen kätevästi, paljonko vettä kuluu. Ja itse asiassa, kun vesi kerran on jo siinä, voinkin hyödyntää sen myöhemmin vessan vetämiseen…

Tähän tapaan alkoi säästäväinen vedenkäyttöni kehittyä syksyn mittaan. Vesimittarin raksutus mietitytti, ja tavaksi tuli huudella perheenjäseniä hoitamaan pisut samalla vedolla. Suihkussa läträsin kuten ennenkin, mutta vesi tuli hyödynnettyä toiseenkin kerran vessassa: ämpäri ja kauha avuksi. Tiskaamme käsin, ja astianhuuhteluvedetkin päätyvät vessaan.

Mutta en vieläkään käsitä, miten ero meidän kulutuksemme ja tyypillisen kulutuksen välillä voi olla niin suuri. Enhän ole vielä edes ottanut kovia keinoja käyttöön: esim. käsienpesuvesi lorisee suoraan viemäriin, ja suihkuvettä minulla kuluu edelleen tuplasti mieheeni verrattuna. Intiimipesussakin läträämme, koska pesemme lian pois vedellä, emmekä hankaa vessapaperilla.

Mihin te muut oikein saatte kaiken veden kulumaan? Käyvätkö kaikki muut suihkussa päivittäin? Keski-ikäistä lähestyvän aineenvaihdunnalla tunnen pari kolme suihkukertaa viikossa riittävän ihan hyvin, lapsille samoin. Toisaalta pyykinpesu ei näy kulutuksessamme, koska sen maksamme pyykkituvan hinnoissa.

Ps. Ehkä me kaikki vielä joskus näemme isommankin muutoksen, kun kalliin ja fosforia haaskaavan viemäri-infran tilalle rakennetaan modernit kuivakäymälät. Sitä odotellessa voisi vaikka kehittää ratkaisun, jolla suihkuvesi ihan automaattisesti täyttäisi vessanhuuhtelusäiliön. 🙂

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.

Lastenkulttuuria Helsingissä: Korppi ja kumppanit

Ai, etkö ole lukenut Korppia ja kumppaneita lapsena, kysyi varmaan kolmas ihminen minulta. Olin selvästi ohittanut jonkin lastenkulttuurin tunnetun teoksen, vieläpä ympäristöaiheisen sellaisen. Sivistystä tuli paikattua, kun alkukesällä ostin lapsen kaverille synttärilahjaksi liput Korppi ja kumppanit -teatteriesitykseen Teatteri Toivoon ja vein tulevat ekaluokkalaiset sitä katsomaan.

korppi ja kumppanit -esitys

Jukka Parkkisen teos Korppi ja kumppanit kertoo, mitä eläimille tapahtuu, kun ympäristön muutos alkaa vyöryä niiden kotialueelle. Ihmiset aiheuttavat monenlaista harmia, ja elintilasta ilmaantuvat taistelemaan myös vieraslajit, häijy minkkien jengi. Tapahtumat olivat ajankohtaisia 1970-luvun lopulla tarinan ilmestymisaikaan ja yhtä lailla nykyään ilmastonmuutoksen edetessä.

Teatteri Toivon aula Lapset tykkäsivät harrastajateatterin boheemista miljööstä. Yleisö on hyvin lähellä esitystä, ja esityksen jälkeen näytelmän pörröisten hahmojen kanssa voi vaikka käydä juttelemassa. Väliajalla voi ostaa kotitekoisia herkkuja. Munkkisaaren vanhalla telakka-alueella on tilaa: väliajalla pääsi myös keinumaan korkeassa narukeinussa teatterin aulassa.

Näytelmä pyörii nyt taas kesätauon jälkeen vielä muutaman kerran, viimeinen näytös on 22.8.!

Eskarilaisen elämää: roskien keruuta meren rannalla

meren rannalla roskia keräämässäRoskien keruu roskapihdeillä on hauskaa, kun voi siivota luontoa. Emme ehtineet edes lähteä, kun isä löysi autotallin lattialta jonkun paperin. Kun olimme merenrannalla, löysimme sieltä roskia. Muuten siellä on hauskaa. Käyn siellä mielelläni retkillä, koska tykkään kiipeillä siellä. Näimme siellä myös sorsia.

Löysimme rannalta kokonaisen pussillisen roskia. Ajattelin roskaajista niin rumasti, etten voi sitä edes tähän kirjoittaa.

Taito

roskien_keruuta_meren_rannalla2Ps. Tässä tekstissä vierailevana toimittajana oli kuusivuotias Taito, joka halusi kirjoittaa omia mietteitään. Sain haasteen roskienkeruuretkeen Kaarina Davisilta, joka antoi haasteen bloginsa välityksellä. Kiitos Kaarina! Haastan itse muutkin laajasalolaiset pitämään huolta rantojemme kauneudesta. Sinne jäi vielä kerättävää. 🙂

Kevätkylvöjä ikkunalaudalle

taatelipalmu

Vuoden ikäinen taatelipalmu (valkoisessa ruukussa).

Muistatteko nämä kylvöpuuhat vuosi sitten? Maustekaapin siemeniä ja taatelinkiviä. Taatelipalmujen itämisessä taisi mennä pari kuukautta, mutta pikku puut selvisivät talven yli ja näyttävät vielä virkeiltä. Kuminantaimet nousivat ensimmäisenä, mutta kesän jälkeen niitä ei enää ollut. Kolmas ruukuista viiveellä ilmestynyt taimi lienee ollut kardemumma, mutta sillekin pimeä syksy ja tutkivaiset pikku kädet olivat liikaa.

Tänä vuonna innostuimme kylvöhommiin sairaspäivää viettäessämme. Oksennustauti ei pieniä puutarhureita hidastanut. Keittiöstä löytyi paprikan kanta siemenineen ja basikansiemenpussi. Lisäksi meillä on lautasella kasvamassa auringonkukan versoja, joita saa syödä ihan luvan kanssa.

 

 

 

 

 

Pikku biologina rannalla

kotilo ja rupikonnaMökkiranta on arvossaan näillä helteillä. Rehevä lammenranta on paljon muutakin kuin uimapaikka. Toisinaan kun lapset polskivat, heilun saunakauhan kanssa rantavedessä ja kerään lammen otuksia vesiastiaan tutkittavaksi. Tällä kertaa löysin pari pikkusammakkoa (vai rupikonnaa?), sudenkorennon toukan, sauvaluteen ja kotiloita. Somat vesiskorpionit pikkuisine saksineen ovat myös rannallamme yleinen näky. Lapset ovat aivan ihastuksissaan, kun pääsevät seuraamaan eläinten liikkeitä. Tutkimisen jälkeen otukset tietenkin päästetään pikaisesti takaisin kotiinsa.

sauvalude

sauvalude

Yllättävän monet tutun veden pikkueläimet kuuluvat luteiden alalahkoon: veden pinnalla kiitävät vesimittarit, rantavedessä uiskentelevat vesiskorpionit, malluaiset ja sauvaluteet. Vesielämään sopeutuneet luteetkin tarvitsevat ilmaan hengittääkseen. Vesiskorpioneilla ja sauvaluteilla on hengitysputki, jonka kautta ne käyvät aika ajoin haukkaamassa happea. Tilanteen käydessä tukalaksi ne voivat ottaa siivet selkäänsä ja lentää etsimään uutta vesilammikkoa.

pikku biologiPikkusammakot eivät oikein viihtyneet vedessä, ja löysinkin ne mönkimästä mutaisella rannalla ihan vesirajassa. Hienosti ne silti osaavat uida sammakkoa, ja kömpivät sitten taas vedessä kelluvan oksan päälle tai kiipeävät ämpärin laitaa pitkin ylös. Mitä paremmin rannan elämään tutustuu, sitä varovaisemmiksi käyvät askeleet: pikkusammakoitakin oli rantamudassa niin paljon. Jottei vahingossa tallaisi yhtäkään, pitäisi lakaista tie edessään jainalaiseen tyyliin. Rannalla kulkiessaan sitä tuntee olevansa luonnon häirikkö, mutta luonnonsuojelua luonnon tunteminen kyllä edistää. Ellei suorastaan ole sille lähtökohtana?

Lasten luova taimitarha

lasten_luova_taimitarha1Innostuimme lasten kanssa kylvämään basilikansiemeniä ruukkuihin. Kun vauhtiin oli päästy, mieleeni juolahti, että maustekaappihan sisältää myös monenlaisia siemeniä. Taateleista taas kertyi taatelinkiviä, siemeniä nekin. Niinpä kahdesta ruukusta odotetaan nyt basilikantaimia ja kolmas pitää sisällään mahdollisuuden taatelipalmuihin, kuminanvarsiin ja kardemummaan. Toivottavasti jokin niistä kasvaa!

lasten_luova_taimitarha2Kokeilematta jäivät vielä ainakin fenkoli, korianteri, sinapinsiemenet ja erilaiset pippurit. Mitkähän kaikki on käsitelty niin, ettei itäminen ole mahdollista? Hedelmätarjottimelta löytyisi lisää luovan puutarhan aineksia.

Joskus muistan kasvattaneeni taatelipalmun taimen ”kivettömistä” taateleista löytyneestä kivestä. Palmun itäminen kesti pitkään, ja hengissäkään se ei säilynyt vuotta kauempaa. Mielenkiintoista nähdä silti, olisiko mahdollista onnistua tällä yrityksellä. Itse kasvatettu mandariinipuu ainakin on elänyt jo monta vuotta ja kasvanut kattoon asti.lasten_luova_taimitarha3

Ammattijärjestäjän vinkit tavarakaaoksen hallintaan!

Perhekahvilassa oli kerrankin hyödyllinen puhuja kaikenmaailman leluesittelijöiden välissä: tavarajärjestäjäfirma Tavararemontti. Se lupaa auttaa hallitsemaan kodin tavaravuorta, yhteistyössä kodin omistajan kanssa.

Meillä tilanne on kohtuullisen hyvä, koska olemme käyttäneet paljohkosti miettimisaikaa kodin toimivuuden hyväksi. Kommuunissa joutuu tottumaan jonkintasoiseen kurinalaisuuteen yhteisten tilojen käytössä. Toki aina on parantamisen varaa, ja selkeät säännöt auttavat. Ilokseni selvisi, että meillä on ollut sama perusperiaate kuin ammattilaisillakin:

  1. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Käytön jälkeen tavara palautetaan omalle paikalleen.

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

  2. Tavara säilytetään siellä, missä sitä tarvitaan.

Mikä parasta, ammattijärjestäjien työhön kuuluu antaa vinkkejä myös sisään tulevan tavaravirran patoamiseen. Jos perussyytä ei hoideta, samaan tilanteeseen päädytään aina uudelleen ja kaatopaikat täyttyvät. Aloittaa voi vaikka hankkimalla Ei mainoksia -tarra oveen. Järjestävät varoittivat myös lisäsäilytystilan hankkimisesta; kannattaa ennemmin ensin varmistaa, että olemassaoleva tila on tehokkaassa käytössä: sisältääkö vaatekaappi niitä vaatteita, joita käytät?

Ai miksi kaaokseen nyt ylipäätään pitäisi tarttua? No, perusteluitahan voi hakea niin taloudellisuudesta, ympäristön huomioinnista, mielen kuormittumisesta kuin ajankäytöstäkin.

Asuinneliö täällä Helsingissä maksaa helposti jopa 5000 euroa. Aivan niin, metri x metrin pläntti lattiallasi. Jos neliöitä joutuu hankkimaan paljon vain siksi, että kaikki tavarat saisi mahtumaan, aika paljon rahaa on kiinni turhassa. Ympäristökin kiittää, kun lämmitettävää tilaa on vähemmän.

– Monen ihmisen mieli on keveämpi, jos koti ei ole täynnä roinaa. Minusta tuntuu, että aivoni koko ajan skannaavat muistiin eri tavaroiden sijaintia. Päänuppini pääsee vähemmällä, jos ei tarvitse katsoa tavaravuoria.

Tavaroiden hallinnointiin voi mennä käsittämättömän paljon aikaa. Tarpeettomia tavaroita voi joutua jatkuvasti siirtelemään tieltään syrjään, esim. siivotessa tai kaappeja penkoessa.

Ammattijärjestäjät kehottavat aloittamaan omatoimisen raivaustyön rajatusta kohteesta ja etukäteen suunnitellen. Tätä listaa seuraten pääsee alkuun:

  • Aloita helposta kohteesta (kylpyhuoneen kaappi, keittiön kuivamuonakaappi)
  • Rajaa työmaa (vain yksi hylly tai laatikko)
  • Rajaa työhön käytettävä aika (45 min)
  • Poista häiriötekijät (puhelin, sähköposti) ja keskity tehtävään
  • Mieti etukäteen, miten hoidat esim. kierrätettävät pois asunnosta.
  • Etene systemaattisesti, ja käytä apuna esim. neljän osaston metodia:
  1. Täällä säilytettävät
  2. Muualla säilytettävät
  3. Kierrätys
  4. Roskat
  • Ota jokainen tavara pois paikaltaan ja kyseenalaista se: Tulenko käyttämään tätä? Tuottaako tämä minulle niin paljon iloa, että sitoudun varastoimaan sen ja huoltamaan sitä?
  • Laita jäämään kelpuutetut takaisin
  • Vie roskat ja kierrätettävät pois
  • Nauti tuloksesta
  • Suunnittele seuraava kerta ja Muualla säilytettävien sijoittaminen

Suomessa ammattijärjestäjien työn pohjana on Anne Te Welde-Luoman teos Kaaoksen kesyttäjä, jonka saa kirjastosta.

Jos järjestämiseen ryhtyminen mietityttää, lukekaapa noin kilometrin pituista suositusten listaa!  Näin joulun alla kannattaa armahtaa myös ystäviä ja antaa lahjaksi Jotain muuta kuin tavaraa. HSY:n sivujen aineettomien lahjojen idealista on piiiitkä!

« Older entries