Ikää lisää

Uskolliset lukijani, olette ehkä miettineet, mikä kirjoittajaa vaivaa, kun ei päivityksiä tule. Aiheita on riittänyt, mutta olen kärsinyt kirjoitusjumista. Viime vuonna touhusimme mökillä tuttuun tapaan, ja uusiakin asioita kokeilimme: mökkimme pihassa loikki ensimmäistä kertaa kaneja. Siinäpä mainioita otuksia: syövät pihalla kasvavaa ruohoa, ovat säyseitä ja lisääntyvät kuin – kanit. Niille etsittiin lopulta talvikoti, joten tällä kertaa emme saaneet paistia ja rukkasia. Sen sijaan kesäkanat ja kukko joutuivat ensimmäistä kertaa pataan. Niillä oli kanapunkkeja, joita on hyvin vaikea torjua.

Ensi kesänä meillä on projektina rakentaa taas oman metsän puista yhtä ja toista, ja puut on juuri poimittu lähimetsästä. Sahaus on ohjelmassa ensi viikolla.

Neljänkympin ylityttyä olen kaivannut rohkaisua. Onko kukaan saavuttanut mitään enää keski-iän kynnyksellä? Onko myöhäistä enää ryhtyä mihinkään isompaan? Riittävätkö voimat, vaikka ryhtyisinkin? Kovasti olen ihastunut hirsitaloihin menneen vuoden aikana ja haaveilen sellaisen siirtämisestä.

Kirjastossa työskentely on lisännyt lukemisharrastustani mukavasti. Törmään kaiken aikaa kirjailijaelämäkertoihin, joiden mukaan aika moni taiteilija oli suoltanut tähän ikään mennessä jo koko tuotantonsa, ja ehkä ehtinyt jo kuollakin neljäänkymppiin mennessä. Aleksis Kivi ja Jack London nyt vaikkapa. Sotahistoriasta sentään selvisi, että Adolf Hitler oli lopullisen ratkaisun tehdessään jo 56-vuotias. Ehti hän sentään keski-ikäisenä valloittaa puolen Eurooppaa, tosin piristävien lääkkeiden voimalla. Niitäkään ei minun sukupolveni enää saa laillisesti, vitamiineista ja hivenaineista on sentään tullut lisäpuhtia.

Viime vuoden aikana sain myös diagnoosin pitkään vaivanneeseen jalkaani – jatkuva pieni jomotus lonkasta varpaisiin. Paljon oli jo selvitelty tuloksetta, ja pyysin lopulta röntgenkuvia. ”Selkäydinkanavan ahtauma ja nivelrikkoa”, totesi lääkäri. ”Vaikea tälle on mitään tehdä. Ota uudestaan yhteyttä, jos jalkasi lakkaa kantamasta.” Sen enempää infoa ei herunut. Onko tämä kovinkin yleistä? Miksi ihmeessä selkäydinkanava on päättänyt kasvaa umpeen? Vai onko? Nyt on siis hyvä aika pyytää minua mukaan retkeilemään, kun käveleminen vielä onnistuu. Itsestäänselvää se ei ehkä ole jatkossa.

Pyöreitä vuosia

Tänään on ohjelmassa täyttää pyöreitä vuosia, 40 vuotta tuli täyteen. Nuorempi lapsi, eskarilainen, lohdutti, että ethän sinä äiti vielä näytä nelikymppiseltä, ehkä suunnilleen 35-vuotiaalta. Ja elämänkokemus on vanhenemisen arvoista. Tervetuloa keski-ikä!

Tähän ikään mennessä itsetuntemusta on kertynyt. Tuskastelin jossakin vaiheessa, etten ole yhtä nopea tekemään asioita kuin useimmat muut. Sitten huomasin, että nopeasti ja huolellisesti tekeminen ovat osittain toisensa poissulkevia asioita. Aivoni huomaavat pienetkin yksityiskohdat, ja saatan jäädä niiden kanssa jumiin. Olen myös vielä miettimässä, mikä olisi paras tapa toimia, kun vikkelämpi on jo tekemässä jollakin valitsemallaan tavalla. Mutta ihmisen evoluutiossa on ollut hyödyllistä, että laumassa on monella tavalla toimivia yksilöitä.

Pentti-setäni suunnittelemia ja askartelemia pirunnyrkkejä.

Epäilenpä, että pienten yksityiskohtien huomaaminen myös aiheuttaa ylimääräistä mielen kuormittumista sähköisten sovellusten kanssa. Facebookin tai Twitterin ”silpputieto” etsii aivoista lokeroita, minne asettua. Sitten väsyttää, muisti pätkii ja tekisi mieli vain nukkua. Olen onneksi oppinut rajaamaan medioiden käyttöä ankarasti: en edelleenkään päästä Facebookia puhelimeeni, en ole liittynyt Whatsapp:iin, kännykän sovellus kertoo, montako minuuttia puhelinta on käytetty tänään. Aivot vaativat myös kunnon ruokaa; B-vitamiineja ja kalaöljyä. Luulenpa, että meitä silpputiedon kuormittamia on enemmänkin, kannattaa kuulostella herkästi omia mielialojaan.

Ideointi, se on minun juttuni. Pääni suoltaa jatkuvasti suunnitelmia uusista projekteista. Projektit ovat hauskimpia alussa, mutta loppuun asti puurtamistakin on onneksi ehtinyt jo tähän ikään mennessä opetella. Löydän asioista näkökulmia, jotka eivät muille ole tulleet mieleen.

Olen myös säilyttäjä. Uppoudun sukututkimuksiin ja haastattelen vanhempia sukulaisia saadakseni lisätietoa perimistäni valokuvista. Viihdyn muutenkin kuuntelemassa vanhempien ihmisten juttuja.

Mieheni ehti saavuttaa neljänkympin rajapyykin vajaa vuosi ennen minua. Mitään kriisiä ei kuulemma tuntunut. No, ei minuakaan muu vaivaa kuin tietoisuus siitä, että hyväpalkkainen työura jäi saavuttamatta. Mutta toisaalta olen saanut sen sijaan tehdä monenlaisia hauskoja juttuja ja viettää pitkiä ihania kesiä mökillä. Mökillä oli iso vaikutus siihenkin, että tuskastuin työttömän arkeen pääkaupungissa ja muutin lähemmäksi rakkaita seutuja.

fysiikkakisan materiaaliaÄidin luona siivotessani löysin muinaisen lukion fysiikkakilpailun osanottajalistan. Sijoituin valtakunnallisessa kilpailuissa 20:n parhaan joukkoon ja osallistuin loppukilpailuun. Googlailin huvikseni, missä ne kaikki muut ovat nyt. Ikäluokkani muista fysiikanosaajista on tullut professoreja, menestyneitä tutkijoita ja ohjelmistoyrittäjiä. Alisuoriutuminen mietityttää toisinaan. Enkö ollut yhtä uskottava fyysikko, kun olin porukan ainoa tyttö? Vai kävikö vain huono tuuri? Olisipa hauska vielä löytää lokero, jossa ideointikykyni olisi hyödyksi. Nykyinen työ kirjastossa on ihanaa, mutta sen ohella pystyisin tekemään enemmänkin.

Yläkoulu- ja lukioaikoina harrastin muitakin kisoja. Metsävisasta saadut visakoivun taimet ovat mökillä jo isoja puita, ja palkintomakuupussi ja -trangia edelleen käytössä.

Toisaalta olen suvun ensimmäisen akateemisen koulutuksen hankkinut, joten lähdin myös liikkeelle takamatkalta verrattuna niihin, joiden vanhemmat olivat myös proffia tai muuten hyvissä asemissa. Isäni suvussa periytyy matemaattinen taipumus, mutta köyhissä oloissa eläneillä vanhemmilla sukupolvilla ei ollut mahdollisuutta opiskella. Setäni lähti nuorena merille ja kehitteli merimatkojen joutilaina vapaahetkinä ison joukon erilaisia älypelejä. Monimutkaisin on 60-osainen pirunnyrkki, jota en ole uskaltanut purkaa, koska sen saaminen takaisin kokoon voisi olla mahdoton urakka.

Lapset ovat tietenkin elämän paras saavutus. Huokailemme aina mieheni Tompan kanssa tyytyväisinä, kuinka hyvä tuuri kävi, kun meille osui noin hyvät lapset. Ja molemmissa huomaa matematiikkageenin jatkavan eteenpäin, monen muun kiinnostuksen kohteen ohella.

lapset

Parivaljakko mökillä.

Raakakakkua pöytään

Sokeriton tammikuu ja Piian syntymäpäivä… Pitäisikö sallia yksi poikkeus kuulle vai mitä tehdään? Muutamaa päivää ennen itse juhlaa mietimme tätä ongelmaa ja Piia ehdotti raakakakkua ratkaisuksi.

Maanantaina hain kymmenisen eri raakakakkuohjetta, joista listasin yleisesti käytetyt ainekset. Tämän listan kanssa menin sitten etniseen ruokakauppaan napaten pohjaan ja täytteeseen sopivia aineksia. Tuotoksena ei toki ole viimeisen päälle hiottu kakku, mutta maut olivat melko mukavasti harmoniassa ja sain tiistaina synttärikakun taiottua kasaan.

mustaherukka-raakakakku

Vain tämä kuva ehdittiin napata raakakakusta, ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Pohja

– n. 25-30 kokonaista taatelia, eli noin 2,5 dl taatelin riekaleita kun kivet oli poistettu. Taatelimassana tuo olisi hiukan reilu desi. Tällä määrällä pohjasta ei tullut mikään ylimakea, joten säädä makusi mukaan.
– 250 g Mantelijauhoa. Tämän voi tehdä myös liotetuista kokonaisista manteleista.
– n. 100 g kuivia kookoslastuja (kannattaisi liottaa vesitilkassa)
– n. 75 g kylmäpuristettua kookosöljyä

Pohja hurautettiin isoäitini vanhalla monitoimikoneella melko tasaiseksi massaksi ja lisäsin ihan hiukan ruokaöljyä, jotta kookoslastut saisi paremmin mukaan. Koska käytin kuivia jauhoja ja lastuja, massasta tuli ilman öljyä hiukan liian jäykkää.

Valmis massa paineltiin öljytyllä kämmenellä irtopohjavuokaan, jossa oli leivinpaperi suojana. Sitten pohja pääsi vetäytymään parvekkeelle pakkaseen.

Täyte
– 300 g cashew-pähkinöitä, joita on liotettu yön yli. (Tällöin pähkinät saa jauhettua tasaisemmaksi, kaada vesi kuitenkin pois hyvissä ajoissa ennen jauhamista)
– n. 100 g kuivia kookopähkinälastuja
– n. 50 g kylmäpuristettua kookosöljyä
– n. 10 taatelia
– 1-3 dl mustaherukoita (käytin 3 dl)
– 1 tl suolaa

Nämäkin sekoitettiin monitoimikoneella tasaiseksi. Mustaherukat lisättiin viimeisenä, kun haluttiin marjaisia sattumia täytteeseen.

Täyte levitetiin levänneen kakkupohjan päälle ja koko komeus palautettiin kylmään noin tunniksi. Paloittelin koko kakun vielä kun se oli kylmänjähmeä. Tosin tässä tapauksessa kakku pysyi melkoisen jämäkkänä myös lämpimänä, johtuen pitkälti kookoslastuista, jotka kuivina sitoivat ylimääräisen kosteuden turhankin tehokkaasti, sekä kookosöljystä, joka on kiinteää huoneenlämmössä.

Täytteen oli ajatuksena olla hiukan juustokakkumaista, kevyesti suolaista ja makeaa. Mustaherukka oli ehkä liian vahva marja tähän ja kuiva kookoslastu esti massan tasaisen hienontumisen, joten tavoiteltua rakennetta ei saavutettu. Toisaalta sekä suutuntuma että maku olivat miellyttäviä. Kakku oli myös sen verran tuhtia tavaraa, että kukaan herkuttelija ei jäänyt nälkäiseksi.

Testailen varmasti tuorekakkuja myöhemminkin. Pidin kovasti perusideasta ensimmäisen kakun suunnittelussa: katsotaan mitä yhteistä useimmilla raakakakuilla on ja jalostetaan perusreseptin ympärille kakku niistä aineksista, joita on saatavilla helposti. Tosin ensi kerralla hankin ainekset hiukan pidemmällä varoitusajalla…

Tomppa

Viisivuotissynttärit!

Taitolle tuli viisi ikävuotta täyteen, ja sen kunniaksi pidettiin peräkkäisinä päivinä lastenjuhlat laululeikkeineen ja rauhallisemmat kummikahvit. Juhlajärjestelyjä helpottaa, ettei kaikkea tarvitse keksiä joka vuosi uudestaan. Lastenjuhlaa pitää tietysti kehittää lasten kasvaessa, samoin kutsulistaa kaveritilanteen mukaan. Kummit ja mummit pysyvät samoina vuodesta toiseen.

viisivuotissynttarit2Lastenkutsuille saapui kuusi vierasta, mikä oli aika sopivasti. Aluksi Taito istui onnellisena parin rauhallisemman kaverinsa kanssa leikkimässä eväsretkeä juhlan kunniaksi pystytetyssä teltassa, ja vilkkaammat saivat purkaa tarmoaan juoksemalla portaikkomme ympäri. Sitten ohjelmassa oli pari ohjattua leikkiä ennen juhlapöytää.

Neljä-viisivuotiaat osaavat jo osallistua paremmin yhteiseen ohjattuun juttuun kuin synttärijoukko vuosi sitten.

Kokeilimme tällä kertaa kahta ohjattua leikkiä: Seuraa johtajaa ja Mörkö se lähti piiriin -laululeikkiä. Seuraa johtajaa -leikissä osallistujat pyrkivät
karkaamaan etenkin jonon perältä. viisivuotissynttarit1Sen sijaan kämppiksen vetämä laululeikki sujui hyvin: kaikki saatiin mukaan ja joku lapsista olisi kovasti toivonut sen leikkimistä vielä uudestaan. Mörkö se lähti piiriin on myös siitä hyvä, että siinä oppii toisten nimet. Jatkossa voisi yrittää ottaa ohjelmaan jonkin toisenkin laululeikin, se vähentää päätöntä riehumista.

Olemme välttäneet korostamasta lahjojen osuutta juhlissa, ja pohdimme lapsen kanssa muita asioita juhlan lähestyessä. Esimerkiksi kutsukorttien arkasteluun Taito käytti paljon aikaa, hänen suosikkipuuhaansa on leikkaaminen ja liimaaminen. Päivänsankari ei onneksi itsekään intoutunut miettimään lahja-asioita kovin paljon, ja kaikki saadut lahjat tuottivat iloa. Itse pysyimme hyötylinjalla ja ostimme pari hänelle mieluista design-paitaa Punavuoren peikosta sekä pyysimme isovanhempia tuomaan uudet sandaalit kesää varten. Kasvupyrähdys on pannut vauhtia vaatekaapin sisällön etsintään.

Vaikka kummikahvit ovat toistuneet samankaltaisina vuodesta toiseen, koin tällä kertaa jonkinlaisen morkkiksen jälkeenpäin: tässä on juhlittu lapsen synttäreitä, mutta hän itse istui hämmentyneen näköisenä sohvannurkassa, kun aikuiset juttelivat omia juttujaan. Eihän sen niin pidä mennä, ensi vuodeksi on suunniteltava jokin ohjelmanumero, jossa hän saa vaikkapa itse kertoa kuulumisiaan tai esittelemme muuten vuoden merkkitapauksia. Onneksi kummien kanssa pääsi kuitenkin laulamaan ja leikkimään, ettei juhla mennyt pelkäksi teekuppi kädessä pönöttämiseksi lapsen näkökulmasta.