Iloa tyrnipensaasta

Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.

tyrnipensas ja marjat

Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.

tyrni vihreänä teenäFacebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.

tyrninlehtiäLehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.

Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.

tyrnipensas syysaamun kajossa

Mainokset

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Tokaluokkalaisen elämää: Avaruuskirjoista

avaruuskirjoja lukemassa

Avaruuskirjojen lukeminen on kivaa. Kun luen Karmea totuus-sarjan avaruusaiheisia kirjoja, alan miettiä, miltä tuntuisi mennä sinne, mistä kirjassa kulloinkin kerrotaan. Karmea totuus -sarjan avaruuskirjoissa on mielenkiintoinen tiedonkäsittelytapa, ja siksi tykkään lukea niitä.

”Jos Aurinko äkkiä räjähtäisi, me näkisimme räjähdyksen vasta 8 minuutin ja 20 sekunnin kuluttua eli meillä olisi hyvää aikaa hakea erittäin tummat aurinkolasit”

Karmea totuus -kirjat eivät muuten ole mitään uutuuksia. Kummitätini on lukenut niitä nuorena.

Taito

Karmea totuus-sarjan avaruuskirjat

Joulun kirjanautintoja

lapsi lukeeHetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.

Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.

Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
joulun 2016 kirjalahjoja
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.

joulun_kirjanautintoja3Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.

Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.

Uupumusta – entä jos se on B12?

Pakko päästä päiväunille, tuntui kuin päässä olisi painava kypärä, joka painuu kohti tyynyä. Päässä pyöri ajatus, että voi kun jaksaisin jotenkin rämpiä eteenpäin. Pieniinkin töihin ryhtyminen vei aikaa, ja tavalliset kotityöt tuntuivat väsyttävän ihmeen paljon. Miten kummassa muut ihmiset suoriutuvat päivittäisistä toimistaan? Tältä tuntui alkusyksystä, taas väsymyskohtauksia, joita oli ilmestynyt ajoittain jo varmaan kymmenen vuotta. Muisti pätki. Ihmettelin, mitä aivoilleni oikein tapahtuu, vaikka yritän elää kaikin puolin terveellisesti.

Pari viikkoa myöhemmin huomasin yhtäkkiä, että minä vain istun tässä, eikä väsytä yhtään! Ei yhtään, käsittämätöntä! Kuin olisin kahlannut lumessa vaikka kuinka pitkään, ja se vain oli kadonnut pois. Pääsin vaivatta eteenpäin. Myöhemmin syyslomalla mieheni huomautti, etten ollut romahtanut yksillekään päiväunille koko viikon aikana. Ei vain ollut tullut mieleen. Pari viimeistä kuukautta olenkin ihmetellyt, mitä ihmiset oikein noiden kirkasvalolamppujensa kanssa touhuavat.

B12-vitamiiinin molekyylimalli

B12-vitamiiinin molekyylimalli. Kuva: Paul Hudson, Flickr. CC

Arvatkaas, mitä siinä välissä tapahtui? Olin ottanut hevoskuurin B12-vitamiinia: päivittäin 1 mg:n nappeja, joista jokaisessa on periaatteessa vuoden annos. Tämä vitamiini vain on tolkuttoman epävarmaa imeytymään. Olisipa joku kertonut siitä aikaisemmin. Kuvittelin, ettei minulla lihattomasta ruokavaliosta huolimatta mitenkään voi olla pulaa ”kasvissyöjävitamiinista”. Syönhän muita eläinkunnan tuotteita niin paljon. Kalaakin monta kertaa viikossa. Pah ja pöh.

Olen jatkanut B12-tehokuuria nyt reilut pari kuukautta, ja kokosin listan, mitä kaikkea siinä ajassa on muuttunut. Tämä on vain subjektiivinen yhden ihmisen tapaustutkimus, ei mitään mittaustuloksia tueksi. Mutta jos uuvuttaa, tätä vitamiinikuuria on helppo kokeilla, eikä sillä ole tunnettuja haittavaikutuksia.

2 vk:n jälkeen:

  • väsymys ja unisuus hellitti, ei enää tarvetta päiväunille kuin joskus harvoin. Vuorokauden unentarve väheni ainakin tunnilla, parilla normaaliin kahdeksaan.
  • mieliala muuttui myönteiseksi, päässä pyörineet uupumusajatukset hävisivät, elämä ei näytä enää toivottomalta
  • yleinen jaksaminen parani: töiden jälkeen ei tarvitsekaan romahtaa lepäämään, vaan illalla jaksaa vielä vaikka leipoa.

3 vk:n jälkeen:

  • kielessä tuntunut puutunut alue oli alkanut kutistua. Välillä tuntuu paranevan kokonaan, sitten oire taas palailee pienempänä.
  • kärsivällisyys parani, ärsyyntymiskynnys nousi. Lasten keskinäisiä riitoja on helpompi selvitellä, kun vielä aamupäivän ekojen kymmenen riidan kohdalla ei tarvitse pidätellä omaa kiukkua, vaan voi leppoisasti rauhoitella lapsia.

n. 1 kk:n jälkeen:

  • hiustenlähtö on rauhoittunut selvästi. Aikaisemmin aina kammatessa hiuksia lähti valtava tukko, nyt pienempi tukko. Kampaajat aina päivittelivät ja tarjosivat hiustenlähtöä vähentävää sampoota.
  • lihasten nykiminen väheni / katosi. Aikaisemmin söin lähes päivittäin magnesiumia, jotta sain suonenvedot pidettyä kurissa. Nyt joudun turvautumaan magnesiumiin vain, jos olen syönyt edellisenä päivänä tavallista enemmän sokerisia herkkuja. Hassua, miten aineenvaihdunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
  • nälänsietokyky parani, verensokeri tuntuu vakaammalta. Olin viime vuosina tottunut syömään noin kolme tunnin välein, koska muuten jo pian lihakset tärisivät ja pyörrytti. Kuljettelin mukana myslipatukoita ja muita välipaloja, jotta pysyn toimintakykyisenä. Nyt lounas voi siirtyä tunnilla, ja nälkä tuntuu vasta juimimisena vatsassa. Kehon säätelyjärjestelmät tuntuvat voivan paremmin.
  • on ylipäätään skarpimpi olo, muisti toimii paremmin. Edelleen silti sählään, jos hoidettavana on liian monta asiaa.
nukkuva koira

Kuva: Linnea Björk Tim, Flickr. CC

Toivon, että tästä on apua muillekin väsymyksen vaivaamille, joista rutiinitesteillä ei löydy vikaa. Minulta testattiin vuosien mittaan ainakin neljästi kilpirauhanen, sokeriarvot, ja hemoglobiini. Sitten tarjottiin masennuslääkkeitä. Onneksi en ottanut, kuinkahan sekaisin olisin niillä aineenvaihdunnan saanut? Onko B12-vitamiinin puutos oikeasti niin harvinainen, ettei kukaan lääkäri osannut sitä epäillä? Vai alidiagnosoitu? Moniko syö masennuslääkkeitä, kun taustalla olisikin välttämättömän ravintoaineen puuttuminen?

Tätä ennen olin kokeillut hoitaa väsymystä kaikin keinoin: trimmata ruokavaliota vielä terveellisemmäksi, ulkoilla, aloittaa lihansyönnin uudelleen; syödä D-vitamiinia, rautaa, hyviä rasvahappoja ja virkistäviä luontaistuotteita. Moni kokeilu auttoi vähän, mutta ratkaisevaa oli saada B12-vitamiinvarastoihin täytettä kunnon annoksilla. Esim. tavalliset B-monivitamiinit olivat yhtä tyhjän kanssa, niissä ”kasvissyöjävitamiinia” on niin onnettoman vähän.

Mielenkiintoista on, että tunsin vetoa juuri sellaisiin ruokiin, joissa B12-vitamiinia on paljon: kasvissyöjänä pysynyt mieheni katsoi kauhuissaan, kun lastasin lautaselle maksapihvejä. Muuten mieli teki kalaa, kananmunia, mätiä, hirvenlihaa, metvurstia. Pelkkä ruoka ei vain enää riittänyt vitamiinivarastojen täyttämiseen.

Mätiannos

Mäti sisältää paljon B12-vitamiinia. Kuva: Ville Oksanen, Flickr. CC

Mikä vitamiininpuutoksen sitten aiheutti? En tiedä. Varmaan jo raskaudet ja imetykset ovat tyhjentäneet kehon varastot. Ravintoainetaulukoista jos katsoo, vitamiinia olisi pitänyt tulla riittävästi. B12:n imeytymismekanismi on vain kovin monimutkainen ja häiriöille altis. Nettilähteissä mainitaan mahdollisina imeytymisongelmien syinä niinkin arkisia asioita kuin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja runsas kahvinjuonti. Sukulaisillani esiintyy siinä määrin eriasteisia uupumusoireita, että seuraavaksi taidan tarjota vitamiinipurkkia sinne tänne. Meillä voi hyvinkin olla jokin yhteinen ominaisuus, joka selittää asian. Ehkä meillä on kalastajageenit, jotka eivät ole ehtineet sopeutua maanviljelysyhteiskunnan maito-vilja-dieetille?

Ainakin minusta tuli kerralla ravitsemushoitojen kannattaja. Nyt mietin jo, mitä muita ravintoaineita mahtaa puuttua. Entä jos asiat voisivat olla vieläkin paremmin? Ja raivostuttaa lukea asiantuntijoiden hokemia, joiden mukaan ”monipuolisesta ruokavaliosta kyllä saa kaiken tarvittavan, vitamiinit ovat turhia”. No ei välttämättä saa, prkl! Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia tästä aiheesta. Ainakin Huono äiti -blogista tunnetuksi tullut Sari Helin on kertonut haastattelussa kärsineensä pitkään uupumuksesta, ennen kuin joku lääkäri äkkäsi tutkia B12-tasot (jotka olivat aivan pohjalukemissa).

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Ihmeaine sappisaippua

Viimeaikoina on tapahtunut niin paljon, että olen vain kiitänyt paikasta toiseen. Mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Nyt haluan esitellä hyvän vanhan konstin, joka yllätti toimivuudellaan minutkin. Anteeksi nyt, kaikki vegaanilukijat, mutta teurasjätteistä saatava sappisaippua on mainio aine. Sillä sopii tiskata ja pyykätä. Sappinesteen entsyymien tehtävä on pilkkoa koko se proteiinien kirjo, jonka syömme, joten se sopii hyvin täydentämään pyykkipulverin entsyymivalikoimaa.

ihmeaine_sappisaippua1Kuopuksen vaaleaan lempitakkiin oli päiväkodin leikeissä kertynyt pihkatahroja. Arvelin ennusteen olevan huono. Takki ei ollut vähäpätöinen vaatekappale, sillä viisivuotias oli tähdentänyt, että se on säilytettävä koko hänen ikänsä ja aikanaan haudattava hänen mukanaan. Aikaisemmassa pesussa tavalliset tummentumatkaan eivät olleet lähteneet. Hieroin pihkatahrat ja tummentumat uutta pesua varten sappisaippualla, ja kas kummaa: pyykkikoneesta palasi kauttaaltaan kirkastunut vaatekappale. Eikä lämpöä tarvittu 40’C enempää, ei mahassakaan sappinesteen toimintaympäristö sen kuumempi ole.

Seuraavaksi mietin, mahtoiko osto- ja myyntiliikkeestä hankittu olohuoneen valaisin olla virheostos. Lasikuvut olivat rasvaisen pölyn peitossa, ja eikä liottaminen ja kuuraus astianpesuainevedessä saanut tahmakerrosta hievahtamaan. Kokeilin lisätä sappisaippuan pesuainevalikoimaan, ja johan alkoivat lampetit kirkastua. Sitkein kupu vaati kolme käsittelyä, mutta sen jälkeen lasipinta hohti kauniina.
lampun kupu ennen ja jälkeen pesun
Viimeisin onnekas avun saanut oli teekuppini, johon kertyneelle teekerrokselle ei astianpesukonekaan ollut voinut mitään pitkään aikaan. Käsitiskissä sappisaippualla kuuraten se kirkastui hetkessä takaisin valkoiseksi. Nähtävästi siis sappineste selviää teen käsittelystäkin näppärästi.

Ai mistä tällaista ihmeainetta voi hankkia? Ostin viimeisimmän palasen lähiseudun M-marketista, mutta myös ainakin Ruohonjuuressa se on ollut vakiotuote jo pitkään. Myös Ruohonjuuren verkkokaupan valikoimaan se kuuluu. Löytyisiköhän vegaanipyykkärin avuksi joku ennakkoluuloton kirurgi, joka luovuttaisi poistamansa sappirakot hyötykäyttöön?olohuoneen lamppu

« Older entries