Sirkkaruokaa

Onpa tullut talven mittaan sitten sirkkaeväätkin testattua. Fazerin sirkkaleivässä kotisirkkoja on 3 %. Eipä sirkkajauho sieltä mitenkään maistu. Itse leipä on Fazerin tyypillinen tuote, jonka maku ja rakenne on viritetty kohdilleen mm. lisäämällä taikinaan gluteenia. Lapsille se uppoaa sellaista vauhtia, ettei kuvaa tahtonut ehtiä ottaa. Itse söisin mieluiten sirkkani luomummassa tuotteessa, oikeasti hapatetussa leivässä. Sellaisesta viljan ravintoaineetkin imeytyvät paremmin.

sirkkaleipätuotteitaToinen kokeilemamme sirkkatuote olivat maissijauhopohjaiset sirkka-siemenkeksit, joissa sirkkoja on 6 %. Ne oli maustettu fenkolinsiemenillä, eikä sirkan makua tai rakennetta sieltäkään varmuudella erottanut. Sain sen käsityksen, että otukset olivat niissä kuitenkin kookkaammassa muodossa kuin Fazerilla. Ja ne olivat ehtoja Pohjanmaalla kasvatettuja otuksia, eivät ulkomailta rahdattuja kuten Fazerilla. Nämäkin katoavat lasten suuhun hetkessä, jos pussi unohtuu näkyville.

Kävin kyläyhdistyksen kokouksessa tapaamassa kesämökkiseutuni asukkaita, ja vein mennessäni maistettavaksi sirkkakeksejä. Ties vaikka joku innostuisi uudesta elinkeinosta tyhjilleen jääneeseen navettaan. Yllättävän moni ei uskaltanut ollenkaan maistaa. Suurin osa maistoi ja piti makua ihan menettelevänä. Monenlaiseen käyttöön uskoisin sirkkojen sopivan, kun vahvaa omaa luonnetta ei niissä ole.

Mutta mites se maailman pelastuminen? Jos syön sirkkaleivän samanlaisina voileipinä kuin muutenkin, aiheutan luultavasti sirkkojen viljelyn verran lisäkuormitusta. Pitäisi siis vähentää rippunen jotain leivänpäällysproteiinia. Näillä sirkkamäärillä vain ei taida olla proteiininsaannin kannalta paljoakaan merkitystä, ehkä pienenä ruokavalion monipuolistajana kuitenkin.

Ja gluteeni? Olin muutaman vuoden gluteenittomalla ruokavaliolla, koska se tuntui vatsassa mukavammalta ja vähensi ihon jatkuvaa kesimistä. Mutta en onnistunut tasapainottamaan ruokavaliota niin, että olisin saanut viljan B-vitamiinitkin ym. jostain luonnollisesta lähteestä. Seurauksena oli voimattomuutta, lihasten nykimistä ja valtava ruisleivän himo.

Luin sitten ravitsemusterapeutin haastattelun, jossa hän kertoi, että vaikka gluteenivilja tekeekin vatsan turvotusta, se on silti todella hyväksi suolistopöpöjen hyvinvoinnille. Magneettikuvissakin kuulemma näkyy, että gluteeniviljamöykky yksinkertaisesti etenee monilla ruuansulatuksessa hitaammin kuin moni muu vaihtoehto. Niin että vatsaoireet voivat myös olla ihan mekaanisia ja haitattomia. No, nyt kokeilen taas syödä viljatuotteita, kohtuudella. Iho hilseilee ja vatsaa nipistelee, mutta lihasten voimattomuus on poissa. Tasapaino olisi mukava löytää… Suolistovasta-aineita minulla ei ole, ihon osalta testejä ei ole tehty.

Mainokset

Lumilinnan lumoissa

Sääennuste näytti lupaavalta: takana muutama nuoskalumipäivä, tulossa vakaa pakkasjakso. Ja viikkojen aikana oli kertynyt kunnon lumikerros. Siis aika tehdä lumiukkoja, -linnoja, -hevosia, jotka hyvällä tuurilla säilyvät tanakasti jäätyneinä pitkälle kevättalveen.

lumilinnaa rakentamassa

lumilinnan ikkunaLauantaina aamupäivällä lähetin perheen ulos lumihommiin. Paukutimme Tompan kanssa lumilinnan seiniä kokoon ja selostin, millaisia lumiprojekteja harrastin lapsena omakotitalomme laajalla pihalla. Lapset kohteliaasti toivat palloja seinien vahvistukseksi. Oli hyvä hetki, kun iäkäs naapurikin innostui mukaan lumilinnantekoon. Omille vanhemmilleni ei olisi juolahtanut mieleenkään tulla leikkimään lumessa, ainoana lapsena linnat piti enimmäkseen koota itse. Jäin vielä tasoittelemaan seiniä kuumeisesta olosta huolimatta, kun muut menivät sisälle valmistelemaan lounasta. Vielä tuosta ja tuosta… Valokki tuli lopulta hakemaan minut sisälle: ”äiti, ei sinun yksin täällä kylmässä tarvitse olla”.

Nuoskalumi on uskomaton materiaali. Lumimöykyt tarttuvat tiukasti kiinni toisiinsa, sen kun vain muotoilee haluamansa. Ehkä tämän rakennusmateriaalin rajaton saatavuus jotenkin kuvastaa tasa-arvoista pohjoismaista yhteiskuntaakin. Linnaa kootessani mietin, että lumiveistosten ja -rakennelmien tekeminen sopisi hyvin Go Scandinavian -loman ohjelmanumeroksi: ”änd nau wii aar going tu bild ö snoumän…”. Tiedän, ei tämä mitään Skandinaviaa ole, mutta sellainen loman nimi voisi kuulostaa puoleensavetävältä. Täällä Suomessa olisi paljon enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisiin elämyslomiin. Aineksia niihin on maaseutumme täynnä, ei tarvitse kuin vähän ideoida.

lumilinnaa tekemässä

Olisinpa vähemmän ujo ja introvertti, niin ryhtyisin elämyslomaoppaaksi varakkaille reissaajille tältä istumalta. Tai ehkä sentään jonkin matkailualan kurssin kautta. Kiireiset uraihmiset maksaisivat hyvät rahat siitä hyvästä, kun pääsisivät irrottamaan ajatuksensa arkiympyröistään rauhallisen luonnon keskellä. Paikasta toiseen reissaamiseen kannustaminen ei toki ole mikään ympäristöteko, mutta ehkä luonnon keskellä vietetty loma edistäisi luonnon huomioimista muutenkin. Ja reilummanhintaisista lomista riittäisi hyvin varoja myös päästökompensaatioiden ostamiseen.

Pyöreitä vuosia

Tänään on ohjelmassa täyttää pyöreitä vuosia, 40 vuotta tuli täyteen. Nuorempi lapsi, eskarilainen, lohdutti, että ethän sinä äiti vielä näytä nelikymppiseltä, ehkä suunnilleen 35-vuotiaalta. Ja elämänkokemus on vanhenemisen arvoista. Tervetuloa keski-ikä!

Tähän ikään mennessä itsetuntemusta on kertynyt. Tuskastelin jossakin vaiheessa, etten ole yhtä nopea tekemään asioita kuin useimmat muut. Sitten huomasin, että nopeasti ja huolellisesti tekeminen ovat osittain toisensa poissulkevia asioita. Aivoni huomaavat pienetkin yksityiskohdat, ja saatan jäädä niiden kanssa jumiin. Olen myös vielä miettimässä, mikä olisi paras tapa toimia, kun vikkelämpi on jo tekemässä jollakin valitsemallaan tavalla. Mutta ihmisen evoluutiossa on ollut hyödyllistä, että laumassa on monella tavalla toimivia yksilöitä.

Pentti-setäni suunnittelemia ja askartelemia pirunnyrkkejä.

Epäilenpä, että pienten yksityiskohtien huomaaminen myös aiheuttaa ylimääräistä mielen kuormittumista sähköisten sovellusten kanssa. Facebookin tai Twitterin ”silpputieto” etsii aivoista lokeroita, minne asettua. Sitten väsyttää, muisti pätkii ja tekisi mieli vain nukkua. Olen onneksi oppinut rajaamaan medioiden käyttöä ankarasti: en edelleenkään päästä Facebookia puhelimeeni, en ole liittynyt Whatsapp:iin, kännykän sovellus kertoo, montako minuuttia puhelinta on käytetty tänään. Aivot vaativat myös kunnon ruokaa; B-vitamiineja ja kalaöljyä. Luulenpa, että meitä silpputiedon kuormittamia on enemmänkin, kannattaa kuulostella herkästi omia mielialojaan.

Ideointi, se on minun juttuni. Pääni suoltaa jatkuvasti suunnitelmia uusista projekteista. Projektit ovat hauskimpia alussa, mutta loppuun asti puurtamistakin on onneksi ehtinyt jo tähän ikään mennessä opetella. Löydän asioista näkökulmia, jotka eivät muille ole tulleet mieleen.

Olen myös säilyttäjä. Uppoudun sukututkimuksiin ja haastattelen vanhempia sukulaisia saadakseni lisätietoa perimistäni valokuvista. Viihdyn muutenkin kuuntelemassa vanhempien ihmisten juttuja.

Mieheni ehti saavuttaa neljänkympin rajapyykin vajaa vuosi ennen minua. Mitään kriisiä ei kuulemma tuntunut. No, ei minuakaan muu vaivaa kuin tietoisuus siitä, että hyväpalkkainen työura jäi saavuttamatta. Mutta toisaalta olen saanut sen sijaan tehdä monenlaisia hauskoja juttuja ja viettää pitkiä ihania kesiä mökillä. Mökillä oli iso vaikutus siihenkin, että tuskastuin työttömän arkeen pääkaupungissa ja muutin lähemmäksi rakkaita seutuja.

fysiikkakisan materiaaliaÄidin luona siivotessani löysin muinaisen lukion fysiikkakilpailun osanottajalistan. Sijoituin valtakunnallisessa kilpailuissa 20:n parhaan joukkoon ja osallistuin loppukilpailuun. Googlailin huvikseni, missä ne kaikki muut ovat nyt. Ikäluokkani muista fysiikanosaajista on tullut professoreja, menestyneitä tutkijoita ja ohjelmistoyrittäjiä. Alisuoriutuminen mietityttää toisinaan. Enkö ollut yhtä uskottava fyysikko, kun olin porukan ainoa tyttö? Vai kävikö vain huono tuuri? Olisipa hauska vielä löytää lokero, jossa ideointikykyni olisi hyödyksi. Nykyinen työ kirjastossa on ihanaa, mutta sen ohella pystyisin tekemään enemmänkin.

Yläkoulu- ja lukioaikoina harrastin muitakin kisoja. Metsävisasta saadut visakoivun taimet ovat mökillä jo isoja puita, ja palkintomakuupussi ja -trangia edelleen käytössä.

Toisaalta olen suvun ensimmäisen akateemisen koulutuksen hankkinut, joten lähdin myös liikkeelle takamatkalta verrattuna niihin, joiden vanhemmat olivat myös proffia tai muuten hyvissä asemissa. Isäni suvussa periytyy matemaattinen taipumus, mutta köyhissä oloissa eläneillä vanhemmilla sukupolvilla ei ollut mahdollisuutta opiskella. Setäni lähti nuorena merille ja kehitteli merimatkojen joutilaina vapaahetkinä ison joukon erilaisia älypelejä. Monimutkaisin on 60-osainen pirunnyrkki, jota en ole uskaltanut purkaa, koska sen saaminen takaisin kokoon voisi olla mahdoton urakka.

Lapset ovat tietenkin elämän paras saavutus. Huokailemme aina mieheni Tompan kanssa tyytyväisinä, kuinka hyvä tuuri kävi, kun meille osui noin hyvät lapset. Ja molemmissa huomaa matematiikkageenin jatkavan eteenpäin, monen muun kiinnostuksen kohteen ohella.

lapset

Parivaljakko mökillä.

Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Iloa tyrnipensaasta

Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.

tyrnipensas ja marjat

Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.

tyrni vihreänä teenäFacebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.

tyrninlehtiäLehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.

Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.

tyrnipensas syysaamun kajossa

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Tokaluokkalaisen elämää: Avaruuskirjoista

avaruuskirjoja lukemassa

Avaruuskirjojen lukeminen on kivaa. Kun luen Karmea totuus-sarjan avaruusaiheisia kirjoja, alan miettiä, miltä tuntuisi mennä sinne, mistä kirjassa kulloinkin kerrotaan. Karmea totuus -sarjan avaruuskirjoissa on mielenkiintoinen tiedonkäsittelytapa, ja siksi tykkään lukea niitä.

”Jos Aurinko äkkiä räjähtäisi, me näkisimme räjähdyksen vasta 8 minuutin ja 20 sekunnin kuluttua eli meillä olisi hyvää aikaa hakea erittäin tummat aurinkolasit”

Karmea totuus -kirjat eivät muuten ole mitään uutuuksia. Kummitätini on lukenut niitä nuorena.

Taito

Karmea totuus-sarjan avaruuskirjat

« Older entries