Ukon koiran kannoilla

Eilen molemmat lapset juoksivat työpaikalleni kirjastolle itkien lohduttomasti. He olivat olleet siirtämässä perhostoukkaa turvaan jalkakäytävältä, kun Taiton luokkakaveri osui paikalle ja ajoi toukan yli pyörällään – kolme kertaa. Kuulemma ”kostona siitä, että se oli mönkinyt hänen paidallaan”.

Joutuivatpa poloiset oppimaan, että ihmiset jakautuvat kovin eri lajeihin suhtautumisessaan luontoon. On tuskallista olla ötököistä kiinnostunut ituhippi maailmassa, jossa naapuritkin levittävät hyönteismyrkkyä pitkin pihoja, pelkäävät puolta eläinkuntaa ja yrittävät torjua elämää kaikin keinoin.

Horsmakiitäjän toukka ruokapöydässään. Kuva: Kentish Plumber, Flick.com, CC.

Mökillä vasta ihailimme komeita ja pulleita perhostoukkia, joita Valokki oli löytänyt horsmilta mönkimästä. Luulisin niiden olleen horsmakiitäjiä. Kun jää katsomaan horsmanvarsia tarkasti, niitä voi löytää paljonkin. Katsoimme vielä myöhemmin perhoskirjasta, minkä näköisiksi perhosiksi ne aikanaan muuttuvat.

Näin loppukesällä perhostoukkia näkee, sillä ne ovat luoneet nahkansa moneen kertaan ja kasvaneet isoiksi. Kun kasvit eivät enää maistu, ne siirtyvät maahan mönkimään ja etsimään koteloitumispaikkaa.

Horsmakiitäjä aikuisena Kuva: Ryszard, Flickr.com, CC.

Mustikkaretkellä varvikossa näkyi paljon pieniä karvaisia perhostoukkia. Äiti sanoi, että sellainen on Ukon koira. Ukko ylijumalan koirako mönkii pitkin varpuja? En löytänyt lisätietoja Ukon koira -nimityksestä, netissä oli vain ote vanhasta sanakirjasta, jossa nimitys selitetään karvaiseksi perhostoukaksi. Onko kenelläkään lukijalla lisätietoja nimitykseen liittyvästä mytologiasta?

Onko tupsukas Ukon koira? kuva: Tom Grant, Flickr.com, CC.

Mainokset

Suomen luonnon päivänä

Tänään 26.8. vietetään taas Suomen luonnon päivää, ja ensimmäistä kertaa nostetaan myös lippu salkoon. Päivän kunniaksi lisään tähän muutaman kuvan majavan kaatamasta haavasta, jonka elämää olen seuraillut mökkilammen rannalla. Lahopuu on monen lajin koti, ja haapa elättää erityisen ison joukon muita lajeja. Kuvasin sitä ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, pitäisi vertailiun vuoksi etsiä nekin kuvat esille.

Meidän perheessä on loppukesällä kerätty mustikoita ja ihmetelty lammen rannan kurkia, jotka valmistautuvat jo muuttomatkaan. Nauttikaahan luontoretkistä!

Ituhippi asuntomessuilla

Tulipa taas tehtyä jotain, mitä en ole kokeillut ikinä aikaisemmin, nimittäin käytyä asuntomessuilla. Tapahtuman tarkoitus on toki saada myyntiä uusille huonekaluille ja remonttitarvikkeille. Äitini ihastui messutaloihin, mutta minussa ne eivät onnistuneet herättämään suuria tunteita. Kaipaan kodikkuutta ja helppohoitoisuutta, en jaksaisi harjailla valtavia terasseja puhtaaksi männynneulasista. Yleensä lapset suhtautuvat innokkaasti kaikkeen uuteen, mutta nyt he sanoivat, että olisivat olleet mieluummin mökillä. Hakivat kuitenkin karkkia esittelykojuista aina kun silmä vältti. Saimaan maisemia sentään kelpasi katsella.

Asuntomessupihat on sovitettu maisemaan. Kuva: Valtteri Maja.

Kodikkaimmat talot olivat budjetiltaan pienimmästä päästä, ja jostain syystä ruotsalaisten suunnittelemia. Jotenkin he vain osaavat tehdä sen viihtyisän loppusilauksen, kun suomalaiset tyytyvät käytännöllisyyteen. Halvemmissa taloissa suunnittelija oli myös muistanut, että makuuhuoneissa tarvitaan säilytystilaa vaatteille, ei riitä pelkkä tikas ja yksi vaatepuu pienen huoneen seinää vasten… Mitä kalliimpi talo, sitä kummallisempia olivat tilaratkaisut.

Etsiskelin näkökulmia kylppärirempan toteuttamiseen. Sellaisen kun joudumme tekemään meneillään olevan putkiremontin takia. Yhden kivan lattialaattamallin löysin (Laattapisteen PPA Lune Phobos), mutta arkkitehdit hyvät – se vallitseva tummanharmaa seinälaatta messukylpyhuoneissa tekee niistä aika synkkiä. Taidan muotivirtauksista huolimatta valita seinään turvallisen vaalean värisävyn.

Myönteisiä juttuja:

– Lähes jokaisessa talossa oli kunttapiha, jonka pitäisi olla helppohoitoinen vaihtoehto nurmikolle. Ei ruohonleikkureita, sammalen myrkytyksiä tai lannoitusta. Sääli sitä metsäplänttiä, josta kuntta on peräisin, mutta huonosti kai pohjakasvillisuudelle olisi avohakkuukohteessa käynyt joka tapauksessa. Kulutusta se ei tosin kestä yhtään.

– Saimaan maisemat ovat hienot, ja avautuvat hyvin messualueen korkeuksista

– Rannoista valtaosa oli jätetty yhteiseen käyttöön ja lähelle luonnontilaa. Rantaa kiersi houkuttelevan näköinen kävelyreitti.

– Pienimuotoinen liikunta oli läsnä monessa paikassa: voimistelurenkaat ja puolapuut ovat kuuminta hottia.

– Tällaisen sadevesisäiliön bongasin, en ole vielä uskaltanut katsoa hintaa. Säiliöön saa kiinni puutarhaletkun, jolla voi kastella pihansa, ja pakkaskestävyyskin on mietitty. Vaikuttaa käytännölliseltä, mutta tämänkin ulkoasu kaipaisi (ruotsalaisen?) suunnittelijan loppusilausta.

Mietityttäviä asioita:

kuva: Valtteri Maja.

– Asuntomessupihoilla ei voi tehdä oikein mitään. Hyötykasvit eivät ole nyt muodissa: en huomannut omenapuita tai marjapensaita. Jokunen viljelylaatikko ja kasvihuone sentään oli pihoille pykätty. Minun olisi vaikea asua paikassa, jossa en voi tehdä mitään oman ruokani tuottamisen hyväksi. Ehkä Saimaalla voisi kalastaa?

– Aurinkolämpö, aurinkosähkö ja viherkatot orastivat joissakin kohteissa, mutta kovin vähän niitä näkyi. Asuntomessut on perinteisesti laahannut jotenkin jäljessä ympäristökuormituksen keventämisessä. Toki tämä kuvankin aurinkolämpökeräin olisi voitu suunnitella paremmin osaksi rakennusta.

– Ollakseen Mikkelissä messualue on kovin kaukana kaikesta. Lähellä ei ole kauppoja tai juurikaan palveluita, joten ennustettavissa on runsasta autoilua tuleville asukkaille.

– Fosforin loppumisesta ja rehevöitymisestä on puhuttu niin paljon, että olisi odottanut edes jossakin toteutetun modernin kierrättävän vessaratkaisun. Mutta ei, samoja vesivessoja kaikki.

– Bonuksena kävijä voi laskea, montako sellaista poreallasta pihoilta ja terasseilta löytyy, joihin on suora näkyvyys naapurin parvekkeilta ja ikkunoista. Näyttäytyjähenkiselle kylpijälle on jopa tarjolla allas, joka on kevyen liikenteen väylän vieressä. Joihinkin saunoihin oli myös suora näkyvyys naapurista – maitolasit ja muut näköesteet eivät ole nyt muodissa, mutta epäilen niiden tekevän paluun kaikessa hiljaisuudessa…

Ituhipin kirkonkyläkodin pihaa. Rivitalopiha kukkii, mutta silti se ei oikein vedä puoleensa.

Piha, jolla ei voi tehdä mitään, ei kyllä ole mikään uusi ilmiö kaupunkimaisessa ympäristössä. Naapurin maalaismökillä käydessäni hän paljasti, ettei oikein vieläkään viihdy kirkonkylällä. Ja hän sentään muutti kuusine lapsineen maaseudun vähien mukavuuksien ääreltä jo vuonna 1971. Minulla on kirkonkylällä sama ongelma: rivitalopihalle ei ole luontevaa mennä puuhailemaan, vaikka mökillä touhuan ulkona suuren osan ajasta. Villinä rehottava mökkipihani kauhistanee monia kotipuutarhureita, mutta se tarjoaa koko ajan jotain uutta: kesän mittaan yhä uudet villiyrtit kasvavat poimintakuntoon, ja löydän edelleen uusia kasvituttavuuksia. Sekalaisissa kukissa pääsee aina bongaamaan uusia ötököitä, pihapissalla käydessä huomaa heinikossa erikoisen värisen perhostoukan. Mökkeillessä olen osa hienoa ympäristöä, kirkonkylällä taas jotenkin en.

Ps. Pahoittelut pitkästä tauosta tekstin tuottamisessa, rakkaat lukijani! Aloin talvella tehdä työkseni tekstejä Juvan kulttuurisivuille, ja wordpressin käyttö sekä töissä että vapaa-ajalla taisi olla hiukan liikaa. Aiheita kyllä mielessäni on riittänyt, joten yritän parantaa tapani. Ja ensi kerralla yritän muistaa ottaa kunnon kameran mukaan, jotta saatte katso muutakin kuin vessan lattiaa ja teknisiä laitteita. 🙂

Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Makkaranpaistoa kalastuskilpailussa

Rauhaisan mökkilampeni rantapusikot kuhisevat kerran vuodessa onkijoita, kun paikallinen metsästysseura järjestää kalastuskilpailut. Me olemme tottuneet kalastamaan katiskoilla, mutta kisan myötä lapset ovat pyytäneet päästä onkimaan. Isotädin lahjoittama onki käteen ja kokeilemaan. Hyvinhän kala nappaa onkeen: peltojen valumavedet ovat rehevöittäneet lampea vuosien mittaan niin, ettei särkikalasta ainakaan ole pulaa. Jokaisen kiinni saadun fisun mukana lammesta poistuu rehevöittävää fosforia.

Kas niin, yhdessä on rymytty pitkin pusikoita saalistamassa, ja koittaa yhteinen illanvietto naapurin rantasaunalla – makkaraa paistaen. Kun kalat on saatu punnittua, ne jäävät lojumaan hylättyinä muovipusseihin. Mitä ihmettä? Ei minulle tulisi mieleenkään heittää kalansaalista hukkaan. Nähtävästi kaikki muut tekevät niin. Joku sentään otti muutaman särjen mukaan kissaa varten. Eikä kenellekään tule mieleen lopettaa kaloja, vaan ne saavat tukehtua hitaasti hengiltä.

Ilmainen vinkki kalansyöntikampanjoiden suunnittelijoille: Lähettäkää kalakisoihin mukaan joku osaava kalankäsittelijä grillin tai muurikkapannun kanssa. Makkaraa ei jaeta ennen kuin jokainen osallistuja on itse lopettanut kalansa, perannut ne, paistanut ja maistanut.
paistettuja särkiä
Kisoissa saalistetut särkikilot päätyivät tänäkin vuonna meidän keittiöömme. Kalaa olikin tehnyt mieli jo pitkään. Seuraavana aamuna en malttanut odottaa lounasaikaan asti, vaan paistoin ensimmäiset särjet jo aamiaiseksi (suomustettuna, sisälmykset poistettuna ja leivitettynä). Aah, oppisivatpa muutkin ymmärtämään herkkujen päälle. Onhan ruotojen kanssa vähän näpräämistä, mutta kyllä särkien syönti on silti helpompaa kuin vaikka rapujen kanssa väkertäminen. Ihan kaikkea ei jaksettu perata, vaan kanat saivat osansa kalaherkuista.

Jos muuten suomustaminen ei innosta, voi kokeilla vaihtoehtoisiakin kalankäsittelytapoja. Vanha tapa laittaa kalaruokaa pienistäkin kaloista on poistaa sisälmykset ja keittää sitten suolavedessä suomuineen kaikkineen. Kun kalat hetken päästä ovat kypsiä, nahka on helppo kuoria pois ja irrotella sitten kalanpalaset vaikka keittoon, kastikkeeseen tai sellaisenaan syötäväksi.

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Kantarellipiirakka

Tämä on ollut mainio kantarellivuosi. Mökin lähimetsistä on päässyt hakemaan ainekset jo moneen ruokaan. Päätin etsiä entistä paremman kantarellipiirakkaohjeen, ja päädyin yhdistelemään kahta eri ohjetta (pohja K-kaupan ruokasivuilta, täyte sovellettuna Maku-lehdestä). Samalla pääsin hiukan irtautumaan piintyneistä tavoista: minulla on ollut tapana tehdä piirakkapohja aina samalla tavalla, mutta nyt löytyi sekä tosi helppo että hyvin toimiva suolaisen piirakan pohja. Pohja on myös vegaaninen, ja samalla säästyy kovan voin nyppimiseltä. Kuinkahan täytteen saisi aikaan herkullisena kasvisversiona?

kantarellipiirakan pala

Kantarellipiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja (monet muutkin jauhot toimivat: kokeile korvata osa perunajauhoilla, tattarijauhoilla, hernejauhoilla jne.)
1/2 dl     kaurahiutaleita
1tl    leivinjauhetta
suolaa
(kuivattua nokkosta hienonnettuna)
1 1/4 dl    rypsiöljyä
1/2 dl    kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita puuhaarukalla. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Täyte
vähintään noin litra kantarelleja (300 g)
2 kesäsipulia varsineen
1 rkl voita
2 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata maidolla)
1 tl suolaa
2-3 kananmunaa
noin 100 g juustoa raastettuna, esim. kypsytetty luomujuusto tai emmeltal

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli varsineen.

Paista sieniä ja sipulia voissa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää valkoviini. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Jäähdytä.

Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää juustoraaste ja jäähtynyt kantarelliseos.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka kantarellipiirakan kypsentämistä uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi piirakka, sitä pidempi paistoaika.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Seikkailu Saimaalla

Blogini on ollut hunningolla, kun olin töissä järjestämässä Juvan kesäkarkeloita. Oli hienoa päästä samalla edistämään lähiruoan menekkiä ihan palkkatyönä. Järjestin kesäjuhliin kauppa-auton täynnä paikallisia tuotteita, ja tein markkinointia. Ilo oli nähdä, kuinka kesäjuhlan kävijät mielellään ostivat paikallisia herkkuja. Nyt on karkeloitu onnistuneesti, ja nautin hiukan lomasta samalla, kun haen seuraavaa pestiä.
Linnansaaren kansallispuisto
Kesän parhaita asioita on tutustua kotinurkkiin tarkemmin. Kesäinen Järvi-Suomi on minulle maailman paras paikka. Hämmästelen aina, että Saimaata koluamassa ei liiku enempää ihmisiä: sisämaan saaristoa pitkin voi kulkea monesta itäsuomalaisesta kaupungista toiseen, ja vieläpä kauniita reittejä. Ja jos ei huvita kierrellä, voi vain nauttia lähirannan maisemista. Vaikka laulussa ”naista sen rannoilta vaan ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”, niin tuuletkin ovat järvellä leppeämmät kuin meren rannan ainainen puhuri.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

Meillä on tapana pyytää joka kesä sukulaisia muualta Suomesta juhlimaan Valokin synttäreitä. Joka kerralle yritämme löytää uusia käyntikohteita mökkipaikkakunnalta ja sen liepeiltä. Ohjelman valintaa vaikeuttaa vaihtoehtojen suuri määrä. Tänä vuonna meiltä toivottiin Saimaan risteilyä, ja vatvoimme Linnansaaren kansallispuiston, omien lähirantojen ja Suomen laajimmille kalliomaalauksille ulottuvan laivaretken välillä.

seikkailu_saimaalla3Linnansaari voitti, Rantasalmen Järvisydämestä lähtevän saariretken muodossa. Retki ei sisältänyt mitään sen kummempaa kuin kulkemista isolla puuveneellä pitkin Haukiveden maisemia Kaarnetsaareen ja kiertelyä pitkin metsäpolkuja. Eipä sen kummempaa tarvittukaan, urbaanimmatkin matkalaiset olivat tyytyväisiä. Oma lempparini ovat Saimaan alueen hienot kalliot, aina niitä riittää uusia ja erilaisia. Tämän kesän nettijulkkis kalasääskikin pesii näissä samoissa maisemissa norpan naapurina.

« Older entries