Raikasta ilmaa etsimässä

Fysioterapeutti tunnusteli vatsaani ja piti luennon, että pitää muistaa hengittää kunnolla: ”eiväthän sinun sisäelimesi saa edes tarpeeksi happea, jos hengität noin pintapuolisesti ja jännität vatsalihaksia”. Vai niin, että neljänkympin lähestyessä en ole vielä oppinut edes hengittämistä. No, hyödyllisiä neuvojahan ne, olen yrittänyt noudattaa. Olen kyllä huomannut, että joskus jo hankalan ihmisen astuminen samaan tilaan saa vatsalihakset jännittymään. Silloin ei auta kuin hengitellä tai hankkiutua itse muualle.

Lainasin nyt keväällä kaveriltani hiilidioksidimittarin, ja olemme seurailleet niin Juvan kuin Helsingin kodin lukemia uteliaina. Tyytyväisenä olen todennut, että mitä hatarampi ja vanhempi talo, sitä raikkaampi ilma hiilidioksidin osalta. Ulkoilman pitoisuus on jo ylittänyt 400 ppm (=miljoonasosaa), mutta kotioloissa 800-1100 ppm:n lukemat ovat ihan tavallisia. Hengittäminen rajallisessa tilassa nostaa hiilidioksidin osuutta nopeasti. Pienessä makuuhuoneessa aamulukemat ovat niinkin hurjia kuin 3000 ppm, jos ovi on ollut yön yli kiinni. Melkein kymmenkertaisesti ulkoilmaan verrattuna. Ei auta, vaikka koneellinen ilmanvaihto olisi päällä: oven alta ilma ei ainakaan meillä pääse vaihtumaan riittävästi. Vanhassa talossa näyttää olevan niinkin, että tuulinen sää on parempi ilmanraikastaja kuin ilmanvaihtokone: ainakin sen vaikutus lukemiin on suurempi.

Olimme jo aikaisemmin ottanut tavaksi nukkua makuuhuoneen ovi auki, ja nähtävästi syystä. Yön hiilidioksidilukemat eivät pääse silloin nousemaan juuri päivälukemia korkeammiksi. Kannattaa kokeilla, jos aamuisin on olo tuntunut tokkuraiselta. Nopeallakin tuuletuksella saa ilman raikkaaksi illalla ennen nukkumaanmenoa, joten talon energiatalous ei hyvästä ilmasta kärsi.

Kaupunkioloissa olen aivan toivoton kotihiiri, ja ulos lähteminen vielä illalla töiden jälkeen on vaikea ponnistus. Onneksi viisiveen ja kasiveen voi jo lähettää keskenään ulos touhuamaan. Olen huomannut, että lapset menevät paremmalla tuulella nukkumaankin, kun ovat illalla vielä kertaalleen ulkoilleet. Joskus he kyllä saattavat soittaa ovikelloa ja kysyä, saavatko jo tulla sisälle. Useimmiten tekemistä tuntuu löytyvän.

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, ja mökillä nautimme koko perhe ulkoilmasta tuntikausia. Jotenkin on ihan eri asia touhuta omilla tiluksilla kuin yrittää viettää aikaa luontevasti rivitalon pihalla.

Ps. Vaikka ilmastonmuutosviestintää olisi jo tullut yliannos, kannattaa silti jaksaa ponnistella puhtaamman maailman eteen. Jos nimittäin fossiilisten polttoaineiden käyttämisen annetaan jatkua, jo minun eläkepäivinä ulkoilma on vähintään yhtä tunkkaista kuin tavanomainen sisäilma. Mitenkäs sitten tuuletetaan?

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Makkaranpaistoa kalastuskilpailussa

Rauhaisan mökkilampeni rantapusikot kuhisevat kerran vuodessa onkijoita, kun paikallinen metsästysseura järjestää kalastuskilpailut. Me olemme tottuneet kalastamaan katiskoilla, mutta kisan myötä lapset ovat pyytäneet päästä onkimaan. Isotädin lahjoittama onki käteen ja kokeilemaan. Hyvinhän kala nappaa onkeen: peltojen valumavedet ovat rehevöittäneet lampea vuosien mittaan niin, ettei särkikalasta ainakaan ole pulaa. Jokaisen kiinni saadun fisun mukana lammesta poistuu rehevöittävää fosforia.

Kas niin, yhdessä on rymytty pitkin pusikoita saalistamassa, ja koittaa yhteinen illanvietto naapurin rantasaunalla – makkaraa paistaen. Kun kalat on saatu punnittua, ne jäävät lojumaan hylättyinä muovipusseihin. Mitä ihmettä? Ei minulle tulisi mieleenkään heittää kalansaalista hukkaan. Nähtävästi kaikki muut tekevät niin. Joku sentään otti muutaman särjen mukaan kissaa varten. Eikä kenellekään tule mieleen lopettaa kaloja, vaan ne saavat tukehtua hitaasti hengiltä.

Ilmainen vinkki kalansyöntikampanjoiden suunnittelijoille: Lähettäkää kalakisoihin mukaan joku osaava kalankäsittelijä grillin tai muurikkapannun kanssa. Makkaraa ei jaeta ennen kuin jokainen osallistuja on itse lopettanut kalansa, perannut ne, paistanut ja maistanut.
paistettuja särkiä
Kisoissa saalistetut särkikilot päätyivät tänäkin vuonna meidän keittiöömme. Kalaa olikin tehnyt mieli jo pitkään. Seuraavana aamuna en malttanut odottaa lounasaikaan asti, vaan paistoin ensimmäiset särjet jo aamiaiseksi (suomustettuna, sisälmykset poistettuna ja leivitettynä). Aah, oppisivatpa muutkin ymmärtämään herkkujen päälle. Onhan ruotojen kanssa vähän näpräämistä, mutta kyllä särkien syönti on silti helpompaa kuin vaikka rapujen kanssa väkertäminen. Ihan kaikkea ei jaksettu perata, vaan kanat saivat osansa kalaherkuista.

Jos muuten suomustaminen ei innosta, voi kokeilla vaihtoehtoisiakin kalankäsittelytapoja. Vanha tapa laittaa kalaruokaa pienistäkin kaloista on poistaa sisälmykset ja keittää sitten suolavedessä suomuineen kaikkineen. Kun kalat hetken päästä ovat kypsiä, nahka on helppo kuoria pois ja irrotella sitten kalanpalaset vaikka keittoon, kastikkeeseen tai sellaisenaan syötäväksi.

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Kantarellipiirakka

Tämä on ollut mainio kantarellivuosi. Mökin lähimetsistä on päässyt hakemaan ainekset jo moneen ruokaan. Päätin etsiä entistä paremman kantarellipiirakkaohjeen, ja päädyin yhdistelemään kahta eri ohjetta (pohja K-kaupan ruokasivuilta, täyte sovellettuna Maku-lehdestä). Samalla pääsin hiukan irtautumaan piintyneistä tavoista: minulla on ollut tapana tehdä piirakkapohja aina samalla tavalla, mutta nyt löytyi sekä tosi helppo että hyvin toimiva suolaisen piirakan pohja. Pohja on myös vegaaninen, ja samalla säästyy kovan voin nyppimiseltä. Kuinkahan täytteen saisi aikaan herkullisena kasvisversiona?

kantarellipiirakan pala

Kantarellipiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja (monet muutkin jauhot toimivat: kokeile korvata osa perunajauhoilla, tattarijauhoilla, hernejauhoilla jne.)
1/2 dl     kaurahiutaleita
1tl    leivinjauhetta
suolaa
(kuivattua nokkosta hienonnettuna)
1 1/4 dl    rypsiöljyä
1/2 dl    kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita puuhaarukalla. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Täyte
vähintään noin litra kantarelleja (300 g)
2 kesäsipulia varsineen
1 rkl voita
2 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata maidolla)
1 tl suolaa
2-3 kananmunaa
noin 100 g juustoa raastettuna, esim. kypsytetty luomujuusto tai emmeltal

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli varsineen.

Paista sieniä ja sipulia voissa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää valkoviini. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Jäähdytä.

Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää juustoraaste ja jäähtynyt kantarelliseos.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka kantarellipiirakan kypsentämistä uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi piirakka, sitä pidempi paistoaika.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Seikkailu Saimaalla

Blogini on ollut hunningolla, kun olin töissä järjestämässä Juvan kesäkarkeloita. Oli hienoa päästä samalla edistämään lähiruoan menekkiä ihan palkkatyönä. Järjestin kesäjuhliin kauppa-auton täynnä paikallisia tuotteita, ja tein markkinointia. Ilo oli nähdä, kuinka kesäjuhlan kävijät mielellään ostivat paikallisia herkkuja. Nyt on karkeloitu onnistuneesti, ja nautin hiukan lomasta samalla, kun haen seuraavaa pestiä.
Linnansaaren kansallispuisto
Kesän parhaita asioita on tutustua kotinurkkiin tarkemmin. Kesäinen Järvi-Suomi on minulle maailman paras paikka. Hämmästelen aina, että Saimaata koluamassa ei liiku enempää ihmisiä: sisämaan saaristoa pitkin voi kulkea monesta itäsuomalaisesta kaupungista toiseen, ja vieläpä kauniita reittejä. Ja jos ei huvita kierrellä, voi vain nauttia lähirannan maisemista. Vaikka laulussa ”naista sen rannoilta vaan ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”, niin tuuletkin ovat järvellä leppeämmät kuin meren rannan ainainen puhuri.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

kuva: Miika Silfverberg, CC, Flickr.

Meillä on tapana pyytää joka kesä sukulaisia muualta Suomesta juhlimaan Valokin synttäreitä. Joka kerralle yritämme löytää uusia käyntikohteita mökkipaikkakunnalta ja sen liepeiltä. Ohjelman valintaa vaikeuttaa vaihtoehtojen suuri määrä. Tänä vuonna meiltä toivottiin Saimaan risteilyä, ja vatvoimme Linnansaaren kansallispuiston, omien lähirantojen ja Suomen laajimmille kalliomaalauksille ulottuvan laivaretken välillä.

seikkailu_saimaalla3Linnansaari voitti, Rantasalmen Järvisydämestä lähtevän saariretken muodossa. Retki ei sisältänyt mitään sen kummempaa kuin kulkemista isolla puuveneellä pitkin Haukiveden maisemia Kaarnetsaareen ja kiertelyä pitkin metsäpolkuja. Eipä sen kummempaa tarvittukaan, urbaanimmatkin matkalaiset olivat tyytyväisiä. Oma lempparini ovat Saimaan alueen hienot kalliot, aina niitä riittää uusia ja erilaisia. Tämän kesän nettijulkkis kalasääskikin pesii näissä samoissa maisemissa norpan naapurina.

Niittämässä ja leikkaamassa

20160620_200142Aina sitä oppii uutta, tänä kesänä käytin ensimmäistä kertaa ruohonleikkuria. Vaikeaa oli kiertää kaikki kasvit, jotka halusin säästää. Rivitalossa on jonkinlaista sosiaalista painetta pitää nurtsi ojennuksessa. Jätin kuitenkin rönsyleinikkejä ja muita kukkia. Ne ovat kauniita, ja pitäähän pihan pienilläkin asukkailla olla koti. Vauhtiin pääsyäni ajoin vielä naapurinkin pihapläntin. Sen reunalla oli ihana kasvusto metsämansikoita, jotka säästin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja katsoi vähän ihmeissään leikkuujälkeäni.

niittamassa_ja_leikkaamassa_kirjovuohenputkiMyöhemmin naapurin piha oli siistitty täystuhoperiaatteella, myös mansikat. Miten jollekulle tasainen nurmikko *voi* olla tärkeämpi kuin ne kesän kohokohdat? No, omalla pihallamme luonnonkukat ovat saaneet kasvaa rauhassa. Hyötykasvejakin siellä on: tilasin keväällä kirjovuohenputken taimia. Kirjovuohenputki on vuohenputken kirjava muoto, samaa lajia. Odotan innokkaana, että taimet ovat riittävän vahvoja kestääkseen maistamista.

Mökillä meillä on tapana niitellä piha viikatteella. Monet kohdat kyllä jäävät niittämättä, sillä tunnen pihan kasvit liiankin hyvin: tuon kuisman kerään kukinta-aikaan, samoin siankärsämön. Mesiangervot samoin tarvitaan flunssalääkkeeksi. Nokkosen latvoja kerätään ruokiin läpi kesän. Valkoapilan kukat sopivat hyvin salaattiin ja teen makeuttajaksi. Vuohenputken kukissa taas kuhisee niin valtavasti hyönteisiä, etten henno niittää kaikkia: Naapurin mehiläiset, eri kimalaislajeja, kauniita kultakuoriaisia, kukkajääriä ja paljon muita. Harjaneilikat ovat vallanneet alueita siellä täällä, eikä koskaan tiedä etukäteen, millaisia väriyhdistelmiä tämä kesä tuo tullessaan. Ne ovat varsinainen perinnöllisyystieteen demolabra.

Niinpä pihanhoidon lopputulos on vähintäänkin epätasainen. Monimuotoisuus korvaa esteettisen heilahtelun: joka kesä näen jonkin uuden ötökkälajin, ja monenlaiset linnut viihtyvät pihan kätköissä. Tänä kesänä vasta teinkin harvinaisen havainnon: toisen pihan, joka rehotti samaan tapaan. Sinisen tuvan pihan villivihannesretki piristi mieltä, vaikka joku perehtymättömämpi vieras ehdottikin rounduppia avuksi.

Viikatteen käyttö on muuten helppoa, kun vain muistaa liipata terää riittävän usein takaisin teräväksi. Aioin kuvata oman viikatteen teroitus ja niitto -videon, mutta youtubessa olikin muutama jo niin pro otos, ettei oma teroitustekniikkani yllä ihan samaan. Tekijän savolaisuus tuo oman värinsä: ”nurmen voi niittää tai olla niittämättäkin”. 🙂

Uusi koti

Niin vaihtui koti taas kerran. Kävi kyllä mielessä, että kun valitsee asuinpaikan maalla, kannattaako sitten ostaa rivitalokoti läheltä isoa tietä. Vaikka houkuttelevia talovaihtoehtoja olisi ollut monia, olemme Tompan kanssa lyöneet itseämme sormille: malttia siinä, meillä on jo mökki, joka vaatii yhden omakotitalon työt. Olemme valinneet vaihtoehdon, joka täällä maalla on suosittu: talvi kirkonkylällä keskuslämmityksen vaikutuspiirissä, kesä oikeasti maalla.

Juvalla on paljon kotivaihtoehtoja noin tuhannen euron neliöhinnalla. Sellaisen mekin valitsimme. Pohjaratkaisu on kiva, ikkunasta näkyy metsä ja palvelut ovat lähellä. Muovimatto vaihtui parketiksi.

Kauppoja tehdessämme laskin, että tämä oli kuudes kerta, kun olen ostamassa asuntoa tai osaa siitä. Ja sen päälle vielä metsätilakaupat. Jokainen kauppa on vieläpä tullut tehtyä ilman välittäjää. Toivottavasti tämä osoittautuu yhtä hyväksi kaupaksi kuin ne edellisetkin.

Kaupantekopäivän jälkeen selailin myytäviä metsätiloja. Siellä oli äsken maksetulla hinnalla myynnissä metsätila hirsimökkeineen, parikymmentä hehtaaria maata, vesioikeuskin. En ikinä totu siihen, että maata saa valtavan alan muutaman betoniseinän hinnalla. Entä jos olisimme valinneet toisen vaihtoehdon, ja päättäneet oikeasti *elää* maalla?

Talven aikana ”kaupunkielämään” ehtii tottua. Keväällä mökille mennessä vastassa on aina sama huumaava tunne: täällä elän, kerrostalossa olen vain hengissä. Teemmekö nyt elämästämme liiankin helppoa, ja paljonko menetämme samalla?

Korvasieniä omasta viljelmästä

Viime keväänä mieheni Tomppa oli pettynyt. Uurastus lapion varressa edellissyksynä ei näyttänyt tuottaneen tulosta, sillä maahan haudattujen sanomalehtien kohdalle ei ollut ilmestynyt sienen sientä. Korvasienet tarvitsivatkin rippusen enemmän aikaa. Nyt puolitoista vuotta sanomalehtien piilotuksen jälkeen maasta, peltosaarekkeelta, kurkisti neljä ryppyistä palloa.
korvasieniä
Omat korvasienet päätyivät jo pataan, Eviran ohjeiden mukaisen kahden ryöppäyskerran jälkeen. Innokkaana odotamme, saadaanko niitä vielä lisää.

korvasieniateria ja vuohenputkisalaattiNoin puolen neliön kokoinen viljelmämme onnistui ilman, että siirsimme sienirihmastoa mistään paikalle. Lähimmät korvasienet olimme bonganneet noin parin sadan metrin päästä, mutta naapurin uudispellon laita ei ole paras paikka harjoittaa jokamiehenoikeuksia. 🙂

Onkohan se insinööriluonnetta, että minua kiehtoo, kuinka metsästäjä-keräilijä voisi parantaa saalistaan? Vähän aikaa sitten tein tilauksen myös viidestäsadasta pakuriympistä, joiden ansiosta pellonreunakoivikkoni muuttuu pakuriviljelmäksi. Ja sain vieläpä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen järjestämään tilaisuuden, jossa muitakin houkutellaan mukaan samaan hulluuteen.

Olisin mieluusti mukana tutkimusprojekteissa kokeilemassa muidenkin erilaisten lahottaja- tai symbionttisienten viljelyä. Juvallahan on pitkäaikainen tryffelihanke, jonka vetäjä jo ehti esitellä alustavia kantarellinkasvatuskokeitaan, kun kävin hänen luonaan vierailulla villivihannesasioissa. Osterivinokkaiden kasvatus kahvinporoissa on sekin vielä kokeilematta. 🙂

« Older entries